energiaa valtavat määrät täällä palstalla. En jaksa käsittää, miten mustavalkoisesti ja yleistävästi jotkut jaksavat päivästä toiseen asioita toitottaa.
Tänne on jämähtänyt henkilö/henkilöitä, jotka katsovat aiheelliseksi leimata palstalle kirjoittavat biovanhemmat luusereiksi, juopoiksi, narkkareiksi, lastensa pahoinpitelijöiksi. Suomessa on huostaanotettuina yli 16000 lasta, joten normaalin lisääntymis metodin mukaan heillä on yhteensä yli 32000 vanhempaa. En usko, että kaikki yli 30k vanhempaa ovat täällä kirjoittelemassa. Tuohon populaatioon mahtuu varmasti myös näitä narkkareita ja täysin lapsensa hylänneitä, mutta kuten jo järkikin sanoo, eiväthän he ole täällä kirjoittelemassa.
Tuohon populaatioon mahtuu varmasti muutama laiton huostaanotto, katkeran ex-puolison valheiden vuoksi tehty huostaanotto, vähintäänkin kyseenalaisista "syistä" tehty huostaanotto. Joukkoon mahtuu varmasti myös huumeneulojen keskeltä pelastettuja lapsia, ensiapuun vanhempiensa pahoinpitelyn vuoksi tuotujen lasten huostaanottoja jne.
Mitä sitten sijoitushuoltopaikkoihin tulee, niin niitäkin on varmasti joka lähtöön. On hyviä ja on huonoja. En ymmärrä tälläkin palstalla käytävää sijarit vastaan biovanhemmat vääntöä. Tosiasia on se, että on olemassa hyviä biovanhempia ja on varmasti myös hyviä sijaishuoltopaikkoja.
Mitä taas sosiaalityöntekijöihin yms. tulee, niin heitäkin on päteviä ja on epäpäteviä. On ihmisiä, joilla on sydän ja tunneäly paikallaan ja on niitä, joiden pitäisi pysyä kaukana lapsista. Vääryydet pitää olla oikaistavissa, eihän tosiaan ole lapsen etu että hän väärin perustein menettää ns. normaalin elämän.
Palstalla kirjoittelee hyvin negatiiviseen sävyyn myös entisiä huostaanotettuja, joko kertomassa kauhukokemuksia sijoitusajalta tai kiittelemässä sitä, että hänet pelastettiin kodista jossa ei ollut tulevaisuutta lapselle. Kummatkin tapaukset ovat elettyä elämää ja heitä molempia tulee koko ajan lisää. Mitä kukaan saavuttaisi valehtelemalla täällä netissä? En näe syytä, miksi kumpaistakaan pitäisi haukkua.
Miksi nokittelemme toisiamme ja eri ryhmiä? Hullut narkkarit eivät ole täällä vertaistukea kyselemässä. En ole esim. nähnyt yhtään aloitusta, jossa olisi kerrottu että käyn viikonloput bailaamassa ja lapset ovat yksinään kotona. En myöskään jaksa uskoa, että tänne kirjoittavilla biovanhemmilla olisi mitään tarvetta netissä valehdella. Miksi siis nämä tarinat kyseenalaistetaan? En ole nähnyt myöskään yhtään sijaishuoltajan aloitusta, jossa hän olisi kertonyt pahointpitelevänsä lasta henkisesti tai pitävänsä nälässä jne. Miksi siis pitäisi olla uskomatta sijaishuollon edustajia, jotka kertovat hoitavansa lapsia hyvin?
Miksi emme voisi tehdä yhteistyötä ja kuunnella toinen toisiamme? Miksi palstalla vierailevat sijaishuollon edustajat eivät voisi uskoa biovanhempia, jotka kertovat lapsensa huostatun vaikkapa sairaalapaikan saannin vuoksi, tai koulukiusaamisen vuoksi, rikoksen uhriksi jouduttuaan, päihdekierteen vuoksi? Miksi haukkua vanhemmat, jotka aivan selkokielellä ja selvästikin selväpäisinä kertovat lastensuojelun epäkohdista? Miksi myöskään epäillä heitä valehtelijoiksi?
Järkyttävää on tämä toistensa nimittely mitä rumemmilla nimityksillä; mielenvikainen, sekasikiö, luuseri, juoppohullu... jne. Tämänhän pitäisi olla ihan täysi-ikäisten palsta, kyseessä on kuitenkin vanhemmat, joten oletan että suurin osa on yli 18 v.
Eiköhän tehdä ihan yhteispäätös, että jätetään yleistäminen ja valhetelijaksi epäileminen. Näin saataisiin palstaan jotain järkeä ja tämä mieletön energian tuhlaaminen epäolennaiseen saataisiin loppumaan. Kaikkia meitä kun ei voi kuitenkaan samaan kategoriaan tosielämässä istuttaa. Meitä on hyviä vanhempia ja huonoja. Sijareita on hyviä ja on huonoja, samoin sossuja jne.
Meillä perheessä on kokemusta kahdesta perhekodista, toinen oli huono ja toinen oli hyvä. Meillä on kokemusta muutamasta sosiaali-alan ammattilaisesta, joukkoon mahtuu ihana ihminen, epäpätevä tyttönen ja teoreetikko. Epäkohdat on voitava tuoda julki, mutta lastensuojelulle on voitava antaa myös kiitos silloin kun kuuluu.
Eri asia taas on ne henkilöt, jotka ovat katkeroituneet tai traumatisoituneet näissä lastensuojelun prosesseissa, joko aiheettomien huostien kautta tai sitten siksi että lapsuus on ollut omien vanhempien luona järkyttävä. Näiden henkilöiden pitäisi päästä terapiaan, koska toisten haukkuminen päivästä toiseen ei todellakaan tuo helpotusta. Tämä napit vastakkain olo vie vaan sitä tärkeää energiaa pois epäkohtien ja itsensä hoitamiselta.
Keskitytään olennaiseen, eli lastemme hyvinvoinnin parantamiseen sekä siihen että luomme heille perustan, josta kasvaa tasapainoisia ja onnellisia ihmisiä. Itse en ainakaan aio kommentoida mihinkään nälvivään ja yleistävään sävyyn kirjoitettuun viestiin, koskee se sitten mitä ryhmää tahansa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
kanssa työtä tekevien taikka omia lapsia kasvattavien kielenkannat. Vanhempain illat kouluilla ovat todella oiva esimerkki mitä kaikkea ihmiset suustaan suoltavatkaan lapsista puhuttaessa.
Lastensuojelu on aina kaikkialla yhteiskunnassa vakava asia. Niin viranomaisten, päättäjien kuin lasten ja nuorten perheidenkin kannalta. Puhumattakaan lapsista ja nuorista itsestään.
Suomalainen lastensuojelu on kriisissä, ihan kuten mikä muukin lapsia, nuoria ja perheitä koskeva peruspalvelu tässä maassa. Lastensuojelun tarkoitus ei ole korvata terveydenhuoltoa, toimivaa päivähoito- taikka koulujärjestelmää eikä edes harrastustoimintaa kunnissa.
Lastensuojelu ei ole myöskään korvike kodinhoitajapalveluille. Eikä siis millekään muullekaan sosiaalihuollon palvelulle.
Ja siltikin tämän maan virallinen lastensuojelu toimittaa kaikkien näiden edellä kirjoitettujen palveluiden puutteen vuoksi suomalaisia lapsia ja nuoria omista kodeistaan sijaishuoltoon.
Säälittävää, epäoikeudenmukaista ja erittäin ala-arvoista kuntapolitiikkaa ja viranomaistoimintaa,
joka ei lopu jos siitä ei julkisuudessa puhuta eikä kirjoiteta.
Minäkin touhusin lasten kanssa viikon, enkä paljoa täällä käynyt. Mutta ihan sama, milloin tänne tulee ja kauanko on ollut pois, aina sama meno ja riitely päällä nykyisin.
Jos tosissaan lapsista välittää, niin ei kyllä hauku heidän vanhempiaan! Joku vihaa äitiään ja raivoaa siitä tuntemattomille äideille. Äsken näin viestin, että hänen vanhempansa ovat olleet mielenterv.hoidossa. Siis vihaa äitiään siksi, että hän on tai on ollut sairas...
Sitten nähdään mielenterv.ongelmia toisten kirjoituksissa sielläkin, missä niitä ei varmasti ole. Se on puolustus sille, että haukkuu ja irvistelee ihmisille täällä kaikki päivät. SILLÄKÖ NE MIELENTERV.ONGELMAT PARANEVAT, että haukutaan? Jos joku on niin sairas, että ei sitä itse ymmärrä, ei haukkuminen avaa silmiä sellaisessa tapauksessa. Aivan järjetöntä touhua kaiken kaikkiaan.
Kyllä tällä palstalla ovat päihdeperheiden asioiden eteen ihan riittävästi kirjoitelleet sellaiset vanhemmat, joita itseä ei päihdeongelmat koske. Eikö se ole lapsista välittämistä? Mutta kyllä minultakin alkaa mennä maku niiden perheiden lasten eteen tehtävästä työstä, kun joku riitelijä käyttäytyy täällä kuin koko laajasta huostaanottoasiasta mitään muuta puhuttavaa ei olisikaan kuin törkykodit ja kaikki huostaanotot on hänen mielestään pakko lukea niihin.
Siis kaikki muut huostaanotot pitäisi unohtaa ihan täysin! Aivan sama ilmeisesti, miten paljon turhat huostaanotot ovat lapsia satuttaneet, se ei näitä "lapsia rakastavia" riitelijöitä hetkauta näköjään mihinkään suuntaan. Riita he / hän eniten rakastaa, ei mitään muuta.
"Eri asia taas on ne henkilöt, jotka ovat katkeroituneet tai traumatisoituneet näissä lastensuojelun prosesseissa, joko aiheettomien huostien kautta tai sitten siksi että lapsuus on ollut omien vanhempien luona järkyttävä. Näiden henkilöiden pitäisi päästä terapiaan, koska toisten haukkuminen päivästä toiseen ei todellakaan tuo helpotusta. Tämä napit vastakkain olo vie vaan sitä tärkeää energiaa pois epäkohtien ja itsensä hoitamiselta. "
En ole ennustaja, mutta ikimaailmassa en pysty kuvittelemaan, että lapseni täällä aikanaan haukkuu tuntemattomia ihmisiä laittoman huostaanottonsa takia. Hänelle on kaikki mahdollinen apu hankittu kyllä huostatraumoista toipumiseen ja kaikki muutenkin on hänen elämänsä eteen tehty, mitä näillä näkymin tehtävissä on.
Tänäkin iltana lapsi käpertyi kainoloon ja sanoi: "Ihku äiti! Ihkuin!" Ihanaksiko lapsi nimittää vanhempaa, joka on epäempaattinen, kuten riitelijä solvasi tänäänkin KAIKKIA bio-vanhempia?
Mutta tännehän kirjoitti jokin aika sitten nuori, joka kertoi huostaanottonsa turhaksi, mutta riitelijä haukkui hänetkin! Siis hän leikkii palstan poliisia, joka määrää mitä tänne saa kirjoittaa ja ketkä! Millä hiton oikeudella? Jos minunkin lapseni joskus isompana kertoo täällä aiheettomasta huostastaan, niin vieläkö tuo raivohullu silloinkin täällä raivoaa ja haukkuu hänetkin?
ei tietoisesti hyökkää minkään vanhempainryhmän kimppuun. Koko hänen lapsirakkautensa on täyttä teeskentelyä, samaa valhetta kuin koko tyyppi itsekin.
lapsille ja nuorille sopivana. Täällä on liikaa tappelua ja joskus ihan sekopäistä juttua. Tämä pitäis nuorelle sanoa heti, kun hän tälle palstalle kirjoittaa.
Varmaan monet nuoret huostatut lukevat tätä palstaa ja se meidän pitäsi pitää mielessä, kun tänne kirjoitamme.
Toiseksi tärkeimpänä pidän sitä, että jotkut sossutkin lukevat tätä palstaa, tosin he ovat jo aikuisia, mutta yritän ainakin omat juttuni kirjoittaa niin, että siinä sossullakaan ei pitäisi olla moittimista. Eri mieltä tietysti olen asioista, mutta kirjoitan asiallisesti.
Törkeintä, mitä on aikoihin nähty, oli nimenomaan tuon huostanuoren haukkuminen kun kertoi omista kokemuksistaan. Sitten haukkuja väittää vielä rakastavansa lapsia ja kirjoittavansa siksi tälle palstallel...
Sekopäistä tosiaan.