Sumea näkö

Silmät tuntuvat väsyneiltä, näkö on ihan ok, ei laseja. Mutta tosiaan näkö tuntuu joskus sumealta, esimerkiksi tv:n tekstitystä lukiessa näen tekstin helposti ja hyvin, mutta tulee huomaamattakin räpsyteltyä että saisi "sumeuden" siirrettyä pois tarkennuksen kohdalta. Ja silmäkulmia tulee vielä "kaiveltua" että saisi tuon sumeuden tieltä pois. Joskus tosin huomaan että tuo häiritsevä tekijä on ripset, jotka kanssa joskus erottuvat näkökentän laidoilla.

Onko tämä silmien kuivuutta, itse en ainakaan muuta keksi. Ei siis mitenkään tunnu silmässä roskana tai muuna, vaan lähinnä parhaiten kuvailisin juuri tuona "sumeuden siirtelynä" :). Eikä ole siis aina vain illalla tai väsyneenä, vaan joskus vaikkapa heti aamusta lähtien, kun ei oikein missään vaiheessa saa silmiä täysillä hereille.

Onko kellään täällä vastaavaa? Olisiko esim. se mainostettu Visine väsyneille silmille hyvä?
21378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen 46-v ja ennen joulua alkoi näössäni olla ongelmia, en näe kauas ja tuntuu kuin utuinen huntu olisi silmien edessä. Olen miettinyt että olen siinä iässä että Hormoni toiminnassa tapahtuneet muutokset voisivat olla syynä. Silmäni eivät kutise, mutta kuin kulkisi sumussa ja silmäni ovat turvoksissa ja rasittuneen oloiset. Se haittaa kamalasti kun olisi sumuisessa putkessa. Ei vakituisia lääkkeitä, mutta pelottaa niin että hermot menee ja tulee joskus shokin oireita kun ei tiedä mistä on kyse?
Täytyisikö alkaa lukea kaikki lääkärikirjat viherkaihista alkaen sidekudos sairauksiin asti?

Ehkäpä yöksi viilentävät laput silmille? ja tyyny koholleen?
Alkoholia en käytä. Työpaikallakin jo katsotaan kieroon että taitaa olla taas ryypännyt ym.

Kyllähän joitain rauhoittavia silmätippoja voi käyttää ja kokeilla ja netin ääressä istumista välttää.
Simmäni myös punoittavat ja verisuonet katkeilevat.

Äänestä

Syitähän voi olla moniakin, mutta mulla kun näössä on sumentumista tietyissä tilanteissa, kuten noustessa ylös tai kun valo voimakkuus vaihtelee, niin löytyikin kasvain silmähermosta, joka mahdollisesti voi kasvaa isommaksi ja viedä näköä ja näkökenttää huonommaksi, aika näyttää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mria kirjoitti:

Silmät tuntuvat väsyneiltä, näkö on ihan ok, ei laseja. Mutta tosiaan näkö tuntuu joskus sumealta, esimerkiksi tv:n tekstitystä lukiessa näen tekstin helposti ja hyvin, mutta tulee huomaamattakin räpsyteltyä että saisi "sumeuden" siirrettyä pois tarkennuksen kohdalta. Ja silmäkulmia tulee vielä "kaiveltua" että saisi tuon sumeuden tieltä pois. Joskus tosin huomaan että tuo häiritsevä tekijä on ripset, jotka kanssa joskus erottuvat näkökentän laidoilla.

Onko tämä silmien kuivuutta, itse en ainakaan muuta keksi. Ei siis mitenkään tunnu silmässä roskana tai muuna, vaan lähinnä parhaiten kuvailisin juuri tuona "sumeuden siirtelynä" :). Eikä ole siis aina vain illalla tai väsyneenä, vaan joskus vaikkapa heti aamusta lähtien, kun ei oikein missään vaiheessa saa silmiä täysillä hereille.

Onko kellään täällä vastaavaa? Olisiko esim. se mainostettu Visine väsyneille silmille hyvä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu