Mätäneminen

Koko päivän oli imelän makea haju seurannut Mikaelia minne tahansa hän oli kulkenutkin. Se oli kuin löyhkä, joka lähtee ketun raadosta sen maattua vasta vähän aikaa auringonpaisteessa ja jonka ympärille pikkueläimet kerääntyvät juhlimaan.

Mikael nojasi poskeaan kättään vasten selatessaan hajamielisenä uusimman Playboyn sivuja. Yllättäen hän tunsi kätensä uppoavan syvemmälle poskeensa, posken vaalean ihon antavan paineelle hiljaa periksi. Kudokset rusahtelivat kämmenen alla, iho repeytyi irti suurina lohkareina ja käsi lopsahti äkisti posken lävitse suuhun.

Mikael huudahti kauhusta. Samassa jotakin putosi Playboyn Miss Toukokuun rinnan päälle verisenä paakkuna. Mikael joutui vilkaisemaan esinettä useamman kerran ennen kuin tajusi sen olevan hänen mustunut hampaansa, josta vieläkin törrötti hampaan kuollut ja kuiva juuri kuin tappion lippu. Kuin veripisarat seurasivat myös muut oikean leukapuoliskon ylähampaat ja ropisivat alas haisevina kappaleina.

Jalka alkoi elää myös omaa, Mikaelista riippumatonta elämäänsä. Sen akillesjänne ikään kuin suli poikki ja napsahti puoliväliin pohjetta mykkyrälle. Ihossa saattoi nyt nähdä mustia läikkiä, jotka laajenivat kuin aallot ympäri kehoa, ylitse reiden ulkosyrjän, peniksen, vatsan ja aina kaulaan asti ja joista nahka varisi lehtien lailla maahan. Ihon kuolevan kahisevaan ääneen liittyi nyt myös toisten jänteiden laulun, kun ne iskeytyivät poikki ympäri ruumista.

Mikael lysähti maahan ja huusi. Hän tunsi kuinka hänen oma kehonsa petti hänet, aloitti maatumisen jo nyt, malttamattomana odottamaan. Veri pursusi vaurioituneen ihon joka raoista ja imeytyi suurina läikkinä mattoon, kudokset syöpyivät ja nyt tulivat Ne. Ne haistoivat uuden aterian ja ampaisivat joka kolosta, kaikki huumaantuneina niin vastustamattomasta kutsusta. Sadat rotat ja hiiret, pienet ötökät ja kärpäset juoksivat Mikaelin luokse valmiina alkamaan. Ja koko ajan Mikael vain huusi.
0393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

hiulihei,,, kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu