Kallistako

213 euroa kissan virtsakivien poisto lääkkeet jotka käyn huomenna ostamassa, hintaa en vielä tiedä, mutta varmaan siinä 250 euroa ainakin yhteensä. Aiemmin olen selvinnyt alle satasella.
2199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tänään olen saanut lisää reikiä käteen lääkkeitä antaessani, nyt niitä on neljä. Hanskat laitoin vasta näiden kahden viimeisen jälkeen. Aamulla kissalta valui kuola aika lahjakkaasti ja nyt lääkkeiden annon yhteydessä, en tiedä menikö mitään sisälle. Pissaa on tehnyt lattialle ja pyörinyt itsekin siinä pississä. Nyt se katselee ihan rauhallisesti ikkunasta ulos, välillä maiskuttelee aivankuin suussa olisi jotain epämiellyttävää. Niin ja kämppä haisee aika huonolta. Kissa varmaan alkoi pelkäämään minua, tai ainakin tietää seuraavan lääkkeen annon yhteydessä, että mitään mukavaa ei ole tulossa. Kaikenkaikkiaan aika hanurista koko touhu, kummallekin.

Äänestä
  • täälläkin. Nyt kun vielä alat syöttää sellaista ruokaa kissallesi joka edesauttaa siihen ettei virtsakiviä enää tule, eli lääkäriltä ostamaan niitäkin. Ja jos ei sekään auta estolääkitys päälle, tai muuten kissa pissii koko kämpän pilalle. Meillä jo edes mennyt kissa oli oikein pissimaakari, rahaa meni ja sohvat ja matot kasteli pilalle mutta ikävä on kuitenkin. Pahaksi onneksi sai sokeritaudin jota sairasti vuoden ennenkuin sai sydänkohtauksen ja kuoli. Lääkkeiden antoon annan vihjeeksi että kiedo kissa tiukasti vaikka ison pýyhkeen sisälle ja tiukka ote niskasta ja pillerit kurkkuun. Aina helpompi antaa jos on kaveri joka pitää etujaloista kiinni...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hmm.. :( kirjoitti:

213 euroa kissan virtsakivien poisto lääkkeet jotka käyn huomenna ostamassa, hintaa en vielä tiedä, mutta varmaan siinä 250 euroa ainakin yhteensä. Aiemmin olen selvinnyt alle satasella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu