Miten on mahdollista kun kun katsoo vastaavalla korkeudella suomen läntisellä laidalla sijaitevien kuntien keskustelu palstoja niin ne ovat lähes tyhjiä. Taas itäien suomen lähinnä kainuun puolessa on paljon kirjoituksia ja lähinnä ei julkaisu kelpoisia. Olisiko tarpeen että saisimme jostakin ammatti auttajia keskuuteemme kun emme itse huomaa millaisessa hölmöydessä elämme. Kuka olisi se taho jonka puoleen voisimme kääntyä. Nimimerkillä, voi hyvänen aika !
Kateellista
Voi hyvänen aika
181997
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kuulehan nyt asia on niin että rantaruottalaiset ei puhu eikä pussaa. Itä-suomalaiset puhhuu ja hirttää ihtesä. Siinä se ero. Van toellaan. Eiku niin se mennee että meillä kainuulaisilla on tarve kirjootella tänne palstoille. Eikös nämä sitä varten ole?? Niin, ja Kaikkonen isossa sairaalassa, aatteleppa omalle kohalle?
Kun ei oo mitään muuta tekemistä, kun juoruta.
ja KAIKISTA asioista negatiivisuuden etsintä ja jos joku epäonnistuu siitä iloitaan = pienen paikakunnan ongelma. piste
puhuvat ja pussaavatkin. Me elämme hyvin sosiaalista elämää, ei ole tarve kirjoitella keskustelupalstoille. Tervetuloa rannikkokaupunkiin juhlimaan! Voimme vaikkapa kääntää juomalaulumme suomenkielisiksi. Skål på den saken eli kippis ja kulaus.
yleisesti sanotaan, että takseilla ja kuorma-autoilijoilla ja vielä keskenään.
JOSKUS ees kehtaa täällä käydä, jutut on TÄYSIN ala-arvoisia ja kuvaa valitettavati Teidän tilannetta siellä, tasonne on tuo
Ihmiset ovat aika umpimielisiä täällä Kainuussa, täytyy ymmärtää sitäkin, että ei ole kauemmaksi päässeet kyläilemään.
Suomussalmen palsta on huippuluokkaa verrattuna muualla Suomessa oleviin palstoihin. Ja se, jos mikä, käy muilla kateeksi.
ku sanotta mikä hätänä
että itä-suomessa eletään 2000-lukua, kun taas lännessä ilmeisesti eletään vielä 1970-luvun taskulaskinaikaa, ihme aikanaan sekin...
Jospa siellä ei vielä ole kovin paljon nettiyhteyksiä.
juttuhan on sillä lailla, että täällä suppisalmella ei uskalleta keskustella vaan kirjotellaan selän takana paskaa nettiin
Yli puolet keskustelupalstoilla on sitä luokkaa, ettei mitään järkee koko jutuissa. Pelätään puhua ajankohtaisia asioita. Työttömyys on pahinta täällä, se aika sitten käytetään täällä netissä istuskellessa päivät pitkät ja turhista asioista valitetaan.
Milloin itse aloitat sen korketasoisen keskustelun?
Näytähän oikeaa mallia.
Oli ensimmäinen kerta, kun suppisalmelaisten palstoille eksyin ja heti marmatetaan. En viitsi ees vaivautua teidän kanssa keskustelemaan.
Se on oikein hyvä.
Taitaa kainuulaiset pelkää juuriaan ja meitä sieltä esille tulee. Ei ole pitkälle pötkitty maailmassa.