Kansalaisoikeus.

Kansalaisoikeuksiin pitäisi lisätä oikeus käyttää kaikkia kykyjä, mitä ihmisellä syntyessään on. Tätä oikeutta näyttäisi tuleva puoskarilaki rajoittavan ja voi pahimmillaan johtaa jopa leivättömän pöydän ääreen. Tässä ei ole kysymys toisinajattelusta vaan ajattelusta yleensä, joka tasapuolistaa yksilön ja rajoittaa ihmisen oikeusturvaa saada luontaisesti parantavaa hoitoa.
4230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ja näihin synnynnäisiin kykyihin kuulunevat myös huijaaminen, omaneduntavoittelu, manipulointi jne.

Ymmärrän, että joillakin ihmisillä on halu ansaita rahaa niin, että mennään siitä missä aita on matalin. Synnynnäisillä lahjoillahan pääsee pitkälle, koulutusta ei haluta tai viitsitä hankkia, kun ollaan niin "syntymäviisaita".

Kyllä minusta pitäisi opettajaksikin saada ruveta maallikkona tuosta vain, kun osaa niin hyvin haukkua ja arvostella naapurin kakarat. Ja niin päin pois...

Äänestä
  • ja työ arvoonsa!
    Esimerkiksi KELAn lääkärinä toimiminen ei edellyttäisi koulutusta oikein oivallettuna. Minäkin voisin provikkapalkalla tehdä eläkepäätöksiä. Eihän niitä tehtäessä tarvitse asianomaista edes nähdä. Veljenikin aikanaan kyseli hylkäävän päätöksen tehneen nimeä. Sitä ei suostuttu kertomaan.

    Äänestä

  • Näistä maallikkomeiningeistä tulee aina mieleen "puskaradion" tai muun "kansanradion" mielestään kaikkitietävät narisijat. He ovat joka alan asiantuntijoita kasvatuksesta lääketieteeseen, toimitustyöstä ydinfysiikkaan, urheilusta politiikkaan... Besserwissereitä ollaan, vaikkei ole yleistietoja saati sitten laajempaa/syvempää koulutusta, kokemusta ja TODELLISTA asiantuntemusta. Vain vankka, järkähtämätön usko omien mielipiteiden paremmuuteen ja omiin synnynnäisiin luonnonlahjoihin, oli tälle ylemmyydentunnolle sitten perusteita tai ei... Yleensä ei.

    Äänestä

  • maallikko"tietäjät" kirjoitti:

    Näistä maallikkomeiningeistä tulee aina mieleen "puskaradion" tai muun "kansanradion" mielestään kaikkitietävät narisijat. He ovat joka alan asiantuntijoita kasvatuksesta lääketieteeseen, toimitustyöstä ydinfysiikkaan, urheilusta politiikkaan... Besserwissereitä ollaan, vaikkei ole yleistietoja saati sitten laajempaa/syvempää koulutusta, kokemusta ja TODELLISTA asiantuntemusta. Vain vankka, järkähtämätön usko omien mielipiteiden paremmuuteen ja omiin synnynnäisiin luonnonlahjoihin, oli tälle ylemmyydentunnolle sitten perusteita tai ei... Yleensä ei.

    Laman myötä työttömyys ja köyhyys lisääntyy.
    Kuka teki nämä taloudelliset päätökset, jotka taas johtivat lamaan???
    NO NE PERKELEEN HYVIN KOULUTETUT EKONOMIT JA TALOUSTIETEEN MAISTERIT.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


EräsKansanparantaja kirjoitti:

Kansalaisoikeuksiin pitäisi lisätä oikeus käyttää kaikkia kykyjä, mitä ihmisellä syntyessään on. Tätä oikeutta näyttäisi tuleva puoskarilaki rajoittavan ja voi pahimmillaan johtaa jopa leivättömän pöydän ääreen. Tässä ei ole kysymys toisinajattelusta vaan ajattelusta yleensä, joka tasapuolistaa yksilön ja rajoittaa ihmisen oikeusturvaa saada luontaisesti parantavaa hoitoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu