Huhuja liikkeellä

Olettekos kuulleet?

Kunnallisen uimahallin yleisessä saunassa miesten puolella yksi luotettavan tuntuinen mies kertoi kuulleensa luotettavalta taholta, että eduskunta on päättämässä, että kansanedustajat pakkolomautetaan.

Tällöin syntyisi paljon säästöjä, koska kallispalkkaiset siivoojat, vahtimestarit, toimistohenkilöt, avustajat jne. voitaisiin myös pakkolomauttaa.

Kansaedustajien palkkoja ei tarvitsisi vähentää, koska niitä on niin vähän, eikä niiden palkoilla ole kansantaloudellista merkitystä.

Myös hallitus on päättänyt säästää.
Koska iso eduskuntatalo jäisi vajaakäytölle, niin se suljetaan ja sen lämmitys lasketaan minimiin.

Hallitus, kokeneena virastosiirtelijänä, aikoo siirtää itseensä Mikkeliin, josta Kataisella olisi lyhyempi matka Siilinjärvelle hoitamaan senkin asioita.

Mikkelin kaupunki on aloittanut Mannerheim museon tyhjentämisen, jotta hallitus voisi siirtyä arvoisiinsa tiloihin.

21

1058

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siitä voisivat

      aloittaa, mitä muutama yritysjohtajakin on ilmoittanut, että luopuvat yhden kuukauden palkastaan. Moni tavallinen työntekijä joutuu luopumaan pakosta ja usean kuukauden palkasta. Näyttäisi nyt edes yksi/joku kansanedustaja esimerkkiä luopumalla palkastaan!

    • aika luonnollista.

      Lainsäädäntötyöhän on vähentynyt E.E:myötä. Samaan aikaan kansanedustajat saivat henkilökohtaiset avustajat. Työt ovat vähentyneet ehkä kolmasosaan, koska lait tulevat valmiina E.U:sta. Huvittavaa oli, kun päättivät alkon pullojen varoitustekstisä. Laki säädettiin ja etiketit jopa esiteltiin lehdissä. Mutta E.U:ssa sanottiin: EI. Ja sekin puuhastelu oli turhaa.

      • Hallitusta ei siirretä Mikkeliin vaan Kuopioon, joka on Siilinjärven naapurikunta.
        Siirto astuu voimaan 1.4.2008 klo 9.16.

        Kansanedustajien lisäksi myös henk.koht. avustajat lomautetaan määräämättömäksi ajaksi.

      • Venlastiina kirjoitti:

        Hallitusta ei siirretä Mikkeliin vaan Kuopioon, joka on Siilinjärven naapurikunta.
        Siirto astuu voimaan 1.4.2008 klo 9.16.

        Kansanedustajien lisäksi myös henk.koht. avustajat lomautetaan määräämättömäksi ajaksi.

        oli kuulemma ollut kova vääntö tuosta hallituksen paikasta.

        Katainen oli halunnut hallituksen Kuopioon, mutta Vanhanen ja muutamat muut ministerit olivat pistäneet kovasti hanttiin.
        Kompromissiratkaisuksi tuli siis Mikkeli.

        Onkos nuo kansanedustajien palkat niin pienet, että niillä ei ole merkitystä kansantaloudelle?

        kai tarkoitit, sen päivämäärän arvohan on tosin sama joka vuosi.
        Mutta kansanedustajathan vaihtuvat tai loppuvat tykkänään kun ovat niin varattomia, eivät kykene ehdokkaaksi lähtemään, varakkaat taas ei lähde niin huonoihin hommiin.
        Päästäämpähän niistäkin.

      • Päätetty on
        jjoutava5 kirjoitti:

        Kovan väännön jälkeen on aikomus rakentaa peltihalli, se rakennetaan jalaksille, muutetaan 2v välein sijaintia.

        Jokainen pitää pulpetistaan huolen ja mitään sähkö äänestystä ei enää käytetä koska poissaolevien nappuloita käytetään väärin.

        Kahvila on kesäisin ulkona ja talvikaudella pitää jokainen termospullossa juotavansa!!

      • Jopel kirjoitti:

        oli kuulemma ollut kova vääntö tuosta hallituksen paikasta.

        Katainen oli halunnut hallituksen Kuopioon, mutta Vanhanen ja muutamat muut ministerit olivat pistäneet kovasti hanttiin.
        Kompromissiratkaisuksi tuli siis Mikkeli.

        Onkos nuo kansanedustajien palkat niin pienet, että niillä ei ole merkitystä kansantaloudelle?

        Minäkin olen kuullut uutisia talkkarin epäviralliselta avustalta, johon on edottomamsti luottaminen.
        Katainenhan on ryhtynyt pitämään puoliväliriihtä arvokkainpien asioiden käsittelypaikkana. Miksi puoliväli? No kun on ilmennyt, ettei politiikot koko riihestä selviä.
        Riihessähän erotellaan oljista akanat ja jyvät. Oljet kyllä on täyttä tavaraa politiikan pahnanpohjimmaisten käyttöön, mutta eteen tulee nämä rasismi-säännökset. Kuka nukkuu olkipatjalla ja kuka saa solumuovia lapojensa alle.
        Akanoiden ja jyvien erottelukin on propleemallista.Nimittäin erottelu on oikeasti heittokisa, siinä paiskotaan tavaraa nurkasta toiseen ja akanat tippuu kyökäisimpänä välille. On kuulemma tullut epäilys, että akanakasa kasvaa ja jyviä ei tule ollenkaan.

        Senpä vuoksi hallituksen iltakoulukin lopetetaan pätevien opettajien puutteessa. Ja myös oppilaskannassa on haivaittu ymmärtämisen puutetta aivan tavallisissa asioissa.

      • Venlastiina /ei kirj.
        jjoutava5 kirjoitti:

        kai tarkoitit, sen päivämäärän arvohan on tosin sama joka vuosi.
        Mutta kansanedustajathan vaihtuvat tai loppuvat tykkänään kun ovat niin varattomia, eivät kykene ehdokkaaksi lähtemään, varakkaat taas ei lähde niin huonoihin hommiin.
        Päästäämpähän niistäkin.

        Hitaat ovat herrojen kiireet. Se päätöshän tehtiin jo vuosi sitten, mutta paikallisen kielen opiskelun takia ovat jo miltei vuoden myöhässä.

    • huhu.

      Hallitus ulkoistetaan kesään mennessä Kiinaan. Palkoissa säästetään paljon, palkka on Kiinalaisen kivenhakkaajan tasoa. Kotimaan vierailuja sallitaan vain kerran vuoteen. Samaa harkitaan myös presidentinkanslian suhteen.

    • on vasta 1.4

      ei ikinä eikä koskaan tässä maassa tehtäisi tällaista. Vaikka kokkareet ovatkin tehneet noita ei koskaan eikä ikinä ennen "parannuksia"

      • Vaara vaanii siellä

        Ei koskaan pidä sanoa ei koskaan tai ei ikinä enää.

        Vuosi sitten moni olisi ollut valmis sanomaan, ei koskaan enää 30-luvun laman kaltaista.
        Jaa`a mitenkähän olisi nyt?

      • Puskasuleima

        Mutta tämähän ei olekaan mikään aprillipila.
        Eikä tämä tähän lopu:
        Asioista perillä olevan tahon minimipalkattu ulkomaalainen siivooja löysi roskakoria tyhjentäessään paperin, jossa suunniteltiin seuraavat eduskuntavaalit pidettiväksi tarjouskilpailuna, jossa 200 halvimman tarjouksen
        tehnyttä valitaan kansanedustajiksi.

        Sama koskee myös presidentinvaalia.
        Ainoa ongelma on se, että ministereitten ja todennäköisesti presidentinkin pitää Suomen lain mukaan olla syntyperäisiä suomen kansalaisia.
        Toisaalta EU vaatii, että kaikki julkiset työt on asetettava kansainväliseen tarjouskilpailuun.

        Jännittävää nähdä, tallooko EU Suomi-neidon varpaille...

      • Aina paranee!
        Puskasuleima kirjoitti:

        Priimaa pakkaa jo pukkaamaan.

        Kannatetaan! Kannatetaan! Kannatetaan!

      • justjoooo
        Aina paranee! kirjoitti:

        Priimaa pakkaa jo pukkaamaan.

        Kannatetaan! Kannatetaan! Kannatetaan!

        missä kohassa pitää nauraa?

      • Puskasuleima kirjoitti:

        Mutta tämähän ei olekaan mikään aprillipila.
        Eikä tämä tähän lopu:
        Asioista perillä olevan tahon minimipalkattu ulkomaalainen siivooja löysi roskakoria tyhjentäessään paperin, jossa suunniteltiin seuraavat eduskuntavaalit pidettiväksi tarjouskilpailuna, jossa 200 halvimman tarjouksen
        tehnyttä valitaan kansanedustajiksi.

        Sama koskee myös presidentinvaalia.
        Ainoa ongelma on se, että ministereitten ja todennäköisesti presidentinkin pitää Suomen lain mukaan olla syntyperäisiä suomen kansalaisia.
        Toisaalta EU vaatii, että kaikki julkiset työt on asetettava kansainväliseen tarjouskilpailuun.

        Jännittävää nähdä, tallooko EU Suomi-neidon varpaille...

        Aika järisyttävältähän P-leiman tietolähteiden uutiset kuulostaa, mutta mahdollista...
        Johan täällä on piipahdellut muutaman kuukauden tutustumisreisulla EU:n kansalaisia. He ovat avoimesti kertoneet, kuinka hyvän palvelun ovat täällä saaneet; saunat on lämmitetty valmiiksi ja ruokaa on ollut pöydässä, lähtiessään ovat vielä saaneet runsaasti lahjoja. Kyllä he varmaan meidät alamaisikseen hyväksyisivät, aivan koko joukon.

        Tuskinpa se kotikansalaisuus ainoa ratkaisu olisi. Yhteisen EU:n peräänhän me vannomme, ja se tietää avoimia ovia kaikissa töissä ja viroissa. Eiköhän ne komissaarit hoida, niiltähän irtoaa nerokkaita direktiivejä.

        Olen muuten omilta tietolähteiltäni kuullut pientä purnausta komissaareista. N-liitossakin oli komissaarit; taidoista ei ollut väliä, kunhan olivat esivallalle uskollisia. Perunat pantiin kasvamaan suunniteltuun aikaan, vaikka maa olisi ollut roudassa ja nostettiin ylös rautakangen kanssa, jos oli aikainen talvi tai komissaarin muistiinpanoissa oli virhe. Jos joku purnasi, hänet komissaari antoi ilmi maanpetoksesta. Perseelleenhän viljelykset meni kuten tiedätte.
        Sitten toinen juttu: EU:n kättentaputtajien suuri kokoushan on Rysselissä. Ikävä sävähdys naapurimaahan päin. Herikkähipiäisiä ainakin kuuluu haittaavan.
        Tietolähden kertoo myös, että monet eivät ymmärrä,että Turkki sijaitsee Euroopassa. Epäillään, että sieltä haetaan uutta kulttuuria rikastuttamaan ja päättäåmään meidän hommista. Entäpä Ceuta ja Melilla; nehän ovat Espanjaa ja sijaitsevat Afrikassa. Pitääkö Afrikka liittää EU:hun? Näitä se tietolähteeni kyselee ja minä myös.

    • hopeakala

      Virkamiehiä on eduskunnassa ainakin samanverran, mites heille sitten käy?
      Ja kohta ei ole presidenttiäkään Halosen jälkeen, niin säästetään, vai mitä.

      • se huhu

        Olis kyllä ihan hyvä juttu,mutta pirulainen kun on huhu.

        Toivoisin kyllä olevan totta.

    • mutta eihän poliitikkoja voi lomauttaa. Silloinhan menisivät kaikki asiat joko täysin pieleen tai sitten asiantuntijat saisivat kaiken kohdalleen, tai lähes.

    • koskaan tiedä

      Muistan viime laman ajoilta 90-luvulla kun eräässä valtion virastossa ”sopeutettiin” urakalla työntekijät kilometritehtaalle. Yksi savolainen vääräleuka laittoi huhun liikkeelle, että kyseisen viraston keskushallinto siirretään Kajaniin. Se oli oikein esillä jossain lehdessä uutisankkana koska kyseisellä henkilöllä oli yhteyksiä mediaan.
      Pääkonttorin väki oli raivoissaan ja huhun alullepanijaa etsittiin kissojen ja koirien kanssa, potkuilla uhottiin jos syyllinen löytyy. Porukka nauroi ja nauraa varmaan tänä päivänä taas, koska kyseisen ministeriön yhtenä uutena toimipisteen sijoituspaikkana on ehdolla, ei aivan Kajaani mutta sinne päin.
      Ei sitä koskaan tiedä sinunkaan ajatusleikistä, tänä päivänä mielikuvitusta, huomenna täyttä totta.

      • Atolfia

        on täällä puhuttu ja annettu monenmoisia ehdotuksia. Joku taisi jo lomauttaa eduskunnan. Minusta se olisi hyvä ajatus. Lomautettaisiin vaikkapa kolmeksi kuukaudeksi eduskunta avustajineen. Puolueitten puheenjohtajat voisi jättää, jotta jonkinlaista väittelynpoikasta saisivat aikaan.
        Hallitushan on maalla oltava, joten sitä kai ei voi lomauttaa.
        Jo eduskunnan ja avustajien lomautuksesta tulisi ainakin 10.000.000,00 euron säästöt.
        Eduskunnassa on monta turhaa tuppisuuta, joutavat pois.

      • monenlaisia mutta
        Atolfia kirjoitti:

        ehdottaisin jos tunninaikana istunnossa ole sanaa sanonut,niin lomautetaan 4 viikkoa.Voisi tulla huuto kilpailu puhumisessa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      140
      7771
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      30
      3027
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      344
      1957
    4. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      276
      1604
    5. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      133
      1407
    6. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1199
    7. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      1112
    8. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

      Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
      Puolanka
      19
      1046
    9. Kirkonkylän puliveivarit

      Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j
      Karstula
      21
      1002
    10. Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille

      Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.
      Tuusniemi
      82
      961
    Aihe