pinnasängystä

Missä vaiheessa olette siirtäneet lapsenne pinnasängystä ihan oikeaan sänkyyn? Meille on tulossa toinen vauva kun poika on 1,5 vuotta ja mietimme että ostetaanko vauvalle oma pinnasänky vai voisiko pojan siirtää jo pois pinniksestä. Ehkä on vielä turhan pieni mutta varmaan lähempänä kahta ikävuotta se voisi olla ajankohtaista?!?
4487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meillä siirryttiin isojen poikien sänkyyn, kun poika oli n.1v5kk. Meillä syynä oli se, että pinnis oli vanha perintösänky, joka oli kooltaan paljon nykyisiä "standardeja" pienempi ja pitkä poika rupesi kolistelemaan sängyn päätyjä. Jännitin etukäteen melko paljon siirtoa, koska pojan heikko kohta on nimenomaan nukahtaminen (keksii kaiken maailman konstit siinä vaiheessa) ja heilui pinniksessäkin, mutta siirto sujuikin mielettömän helposti ja nukahti parin viikon ajan jopa tavallista nopeemmin! Emme ottaneet sänkyyn (kallista) lisälaitaa (=lautaa), vaan isoisä teki siihen lisävirityksen. Poika nautti ja nauttii edelleen (on nyt 1v10kk), kun voi päivälläkin kiivetä sänkyyn ja käydä siellä kellimässä.
Olen ehdottomasti sitä mieltä tässäkin asiassa, että mitä aiemmin totuttaa, niin todennäköisesti on helpompaa. Joillain tietty voi olla päinvastoin, että vanhempana auttaa jo "järkipuhe". Mutta meidän kokemukset siirrosta olivat hyvin myönteiset. Harkitsin minäkin hetken isomman pinniksen ostamista, mutta se olisi kyllä ollut silkkaa hulluutta, kun isoon sänkyyn kuitenkin jossain vaiheessa on pakko siirtyä.
Rohkeasti vain siirtoon! Ja suosittelisin tekemään sen ENNEN vauvan tuloa, ettei tule kahta isoa mullistusta samaan saumaan.

Äänestä

Typykkä täyttää ihan juuri 1,5 vuotta ja pikku kakkosen laskettu aika on 28.2. Tyttö on nyt viikon verran opetellut uuteen jatkettavaan lastensänkyyn. Aiemmin ei osannut nukkua pinnasänkyyn vaan nukutettiin syliin ja siitä nostettiin pinnikseen. Nyt on ollut helppoa nukuttaminen, tyttö touhuaa vähän aikaa ja nukahtaa tosi helposti uuteen sänkyyn kun äiti tai isi istuu vieressä ilman itkua ja tappelua. Olen todella tyytyväinen tähän järjestelyyn ja loppu odotuskin on mukavampaa ilman jatkuvia uni taisteluja.

Äänestä

ja meillä siirryttiin pinniksestä sänkyyn jo vähän alle vuoden ikäsenä.hyvin se on pärjännyt.alussa piti olla patja lattialla jos tytsky tippuu, mut se oppi aika nopeesti.mun mielestä on ollu paljon helpompaa kun se nukkuu siinä kun se pääsee ite aamulla pois.

Äänestä

... siirrettiin lastensänkyyn. Aikaisemminkin oltaisi voitu mutta eipä saatu aikaiseksi. Minun mielipiteeni on se, että iällä ei niin väliä kunhan pysyy siellä sängyssä. Jos on kova pyörimään niin kannattaa hankkia kunnon laidoilla varustettu sänky ja katsoa, että on matala, ettei korkealta putoa.
Meillä pidettiin paksua petaria lattialla noin kk verran, että jos sattuu kierähtämään sängystä pois unissaan. Eipä ole kertaakaan tippunut :) Nukkuu jopa paremmin kun pää ei koko ajan kolise pinniksen laitoihin ja tietää, että pääsee itse pois. Ei ola aamulla enää harmi-itkua "kaltereiden" takana. Äitikin saa hetken venytellä sängyssä ennen ylösnousua :)
Alussa vaan nukkumaan käyminen saattaa olla hankalaa. Juurikin tuon vapauden tajuamisen vuoksi. Malttia vaan niin tottuu :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


"oikeaan sänkyyn" kirjoitti:

Missä vaiheessa olette siirtäneet lapsenne pinnasängystä ihan oikeaan sänkyyn? Meille on tulossa toinen vauva kun poika on 1,5 vuotta ja mietimme että ostetaanko vauvalle oma pinnasänky vai voisiko pojan siirtää jo pois pinniksestä. Ehkä on vielä turhan pieni mutta varmaan lähempänä kahta ikävuotta se voisi olla ajankohtaista?!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu