on koivun ja männyn yhteiselosta? Kuvio on istutettu koivulle, mänty on tullut luontaisesti. Hirvi on vahingoittanut kumpiakin. Voiko taimikonhoidossa (taimien väliksi 2m) jättää sekä mäntyjä että koivuja puun kunnosta riippuen vai haittaavatko jotenkin toisiaan?
Minkälainen ennuste
sibyllavon
3567
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Koivu nopeampikasvuisena ohittaa männyn joka taas ei viihdy varjossa kuten kuusi. Kuusi pitää muutenkin enemmän kilpailusta kuin mänty.
Ei ne mitenkään muulla tavalla haittaa toisiaan kuin että jos koivu on isompi, työntää se oksansa männyn latvaan ja vahingoittaa sitä. Mänty puolestaan ei haittaa koivun kasvua. Riittävän harvassa ne kyllä menestyvät samassa maaperässä.
Taimikonhoidossa kannattaa jättää koivua paikkoihin, joissa mäntyä ei ole. Koivujen vain tulee olla selvästi pienempiä kuin mäntyjen.
nyrkkisääntö oli kouluaikaan että koivu ehtii mukaan kasvuun vielä vaikka havupuu olis miehen mitan pidempi. Koivu valtaa latvallaan tilaa ja vahingoittaa alle jäävien mäntyjen kasvua, latvat menee pilalle ja tulee moni haaraisia.