Jos suostut

Pyytäisin sinulta viimeisen palveluksen.
Kertoisin sydämen kamppailusta löytää oikea tie.
Kuinka vaikeaa on kun kahta rakastaa.
Ja kun ei löydy kummastakaan vikaa on vain
löydettävä avain yhteiseen tulevaisuuteen.
Ulkopuolelta katsottuna kaikki näytti
niin sekavalta.
Minusta tehtiin kevytkenkäinen liehittelijä.
Ihmisestä, jonka on vaikea hyväksyä toista lähelleen.
Tiedän, että sinulla on paha olla.
Silti uskallan pyytää, että kertoisit totuuden.
Totuuden, joka tekee puhtaaksi sen rakkauden
jolla ei ole tulevaisuutta, koska olemme eri maailmasta.
Olen pahoillani ettei unelmasi voinut toteutua.
5319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En viitsi avautua koska kuten sanoit, sillä ei ole mitään merkitystä. Mutta jos oloasi yhtään helpottaa, minä kyllä pärjään kuten aina :) Olen onnellinen kun saan olla lempiaiheeni äärellä. Suurin rakkauteni on kaikki ne sävelet tässämaaimassa, tiedäthän...

Äänestä

Tämä oli koskettavin ja samalla satuttavin runo pitkästä aikaa. Tai koen näin ainakin omalla kohdalla.

Omista ajatuksista vastaruno..
------

En minä ole estänyt
sinua menemästä
eteenpäin.

Onnesi on siellä valintojesi
jälkeen.

Selvittelin kyllä pitkään
ajatuksiani.

Toivon, ettet olisi huolissasi.
Ettet millään tavoin pyrkisi
ystävänä ohjailemaan elämääni.

Se olisi pahinta, mitä voisit
tehdä minulle.

Äänestä
  • tässä vastaus runo
    ***********************

    jokaisella on oma nahu
    tämä on totuus karu

    ihmiset niin erilaiset
    toiset ehkä kaipaa ohjausta
    ei itsenäiset

    aidossa rakkaudessa luottamus suurin
    ja vapaus mennä
    vaalittava ajatus lennä

    ystävänä neuvon voi antaa
    vaan ei niin että se pitäisi olla
    näin voi kortensa kekoon kantaa.

    Äänestä

  • tämä minua kosketti kirjoitti:

    tässä vastaus runo
    ***********************

    jokaisella on oma nahu
    tämä on totuus karu

    ihmiset niin erilaiset
    toiset ehkä kaipaa ohjausta
    ei itsenäiset

    aidossa rakkaudessa luottamus suurin
    ja vapaus mennä
    vaalittava ajatus lennä

    ystävänä neuvon voi antaa
    vaan ei niin että se pitäisi olla
    näin voi kortensa kekoon kantaa.

    Kiitokset runostasi. Kun joku ihminen on ollut rakas, niin häneltä viimeeksi toivoo ohjailua ja tukea. Toivoo kuitenkin, että toisella on kaikki hyvin, mutta ei kestä toisen läheisyyttä tilanteessa, jossa toinen on jo tehnyt valintansa. Toisen läheisyys vain estää etenemistä eteenpäin.

    Äänestä

  • Eräs nainen kirjoitti:

    tuon paremmin en olisi osannut kuvata
    sanoit nappiin juuri oikeat sanat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pyytäisin kirjoitti:

Pyytäisin sinulta viimeisen palveluksen.
Kertoisin sydämen kamppailusta löytää oikea tie.
Kuinka vaikeaa on kun kahta rakastaa.
Ja kun ei löydy kummastakaan vikaa on vain
löydettävä avain yhteiseen tulevaisuuteen.
Ulkopuolelta katsottuna kaikki näytti
niin sekavalta.
Minusta tehtiin kevytkenkäinen liehittelijä.
Ihmisestä, jonka on vaikea hyväksyä toista lähelleen.
Tiedän, että sinulla on paha olla.
Silti uskallan pyytää, että kertoisit totuuden.
Totuuden, joka tekee puhtaaksi sen rakkauden
jolla ei ole tulevaisuutta, koska olemme eri maailmasta.
Olen pahoillani ettei unelmasi voinut toteutua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu