Rasistinen

radio-ohjelmien

laatija inhottaa täällä. Meillä on paikallinen etninen radioasema, ja siellä ohjelmia tekevistä suomalaismummoista varsinkin yksi jatkuvasti kertoo rasistisia vitsejä, kuulijoille. Kerran hän sai jo muistutuksen yhdestä juutalaisvitseistä (hänen mielestään juutalaiset ajattelevat vain rahaa). Nyt hän kertoi 'vitsin', jossa Suomeen juuri saapunut somali pysäyttää ohikulkijoita, kiittääkseen heitä vieraanvaraisuudesta antaessaan turvapaikan hänelle. Kerta toisensa jälkeen hän saa vastauksen, että henkilö, jolle hän puhuu, ei ole suomalainen vaan eestiläinen, thai, kiinalainen, venäläinen... "Missä kaikki suomalaiset ovat?", somali kysyy ihmeissään. "En tiedä. Luultavasti töissä", vastaa toinen maahanmuuttaja.

Aika törkeää. Tunnen Suomesta vain yhden maahanmuuttajan, thain, ja hän on oikea pikku työmyyrä. Mitä mieltä olette - pitäisikö minun valittaa radioasemalle? Sama mamma jatkuvasti. Suomalaisella ohjelmaryhmällä on oma 'toimikuntansa', mutta se koostuu samanlaisista tolloista kuin tarinan mummelikin, eivätkä he ota kantaa valituksiin, pilkkaavat vain asiallisia valituksia. Voisin kirjoittaa aseman päällikölle ja kääntää nuo rasistijutut paikalliselle kielelle. Mitä te tekisitte?

10

1368

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomilaine

      Päivisin ostoskeskukset ovat aivan tyhjiä Suomessa ja siksi Suomeen halutaan uusia kuluttajia jotka olisivat ostoksilla ?

      • Hurjaland

        Suomi on senverran suuri maa ettei kaikki löysät kerkiä olemaan samoissa ostoskeskuksissa täysiä päiviä !


    • Herkkähipiäinen

      Wikipedian vitsipuoelta löytyi tälläinen:



      Suomalainen, arabialainen, somali ja amerikkalainen istuivat junassa. Amerikkalainen heitti ison rahatukun ikkunasta, koska halusi erottua joukosta ja rehvasteli: "Minulla on rahaa niin paljon, että voisin pyyhkiä siihen takapuoleni."

      Arabi ei halunnut jäädä huonommaksi, vaan heitti öljytynnyrin ikkunasta sanoen: "Minulla on niin tuottoisa öljylähde, että minulla on varaa heitellä öljyä pitkin mäkiä." Sitten suomalainen katsoo somalia vähän aikaa ja somali ärähtää: "Älä saatana yritäkään."

    • pientä tuo

      Pientä siihen verrattuna minkälaista kohtelua Ruotsissa asuvat suomalaiset saavat.

      • Ruotsissa

        No mikä siellä?


    • asiallinen kirje

      radioaseman johtajalle. Rasismia etnisessä radio-ohjelmassa - aika outoa. Ehkä voisit kerätä jostain parempia vitsejä ja lähettää ne kyseiselle muijalle, jos hän ei itse tiedä muita kuin toisia kansallisuuksia solvaavia juttuja.

    • 567j45

      Tosikko pitää olla jos tuommosesta vitsistä suuttuu.

      • Jotkut eivät

        ymmärrä, että huumorin ei ole tarkoitus loukata ketään; jos se loukkaa, se ei ole huumoria. rasistit ovat tympeitä, pikkusieluisia, ahtaita typeryksiä, joita ei voi muuttaa järkipuhein, ja jotka täytyy siis pitää kurissa voimatoimin. Olen lähettänyt kirjeen.


      • ??????
        Jotkut eivät kirjoitti:

        ymmärrä, että huumorin ei ole tarkoitus loukata ketään; jos se loukkaa, se ei ole huumoria. rasistit ovat tympeitä, pikkusieluisia, ahtaita typeryksiä, joita ei voi muuttaa järkipuhein, ja jotka täytyy siis pitää kurissa voimatoimin. Olen lähettänyt kirjeen.

        ja kutsuit lisää roistoja tänne, meidän verorahoillamme luuseroimaan ja vankilat täyttämään.
        Ilmoitin sinusta turvallisuuspalvelulle.


    • sori en hihvoo

      "Voisin kirjoittaa aseman päällikölle ja kääntää nuo rasistijutut paikalliselle kielelle.'

      Sanomasi vaikuttaa epaselvalta. Ovatko nuo ohjelmat siis muulla kuin paikallisella kielella? Mainitsemasi 'suomalaismummo' luultavasti tekee ohjelmaa paikallisella, eli Suomen, kielella?

      Vai asutko Ita-Helsingissa jossa se 'toinen kotimainen' eli 'paikallinen kieli' on jotain muuta kuin Suomi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      63
      779
    2. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      157
      753
    3. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      750
    4. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      98
      712
    5. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      708
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      667
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      626
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      582
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      572
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      34
      516
    12. 39
      455
    13. On todella ikävää

      Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit
      Ikävä
      78
      450
    14. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      445
    15. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      427
    16. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      423
    17. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      419
    18. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      74
      412
    19. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      54
      408
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe