Kenen vastuu

On ihanaa kun on sellaiset vanhemmat, että ostavat lapselleen oman asunnon. Onko vanhemmat näin valmiit kustantamaan tälle lapselleen kaikki myöskin aikuisena, kun kaikki tulee näin valmiina eteen. Asunnosta tulee myöskin kustannuksia korjauksia ym. Eikö nämä asiat pitäisi lapsen itse ensin hankkia ja sitten vanhemmat on tukena. Tässä tulee myöskin ongelmia tälle nuorelle, kun talossa asuu myöskin muita asukkaita niin ei ole sille taloyhtiölle kivaa kun nuoriso porukkaa rupee lappaan rapussa ja järjestys säännöistä ei piitata. Jos lapsen vanhemmille asiasta mainitsee niin ei vika ole heidän lapsessaan vaan taloyhtiön vanhoilisesta suhtautumisessa.
3354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vietetään rietasta elämää ja heitellään kondomeita pihalle. Myös tumppeja löytyy ja tyhjiä olutpulloja.

Äänestä
  • Työskentelen sellaisella alalla, että koppikyyti järjestyy vaivattomasti, jos alkaa kannbikset haiseen, tai biletykset käymään nukkumatuntien päälle. tuo roskaaminen on kyllä ikävä asia, josta kannattaisi mennä puhumaan ihan suoraan paskanlevittäjälle.
    Asua saavat minun puolestani muuten omissa oloissaan.Musiikit ja hauskanpito ei muutoin haittaile. Jostainhan sitä pitää kuitenkin oma elämä aloittaa heidänkin.

    Äänestä

kyllä on taas ihmisillä vaikeeta, kun tollanen asia päätä vaivaa.
Kuhan nyt moni ihminen sais ees hoidettuu omat pentunsa ja kaikkee, niin ei kyllä kannattais moisesta valittaa, jos tämä nuori osaa OLLA KUIN NE MUUTKIN ASUKKAAT.
Kun on kumma, että aina nuoria syytetään joka asiasta, kuule joskus ne mummotki bilettää ja musiikki huutaa ku viimistä päivää, ja sitten tietenkin laitetaan nuorten syyks.
Hoitakaa jokainen omat pentunne, niin hyvä tulee!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Alaikänen asuja. kirjoitti:

On ihanaa kun on sellaiset vanhemmat, että ostavat lapselleen oman asunnon. Onko vanhemmat näin valmiit kustantamaan tälle lapselleen kaikki myöskin aikuisena, kun kaikki tulee näin valmiina eteen. Asunnosta tulee myöskin kustannuksia korjauksia ym. Eikö nämä asiat pitäisi lapsen itse ensin hankkia ja sitten vanhemmat on tukena. Tässä tulee myöskin ongelmia tälle nuorelle, kun talossa asuu myöskin muita asukkaita niin ei ole sille taloyhtiölle kivaa kun nuoriso porukkaa rupee lappaan rapussa ja järjestys säännöistä ei piitata. Jos lapsen vanhemmille asiasta mainitsee niin ei vika ole heidän lapsessaan vaan taloyhtiön vanhoilisesta suhtautumisessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu