Hauska juttu

Arvoisat kotieläimet
>
>Kun sanon "siirtykää", se tarkoittaa johonkin toiseen paikkaan menemistä,
>eikä paikkojen vaihtamista keskenään niin että olette edelleen molemmat
>tielläni.
>
>Astiat joissa on tassujen kuvia, sisältää teidän ruokaanne.
>Kaikki muut astiat ovat minun ja niissä on minun ruokaani. Huomioikaa,
>että tassun laittaminen keskelle minun lautastani ruokaani ei tarkoita
>että niistä tulisi teidän omaisuutanne, enkä myöskään pidä sitä
>esteettisessä mielessä yhtään miellyttävänä.
>
>Portaikko ei ole NASCAR:in suunnittelema, eikä se ole kilparata.
>Ehtiminen ennen minua alas ei ole tarkoituksena. Minun kompastuttaminen ei
>auta, koska putoan nopeammin kuin te pystytte juoksemaan.
>
>En voi hankkia king-size -kokoa suurempaa sänkyä. Olen hyvin pahoillani
>tästä.
>Älkää luulko että nukun jatkossakin sohvalla teidän mukavuutenne
>takaamiseksi. Katsokaa videoita joissa koirat ja kissat nukkuvat; ne
>voivat suorastaan käpertyä palloksi. Ei ole välttämätöntä nukkua
>kohtisuorassa toisiaan vasten venyttäytyen niin pitkäksi kuin mahdollista.
>Tiedän myös että on pelkkää sarkasmia ojentaa hännät suoriksi ja roikottaa
>kieliä ulos suusta tilan viemisen maksimoimiseksi.
>
>Minun CD-levyni eivät ole pienois-frisbeitä.
>
>Viimeisen kerran, kylpyhuoneesta ei ole salaista uloskäyntiä.
>Jos jotenkin ihmeessä onnistun pääsemään ennen teitä kylpyhuoneeseen ja
>sulkemaan oven, teidän ei tarvitse raapia, inistä, yrittää kahvaa
>kääntämällä tai oven alareunasta tassulla vetämällä avata ovea. Minun
>täytyy tulla ulos samasta ovesta josta menin sisään. Lisäksi, olen
>käyttänyt vessoja jo monta vuotta, eläinten läsnäolo ei ole tarpeellista.
>
>Oikea järjestys on se että ensin pussaatte minua, ja vasta sitten menette
>haistelemaan toisten koirien pyllyjä. En voi korostaa tätä asiaa
>tarpeeksi. Se olisi niin pieni muutos teille.
>
>
>Teidän lepyttämiseksenne olen laittanut seuraavan viestin etu-oveemme:
>
>SÄÄNNÖT VIERAILEVILLE, LEMMIKITTÖMILLE HENKILÖILLE, JOTKA HALUAVAT
>VALITTAA LEMMIKEISTÄMME:
>
>1. Ne asuvat täällä. Te ette.
>
>2. Jos ette halua niiden karvaa vaatteisiinne, pysykää kaukana
>huonekaluistamme
>
>3. Pidän lemmikeistäni paljon enemmän kuin useimmista ihmisistä
>
>4. Sinulle ne ovat eläimiä. Minulle ne ovat lapsia, jotka ovat lyhyitä,
>karvaisia, kävelevät neljällä jalalla ja puhuvat epäselvästi
>
>5. Koirat ja kissat ovat parempia kuin lapset. Ne syövät vähemmän, eivät
>pyydä koko ajan rahaa, ovat helpompia kouluttaa, yleensä tulevat
>kutsuttaessa, eivät koskaan aja autollasi, eivät roiku huumeita käyttävien
>kavereiden seurassa, eivät polta eivätkä ryypää, eivät halua ostaa
>muotivaatteita, eivät käytä sinun vaatteitasi, eivät tarvitse ziljoonia
>euroja opiskeluun, ja jos ne tulevat raskaaksi, voit myydä seuraukset.
>
2290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Paha mennä koulun atk-tilassa naureskelemaan, pidän mölyt mahassani... mutta hauska se oli nauran kotona jälkeen päin:)

Äänestä

Hyvä juttu! Tuli vähän ylipitkä ruokkis kun laitoin homman menemään duunikavereille mailina, varsinkin eräs kolmen kissan ja kahden belgianpaimenkoiran omistaja vastasi että totta joka sana!!! Kuulemma perhe-elämäkin joskus kärsii kun hemmo ei mahdu vaimokultansa kanssa pitkiksi venyttäytyneiden belgien valtaamaan sänkyyn... :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Emppu kirjoitti:

Arvoisat kotieläimet
>
>Kun sanon "siirtykää", se tarkoittaa johonkin toiseen paikkaan menemistä,
>eikä paikkojen vaihtamista keskenään niin että olette edelleen molemmat
>tielläni.
>
>Astiat joissa on tassujen kuvia, sisältää teidän ruokaanne.
>Kaikki muut astiat ovat minun ja niissä on minun ruokaani. Huomioikaa,
>että tassun laittaminen keskelle minun lautastani ruokaani ei tarkoita
>että niistä tulisi teidän omaisuutanne, enkä myöskään pidä sitä
>esteettisessä mielessä yhtään miellyttävänä.
>
>Portaikko ei ole NASCAR:in suunnittelema, eikä se ole kilparata.
>Ehtiminen ennen minua alas ei ole tarkoituksena. Minun kompastuttaminen ei
>auta, koska putoan nopeammin kuin te pystytte juoksemaan.
>
>En voi hankkia king-size -kokoa suurempaa sänkyä. Olen hyvin pahoillani
>tästä.
>Älkää luulko että nukun jatkossakin sohvalla teidän mukavuutenne
>takaamiseksi. Katsokaa videoita joissa koirat ja kissat nukkuvat; ne
>voivat suorastaan käpertyä palloksi. Ei ole välttämätöntä nukkua
>kohtisuorassa toisiaan vasten venyttäytyen niin pitkäksi kuin mahdollista.
>Tiedän myös että on pelkkää sarkasmia ojentaa hännät suoriksi ja roikottaa
>kieliä ulos suusta tilan viemisen maksimoimiseksi.
>
>Minun CD-levyni eivät ole pienois-frisbeitä.
>
>Viimeisen kerran, kylpyhuoneesta ei ole salaista uloskäyntiä.
>Jos jotenkin ihmeessä onnistun pääsemään ennen teitä kylpyhuoneeseen ja
>sulkemaan oven, teidän ei tarvitse raapia, inistä, yrittää kahvaa
>kääntämällä tai oven alareunasta tassulla vetämällä avata ovea. Minun
>täytyy tulla ulos samasta ovesta josta menin sisään. Lisäksi, olen
>käyttänyt vessoja jo monta vuotta, eläinten läsnäolo ei ole tarpeellista.
>
>Oikea järjestys on se että ensin pussaatte minua, ja vasta sitten menette
>haistelemaan toisten koirien pyllyjä. En voi korostaa tätä asiaa
>tarpeeksi. Se olisi niin pieni muutos teille.
>
>
>Teidän lepyttämiseksenne olen laittanut seuraavan viestin etu-oveemme:
>
>SÄÄNNÖT VIERAILEVILLE, LEMMIKITTÖMILLE HENKILÖILLE, JOTKA HALUAVAT
>VALITTAA LEMMIKEISTÄMME:
>
>1. Ne asuvat täällä. Te ette.
>
>2. Jos ette halua niiden karvaa vaatteisiinne, pysykää kaukana
>huonekaluistamme
>
>3. Pidän lemmikeistäni paljon enemmän kuin useimmista ihmisistä
>
>4. Sinulle ne ovat eläimiä. Minulle ne ovat lapsia, jotka ovat lyhyitä,
>karvaisia, kävelevät neljällä jalalla ja puhuvat epäselvästi
>
>5. Koirat ja kissat ovat parempia kuin lapset. Ne syövät vähemmän, eivät
>pyydä koko ajan rahaa, ovat helpompia kouluttaa, yleensä tulevat
>kutsuttaessa, eivät koskaan aja autollasi, eivät roiku huumeita käyttävien
>kavereiden seurassa, eivät polta eivätkä ryypää, eivät halua ostaa
>muotivaatteita, eivät käytä sinun vaatteitasi, eivät tarvitse ziljoonia
>euroja opiskeluun, ja jos ne tulevat raskaaksi, voit myydä seuraukset.
>

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu