Ahvenisella. Vielä olisi yksi tontti vapaana, matka olisi kohtuullinen, noin 60 km päässä kotoa.Mutta, mutta; 600 metrin päähän järvestä on tulossa turvetuotantoalue.Tontit sijaitsevat järven toisessa päässä,matkaa tulisi siis noin kilometri, josta osa vesimatkaa. Onko kokemusta, tuleeko haittoja mökkeilylle.
Mökkitontti
Multialla
101041
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
eli silleen.
mökin ympärillä, tosin vähän kauempana kun 1km. Itelle ei niistä haittaa ole vähääkään ollut, tosin järvi on "pilattu" jo kauan sitten kun ei mitään rajoituksia ojituksessa ollut. Nykyään vedet pitää puhdistaa eli ei pitäisi järvelle haittaa tehdä. Enpä usko, että ilma haitaksi asti ainakaan kilsan päähän pölisisi.
Jos välimatkasta on suurin osa vesimatkaa, voi ääniä sieltä kuulua, mutta ei ne mun ymmärtääkseni ympäri vuorokauden siellä hurruuttele.
yötä päivää ilman taukoja jos on vaan kuivat kelit. Kaksi viimeistä vuotta ovat olleet turpeen nostajille surkeita kun on ollu liian märkää, joten Vapon varastot ovat tyhjinä.
Anoppilani on kilsan päässä turvesuolta, mutta välissä on metsä. Koneiden ääni kuuluu, mutta ei häiritsevänä. Jos välissä olisi vain järvi, niin ääni olisi luultavasti aivan toisella tasolla.
Pölyä ei juurikaan tule edes kuivina kesinä, joten siitä ei ehkä suurta haittaa tule, tosin metsä suodattaneet pahimmat pilvet kun taas järven yli pöly voi kulkeutua esteettä.
Mutta järven ja muut vesistöt turvetuotanto on kyllä joka paikassa pilannut totaalisesti. Vaikka kuinka lupaehdoissa lukee, että pitää olla selkeytysaltaat ja estää vesien pääsy suoraan vesistöön. Silti humusta kulkeutuu vesistöihin aivan järkyttävät määrät. Humuslaskeuma järven pohjalle voi moninkymmenkertaistua, kuten on tapahtunut esim. Saarijärven vesistössä, jonka valuma-alueella on paljon turvetuotantoa. Tästä oli uutisointia jokun aika siiten. Kun normaalisti humuslaskeuma järvien pohjalle on milli pari vuodessa, niin Saarijärven vesistössä se joillain järvialueilla se oli useita senttejä. Tosin siellä ainoa syyllinen ei ole turvetuotanto vaan vielä pahempi on metsäojitus.
Pistä hakuun Saarijärvi ja humus niin saat jotain tietoa.
Jos järvi, jonka rantatonttia havittelet, on pieni ja vähävirtauksinen, niin harkitse kahdesti ennen kuin ostat tontin. Tai varaudu ainakin siihen, että voit joutua uimaan mutavellissä ja hapenpuutteeseen kuolleiden kalanraatojen seassa.
mulle, järvi on tosiaan pieni ja luontaisesti jo valmiiksi hapan.
Luin Saarijärven reitin todella huonosta tilasta. Oli mielenkiintoista mutta samalla järkyttävää luettavaa.
Tuo 600 metriä ja "järven toisessa päässä" on jonkin verran eri asia sen mukaan miten vesistön virtausuunnat menee: Jos turvetuotantoalue laskee vetensä sinne järven toiseen päähän ja tontti on ei-kovin-suuren (?)järven toisessa päässä, siis järvestä lähtevän joen tai muun purkuväylän lähistöllä, niin enpä ostaisi tuota tonttia. Turpeesta tulee ravinnepäästöä ja väriä vaikka kuinka laskeutettaisiin jätevesiä. Ja kevään ja syksyn tulvien aikana mitkään laskeutukset eivät tahdo toimia ja suojavallienkin murtumat on olleet kovin yleisiä.
Mutta jos turvealue laskee jätevetensä muualle kuin mökkijärveen, on häiriö lähinnä ilmakulkeumaa, raskaan liikenteen aiheuttamaa häirintää ja ajoittain ympärivuorokautista isojen koneiden äänisaastetta. Kuuluu harmittavasti iltaisin ja öisin, ja arvatenkin juuri parhaimpaan loma-aikaan.
Siis, katso että turvetuotantoalue ei missään mahdollisessa tapauksessa laske vesiään järveen. Jos näin on, niin jatka liikenne- ja kuuluvuusselvityksiä ja pohdi ilmakulkeumaa.
Jos vähänkin epäilet, älä osta...
Omakohtaista kokemusta on yhdeltä pohjanmaalaiselta järveltä, jolta oli pakko lähteä. Nykyisellä mökkijärvellä Puulalla on silläkin ympäristörasitteita, ja uusia turvetuotantolupia myönnetään ylävirran puolella Leivonmäellä. Kun turvetuottaja käyttää "parasta käytettävissä olevaa teknologiaa" niin luvat tulee eikä esim. kalastonhoito ole hääppöistä.
ei purkaudu järveen, vaan siitä pois virtaavaan puroon, mutta silti...järvi on pieni ja siinähän haitat näkyvät vielä suurta vettä helpommin.
Jos tosiaan 600 metrin päähän tulee jyrsinturvealue, ei sellaisia saostusallassysteemejä olekaan, etteikö se järvi liety. Jos ottavat vain palaturvetta(joku yksityinen tai kunnan lämpövoimalalle menevää, ainoastaan suon kuivatusojista tulee lietettä järveen, mutta niissä ne saostusaltaat toimii paremmin. Eli selvitä mitä turvetta ottavat, ennenkuin ostat tontin
vastauksista, taitaapa paras olla katsella tontti muualta.Jyrsin ja ympäristöturvetta tarkoitus ainakin tuottaa.
niin paljoa kuin huono tontti syystä tai toisesta. ennen maksaa kymppitonnin enemmän paikasta jossa asiat kohdallaan kuin harmittelee huonoa hankintaa. vesistö, saavutettavuus/etäisyys, maasto, rakennusoikeus ja mahdollinen sähkön saanti mikäli asialla on merkitystä. ainakin noihin asioihin kiinnittäisin huomiota tontin hankinnassa
oikeassa, tässä kaikki muut natsaisi, mutta tuo turvesuo on se, mikä pilaa koko homman.Ilmeisesti edullinen hinta selittyy sillä.