Niin, haluaisin mielelläni kuulla muiden naisten kokemuksia tilanteesta jossa sinulla itsellä on lapsia ja uudella mieskumppanillasi ei ole.
Itse erosin lapseni isästä, ja olen nyt puolisen vuotta tapaillut ihanaa miestä. Tällä uudella miehelläni ei ole lapsia. Oma lapseni täyttää ihan just 4v.
Meillä menee uuden miehen kanssa tosi hyvin, ja olen pitkästä aikaa ihan oikeasti onnellinen. Ex-miehenkin kanssa tulen toimeen, mitä nyt joskus pientä kärhämää lapsen tapaamisista.
Tässä ei nyt siis ole tarkoituksena ollenkaan mikään ex-puolisoiden haukkumis-vaahtoaminen. Eikä oikeastaan mitään muutakaan exiin liittyvää. Haluaisin vain nimenomaan kuulla muiden naisten kertomuksia sellaisesta uusperheestä jossa miehellä ei ole lapsia. Miten mies tulee toimeen lapsesi kanssa? Miten lapsi on suhtautunut uuteen mieheen? Yms yms, you know :)
Itse olen uudelle miehelleni asiallisesti ilmoittanut heti aluksi, että minulla todella on lapsi ja lapsi ei siitä koskaan mihinkään "häviä". Ja että lapsella on jo yksi isä, eikä miehen todellakaan tarvitse yrittää mitenkään "isällinen" lapselle olla, eikä tarvitse isäpuoleksi alata. En odota että hän "osaisi" lapseni kanssa jotain tehdä, juuri siksi kun hänellä ei lapsia itsellä ole.
Olemme edenneet varovasti ja rauhallisesti, ja tämä oikeasti tuntuu toimivan! :) Olisi mukava kuulla toisten tarinoita. Oli niissä sitten onnellinen tai surullinen loppu. Toivottavasti onnellinen :)
Itse erosin lapseni isästä, ja olen nyt puolisen vuotta tapaillut ihanaa miestä. Tällä uudella miehelläni ei ole lapsia. Oma lapseni täyttää ihan just 4v.
Meillä menee uuden miehen kanssa tosi hyvin, ja olen pitkästä aikaa ihan oikeasti onnellinen. Ex-miehenkin kanssa tulen toimeen, mitä nyt joskus pientä kärhämää lapsen tapaamisista.
Tässä ei nyt siis ole tarkoituksena ollenkaan mikään ex-puolisoiden haukkumis-vaahtoaminen. Eikä oikeastaan mitään muutakaan exiin liittyvää. Haluaisin vain nimenomaan kuulla muiden naisten kertomuksia sellaisesta uusperheestä jossa miehellä ei ole lapsia. Miten mies tulee toimeen lapsesi kanssa? Miten lapsi on suhtautunut uuteen mieheen? Yms yms, you know :)
Itse olen uudelle miehelleni asiallisesti ilmoittanut heti aluksi, että minulla todella on lapsi ja lapsi ei siitä koskaan mihinkään "häviä". Ja että lapsella on jo yksi isä, eikä miehen todellakaan tarvitse yrittää mitenkään "isällinen" lapselle olla, eikä tarvitse isäpuoleksi alata. En odota että hän "osaisi" lapseni kanssa jotain tehdä, juuri siksi kun hänellä ei lapsia itsellä ole.
Olemme edenneet varovasti ja rauhallisesti, ja tämä oikeasti tuntuu toimivan! :) Olisi mukava kuulla toisten tarinoita. Oli niissä sitten onnellinen tai surullinen loppu. Toivottavasti onnellinen :)
Vastaukset 7
Vanhimmat
hyväksyy mitenkään, ilman kasvukipuja. Lueppas näitä kommentteja täällä, niin kukapa sellaseen raivon ja hyäkkäyksen sekaan oman lapsen laittaisi? Uusnaiset vaikeuttaa lapsen sopeutumista kaikin keinoin, mutta ei miehet. Ei täällä paljon miesten kirjoittamia juttuja ole siitä millaien on puolison oma lapsi.
hyväksy meillä niin päin että lasten äidin uusi mies ei lapsia hyväksy.. pitää jonkin sorttisena "kilpailijana" murrosikäistä lasta.
miehet pyrkivät hoidattamaan lapsensa uudella tyttöystävällään tai vaimollaan, silloinkin, kun nämä ovat vain ns etälapsia ja vierailevat vain joskus miehen luona. Tämän tähden isäpuolen osa on helpompi kuin äitipuolen. Mutta teillä on vielä pitkä matka avioitumiseen. Älä muuta mihinkään avoliittoon. Lapsen takia yhdessä voidaan asua vain, jos suhde on pysyvä.
Niin, toi on muuten totta, että naiset hoitaa itse lapsensa ja miehet hoidattaa paljon uudella kumppanilla. Täytyykin muuten ottaa asia puheeksi ex-miehen kanssa, että ei kai hän uudella morsiamellaan meidän poikaa hoidata.. :)
Meillä on todella pitkä matka vielä avioitumiseen, jos edes avioidutaan koskaan, ei sitäkään tiedä. Suhde on kuitenkin vasta niin aluillaan, että ei meistä kumpikaan vielä puhu edes yhteen muuttamisesta, saati sitten avioitumisesta. Kuten taisin alkuperäisessä viestissä kirjoittaakin, että etenemme hyvin rauhallisesti ja varovasti. Yksi "syy" siihen on juuri tämä minun lapsi. En halua että hänelle tulee tunne, että "isin paikalle" on tullutkin vieras mies. Uusi mieheni on meillä muutamia kertoja käynyt, kun lapsi on kotona ollut. Mutta, nyt puhutaan alle 10 kerrasta (vaikka olemme tosiaan puoli vuotta tapailleet). Olen pyrkinyt siihen, että silloin kun lapsi on isällään, niin minä saan viettää aikaa uuden miehen kanssa.
Kun mies on meillä ollut, niin hyvin on mennyt. Hän on pojan kanssa vähä piirrellyt ja on ollut (tai ainakin esittänyt olevansa) hyvin kiinnostunut, kun poika kaikenlaiset lelut tuo näytille. Pojalle olen selittänyt asiaa, että mies on äidin oikein hyvä ystävä ja äiti pitää miehestä todella paljon. Samalla olen kuitenkin kokoajan lapselle sanonut, että hän on minulle kaikkein tärkein - siihen väliin ei kukaan tule koskaan.
Kuitenkin kun pidän tosiaan miehestä todella paljon, niin yhteinen tulevaisuuskin mielessä välillä pyörii. Siksi olisi mukava niitä muiden kertomuksia kuulla. :)
lapselle sitä että äidillä riittää rakkautta ja tosiaan että lapsi on aina 1. Kannattaa lapselle puhuessa kiinnittää huomio positiivisiin puoliin, eikä niinkään jutella huonoista puolista (mm. jonkun tulemisesta sinun ja lapsesi väliin). Uskon että jos otatte rauhallisesti, kuten olet puhunutkin, ei teille tule ongelmia.
Lapsen isälle kannattaa "varoitella" uudesta kumppanista kun sen aika on. Monesti vaikka isällä olisikin jo uusi morsian itsellään, tuntee hän asemansa isänä uhatuksi ja saattaa "käännyttää" (tahtomattaankin) lapsen tätä miestä vastaan.
Alussa saattaa mies olla kiinnostuneempi lapsesta, yrittäähän hän tehdä vaikutusta äitiin ja lapseen :-) Innostus laimenee ajan kanssa, mutta samalla muuttaa muotoaan enemmän kiintymykseksi. Itse esimerkiksi en jaksa lasteni kanssa jatkuvasti olla polvillaan leikkimässä pikkuautoilla, mutta sen sijaan huomioin heitä muuten ja vien luistelemaan ja sen sellaista, enkä tätä vaadi avomieheltänikään. Vaikka hän tosin pelaa ja leikkii lasten kanssa melkein aina heidän pyytäessään. Mutta miehissä taitaa asua enemmän "pikkulapsi" kuin naisissa :-)
meillä ainakin toimii loistavasti. uusi avomieheni on ottanut poikani kuin omakseen. jaksaa leikkiä ja hoitaakin, vaikka on pahin 2v uhma päällä. meille on tulossa yhteinenkin lapsi. mutta täytyy sanoa että meillä ainakin on mennyt todella hyvin. kaikki kunnia tälle miehelleni. itse kanssa alusta pitäen sanoin miehelle että hänellä on vapaus valita kuinka paljon haluaa pojan hoitoon ja kasvatukseen osallistua, mutta heillä on nykyään niin hyvä yhteys että niin vaan uusi "isäpuoli" on itse halunnut enemmän vastuuta:)
Minä erosin lasteni isästä muutama vuosi sitten. Minulla ja lapsilla oli kipeä kausi isän lähdettyä toisen naisen matkaan. Tapasin nykyisen avomieheni 1½ vuotta sitten, enkä silloin voinut kuvitellakaan että jaksaisin lähteä uuteen suhteeseen saati yrittämään yhteiseloa. Mutta etenimme myös hitaasti ja hän tapasi myös lapset jonkin ajan kuluttua.
Ensin lapseni ihastuivat häneen, mutta kun isä kuuli miehestä, alkoi mustamaalaus hänen puoleltaan ja lapsille tuli takapakkia. No, otimme edelleen rauhallisesti ja lapset (tytöt 5v ja 9v) alkoivat taas luottaa ja uskaltaa. Myös ex-mieheni rauhoittui pikkuhiljaa. Meillä lapset joutuivat isän puolelta ryöpytykseen, uusi nainen, uusi vauva yms. joten otimme tässä päässä rauhallisesti.
Kysyin lapsilta mielipidettä että haluavatko / saako mies muuttaa meille. Lapset olivat myönteisellä kannalla. Niinpä hän muutti meille. Olen kysynyt muuton jälkeen lapsilta keskenämme ollessamme mitä pitävät ja ajattelevat miehestä ja palaute on aina positiivista.
Me olemme perhe. Mies puhuu meistä perheenään, eikä koskaan väheksy lapsiani. Meillä on säännöt, joiden mukaan mm. lapset tottelevat aikuisia. Esim. kun mies illalla sanoo että on hampaanpesuaika, niin se on yhtä pätevä kuin että sen sanoisi äiti.
Minulle ainoa vaihtoehto oli se, että hän on osa perhettämme tai sitten ei ole ollenkaan. Mitään puolinaisia ratkaisuja kuten että asutaan yhdessä ja hänellä olisi oma elämä, en voisi hyväksyä. Kannattaa kuitenkin muistaa että jokainen tarvitsee omaa aikaa. Miehen täytyy antaa mennä harrastuksiin yms entiseen tahtiin.
Raha-asiat on myös hyvä keskustella, kuka maksaa mitäkin. Meillä esim. minä maksan kaikki lapsia koskevat kulut, tosin ruuat ja sen sellaiset maksellaan milloin kukakin. Minä myös haen ja vien lapseni hoitoon, harrastuksiin yms. Mutta mies tarvittaessa / pyydettäessä (usein tarjoutuu) osallistuu.
Muista kuitenkin että jos ero joskus on mahdollinen, harva mies jatkaa lapsen (joka ei ole hänen biologinen) tapaamista. Eli lapselle ei kannata tuputtaa isi-meininkiä (kuten jo itsekin mainitsit).