Hotelli Iskar

Hei, onko kukaan käynyt Sunny Beach hotellissa blue star iskar??millainen hotelli on, entä kuinka pitkä matka on vesipuistoon??
Ollaan suunniteltu lähtemään tähän hotelliin kesällä, joten kaipaisin tietoa tästä hotellista yms. kiitos!!
41438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olimme kesällä 2006 kyseisessä hotellissa ja olimme ihan tyytyväisiä. Aamupala oli monipuolinen, henkilökunta ystävällistä ja kaikki pelasi hienosti. Meillä oli puolihoito ja sitä en kehoittaisi ottamaan, koko viikon oli kolme ruokalajia joista meillä lapset suostuivat syömään vain yhtä lajia joten loppuviikosta ruoka alkoi jo tökkimään. Kesällä 2008 kun olimme uudestaan SB:llä ( eri hotellissa) kävimme kävelemässä Iskar hotellin alueella ja allas aluetta oli hieman muutettu, se oli jo ennestäänkin hyvä, mutta nyt sinne oli tehty liukumäki lapsille. Aula oli myös uudistettu moderniksi. Iskar on hyvä perushotelli, siitä on myös aika lyhyt kävelymatka kukkaiskadulle (ostoskatu) sekä hyviä ruokapaikkoja on ihan vieressä. Vesipuistoihin pääsee edullisesti taksilla, ihan sama kumpaan menee.

Äänestä
  • Kiva kuulla että viihdyitte sielä! Yksi asia jäi mietityttää, että matkaesitteessä luki, että läheisten baarien musiikki ja yöelämä häiritsevät niin saiko sielä lapsiperhe kunnolla nukuttua.Kuuluko musiikki hotellihuoneeseen asti, kun parvekkeen ovi oli kiinni?
    kiitos vielä!:)

    Äänestä

  • Sunny Beach kirjoitti:

    Kiva kuulla että viihdyitte sielä! Yksi asia jäi mietityttää, että matkaesitteessä luki, että läheisten baarien musiikki ja yöelämä häiritsevät niin saiko sielä lapsiperhe kunnolla nukuttua.Kuuluko musiikki hotellihuoneeseen asti, kun parvekkeen ovi oli kiinni?
    kiitos vielä!:)

    Me saatiin hyvin nukuttua, mutta meillä kyllä olikin huone 12 kerroksessa. Musiikki ei todellakaan häirinnyt meidän yöunia.

    Äänestä

Se on hyvällä paikalla keskustan palvelujen vieressä ja silti rannalle n. 5 minuutin kävelymatka. Ihan kiva hotelli ja ihana puutarha. Suosittelen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sunny Beach kirjoitti:

Hei, onko kukaan käynyt Sunny Beach hotellissa blue star iskar??millainen hotelli on, entä kuinka pitkä matka on vesipuistoon??
Ollaan suunniteltu lähtemään tähän hotelliin kesällä, joten kaipaisin tietoa tästä hotellista yms. kiitos!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu