Jenkeistä

kuuluu kauheita uutisia. Clintonien socks-kissa on kuulemma kuollut. Jää nähtäväksi tullaanko se hautaamaan valtion kustannuksella ja saako katti viimeisen leposijansa Arlingtonin kalmistossa.
6374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Näin ammatin puolesta mietin aavistuksen minäkin mainuttua uutisointia. Ilmeisesti on, että Bushilla on niin karmea maine, että on ollut pakko koittaa hakea jotain "inhimillistä" tyypin profiiliin.

Katti sinällään on aina hyvä olla lehtikuvissa mukana, tuo ns. lämpöä ja suvaitsevaisuutta ja muitaakin pehmeitä arvoja esiin, vaikka samaan aikaan soditaan monilla mantereilla ja pidetään vankileirejä yllä.

Jos oikein huonosti menee, kissa jää mediahistoriaan, mutta isäntäväki ei oikein jää mihinkään historiaan.

Paras veto nyt olisi valtiolliset hautajaiset valkoisentalon pihalle. Luultavimmin katti tosin laitetan jätemyllystä läpi.


=DW=

Äänestä
  • se kisu, lueppas uudelleen!

    Äänestä

  • Ei ole Bushin kissa kirjoitti:

    se kisu, lueppas uudelleen!

    Hokasin itsekin mokani vähän ajan päästä. Ajattelu toimii minullakin aika suoraviivaisesti, toisekseen jonkin ulkovaltojen pressan kissat sinällään eivät ole päämielenkiintonani.

    Selkeä asiavirhe. Luin kyllä kysymyksen tarkasti, mutta kirjoitin kommentin suoraan, en tehnyt mitään perustutkimusta asiasta, kirjoitin, lukaisin pikaisesti läpi ja lähetin. Haku googleen olisi selvittänyt väärinmuistini sekunnissa. Mutta kun kyseessä on vain löpinäpalsta, en edes miettinyt perehtyä sinällään joutavan asian yksityiskohtiin kuin harvan muistini varassa.

    Toisekseen, kaitpa tuo jotenkin kuvasti myös kiinnostustani jonkin valtion joutavanpäiväisiin seurapiirijuoruihin.

    Asia, mitä koitin selittää, ei todellakaan liittynyt kuoleeseen kattiin, vaan siihen, miten kuollutta kissaa hyödynnetään mediapelissä.

    Anteeksi, mutta hyvä kuin oikaisit. Sekin jo osoittaa, miten tärkeää olisi erottaa ydin mediausvan seasta. Peruskirjoitukseni oli tarkoittamallani linjalla, mutta yksi pieni yksityiskohta oli täysin väärin.

    Tätä sattuu palstoilla useastikin, mutta sattuu sitä muuallakin. Täysin virheellistä uutisointia harvemmin näkee, mutta pieniä virheitä useastikin. Journalistin pitää tarkistaa lähteet ainakin kahdesta tietolähteestä. Nettiin voi kirjoittaa omasta päästään, jopa ilman mitään lähteitä.

    Toivottavasti perusasia, mitä koitin selitellä kuitenkin oli selkeämpää kuin assosiaationi jenkkipresojen lemmikeistä.

    Jotenkin kuitenkin perusjutussa on niin hulppeaa joutojournalismia, että sitä tavallaan pitää kunnioittaa. Kuollut kissa maapallon laajuisessa tiedotuksessa, samaan aikaan voidaan vaieta monista muista asioista.

    Hilary on ulkoministerinä, Jokin lausunto ihmisoikeuksista ja kauppasuhteista Kiinaan oli vähän ennen kissan kuoleman uutisointia oli jonkinverran tapetilla kansainvälisesti. Ja sitten kissa kuolee.

    Eli kaitpa nyt koitetaan siivota ihmisoikeuksiin liittyviä järkyttäviä mielipidelausuntoja kuolleesta kissasta aiheutettuun mediausvaan.


    Pyrin kyllä nytkin, mutta jatkossa huolellisemmin kirjoittamaan oikeammin jopa pulinapalstoille. Pulinapalstoissa on vain sellainen juttu, tämä on impulsiivisempaa ja periaatteessa lähinnä vain juttelua.

    Niinno, en tosin ole ammattikirjoittaja, joitain lehtijuttuja olen tehnyt. Julkaistavat asiat tutkitaan sitten jo pakostakin tarkemmin, ihan oikolukukin on pakollista. Noissa muissa jutuissa en ole mokaillut, niihin on pakko käyttää aikaa, tässä kommentissani ilmeneviin mokiin ei kenelläkään ole varaa.

    Mutta, anteeksi vielä kerran, oma mokani. Onneksi ei mennyt hesarin etusivulle :)

    =DW=

    Äänestä

  • sehän oli Clintonien kissa...

    Äänestä

  • Unreg. kirjoitti:

    sehän oli Clintonien kissa...

    Oma väärä muistikuvani.

    Koitin jo selitellä asiaa tuossa ylempänä.

    Voin luvata kaikenlaista, mutta erehtömäksi muuttumistani en voi ikinä luvata.

    =DW

    Äänestä

  • .........._... kirjoitti:

    Oma väärä muistikuvani.

    Koitin jo selitellä asiaa tuossa ylempänä.

    Voin luvata kaikenlaista, mutta erehtömäksi muuttumistani en voi ikinä luvata.

    =DW

    kinataan...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Unreg. kirjoitti:

kuuluu kauheita uutisia. Clintonien socks-kissa on kuulemma kuollut. Jää nähtäväksi tullaanko se hautaamaan valtion kustannuksella ja saako katti viimeisen leposijansa Arlingtonin kalmistossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu