Täällä kun joku/jotkut väitti ettei Tapanilla ole ystäviä, niin löysinpä APU-lehden, jossa on n. vuosi sitten toimittaja Markku Laitisen kirjoittama juttu: "LAULU PELASTI SYRJITYN POJAN".
Hän kertoo siinä ystävän silmin Tapanin kirpaisevasta elämästä. Tässä muutamia poimintoja:
" Yhteisiä vuosia, yhteistä elämää. Tapani Kansa on aina ollut reilu ystävä ja luovan särmikäs, hieno laulaja"
- Sinut oli haettu kesken nuoremman lehtorin Veikko Kylänpään kemiantunnin. Rehtori Kaarlo Koistinen oli perättömästi rähjännyt opettajainhuoneessa, että kommunistin penikka häiritsee kunnon lasten koulunkäyntiä, mutta nyt siitä tulee tottavie loppu! Sinut erotettiin koulusta ja Kylänpää huusi perääsi, että: "Löydät itsesi katuojasta!"
-Lappeenranna laulukilpailuissa 1978 yleisö hurrasi, mutta tuomaristo taktikoi sinut ulos finaalista. Sen jälkeen kevensit mieltäsi Bottan-keikalla takahuoneessa. Mukaan liittyivät Kari Tapio ja Kalevi Olli, Lappeenrannan voittaja. Hän kertoi ihailevansa taitojasi ja sanoi, että sinua oli kohdeltu väärin laulukilpailussa. Musiikki soi. Nauroit miten nouset aina sinfoniakonserteissa innostuneena taputtamaan liian aikaisin.
-Kesällä 1983 olimme tekemässä sinusta Sari Poijärven kanssa juttua Iltalehteen, kun osallistuit saksalaisen Herbert Bauerin liedin mestarikurssiin.
Paikalla oli monta lupavaa "oikeaa" oopperalaulajaa. Keskustelin Herbert Bauerin kanssa. Maestro kertoi,että Tapani Kansa on ainoa, joka ymmärtää mitä laulaa- mitä Schubert merkitsee.
Kun Sari ajoi jo pois, käännyin taakseni katsomaan pitkin koivukujaa. Näin orvon Tapanin vilkuttamassa peräämme.
-Harjoittelitte Heikki Sarmannon kanssa Betonimylläriä. "Vaeltajassa" lauloit: " Jos jotain elämästä sun suotiin oivaltaa, niin riennä ohi tästä ja etsi Jumalaa. "
Säveltäjä arvuutteli valkoisen flyygelisi takaa, että mitä vastaat kun uteliaat penäävät ,että oletko tullut uskoon. Kerrotko että olet aina uskonut- ITSEESI ?
Sanoit ,että siinä se.... koskaan en ole uskaltanut itseeni uskoa.
- Ymmärrät vuosikymmenien takaa lapsuutesi ja nuoruutesi paniikkihäiriönä. Laulu on pelastusrengas. Kouluttamaton elämä on rauhatonta ja henkisesti rasittavaa.
Puhut hiljaasilmiin katsoen:
" Ensimmäisinä vuosina räyhäsin niin paljon, että jälkeenpäin ajattelin, jääkö yhtään ihmistä, joka hyväksyy minut ihmisenä ja artistina ? Nyt olen saanut huomata, että niin kävi. Lämmittää ,että jotkut jaksavat vuodesta toiseen käydä kannustamassa ja huomaan,että minun työlläni on heille merkitystä. "
- Et harrasta joukkotoimintoja tai porukoita. Aikaa jää pohdiskeluun ja itsesi kohtaamiseen. Lukemineen on poistumista, mutta mielekkäimmästä päästä. Oma huomiosi on lastesi elämän eteenpäin viemisessä, heidän tukemisessaan. Mielenrauha on kohtuullinen. Sellainen joka aika yksinäisellä ihmisellä voi olla.
- Sinä olet aina ollut reilu ystävä. Minä en. Vuosia sitten toimitus oli saanut vinkin mistäpä muusta, kuin ajamastasi ylinopeudesta. Kirjoitin jutun lehteen. Sen jälkeen soitti yhteinen tuttumme, asianajajasi Heikki Salo. Hän välitti päämiehensä ihmettelyn, miksi ystävä heittää ensimmäisen kiven.
Mitä siihen voi vastata ?
Ystävän kertomana
11
932
Vastaukset
- Nimeni on...
olipa huojentavaa lukea tällainen teksti. Tällaisen ihmisen minäkin olen oppinut tuntemaan lähes 30 vuotta sitten. Tapahtumia on tullut ja mennyt, vuosia on vierinyt ja kiviä lentänyt, mutta edelleen tiedän sen 30 vuotta sitten tuntemaani ihmisen olevan yhä olemassa - hänen nimensä on muuten Tapani Kansa. Ihminen.
- tuttu vaan
Tapani on symppis tyyppi. Sellainen pohdiskelija-luonne.Tapani uskaltaa olla erillainen.
Hänellä on rämäpäiset ja vallattomat puolensa. Tapsa innostuu helposti asioista, mutta on myös hiukan varautunut välillä ja ujokin. Pohjimmiltaan on äärimmäisen herkkä, mutta julkisuudetta vastaan hänellä on ikäänkuin suojakilpenään kovempi kuori.
Kuten tuosta jutustakin käy ilmi, niin ystävänä on reilu ja rehti.- samaa asiaa
soittajilta ?
- symppis joo..
Tapani sai kyllä potkut koulusta ihan aiheesta. Kyllä räyhäsi ja veti yli kaikkien hyvän maun rajojen, eikä sietänyt minkäänlaista asiakritiikkiäkään opettajilta. Kammosi auktoriteetteja syystä että oli itse paras ja tiesi paremmin ihan kaiken. Toi tämän myös opettajien tietoon vähemmän asiallisesti kyllä. Kun potkittiin ulos, oli saanut jo muutkin oppilaat koulusta kapinoimaan ja opettajien pinnan äärimmilleen kiristymään. Jotta potkut olisivat tulleet vaikka olisi ollut demariksi katsottu tai kepulaiseksi. Musiikkiopinnot suijuivat yhtä kehnosti. Ei mitään kunnioitusta taaskaan yhtään ketään kohtaan lopulta.
Juttu on tietty väritetty ja siitä ovat pois KAIKKI ne katastrofaaliset töppäilyt ja mylvinnät, jotka JOHTIVAT esimerkiksi potkuihin koulusta. No tunnustaahan Tapani "räyhänneensä", mutta samalla sääliä kerjäten. Tyylillä että "antakee anteeks kun oon mikä oon ja mulla oli vissiin se paniikkihäiriökin ja silleen. Rivienvälistä on aina paistanut ettei Tapsa rehdisti mitään anteeksi pyydä, aina on "seliselimutkun"-vaihde päällä ja lopulta mies päätyy syyttämään mokista AINA muita. Niin kuin euroviisukarsinnoissakin. Aina on joku muu, joku toinen loppujen lopuksi syyllinen Tapsan räjähdyksiin ja mokiin: opettaja, äänentoisto, taustamuusikko, ex-vaimo.
On siinä tooooosi rehti mies! Oikein rehtiyden perikuva.
Hösh. Laulaa on joskus osannut. Siinä kaikki positiivinen mitä miehestä löytyy. - Öynöy
symppis joo.. kirjoitti:

Hösh. Laulaa on joskus osannut. Siinä kaikki positiivinen mitä miehestä löytyy.Sinulta sitä on näköjään turha minkäänlaista empatiaa odottaa. Tapani ei ole yhtään sen huonompi ihminen, kuin kukaan muukaan, vaikka sinä olet häntä kokoajan morkkaamaassa ja syyttelemässä kaikesta.
- Pepevori
samaa asiaa kirjoitti:
soittajilta ?
Jotkut soittajat nyt on sellaisia,että ne morkkaavat vähän kaikkia solisteja. Mitä minä olen juttuja lukenut, niin ne märisee siitä ,että "puuratit" (eli solistit) pääsee niin helpolla, kun ei tarvi roudata kamoja ,eikä soudchekkiä tehdä. Niiden täytyy vaan tulla lavalle ja laulaa kaksi 45 minuutin settiä, mutta meillä MUUSIKOILLA se on pitkä päivä ja plaa plaa....
- ZaiZai
symppis joo.. kirjoitti:
Tapani sai kyllä potkut koulusta ihan aiheesta. Kyllä räyhäsi ja veti yli kaikkien hyvän maun rajojen, eikä sietänyt minkäänlaista asiakritiikkiäkään opettajilta. Kammosi auktoriteetteja syystä että oli itse paras ja tiesi paremmin ihan kaiken. Toi tämän myös opettajien tietoon vähemmän asiallisesti kyllä. Kun potkittiin ulos, oli saanut jo muutkin oppilaat koulusta kapinoimaan ja opettajien pinnan äärimmilleen kiristymään. Jotta potkut olisivat tulleet vaikka olisi ollut demariksi katsottu tai kepulaiseksi. Musiikkiopinnot suijuivat yhtä kehnosti. Ei mitään kunnioitusta taaskaan yhtään ketään kohtaan lopulta.
Juttu on tietty väritetty ja siitä ovat pois KAIKKI ne katastrofaaliset töppäilyt ja mylvinnät, jotka JOHTIVAT esimerkiksi potkuihin koulusta. No tunnustaahan Tapani "räyhänneensä", mutta samalla sääliä kerjäten. Tyylillä että "antakee anteeks kun oon mikä oon ja mulla oli vissiin se paniikkihäiriökin ja silleen. Rivienvälistä on aina paistanut ettei Tapsa rehdisti mitään anteeksi pyydä, aina on "seliselimutkun"-vaihde päällä ja lopulta mies päätyy syyttämään mokista AINA muita. Niin kuin euroviisukarsinnoissakin. Aina on joku muu, joku toinen loppujen lopuksi syyllinen Tapsan räjähdyksiin ja mokiin: opettaja, äänentoisto, taustamuusikko, ex-vaimo.
On siinä tooooosi rehti mies! Oikein rehtiyden perikuva.
Hösh. Laulaa on joskus osannut. Siinä kaikki positiivinen mitä miehestä löytyy.Sinä se olet kyllä niin naurettava ja läpinäkyvä tuossa Tapsa-antipatiassasi, että ihan huvittaa. Vedä sentään henkeä välillä paasaamisesi lomassa.
Ei ihmisellä ole hätäpäivää jos ja kun hän pystyy niin vahvoja tunteita herättämään puolesta ja vastaan, kuin Tapsa. symppis joo.. kirjoitti:
Tapani sai kyllä potkut koulusta ihan aiheesta. Kyllä räyhäsi ja veti yli kaikkien hyvän maun rajojen, eikä sietänyt minkäänlaista asiakritiikkiäkään opettajilta. Kammosi auktoriteetteja syystä että oli itse paras ja tiesi paremmin ihan kaiken. Toi tämän myös opettajien tietoon vähemmän asiallisesti kyllä. Kun potkittiin ulos, oli saanut jo muutkin oppilaat koulusta kapinoimaan ja opettajien pinnan äärimmilleen kiristymään. Jotta potkut olisivat tulleet vaikka olisi ollut demariksi katsottu tai kepulaiseksi. Musiikkiopinnot suijuivat yhtä kehnosti. Ei mitään kunnioitusta taaskaan yhtään ketään kohtaan lopulta.
Juttu on tietty väritetty ja siitä ovat pois KAIKKI ne katastrofaaliset töppäilyt ja mylvinnät, jotka JOHTIVAT esimerkiksi potkuihin koulusta. No tunnustaahan Tapani "räyhänneensä", mutta samalla sääliä kerjäten. Tyylillä että "antakee anteeks kun oon mikä oon ja mulla oli vissiin se paniikkihäiriökin ja silleen. Rivienvälistä on aina paistanut ettei Tapsa rehdisti mitään anteeksi pyydä, aina on "seliselimutkun"-vaihde päällä ja lopulta mies päätyy syyttämään mokista AINA muita. Niin kuin euroviisukarsinnoissakin. Aina on joku muu, joku toinen loppujen lopuksi syyllinen Tapsan räjähdyksiin ja mokiin: opettaja, äänentoisto, taustamuusikko, ex-vaimo.
On siinä tooooosi rehti mies! Oikein rehtiyden perikuva.
Hösh. Laulaa on joskus osannut. Siinä kaikki positiivinen mitä miehestä löytyy.Tapsa ei selittele ,eikä kerjää mitään sääliä. Ettäs tiedät ! Oon lukenut,että opettajat ei koulussa hyväksynyt sitä, kun Tapsalla oli omia näkemyksiä ja mielipiteitä asioista ja uskalsi jo silloin uhmata auktoriteetteja.
Ja sitäpaitsi, kun Tapsa anteeks pyytää, niin se kans tarkoittaa siitä. Se ei ole mitään teennäistä huulten höpinää, niinkuin joillakin joiden tarkotus on vaan mielistellä jotta vaikuttais ihmisten silmissä niin nöyrältä että.
Eikä Tapsa omista virheistään aina muita syytä.Tapsalla on kyllä myös selkärankaa kantaa vastuu omista teoistaan ja sanoistaan. NIH!- varsinainen vitsiniekka!
Justiinax kirjoitti:
Tapsa ei selittele ,eikä kerjää mitään sääliä. Ettäs tiedät ! Oon lukenut,että opettajat ei koulussa hyväksynyt sitä, kun Tapsalla oli omia näkemyksiä ja mielipiteitä asioista ja uskalsi jo silloin uhmata auktoriteetteja.
Ja sitäpaitsi, kun Tapsa anteeks pyytää, niin se kans tarkoittaa siitä. Se ei ole mitään teennäistä huulten höpinää, niinkuin joillakin joiden tarkotus on vaan mielistellä jotta vaikuttais ihmisten silmissä niin nöyrältä että.
Eikä Tapsa omista virheistään aina muita syytä.Tapsalla on kyllä myös selkärankaa kantaa vastuu omista teoistaan ja sanoistaan. NIH!"Eikä Tapsa omista virheistään aina muita syytä.Tapsalla on kyllä myös selkärankaa kantaa vastuu omista teoistaan ja sanoistaan. NIH!"
NIH,NIH!! Esimerkkejä?
Aina on vika muualla jos KAnSALLA menee huonosti tai saa negatiivista huomiota:
- milloin ei (oikea) kansa ymmärrä KAnSAA
- milloin poliisisedät sakottavat syyttä KAnSAA
- milloin "ei MINÄ, mutta ne muut"
Ei ihme, että Klabbi, Danny, Mika Pohjonen, Jari Sillanpää, Jorma Hynninen, Karita Mattila jne.. nauravat KAnSAn selän takana! - Gilla*
varsinainen vitsiniekka! kirjoitti:
"Eikä Tapsa omista virheistään aina muita syytä.Tapsalla on kyllä myös selkärankaa kantaa vastuu omista teoistaan ja sanoistaan. NIH!"
NIH,NIH!! Esimerkkejä?
Aina on vika muualla jos KAnSALLA menee huonosti tai saa negatiivista huomiota:
- milloin ei (oikea) kansa ymmärrä KAnSAA
- milloin poliisisedät sakottavat syyttä KAnSAA
- milloin "ei MINÄ, mutta ne muut"
Ei ihme, että Klabbi, Danny, Mika Pohjonen, Jari Sillanpää, Jorma Hynninen, Karita Mattila jne.. nauravat KAnSAn selän takana!Ei Tapani toisten syyksi omia virheitään (aina) laita.
Kesällä olin Tapanin konsertissa, jossa hän yhden laulun aikana unohti sanat. Tapsa veti biisin poikki. Pyysi orkesterilta ja yleisöltä anteeksi ja sanoi, että hän selittää yleisölle. Kertoi sitten ,että kiinnitti valitettavasti kesken laulun huomionsa johonkin muuhun.
Ei siis syyttänyt orkesteria, yleisöä tms. varsinainen vitsiniekka! kirjoitti:
"Eikä Tapsa omista virheistään aina muita syytä.Tapsalla on kyllä myös selkärankaa kantaa vastuu omista teoistaan ja sanoistaan. NIH!"
NIH,NIH!! Esimerkkejä?
Aina on vika muualla jos KAnSALLA menee huonosti tai saa negatiivista huomiota:
- milloin ei (oikea) kansa ymmärrä KAnSAA
- milloin poliisisedät sakottavat syyttä KAnSAA
- milloin "ei MINÄ, mutta ne muut"
Ei ihme, että Klabbi, Danny, Mika Pohjonen, Jari Sillanpää, Jorma Hynninen, Karita Mattila jne.. nauravat KAnSAn selän takana!Tapsa vaan ON rehti ja reilu. Ei sitä tartte täällä perustella. NIH! Tapsassa on miestä enemmän, kun tollasissa kaikenmaailman nimettömissä mustamaalaajisssa ja nettiherjaajissa yhteensä.
Ja vielä kerran NIH!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 313040
- 951626
- 1271474
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa381316- 901247
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo261109- 541018
Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa270971MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil230958Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall125950