Rangaistus

raiskaajalle?

Siis jouduin raiskatuksi jokin aikaa sitten. Asia on ollut minulle todella vaikea käsitellä, saatikka päästä yli. Olen pelännyt ihan saatanasti pelkästään kaupassa käyntiä, katsomasta ihmisiä silmiin, jokaista kolahdusta kotonani. Nukutuksi saan pillereiden avulla. Eli olen ollut aikalailla hermoraunio. Rauhoittavilla olen elänyt pari vkoa ja saikkua reilu kuukausi.. Jotenkin tästä olo on alkanut kohentumaan, kiitos tukijoukkojen, läheisille, kenelle olen voinut avautua ja ketkä ovat viettäneet öitä tukenani, jotta selviän seuraavaan päivään.

Poliisikin on tietoinen asiasta ja juttua tutkitaan. Muutaman kerran olen poliisilaitoksella käynyt ja saanut aika vähättelevän kuvan tapahtuneesta.. Jos sitä nyt edes on tapahtunut.. Olen miettinyt, millä tavalla se, että kyseinen "setä" saisi rangaistuksensa, auttaisi minua. Auttaisiko se, että hän saa sakkoja tai ehkä ehdollista, minua pääsemään asian yli ja olisiko se todellakin sen arvoista, että joudun kohtaamaan hänet vielä oikeussalissa. Siis jos tämä edes oikeussaliin edes vie. Tänään laitoksella käydessäni, ei olo ollut kovin toiveikas. Päinvastoin. Vaikka tuomiot Suomessa seksuaalirikollisille ei ole kummoiset, toivoisin virallisen tahon ottavan minut vakavissaan ja kuuntelevan, mitä tämä mies on minussa teollaan saanut aikaan. Mutta elättelenkö turhia? Kiinnostaako se edes ketään?

Toipumiseni on edennyt sen verran, että olen alkanut tuntea vihaa (itseni lisäksi) myös tätä miestä kohtaan. Ja minua pelottaa, kuinka suureksi tämä viha kasvaa. Ja se, että mitä teen, kun se paisuu niin suureksi, että en enää kykene pitämään sitä sisällä.

Lähipiirissäni on ihmisiä, kenellä on tapana jakaa "oman käden oikeutta". Ja heillä on kavereita ja heidän kavereita, kellä on myös tapana toteuttaa tällaista toimintaa. Huomaan harkitsevani peseväni käteni pois tästä jutusta ja olla kuulematta mitä sen jälkeen tapahtuu. Tiedän, että nämä miehet, eivät pelkää vasikoimista, ja heistä tuskin vasikoidaan, mutta omalle moraalille tämä on nyt todella ristiriitainen kysymys. Tiedän, että oman käden oikeuden toteuttaminen on väärin, mutta toisaalta haluaisin sen miehen, kuka minulle näin teki, tietäisi mitä on elää häpeän ja itseinhon kanssa, pelätä kotoa lähtemistä, pelätä, että joku kutsumaton on ovella ja tietäisi, mitä on herätä kesken yön täydestä kauhusta hikoilevana ja tärisevänä (nämä näin aluksi).

Jos joku tämän lukeva, joka tiedät omasta kokemuksestasi, mitä tarkoitan, mikä sinulle riittäisi? tai sinulle, kenen vaimolle/tyttöystävälle/siskolle/muulle läheiselle ystävälle olisi näin tehty, mikä sinusta olisi riittävä rangaistus?

En nyt todellakaan kaipaa mtn moraalisaarnoja, että oman käden oikeus on väärin, minä tiedän sen jo. Enkä välttämättä ole tekemässä mtn, mutta haluaisin tietää muiden ajatuksia asiasta. Olisiko teidän navetan takana vielä tilaa?

1

741

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .......

      Raiskaushan on sellainen rikos, missä harvoin on todistajia. Siksi raiskatun pitäisi osata toimia teon jälkeen oikein, etteivät indiisiot eli todisteet katoaisi.
      Jos raiskattu on sössinyt todisteet, niin eipähän poliisikaan niitä enää mistään pysty taikomaan, siksi poliisikaan ei raiskatun näkövinkkelistä tunnu oikein jutusta kiinnostuvan.
      Poliisi ei kuitenkaan voi raiskatulle tutkinnan ollessa kesken, totuutta kertoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1160
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      56
      1081
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      114
      1032
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      930
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      95
      904
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      755
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      711
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      191
      662
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      649
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      617
    Aihe