Mieheni tänään ihan yllättäen paukautti ettei enää tahdo olla yhdessä,ilmeisesti on joku toinen tullut kuvioon.
Meillä meni niin että olin vuoden lapsen kannsa kotona,sittemmin ollut koulussa puoli vuotta.Mieheni äiti ollut hoitamassa meidän pikkuista.Pelkään miten nyt pärjään,oma opintotukeni on 220 ja asumistukeni 370,siinä tulot.Kuulin että elareitten maksamistakin saa ootella jopa kolmekin kuukautta.
En siis pelkää pelkästään rahan loppumista vaan myös miten itse jaksan henkisesti ja YKSIN.Meillä on kaikki jaettu puoliksi ja oikeastaan niin että minä hoidan kodin siivoamisen ja ruuat sekä lapsen päivähoitamiset kun taas mies hoitaa aamutoimet ja iltatoimet sekä ulkoiluttaa koiran.
Olen masennusta sairastanut ja sille altis ihminen,olen aina tottunut että lähelläni on joku ja äitini kuoleman jälkeen (olimme siis parhaimpia ystäviä) se on ollut mieheni joka nyt yhtäkkiä onkin poistumasta kuvioista.
Muista sukulaisia minulla ei ole lähietäisyydellä joten heistäkään ei apua liikene,sekä ystäväni ovat sinkkuja,ei niin lapsista innostuvaa sorttia joten....en tuppaa jos ei tykätä.
Kaiken lisäksi esikoinen kun on niin pelkään etten yksin osaa hoitaa lasta,on potalle opettamiset,syömään opettamiset ja sitten vielä kävelyyn opettamiset ym...Tuntuu että ero olisi helpompi kun lapsella olisi ollut ikää enemmän.Meidän mukula kun on motorisessa kehityksessä jälessä ja on aina mieluummin opetellut isän kanssa näitä asioita.Olen aina ollut se joka hellittelee,tutkitaan,luetaan,tanssitaan ja lauletaan,kylvetään ja ulkoillaa,isä se jonka kanssa harjotellaan kävelyä,pelleilään,hassutellaan ym.
Oikeastaan tahtoisin teiltä selviytymistarinoita miten olette jaksaneet eron ja miten selviytyneet päivittäisessä elämässä.
Meillä meni niin että olin vuoden lapsen kannsa kotona,sittemmin ollut koulussa puoli vuotta.Mieheni äiti ollut hoitamassa meidän pikkuista.Pelkään miten nyt pärjään,oma opintotukeni on 220 ja asumistukeni 370,siinä tulot.Kuulin että elareitten maksamistakin saa ootella jopa kolmekin kuukautta.
En siis pelkää pelkästään rahan loppumista vaan myös miten itse jaksan henkisesti ja YKSIN.Meillä on kaikki jaettu puoliksi ja oikeastaan niin että minä hoidan kodin siivoamisen ja ruuat sekä lapsen päivähoitamiset kun taas mies hoitaa aamutoimet ja iltatoimet sekä ulkoiluttaa koiran.
Olen masennusta sairastanut ja sille altis ihminen,olen aina tottunut että lähelläni on joku ja äitini kuoleman jälkeen (olimme siis parhaimpia ystäviä) se on ollut mieheni joka nyt yhtäkkiä onkin poistumasta kuvioista.
Muista sukulaisia minulla ei ole lähietäisyydellä joten heistäkään ei apua liikene,sekä ystäväni ovat sinkkuja,ei niin lapsista innostuvaa sorttia joten....en tuppaa jos ei tykätä.
Kaiken lisäksi esikoinen kun on niin pelkään etten yksin osaa hoitaa lasta,on potalle opettamiset,syömään opettamiset ja sitten vielä kävelyyn opettamiset ym...Tuntuu että ero olisi helpompi kun lapsella olisi ollut ikää enemmän.Meidän mukula kun on motorisessa kehityksessä jälessä ja on aina mieluummin opetellut isän kanssa näitä asioita.Olen aina ollut se joka hellittelee,tutkitaan,luetaan,tanssitaan ja lauletaan,kylvetään ja ulkoillaa,isä se jonka kanssa harjotellaan kävelyä,pelleilään,hassutellaan ym.
Oikeastaan tahtoisin teiltä selviytymistarinoita miten olette jaksaneet eron ja miten selviytyneet päivittäisessä elämässä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vaikka ero on jokaiselle vaikea ja yllättävä ero vielä vaikeampi tilanne, niin selviät kyllä.
Itseänikin huoletti selviäminen kahden lapsen kanssa, mutta hyvin on mennyt.
Lapsi on nyt ihana 3-vuotias, nyt isällään viikonlopun ja kentien ensi viikostakin jonkun aikaa.
Alussa ei mikään toiminut.
Olin niin loukkaantunut ja järkyttynyt erosta, että en oikein kyennyt mihinkään, teki mieli vain lukittautua neljän seinän sisään ja unohtaa koko ulkopuolinen maailma.
Tavallaan meillä lapsen kanssa olikin silloin maailma, jossa oltiin vain me kaksi.
Pikkuhiljaa elämä voitti ja jaksoi taas paljon paremmin.
Jos tarvitsee apua, niin sitä kyllä saa.
Meillä kävi niin, että kesälomalla lapseni jäi humalaisen pyöräilijän alle ja hältä murtui jalka.
Tuttu perhetyöntekijä auttoi jo pelkällä puhelinsoitolla valtavasti, ihan vaan että sain hiukan purkaa ahdistustani ja joku lupasi hoitaa meille apua kotiin ja tekikin niin.
Päivässä hän oli selvittänyt päiväkotiasioita ja saanut meille apua kotiin.
Meillä kävi kuukaudessa 2krt kotihoitaja, joka hoiti lasta 3h kerrallaan kun itse menin töihin.
Pian saatiin lapselle päiväkotipaikka toisesta päiväkodista jossa pystyi rullatuolin kanssa olemaan.
Itse olin niin turta ja onneton, että en saanut soitettua minnekään itkemättä.
Jälkeenpäin ihmettelee, että miten sitä pääsi tuollaisena aikana edes kauppaan.
Onni onnettomuudessa oli, että olimme vierailemassa tuttavaperheellämme, kun lapseni onnettomuus sattui, enkä jäänyt ihan yksin.
Toinen tärkeä juttu, joka minua auttoi, oli yksin- ja yhteishuoltajien liitto.
He auttoivat kasaan pienen vertaistukiryhmän ja tapaamme kerran kuussa.
Kannattaa liitosta selvittää, onko sinun paikkakunnallasi samanlaista toimintaa.
Varmasti paikkakunnallasi on muita samankaltaisessa tilanteessa, ei vain lapsettomia sinkkuja.
Pärjäät kyllä pottaopetteluiden sun muiden kanssa.
Jaksamista!
Masennukseen ei auta korvikkeet ja lapsen tekeminen ei pidä ketään miestä aisoissa vaan päinvastoin. Olet siis läheisriippuvainen joka tarvitsee aina jonkun muttei anna itse yhtään mitään kenellekkään siis viimeisen päälle itsekäs ihminen? Ihmisen pitäisi ensin opetella elämään yksin ennen kuin alkaa yhtäkään perhettä perustelemaan. Olet aina ripustautunut muihin ihmisiin ja nyt olet jäämässä totaalisen yksin mielestäsi mutta onhan sinulla se lapsi mutta nyt et saakkaan itse olla enään lapsi vaan on otettava vastuuta omasta elämästään. Oletko koskaan ollut töissä ja hakenut töitä mitä pitäisi tehdä ennen perheen perustamista. Työssäkäyvät ihmiset eivät juurikaan masennu ainakaan toimettomuuden takia. Onko miehesi tahtonut lasta sinun kanssasi vai teitkö sen niin ikään kuin väkisin läheisriippuvaisuuden ongelman takia pitääksesi miehen lapsen avulla? Miksi vain vuoden hoisit itse lasta ja heti kun mahdollisuus niin veit päiväkotiin? Mikä helvetin vimma on tehdä kakaroita jos ei itse halua niitä hoitaa vaan heti päiväkotiin kun mahdollista ja opiskeleen tyhjänpäivästä kunhan vaan ei tarvitse itse hoitaa? Mikä yllätys on muka miehen lähtö jos itsekkin templaat?
-kärsin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä jossa on depressiivisiä vaiheita vaikkakin lääkkeitä säännöllisesti siihen syön.Tämä että joudun lääkkeitä syömään ei ole oma valintani vaan koska elimistöni ei tuota litiumia joten joudun sen ottamaan ulkopuolelta kuten esim. diabeetikko insuliinin
-En ole läheisriippuvainen,viihdyn mieluummin yksin ja toivonkin ettei kukaan ns. sano mitä pitää tehdä tms.Ymmärrän kyllä että minulla on lapsi,mutta mietinkin juuri tässä miten pärjään hänen kanssa kun kokemusta ei ole lapsista aikaisemmin,esikoinen kun on.Ja siihen tuskin olisi vaikuttanut ikä milläänlailla,aikuistunut olen jo aikoja sitten,muutin omilleni 17 vuotiaana,nyt olen 24 ja suurimman osan olen elänyt yksin.
-Olin töissä silloin kun raskaaksi tulin ja olen myös aikaisemmin tehnyt töitä.
-Vaikka tulin raskaaksi aivan meidän suhteen alkuaikoina se ei tarkoita että tein sen tahalleni.Lapsi ei ollut suunniteltu mutten missään nimessä halua puhua vahingosta.Yhdessä teimme päätöksen pitää lapsen.Ehkäisyä käytöimme,pillereitä ja kondomia säännöllisesti mutta kuten varmasti tiedät.Mikään ei ole varmaa!
-Olisin hoitanut lastani pitempääkin mutta minulle avautui loistava opiskelumahdollisuus eräältä alalta joka alkaa paikkakunnallani vain kolmen vuoden välein.Missään vaiheessa en ole sanonut että lapsi on päiväkodissa tms. Aluksi hän oli mieheni kanssa kotona ja kun mieheni sai töitä niin mieheni äiti tuli vahttimaan päiviksi tytärtämme.Itse ehdotti sitä ja kummatkin ovat nauttineet.Hän on siis eläkkeellä (vasta 60 vuotinen,en kiusaa vanhuksia).
-miehen lähtö johtunee kylläkin siitä että hän ei ole kypsä aikuinen ja valmis sitoutumaan perheeseen ja lapseen vaan kaipaa nuoruutta,menoa ja mieninkiä ja huolettomia päiviä.
Kiitos sinulle viestistäsi.Tajusin juuri ettei minulla ole hätäpäivää elämässäni.Minulla on upea lapsi,pärjään hyvin koulussa,muutama läheinen ystävä jotka varmasti enenmmin tai myöhemmin perustavat perheen itsekkin ja ennenkaikkea olen itse mukava,suvaitsevainen ja aikuinen ihminen,toisin kuin sinusta voin sanoa.Mieti syitä miksi olet katkeroitunut noin ja hanki apua.
ole mitään hätää. Tulet pärjäämään mainiosti lapsesi kanssa. Sinulla on sosiaalista elämää ja verkosto ympärilläsi, joten pyydä apua aina, kun sitä tarvitset. Tue lapsen ja isän suhdetta, kun sen aika tulee. Olet vahvempi kuin moni tällä palstalla viisauksiaan lateleva.
"Työssä käyvät eivät useinkaan masennu".
Hahahaha-ei voi muuta sanoa.
Minä olin koditon,täysin ilman tukea kun jäin yksin 3 lasten kanssa !
Meillä oli minun autoni ja telkkari ja 1 patja kun X mieheni vaihtoi kodissamme lukot ja sen jälkeen enmme ole saaneet mitään entisestä kodistamme.
Syy oli toinen nainen .
X mies valitsi mielummin toinen nainen lastensa sijasta.
Koska siihen lähtöön oli mukana väkivalta niin
poliisi oli kutsuttu paikalle.
X mies oli poistunut mutta tein ilmoituksen perheväkivallasta.
Otin välittömästi yhteyttä sosiaalipäivistykseen.
Silti jouiduin etsimään asuntoa itse.
Eivät heti pystyneet järjstää asuntoa.
Olin kotiäitinä ja jouiduin myös työhakuun.
Ulkomaalaisena en niin vaan heti saanut,nyt olen kouluttautunut aikuiskoulutuksessa ja minulla on työ,ja kaiken lisäksi HYVÄ työpaikka.
Työpaikan yhteydessä löysin yksinhuoltajamiehen!
En voinut uskoa sitä todeksi,haluaako joku todella minut?Ruma,lihava,idiootti!Niitä sanoja sain kuulla entisessä elämässäni.
Koska isä on ollut kertomasi mukaan paljon arkiaskareissa mukana, miettikää vuoroviikkohuoltoa. Jos se ei käy, onhan sinulla ex-anoppisi. Juttele hänen kanssaan, tee hänestä tukihenkilösi, tarvitset jonkun. Vaikka eroatte, lapsi ei eroa isovanhemmistaan ja hänkin on tottunut touhuamaan lapsen kanssa, ja varmasti ikävöisi, jos ei saisi olla enää pienokaisen kanssa.
Hae lapselle nyt heti päivähoitopaikka, käy päivähoitotoimistossa ja kerro tilanteesi. Kun lapsi on päiväkodissa, sinulle jää isoäiti varahoitajaksi, eikä hänen voimavaransa kulu loppuun. Voit kysellä kuntasi käytäntöä, josko saisit jumpparin käymään päiväkodissa. Kaikista asioista voi aina neuvotella. Ainakin kannattaa kysyä. Kun lapsi on päiväkodissa, hänellä on virikkeitä liikkumiselle muiden mukana, sinun osuutesi on kotona kotiaskareiden välissä.
Onko lapsella diagnoosi, saatko Kelan hoitotukea, kuka antoi jumpatusohjeet ja mikä taho seuraa lapsen kehittymistä?
Elatusmaksujen viivästymisen takia sinun pitää nyt heti ottaa yhteyttä sosiaalitoimistoon ja varata aika toimeentulotuen hakemiseksi. Laita viimeistään huomenna (pe 27.2) asumistukihakemus sisään Kelalle, samoin yh-korotuksen hakemus. Pelkkä hakemus ilman liitteitä riittää, mikäli sinulla on lisäliitteiden kanssa ongelmia, vie ne myöhemmin. Varmista, että miehesi on siirtänyt osoitteensa muualle. Samalla voit kysyä, maksaako hän 10.3 1. elatusmaksun ilman elatussopimusta, ettet jää täysin rahatta.
Arkineuvoksi antaisin, että elät niin kuin tähänkin saakka. Luota itseesi. Loppujen lopuksi koko elämääsi ajatellen, olet kuitenkin itse vastuussa kaikesta. Se on rankkaa, mutta palkitsevaakin, löydät omat voimavarasi ja opit, että pystyt lähes kaikkeen itse. Lapsi kasvaa ja oppii kommunikoimaan enemmän koko ajan, elämäsi muuttuu koko ajan, tämä on vain yksi muuttunut asia, jota ei voi ennakoida. Vanhempanakin kasvaa koko ajan, oppii uusia asioita, et tarvitse oppimiseen lapsen isää, kun käyt rohkeasti toimeen kiinni.
Arkineuvoista kultaisin on; tee päiväjärjestys. Tee aluksi joka päivä asiat samalla tavalla. Älä tee suuria suunnitelmia etukäteen vaan elä päivä kerrallaan. Nauti omista pikkuhetkistä illalla, kun lapsi nukkuu, jos näyttää, että opiskelu käy rankaksi, harkitse välivuotta. Lapsi on vielä kotihoidontuki-ikäinen. Ja jos huomaat masennuksen oireet, hae apua heti, eikä 15. päivänä.
Laita koira exän matkaasi, vaikka tuntuisi surulliselta, koira on rasite, kun olet lapsen kanssa kaksin. Järjestely voi olla väliaikainen,eikö?
Jos teillä ei vielä ole tehtynä, sosiaalitoimen lastenvalvoja tekee kanssasi elatus- ja tapaamissopimukset. Varaa aika myös sinne.
Kun saat paperiasiat hoidettua, voit istahtaa ja olla tyytyväinen itseesi, se ei ihan pikkujuttu olekaan, siitä se elämä alkaa :)
http://62.236.120.40/DreamMedia/239863_Teemalomat_2008.htm
Sinulla on hyvä mahdollisuus päästä lapsesi kanssa tuetulle lomalle saamaan hiukan vertaistukea esim. yh-lomalla. Hakeminen ei mitään maksa.