Suomen etu on erota EU:sta

Mennään edemmäs! Tämä on ainoa julkaistu kirjoitukseni Keskisuomalaisen kansanpalstalla Paviljongin sortumisen jälkeen, lähetin paljon.

SUOMEN ETU ON EROTA EU:STA

Kyösti Virrankoski (Keskisuomalainen), Gustav Hägglund (Suomen Kuvalehti) ja Paavo Väyrynen (Maaseudun Tulevaisuus) ovat käsitelleet uutta EU puolustusyhteistyötä. Kukaan heistä ei nähnyt yhteisen EU puolustuksen luomisessa isompia riskejä. Erikoisinta oli Hägglundin näkemys yhteisestä EU:n asehankintavirastosta toimintojen järkevöittämisenä, vaikka moni pitäisi sitä turvallisuusriskinä, kun tuntee Euroopan historiaa. Italia on EU:n puheenjohtaja vuonna 2004 ja pääministeri Silvio Berlusconi saattaa vaatia jäsenmaita allekirjoittamaan uuden EU:n perustuslain. Paljon korostetun hallitusten välisen metodin merkitys saattaa jäädä oletettua vähemmäksi. Silvio Berlusconi kannattaa myös Venäjän EU jäsenyyttä, joten Suomen etu on erota sotaliitto EU:sta.

Suomen kaupallisten etujen turvaaminen ei vaadi EU jäsenyyttä, sillä vuonna 1992 allekirjoitettu ETA-sopimus takaa kaikki samat taloudelliset edut kuin EU jäsenyyskin. ETA-sopimusta ei ole irtisanottu, joten se palaa voimaan, mikäli Suomi eroaa EU:sta. Ero ETA-sopimuksen ja EU jäsenyyden välillä on siinä, ettei Suomella ole päätösvaltaa EU:n toimielimissä. EU:n elintarvikevirastoa ei ole saatu Suomeen, joten Suomella on huonoja kokemuksia vaikutusmahdollisuuksistansa EU:n toimielimissä. Suomen tilannetta vaikeuttaa entisestään EU:n itälaajentuminen, mikä nostaa tuntuvasti jäsenmaksujamme EU:lle asteittain. Tämän lisäksi EU:n rahoittamat maaseutuohjelmat loppuvat vuonna 2006, eikä uutta rahaa ole enää luvassa, koska uusien jäsenmaiden johdosta Suomen BKT on jäsenmaiden keskiarvon yläpuolella.

Suomi ei liittynyt EU:hun Maastrichtin sopimuksen O-artiklan mukaisesti, joten EU:sta eroaminen tapahtuu samoin kuin siihen liittyminenkin, siis yksinkertaisella enemmistöllä eduskunnassa. Ranskan entisen presidentin Valery Giscard D'Estaingin johtama EU:n tulevaisuuskonventti julkaisi äskettäin luonnoksen EU:n perustuslaiksi, missä on myös eroamispykälä.

Ongelma on, että puolueet katsovat EU jäsenyyden saavutetuksi etuudeksi. Takaahan se heille korkeita virkoja ja muita etuuksia, joten puoluejärjestelmän etu on suurempi kuin Suomen etu. Hallintojärjestelmän muutoksista saavat päättää vain puolueiden edustajat ja nehän ovat luoneet nykyjärjestelmän itsellensä parhaiten sopivaksi. Yhteiskuntapolitiikkamme vakauttamiseksi Suomen tulee erota EU:sta, sillä vuodesta 1996 alkaen Suomi on hoitanut köyhänsä EU:n ruoka-avulla.

Mika Solanti
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
0207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Mannerkorpi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu