... tilalle lisää juopottelua, väkivaltaa ja pornoa.
Mihinkähän tämäkin maailma ja yhteiskunta vielä menee, kun kaikki kielletään ja laitetaan ihmiset kyttäämään toisiaan.
0Äänestä
Unreg.
muuta...
0Äänestä
tässäpä
Lapsiprostituutio laitomaksi. Käyn kuules röökillä välillä ihan hyvästä syystä.
0Äänestä
0=====#
Niin, Tampereen yliopistolla oli vasta julkaistu tutkimus, että tupakoitsija todellakin on hyvä busines yhteiskunnalle. Normitupakoitsija maksaa niin valtavasti veroja muutamissa kymmenissä vuosissa "säästää" valtion pohjattomaan pankkiin enemmän rahaa kuin kehkosyöpäpotilaan hoito hautaan saakka. Tästä on ollut valtavasti väärää tietoa liikkeellä, vaikka jokainen tupakoitsija on joskus miettinyt tupakka-askin veroja ja työllistämisvaikutuksia verrattuna sairaanhoitokuluihin.
Lisäksi hän hoitaa pahenevaa vanhusongelmaa kuolemalla keskimäärin 10 vuotta nuorempana kuin tupakoimaton. Ja tupakoimaton sairastelee muita tauteja ja käyttää palvelutaloja jne. sen viimeisen kymmenen vuotta.
Pitääkin tehdä isänmaallinen teko, ja mennä tupakille.
=DW=
0Äänestä
Unreg.
Tampereelta tullut kaikenlaisia juttuja ennenkin...
0Äänestä
--...,,,,,,
Unreg. kirjoitti:
Tampereelta tullut kaikenlaisia juttuja ennenkin...
elämänsä viimeiset vuodet lisähappea viiksillä happipullosta kun keuhkoahtaumatauti on tehnyt selvää jälkeä granuloista. Mut se tupakointi kun on NIIIINNNN ihanaa.....aaahhh
0Äänestä
......-....................
kun saa vetää kirjoitti:
elämänsä viimeiset vuodet lisähappea viiksillä happipullosta kun keuhkoahtaumatauti on tehnyt selvää jälkeä granuloista. Mut se tupakointi kun on NIIIINNNN ihanaa.....aaahhh
Noinkin pääsee toki hengestään. Toisaalta voidaan miettiä, kuinka ihmisarvoista on maata dementonoituneena likaisissa vaipoissa kymmenen vuotta, joiasta osa on kivun täyttämiä ja sairaalloisia?
Ideaali ratkaisuhan olisi, että elää terveenä ja maratoneja juosten 80- vuotiaaksi, sitten nielaisisi syanidipillerin ja homma olisi ollut siinä.
Valitettavasti ihmisellä on luonnostaan elossa selviytymisen vaisto.
Ja nyt kaikki innolla hakeutumaan vanhustenhoitoalalle!!!
=DW=
0Äänestä
Unreg.
Suomi kuuluu samaan utopistiseen haaveiluun kuin aseeton maailma. Olen itse entinen sauhuttelija, joka lopetti parikymmentä vuotta sitten. Jos olisin silloin tiennyt kuinka helppoa lopettaminen oli niin olisin lopettanut jo paljon aikaisemmin. En katso halveksivasti heitä, jotka edelleen polttelevat enkä ymmärrä heitä kohtaan osoitettua väheksyntää. Etteivät vain asialla ole salapolttelijat...
0Äänestä
kiusata
Maailmassa on iso osa sellaisia ihmisiä jotka haluavat näyttää omaa paremmuuttaan toisia moittimalla ja mikäli heillä on valtaa, toisia simputtamalla. Ihan tällä samalla mekanismiilla pelaa tupakoitsijoiden ja tupakan vastustus. Jostain se porukka on kaivettava vaikka väkisin jota voi eli saa hyvällä omallatunnolla kiusata.
Muinoin Roomalaiset kiusasivat kristittyjä, kristityt noitia ja pakanoita, natsit juutalaisia, kommarit toisinajattelijoita, kosolan porukka sosialisteja, valkoiset mustia, isommat pienempiä, laihemmat lihavampia, rikkaammat köyhempiä jne.. jne...
Mistään kovinkaan järkiperäisestä toiminnasta ei ole ollut koskaan kysymys. Sama juttu näillä tupakan himovastustajilla. Mikähän mahtaakaan olla seuraava kiusan kohteeksi joutuva ryhmä. Terveysterroristit ovat jo aika mukavassa vauhdissa.
on yksi sellainen asia, missä hyvin ilmenee ihmisten suvaitsemattomuus ja toisaalta muiden huomioimattomuus. Jos vähän haiskahtaakin tupakka, niin joku on jo valittamassa. Ja taas jotkut tupakoitsijat vähät välittävät missä tupakoivat.
Onhan se tupakka kaikkine haittoineen täysin turha "nautintoaine" mutta kun se kerran on keksitty... Olisi ehkä vähän liian yksipuolista tupakoinnin laittomaksi julistaminen. Saman tien voisi määrätä monta, monta muutakin asiaa laittomaksi. Vaikka haju- ja partavesien käytön. Moni ei ehkä ymmärrä mutta voimakkaat hajusteet voi olla toisille suurempi ongelma kuin tupakan haju joillekkin siitä valittaville.
0Äänestä
että tuota
AXE'tä(voimakas tuoksuista) käyttää vain tupakkaa polttelevat. Huomaavaiset tupakoitsijat ovat ihan ok. Mut nuo muut jotka vähät välittävät esmes lasten läheisyydestä tai savuttomasta alueesta ovat taas syvältä. Saa polttaa kunhan ei häiritse sillä muita.

missä menee sen häiritsevyyden raja.
0Äänestä
puzzy koo
sen terveempänä pysyt.Suositus hyvään terveyteen ja ptkään ikään on kolme askia vahvaa tupakkaa päivässä.Jos tuntuu olo huonolta,niin kaksi askia lisää vuorokaudessa.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
... tilalle lisää juopottelua, väkivaltaa ja pornoa.
Mihinkähän tämäkin maailma ja yhteiskunta vielä menee, kun kaikki kielletään ja laitetaan ihmiset kyttäämään toisiaan.
muuta...
Lapsiprostituutio laitomaksi.
Käyn kuules röökillä välillä ihan hyvästä syystä.
Niin, Tampereen yliopistolla oli vasta julkaistu tutkimus, että tupakoitsija todellakin on hyvä busines yhteiskunnalle. Normitupakoitsija maksaa niin valtavasti veroja muutamissa kymmenissä vuosissa "säästää" valtion pohjattomaan pankkiin enemmän rahaa kuin kehkosyöpäpotilaan hoito hautaan saakka. Tästä on ollut valtavasti väärää tietoa liikkeellä, vaikka jokainen tupakoitsija on joskus miettinyt tupakka-askin veroja ja työllistämisvaikutuksia verrattuna sairaanhoitokuluihin.
Lisäksi hän hoitaa pahenevaa vanhusongelmaa kuolemalla keskimäärin 10 vuotta nuorempana kuin tupakoimaton. Ja tupakoimaton sairastelee muita tauteja ja käyttää palvelutaloja jne. sen viimeisen kymmenen vuotta.
Pitääkin tehdä isänmaallinen teko, ja mennä tupakille.
=DW=
Tampereelta tullut kaikenlaisia juttuja ennenkin...
..turiset.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tampereen_yliopisto
=DW=
elämänsä viimeiset vuodet lisähappea viiksillä happipullosta kun keuhkoahtaumatauti on tehnyt selvää jälkeä granuloista. Mut se tupakointi kun on NIIIINNNN ihanaa.....aaahhh
Noinkin pääsee toki hengestään. Toisaalta voidaan miettiä, kuinka ihmisarvoista on maata dementonoituneena likaisissa vaipoissa kymmenen vuotta, joiasta osa on kivun täyttämiä ja sairaalloisia?
Ideaali ratkaisuhan olisi, että elää terveenä ja maratoneja juosten 80- vuotiaaksi, sitten nielaisisi syanidipillerin ja homma olisi ollut siinä.
Valitettavasti ihmisellä on luonnostaan elossa selviytymisen vaisto.
Ja nyt kaikki innolla hakeutumaan vanhustenhoitoalalle!!!
=DW=
Suomi kuuluu samaan utopistiseen haaveiluun kuin aseeton maailma. Olen itse entinen sauhuttelija, joka lopetti parikymmentä vuotta sitten. Jos olisin silloin tiennyt kuinka helppoa lopettaminen oli niin olisin lopettanut jo paljon aikaisemmin.
En katso halveksivasti heitä, jotka edelleen polttelevat enkä ymmärrä heitä kohtaan osoitettua väheksyntää.
Etteivät vain asialla ole salapolttelijat...
Maailmassa on iso osa sellaisia ihmisiä jotka haluavat näyttää omaa paremmuuttaan toisia moittimalla ja mikäli heillä on valtaa, toisia simputtamalla. Ihan tällä samalla mekanismiilla pelaa tupakoitsijoiden ja tupakan vastustus. Jostain se porukka on kaivettava vaikka väkisin jota voi eli saa hyvällä omallatunnolla kiusata.
Muinoin Roomalaiset kiusasivat kristittyjä, kristityt noitia ja pakanoita, natsit juutalaisia, kommarit toisinajattelijoita, kosolan porukka sosialisteja, valkoiset mustia, isommat pienempiä, laihemmat lihavampia, rikkaammat köyhempiä jne.. jne...
Mistään kovinkaan järkiperäisestä toiminnasta ei ole ollut koskaan kysymys. Sama juttu näillä tupakan himovastustajilla. Mikähän mahtaakaan olla seuraava kiusan kohteeksi joutuva ryhmä. Terveysterroristit ovat jo aika mukavassa vauhdissa.
on yksi sellainen asia, missä hyvin ilmenee ihmisten suvaitsemattomuus ja toisaalta muiden huomioimattomuus. Jos vähän haiskahtaakin tupakka, niin joku on jo valittamassa. Ja taas jotkut tupakoitsijat vähät välittävät missä tupakoivat.
Onhan se tupakka kaikkine haittoineen täysin turha "nautintoaine" mutta kun se kerran on keksitty...
Olisi ehkä vähän liian yksipuolista tupakoinnin laittomaksi julistaminen. Saman tien voisi määrätä monta, monta muutakin asiaa laittomaksi. Vaikka haju- ja partavesien käytön. Moni ei ehkä ymmärrä mutta voimakkaat hajusteet voi olla toisille suurempi ongelma kuin tupakan haju joillekkin siitä valittaville.
AXE'tä(voimakas tuoksuista) käyttää vain tupakkaa polttelevat.
Huomaavaiset tupakoitsijat ovat ihan ok. Mut nuo muut jotka vähät välittävät esmes lasten läheisyydestä tai savuttomasta alueesta ovat taas syvältä. Saa polttaa kunhan ei häiritse sillä muita.