Pikkupoikana olin onnellinen. Sain elää huoletonta elämää samankaltaisten ihmisten seurassa. Sitten tuli aika miehistyä ja aloin huomata erilaisuuteni. Vasara ei tuntunut käteeni kovinkaan sopivalta. Mopon selkään hyppääminen pelotti. Autojen mekaniikkakaan ei herättänyt kiinnostusta. Masennuin riittämättömyydestäni mieheksi.
Kun aloin tuntea seksuaalista vetoa, oli selvää, että se kohdistui poikiin eikä tyttöihin. Asia oli ongelmallinen lähinnä uskonnollisen vakaumukseni takia. Olin uskostani varma vanhoillislestadiolainen ja uskoin homoseksuaalisten tekojen olevan syntiä.
Miten voi olla, että minun pitäisi kieltää osa minuuttani ja elää vajaata elämää? Ymmärtäisin jos se osa minusta tuottaisi haittaa muille, mutta samaa sukupuolta olevien keskinäinen rakkaus ei varmaan ole kovin haitallinen asia. Tätä mietin pitkään ja nykyisin asia on minulle varsin selvä. Uskon, että en pelkästään saa, vaan minun täytyy olla reilusti oma itseni. Rakastaa, niin lähimmäisiä kuin itseänikin.
No, homoseksuaalien parissa en tunne olevani riittämätön mieheksi, mutta erilainen silti. Tuntemieni homojen elämä on aikamoista pintaliitoa, kukasta kukkaan lentämistä. Tuntuu, että tavallinen parisuhde koetaan liian tylsäksi. Minä kun taas haluan elää rauhallista ja tasapainoista elämää. Haaveilen elämänkumppanista, jonka kanssa elää onnellisesti parisuhteessa koko loppuelämä.
Kaipaan yhteisöä, jossa kokisin kuuluvani joukkoon. Kaipaan hyväksyntää. Haluaisin vihdoin tulla hyväksytyksi tällaisena kuin olen.
Kun aloin tuntea seksuaalista vetoa, oli selvää, että se kohdistui poikiin eikä tyttöihin. Asia oli ongelmallinen lähinnä uskonnollisen vakaumukseni takia. Olin uskostani varma vanhoillislestadiolainen ja uskoin homoseksuaalisten tekojen olevan syntiä.
Miten voi olla, että minun pitäisi kieltää osa minuuttani ja elää vajaata elämää? Ymmärtäisin jos se osa minusta tuottaisi haittaa muille, mutta samaa sukupuolta olevien keskinäinen rakkaus ei varmaan ole kovin haitallinen asia. Tätä mietin pitkään ja nykyisin asia on minulle varsin selvä. Uskon, että en pelkästään saa, vaan minun täytyy olla reilusti oma itseni. Rakastaa, niin lähimmäisiä kuin itseänikin.
No, homoseksuaalien parissa en tunne olevani riittämätön mieheksi, mutta erilainen silti. Tuntemieni homojen elämä on aikamoista pintaliitoa, kukasta kukkaan lentämistä. Tuntuu, että tavallinen parisuhde koetaan liian tylsäksi. Minä kun taas haluan elää rauhallista ja tasapainoista elämää. Haaveilen elämänkumppanista, jonka kanssa elää onnellisesti parisuhteessa koko loppuelämä.
Kaipaan yhteisöä, jossa kokisin kuuluvani joukkoon. Kaipaan hyväksyntää. Haluaisin vihdoin tulla hyväksytyksi tällaisena kuin olen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Valitettavasti olet törmännyt samalla ainakin kahteen kipeään seikkaan "tässä homojen maailmassa". Surullista on se, että on näitä,joiden lääke minuutensa löytäneelle on vaatimus parannuksen tekemiseen asiassa, jossa sitä ei tarvitse. Pikemminkin oman itsensä löytäminen myös seksuaalisuuden alueella on kiitoksen aihe!
Se toinen on sitten nämä ihmissuhteet. Rohkaisen sinua luottamaan siihen, että kaikki ei ole sitä, miltä ensisilmäyksellä näyttää. Kaikki homot eivät ole pintaliitäjiä, kaikki homot eivät kuluta aikaansa ja rahojaan notkuen baareissa ilta toisensa jälkeen. Ongelmallista vain on se, että näitä toisenlaisia miehiä on vaikea löytää. On vain kuljettava silmät ja korvat auki, ja joskus jopa uskallettava ottamaan riskejä. Ehkä omien harrastusten kautta voi löytää yllättäen sellaisen verkoston, jossa korvien väli on tärkeämpää kuin se, mitä on jalkojen välissä -- ja jossa, tunnetaan suurella sydämellä.
Kristittyjen homojen verkostoja on olemassa. Helsingissä ja Turussa ainakin kokoontuu sellaisia ryhmiä. Helpointa on varmasti ottaa kontakteja näihin ihmisiin menemällä vaikkapa sateenkaarimessuun (jumalanpalvelukseen, joka on tarkoitettu meille). Helsingissä kokoontumisia on joka kuukauden viimeinen lauantai. Turun tapahtumista saat tietoa heidän sivuiltaan (tuseta). Nämä ovat tietysti kaukana Tampereelta, mutta jos joskus pääset mukaan, koet ainakin sen tunteen, että on olemassa toisenlaisiakin miehiä (ja naisia), joiden ensimmäinen arvo ei ole ulkonäkö ja pintaliitoelämä... tapaat ihmisiä, jotka ovat löytäneet kristillisen uskon, armon.
Mukava kun olet tullut joukkoon - siunausta!
Minäkin olen vanhoillislestadiolaisesta perheestä ja käyn edelleen satunnaisesti seuroissa. En tunne oikein olevani täysin hyväksytty vl-maailmassa, mutta toisaalta haluan pitää kiinni arvoistani ja ympäristöstäni, ihmissuhteista. Omille läheisilleen ja sukulaisilleen ei halua tuottaa pahaa mieltä ja surua. Toisaalta ei sitä halua elää koko elämäänsä muiden armoilla, muita miellyttääkseen...
En kaipaa ympärilleni homomaailmaa, oikeastaan kaipaan vain muutamia vertaisiani ja tiestysti elämänkumppani on haaveissa, mutta toisaiseksi yritykseksi on jäänyt sellaisen löytäminen...
Hyvä kirjoitus. Olen ja elän aivan samanlaisessa tilanteessa kuin sinä. Erotuksena vain, että olen esikoislestadiolaisesta kodista lähtöisin.
Olen käynyt baareissa ja yökerhoissa, mutta en viihdy ko. paikoissa. Ei niistä löydä sielunkumppaneita, jotka ymmärtäisi minun arvomaailmaa. Siksipä olisi kiva löytää kavereita jotka ovat uskossa tai muuten kuuluneet esim. jonkun herätysliikkeen piiriin!
Ei kaikki halua kukasta kukkaan, hyviä tyypejä vaan on vaikee löytää C:
Niin ja et oo ainoo, mää en oo oikeen jätkien jutuista kiinnostunu (esim. joku jääkiekko) vaikka aika jätkä oonkin :P
Hei Ystäväiseni... eiks ollu kaunis aloitus?
Puhut asioista jotka ovat olleet myös minun elämäni osana koko elämäni.
Pörräsin aikani kaikissa mahdollisissa Gaymaailmoissa elin siitä ja täysillä koska en löytänyt itsestäni muuta vaihtoehtoa.
Nyt kun ikää on karttunut jo 54 olen vähän tasoittunut.
Löysin ystävän kolme vuotta sitten Gay saunasta Voque Helsingissä. Siitä alkoi yhteiselo minua 25 vuotta nuoremman miehen kanssa.
Olen ollut naimisissakin hyvän naisen kanssa ja meille siunaantui kaksi ihanaa tyttölasta.
Mutta valitettavasti liittomme päättyi eroon minun homouteni takia.
Tällä hetkellä elän suhtkoht onnellista elämää tämän kumppanini kanssa jonka löysin, Kiva sopivan nuori ja luotettava poika.
Silti monet asiat puhuttavat tässäkin parisuhteessa. Toisaalta haluaisin olla ihan ns. normaali mies, mutta kun en vaan voi.
Voisit kyllä lähestyä minua sähköpostilla niin voisimme jakaa asioita. Tulin joskus 80-luvulla uskoonkin ja se on kanssa asia joka vaikuttaa ja rassaakin lähes joka päivä.
En tunne olevani kovin tasapaiossa elämän ja raamatun opetusten kanssa ja etsin siihen vastausta.
Jos haluat niin kirjoita itsestäsi, ehkä voimme löytää jotain yhteistä.
Tosin naispuolinen olen.. Mutta samoja ajatuksia päässä pyörinyt. Mitän nyt on tullut noissa treen homo/lesbopiireissä pyörittyä niin tuntuu ettei ollenkaan sovi siihen pintaliitojoukkoon. Ei tietenkään saisi tolleen yleistää, mutta aina kun siellä on ollut niin kauhea erilaisuuden tunne tullut, ja sitten toisaalta taas nää normi heteropiirit/uskovaisten kuviot tuntuu kans vierailta. Missähän sitten olisi hyvä olla, kun tuntuu ettei ikinä edes kohtaa niitä todellisia sielunystäviä..