Persoonallisuus

kyllä minä olen samanlainen kaikkien ihmisten seurassa. tietysti vanhojen kavereiden kanssa voi olla vapaammin kuin vieraiden ihmisten, eikä kaikille kerrota kaikkea, mutta muuten...pyrin aina olemaan oma itseni.

..sitä ihmisen on muovautua erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin.
Ja mielestäni tämän tiedostaminen on pelkästään hyvä asia. Se ei muuta ihmisen peruspersoonaa mitenkään, mutta tekee kohtaamisista miellyttäviä ja sujuvia. Tätä ei valitettavasti kaikki osaa, jolloin tulee valtaviakin törmäyksiä..:)

Omasta käyttäytymisestäni olen huomannut, että minulle herää myös jonkinlainen vastareagoimisen halu. Jos joku puhuu valtavan sukkelaan ja on hermostuttava, niin itse yritän madaltaa ääntäni, puhua vieläkin selkeämmin ja hitaammin. Joskus huomaan, että saan toisen näin rauhoittumaan.

Joskus taas joku kaveri saa minusta itsestäni esiin jonkun, jopa unohduksissa olleen, puolen..:) Sanotaan nyt vaikkapa turhamaisuuteni ja pinnallisuuteni. Silloin elän näissä tunnelmissa tämän kohtaamisen ajan ja jälkeenpäin tuntuu olo virkistyneeltä, että tämäkin puoli minusta pääsi esiin.

Oman naiseni seurassa saan olla vakava ja rehellisen aito itseni. Hänen rauhoittava olemuksensa saa minut voimaan hyvin ja juuri tämä puoli hänessä on alkanut kiehtomaan minua eniten.

Ollaan ja annetaan muidenkin olla..:) Elämä on lyhyt, se on meille lahjana annettu. Jakakaamme tämä lahja mahdollisimman hyvin. Olkaamme kuunteleva korva, silloin kun sitä tarvitaan ja ilakoikaamme silloin, kun sen aika on.

Nuorempana, siis teini-iässä huomasin itsessäni tuollaisen käyttäytymismallin aika selkeästi. Se ahdisti minua, tuntui etten ollut oma itseni oikein kenenkään seurassa. Vetäydyin sen vuoksi syrjempään, säilytin aika pitkälle sen tietyn etäisyyden muihin ihmisiin ja vietin eräänlaista "kaksoiselämää". Itsekseni olin oma itseni, toisten seurassa täysin erilainen, hiljainen ja epäsosiaalinen persoona.
Näinä päivinä, sanoisinko että parin viime vuoden aikana olen kai jotenkin kasvanut omaan persoonaani. Mielipiteeni ovat muuttuneet selkeiksi, olen huiman paljon rohkeampi ja itsevarmempi aikaisempaan nähden. Miltei kaikki tutut joita olen näiden vuosien jälkeen tavannut, ovat sanoneet etteivät uskoisi minua samaksi ihmiseksi. Olen kuulemma aivan erilainen kuin minkä kuvan olen itsestäni aiemmin antanut. Minulle siis teki hyvää hiukan "eristäytyä" muista muutamaksi vuodeksi ja kai jollain tapaa etsiä itseni sinä aikana ;)

tekee kaltaisekseen, vaikkei perusluonne muuttuisikaan. Vanha totuus. Ulkoa päin ohjautuvuus on osa sosiaalista joustavuutta, kunhan ei olla täysin ohjattavissa. Kohtuullista kameleontti-kykyä voisi luonnehtia eräänlaiseksi empaattisuudeksi, kunhan siihen ei liity teeskentelyä tai laskelmointia.

Samanlainen minäkin ja luulen, että kaikki kaltaiseni tavikset. "Äkkijyrkät" ovat poikkeuksia, virkistäviä, mutta..harvempi kestää vierellä.