Klamydia?

Moi!

Olen todella huolissani sillä olen epäillyt itselläni olevan klamydia nimistä sukupuolitautia!

Kerronpas ensin tarinani:

Olen seurustellut nyt tämän nykyisen poikaystäväni kanssa kohta puol vuotta ja joku 1-2 viikkoa sitten hän sitten nuoli minua alapäästä ja näin (ei oltu yhdynnässä tai mitään koska ei haluttu näin nuorena vielä, mutta silti ei ollut mitään ehkäisyjä suuseksissä)... sitä tuli tehtyä sitten sen jälkeen muutaman päivä sen jälkeenkin jatkettiin siis samaa, kunnes hankittaisii kondomi.

Ja nyt mulla on alkanut tulla koko ajan hirvee pissahätä tai sellanen tunne että olisi. Aina kun menen vessaan nii tulee tippa tai kaksi.. usein pieni liru.. vaikka en ole juonut nyt yhtää sen enempää kuin aikaisemminkaan. Olen joutunut nyt käymään vessassa n. 6-10 kertaa vessassa ja koko ajan silti tunne että on pissahätä. Normaalisti oon käyny yhdessä päivässä 2-4 kertaa vessassa.

ja kun googletin nii klamydiaan liittyy koko aikainen pissahätä.

mulla on ollut tosi lieviä kipujakin alavatsassa, mutta niitä kipuja on ollut nyt vain parina päivänä, nekään ei ollut peräkkäisinä päivinä.

olen 16-vuotias. pitäisikö mennä kouluterveydenhoitajalle? ja keskustella asiasta?
vai suoraan lääkärille?

mutta tahtoisin selvittää tämän ilman että vanhemmat saisivat tietää? onko se mahdollista? tarvitaanko jossain vaiheessa huoltajaa? :/

olen tosi epätoivoinen. voitteko auttaa?
kiitos jos jaksoitte vaivautua.
42592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sinulla olisi klamydia, mutta ei mahdotonta. Missän tapauksessa älä jätä hoitamatta.

Mene koulusi terveydenhoitajalle, hän osaa ohjata sinut lääkärille.Mutta jos et halua mennä kouluterveydenhoitajalle, soita lääkärille(siis missä yleensäkin käyt, eli perus terveyskeskuslääkärille). klamydiatesti otetaan virtsasta tai alapäästä. Yleensä virtsasta eli se on pikkujuttu. Lääkäri kirjottaa lähetteen labraan ja meet sinne sit vaan. Tuloksen saa ehkä viikossa??

Mutta toisaalta, jos olet jo aloittanut seksielämän, soita paikkakuntasi ehkäisyneuvolaan, joissakin paikoissa perhesuunnitteluneuvola, se on suunnattu nuorille. Sieltä saa tietoa sukupuolitaudeista ja ehkäisymenetelmistä. Siellä tehdään myös gynekologisiatutkimuksia.

Jos asia noin sinua vaivaa, miksi et kysy poikaystävältäsi mahdollisuutta klamydiaan, Jos ette kumpikaan ennen ole ollut yhdynnässä klmaydiaa ei ole. kannattaa tivata,koska klamydia ei ole pikkujuttu!!!

Mahdollisuus on myös että sinulla on hiivatulehdus?virtsatietulehdus?

Vanhemmille ei kerrota tietenkän mitään. Olet jo isotyttö, niin osaat itse soittaa lääkäriin ja mennä yksin labraan.

Äänestä

...se, että sinulla on virtsatietulehdus. Siihen liittyy oireina jatkuva vessahätä ja se, ettei juuri mitään kuitenkaan tule, vaikka koko ajan ramppaa vessassa.

Mene suoraan lääkärille. Oli kyse kummasta tahansa, niin hoito on aloitettava mahdollisimman nopeasti. Hoitamaton virtsatietulehdus voi levitä munuaisiin ja sitten olet todella pahassa pulassa, mikäli munuaiset vaurioituvat. Hoitamaton klamydia taas voi aiheuttaa vaurioita lisääntymiselimissä ja siten lapsettomuutta.

Huoltajia et tarvitse omien terveysasioidesi hoitamiseen. Vain jos olet vaaraksi itsellesi tai muille, voidaan salassapitovelvollisuudesta joustaa, muussa tapauksessa se on ehdoton.

Äänestä

hei!
jos oireet hankalat ja kyseessä tosiaan voi olla pissa-infektio niin hakudu tarvittaessa päivystävän lääkärin vatsaanotolle.siellä voit antaa pissanäyteen ja asia selviää melko pian. hoitona lääkekuuri.
jos olisi klamydia, niin senkin tutkimus selviää pissanäyeettstä ja siihenkin hoitona lääkekuuri.
tevr.hoitohenkilökunnalla on vaitiolovelvollisuus, eli ei tuollaisesta asiasta kotiin oteta yhteyttä
eli rohkeasti vaan lääkäriin- asiassasi ei todellakaan ole mitään hävettävää!

Äänestä
  • moikka! kyseessä on varmaan pissitulehdus, nuita oireita on ollut minullakin. mulla oli noin 3-4 kk silleen että ennen kuukautisia tuli pissitulehdus, ja se vasta ärsyttävä olikin! kannatttaa käydä lekurilla ei tarvitse kuin pissata purkkiin ja ne tutkii sen, paitsi kerran ei tarvinnut minun kuin sanoa oireet lääkärille niin se kirjoitti jo reseptin. onnee, älä stressaa! :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


:OO kirjoitti:

Moi!

Olen todella huolissani sillä olen epäillyt itselläni olevan klamydia nimistä sukupuolitautia!

Kerronpas ensin tarinani:

Olen seurustellut nyt tämän nykyisen poikaystäväni kanssa kohta puol vuotta ja joku 1-2 viikkoa sitten hän sitten nuoli minua alapäästä ja näin (ei oltu yhdynnässä tai mitään koska ei haluttu näin nuorena vielä, mutta silti ei ollut mitään ehkäisyjä suuseksissä)... sitä tuli tehtyä sitten sen jälkeen muutaman päivä sen jälkeenkin jatkettiin siis samaa, kunnes hankittaisii kondomi.

Ja nyt mulla on alkanut tulla koko ajan hirvee pissahätä tai sellanen tunne että olisi. Aina kun menen vessaan nii tulee tippa tai kaksi.. usein pieni liru.. vaikka en ole juonut nyt yhtää sen enempää kuin aikaisemminkaan. Olen joutunut nyt käymään vessassa n. 6-10 kertaa vessassa ja koko ajan silti tunne että on pissahätä. Normaalisti oon käyny yhdessä päivässä 2-4 kertaa vessassa.

ja kun googletin nii klamydiaan liittyy koko aikainen pissahätä.

mulla on ollut tosi lieviä kipujakin alavatsassa, mutta niitä kipuja on ollut nyt vain parina päivänä, nekään ei ollut peräkkäisinä päivinä.

olen 16-vuotias. pitäisikö mennä kouluterveydenhoitajalle? ja keskustella asiasta?
vai suoraan lääkärille?

mutta tahtoisin selvittää tämän ilman että vanhemmat saisivat tietää? onko se mahdollista? tarvitaanko jossain vaiheessa huoltajaa? :/

olen tosi epätoivoinen. voitteko auttaa?
kiitos jos jaksoitte vaivautua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu