Monet

kuin varjoja MM-kisoissa alkukauden menestykseen nähden,mistäköhän johtuu?
376195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Vaikea sanoa, mutta ainakin tuo Tour de Ski hieman sotkee kuvioita. Kahden kuntohuipun taikominen vaatii aivan nappiin menneitä treenejä ja valmennusta. Voi myös olla, että parhaat paukut on jo käytetty eikä enempään vaan riitä, esim. Dario Colognan tapauksessa. Tourin voittaja ja nyt sitten kaukana kärjestä. Kuitusella taas oli erittäin huono valmistautumisjakso pikkuvaivoineen ja nyt sitten on ongelmia hermotuksen kanssa. Hänen kroppansa taitaa olla ylikuormittunut ja rasittunut. Treenit on tainneet tulla vedettyä liian kovaa.
Voi myös käydä toisinpäin, Lukas Bauer oli aivan unessa alkukaudesta ja nyt kuitenkin tuli hopeaa. Aivan selvää, että kuntohuippu oli tähdätty vain ja ainoastaan MM-kisoihin.
Vain harvalla tuo onnistuu, että pysyy koko kauden kovassa vedossa ja lisäksi saavuttaa kaksi kuntohuippua. Nyt on Saarisella tuo tilanne kuten oli Kuitusella vuonna 2007. Loppujen lopuksi tuo on pienestä kiinni, sillä ylikunnon ja huippukunnon raja on todellä häilyvä.

Äänestä
  • hermotuksesta on aika outoa, voisi kai keksiä uskottavampia juttuja. Se ettei kuulemma suoli toiminut oli jo vähän paksua, mutta ettei hermot toimi niin eipä sellasta ole edes lääketieteestä tuttua.

    Äänestä

  • höpinä jostain kirjoitti:

    hermotuksesta on aika outoa, voisi kai keksiä uskottavampia juttuja. Se ettei kuulemma suoli toiminut oli jo vähän paksua, mutta ettei hermot toimi niin eipä sellasta ole edes lääketieteestä tuttua.

    Enpä tiedä syytä Kuitusen huonohkoon menestykseen mm:ssä, mutta kasvoista ja koko olemuksesta näkyy selkeä väsymys. Voisi olla kunnon lepo paikallaan. Eihän kukaan jaksa vuodesta toiseen olla huipulla näin kovassa lajissa.

    Hän on ammattihiihtäjä.Ne palkkiot,mitä hän saa Mömmön kisoissa on melkein ansionmenetystä.Tour de Skit(h)kisoissa se raha kulkee.

    Äänestä

  • höpinä jostain kirjoitti:

    hermotuksesta on aika outoa, voisi kai keksiä uskottavampia juttuja. Se ettei kuulemma suoli toiminut oli jo vähän paksua, mutta ettei hermot toimi niin eipä sellasta ole edes lääketieteestä tuttua.

    yleinen väsymys on aivan looginen selitys. Se on vetänyt Tourin, MC:n ja tietysti matkustanut todella paljon. Tähän on helppo uskoa mutta tietysti, jos on sellainen, että haluaa pelkästään mollata hiihtäjiä, niin silloinhan voi heittää tuollaisia typeriä kommentteja. Ja kyllä se kuulkaa niin on, että Kuitunen on puhdas urheilija ja sillä siisti. Vaikka kuinka häntä inhoaisitte ja haluaisitte hänelle pahaa, niin tulette kovasti pettymään. Erikoista, että ihmiset tuntuvat saavan elämänvoimansa muiden haukkumisesta. Ei hyvin mene.

    Äänestä

  • kohdalla kirjoitti:

    pääse, vaikka kuinka yrittäis muuta näyttää. Kerran doupannut on valitettavasti aina "tarkassa syynissä".
    Kansa muistaa vielä pitkään Lahden tapahtumat ja luottamus on suurimmalta osalta mennyt.....senhän todistaa jo viime viikon Iltalehden "kyselykin", 96% uskoo, että huippu-urheilijat käyttävät dopingia, kuinka siis suomalaiset olisivat muita parempia, muka puhtailla menetelmillä?????

    Äänestä

  • Pessimistinä et pety kirjoitti:

    hiihtolajeista pelkästään Iltalehden juttuihin? Iltalehden lukijoissa on ihan takuulla todella valtavasti sellaista sakkia, jotka vastustavat hiihtoa ihan periaatteesta. Ei heillä mitään oikeaa tietoa ole lajista. Lätkäsakkia, joka pilaa kaiken muun urheilun tässä maassa. Jääkiekon hypettäjät, kuten Iltalehti, on suurin yksittäinen syy sinunkin huonoon asenteeseen hiihtoa kohtaan.

    Äänestä

  • höpinä jostain kirjoitti:

    hermotuksesta on aika outoa, voisi kai keksiä uskottavampia juttuja. Se ettei kuulemma suoli toiminut oli jo vähän paksua, mutta ettei hermot toimi niin eipä sellasta ole edes lääketieteestä tuttua.

    Meneehän se hermot kun testaajat ruinaa jatkuvasti pissiä purkkiinsa. mullaki menis.

    Äänestä

  • "...ongelmia hermotuksen kanssa."

    Mitä tämä tarkoittaa?

    Äänestä

  • neppari kirjoitti:

    Enpä tiedä syytä Kuitusen huonohkoon menestykseen mm:ssä, mutta kasvoista ja koko olemuksesta näkyy selkeä väsymys. Voisi olla kunnon lepo paikallaan. Eihän kukaan jaksa vuodesta toiseen olla huipulla näin kovassa lajissa.

    käydä välis kotona huilaamassa,niinkuin teki se yksi ampuhiihtäjä,kun alkoi jäädä neljänkymmenen
    huonommalle puolle,niin meni kotiin muutamaksi päiväksi huilaamaan niin kyllä alkoi suksi luistaa ja suu vaahdota.

    Samoin kuulin sen naisten kolmenkympin voittajan tehneen.
    Kumpaakaan en ole nähnyt,mutta näin olen kuullut.

    Äänestä

Siksi ei ennakkosuosikit pärjää, esim. Kuitunen koska ei uskalla käyttää dopingia, niin eihän silloin jaksa hiihtää. Se on ainoa oikea selitys ja totta !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • taas "asiantuntijat" äänessä. Miksi te puututte asioihin mistä ette tiedä mitään? En minäkään puutu teidän kaljan ja muiden litkujen juontiin.

    Äänestä

  • Nyt taas on edessä tosi paikat ja se on näyttänyt totuuden. Eivät pärjää ilman lisukkeita. happi loppuu kesken eikä edes pieretä. Itkuhan siinä tulee. Kyllä HE pärjäävät loppukauden muissa kirkonkylien kilpailuissa.

    Äänestä

  • Jos ei tiedä mitään oikeasti hiihtämisestä, niin miksi pitä heittää tuollaista provosointia. Minulla on monien vuosien kokemus kestävyysurheilusta ja tiedän, että huipulla on paljon puhtaita urheilijoita, mukaan lukien Virpi Kuitunen. Mikä ihme sinulla on häntä vastaan? Ja vielä kun et välitä koko hiihdosta? Oma huono omatuntosi liikkumattomuudestasi taitaa aiheuttaa katkeruutta ja ongelmia suhtautua menestyviin ihmisiin positiivisesti.

    Äänestä

  • on väärässä kirjoitti:

    Jos ei tiedä mitään oikeasti hiihtämisestä, niin miksi pitä heittää tuollaista provosointia. Minulla on monien vuosien kokemus kestävyysurheilusta ja tiedän, että huipulla on paljon puhtaita urheilijoita, mukaan lukien Virpi Kuitunen. Mikä ihme sinulla on häntä vastaan? Ja vielä kun et välitä koko hiihdosta? Oma huono omatuntosi liikkumattomuudestasi taitaa aiheuttaa katkeruutta ja ongelmia suhtautua menestyviin ihmisiin positiivisesti.

    Kuitusella on yksi käry jo listalla joten hän ei ole uskaltanut piikittää itseään lisää ja se näkyy tuloksissa. Kuitusen kaikki edelliset saavutukset ovat vääryydellä saavutettuja eikä se muuksi muutu.
    Huijari mikä huijari. Pitäisi oikeasti laittaa kilpailukieltoon ja palauttamaan kaikki saamansa etuudet mutta Suomessahan nuoleskellaan rikollisia.

    Äänestä

Täytyy silloin tyytyä muutoin hyvään sijoitukseen.
Oikein harmitti Koivurannan puolesta, kun häntä tentattiin kilpailun jälkeen. Eikö olisi voinut
kiittää hyvästä suorituksesta. Urheilijaparat. Toimittajat lyövät tuosta noin vain näitä tavoitteita, joihin he ja sohvaperunat sitten pettyvät.
No, voi. Kuinka moni hyppäisi tuollaisista mäistä ja kuinka moni pystyy hiihtämään Suomessa tänä päivänä 100 metria hengästymättä. Vähän herrasmiesmäisyyttä noihin haastatteluihin: eipäs lyödä lyötyä. Kiitetään mieluummin hyvästä hiihdosta jne. Kannustus kantaa parempaa hedelmää ja kuinka monta kertaa on tullut iloisia yllätyksiä, kun ennakkopaineita ei ole.
Ei ihme, että suomalaiset urheilijat ovat niin vakavia. Pitäisi saada nauttia ja iloita siitä, että voi osallistua maailman huippujen kanssa mittelöihin.

Äänestä
  • valinneet ja siitä heille maksetaan palkka. Se on heidän duunia, ja osa niistä yrittää siinä filunkia dopingin muodossa aina kun uskovat etteivät voi jäädä kiinni. Hyvä sijoitus? Ei lajia pystytä myymään millekään kaupalliselle kanavalle jos tavoitteena olisi vain hyvä sijoitus, sanotaan että vaikka kymmenen parhaan joukossa. Ei sellaista kukaan viitsisi katsoa.
    Se on voittaja joka tienaa, muut saa murusia voittajan jälkeen, ja voitot on niitä mikä myy.
    Se on kuule raaka peli, ennen syötettiin kristittyjä leijonille, nykyään kun se on kiellettyä, pitää keksiä korvaavia huveja. Ja ne on näitä nykyisiä urheilumuotoja.

    Äänestä

  • itse ovat osansa kirjoitti:

    valinneet ja siitä heille maksetaan palkka. Se on heidän duunia, ja osa niistä yrittää siinä filunkia dopingin muodossa aina kun uskovat etteivät voi jäädä kiinni. Hyvä sijoitus? Ei lajia pystytä myymään millekään kaupalliselle kanavalle jos tavoitteena olisi vain hyvä sijoitus, sanotaan että vaikka kymmenen parhaan joukossa. Ei sellaista kukaan viitsisi katsoa.
    Se on voittaja joka tienaa, muut saa murusia voittajan jälkeen, ja voitot on niitä mikä myy.
    Se on kuule raaka peli, ennen syötettiin kristittyjä leijonille, nykyään kun se on kiellettyä, pitää keksiä korvaavia huveja. Ja ne on näitä nykyisiä urheilumuotoja.

    Sanonpa, että urheilua seuraa monet sellaiset, joilla ei mieli järky, vaikkei pokaalia aina Suomeen saadakaan. Mutta hei - usko sinä vain mammonan mahtiin - toivottavasti voit hyvin, vaikka epäilen. Ehkä sitten muistat uhoamisesi, kun konttaat kunnottomana jossain katuojassa.
    Minä en välineelistäisi urheilijoita noin - ihan
    ovat ihmisiä.

    Äänestä

  • Onpa sulla kalsa asenne! kirjoitti:

    Sanonpa, että urheilua seuraa monet sellaiset, joilla ei mieli järky, vaikkei pokaalia aina Suomeen saadakaan. Mutta hei - usko sinä vain mammonan mahtiin - toivottavasti voit hyvin, vaikka epäilen. Ehkä sitten muistat uhoamisesi, kun konttaat kunnottomana jossain katuojassa.
    Minä en välineelistäisi urheilijoita noin - ihan
    ovat ihmisiä.

    Jätetään nyt suosiolla hölmöt kansallistunteet sivuun ja katsotaan asiaa realisesti, mitä se on?

    Ja toinen asia on ettet sinä voi minun kunnosta mitään tietää, yhtä vähän kun minä sinun. Eli ennusteet tuntemattomien tulevaisuudesta ovat lähinnä tyhjiä toiveita.

    Äänestä

Koivuranta ainakin on joutunut raivokkaasti puolustamaan maailmancup-johtoaan, vaikka olisi pitänyt levätä. Sama näyttää vaivaavan Moania. Nämä hemmot, jotka nyt menestyvät, ovat ottaneet lunkimmin ja harjoitelleet.

Äänestä
  • paikkaansa USA:n Lotvikin ja Temongin suhteen....dopingin ja testauksen luvatussa maassa saadaan kyllä miehet aina ajoissa kuntoon. Anssin kunto on tainnut mennä tossa maailmankuppi sirkuksessa hiukan alaspäin ja perusharjoittelu on jäänyt pakostakin vähemmälle.

    Äänestä

  • Tohtori Balco kirjoitti:

    paikkaansa USA:n Lotvikin ja Temongin suhteen....dopingin ja testauksen luvatussa maassa saadaan kyllä miehet aina ajoissa kuntoon. Anssin kunto on tainnut mennä tossa maailmankuppi sirkuksessa hiukan alaspäin ja perusharjoittelu on jäänyt pakostakin vähemmälle.

    Lodwick ei ole kiertänyt mc:ta ja Koivuranta. Eli Todd ei ole niin väsynyt kuin Koivuranta ja tämän vuoksi on nyt paremmassa kunnossa. Lisäksi kyseessä on 32-vuotias vs. 20-vuotias. Miksi ihmeessä alennut syyttämään dopingista näin ilmiselvässä tilanteessa?

    Äänestä

Virpi kävi dourdeskin jälkeen hoijattamassa kantapäätään sillä gotlerilla meni aineenvaihunta sekasin eipitäs italialaisiin sotkeutua!

Äänestä

Joillakin aineet kohdallaan - toisilla ei! Kuitunen ei uskalla hiihtää jos vaikka joutuisi testeihin. Turha väittää ettei mitään käytetä! 1970 luvulla oli meno ollut hurjaa. Tuttavani oli hiihtänyt Mäntyrannan kanssa kilpaa ja pärjännytkin ihan hyvin. JOskus oli erehtynyt valittaamaan ettei oikein jaksa niin silloin oli "valmentaja" lyönyt kouraan erilaisia pillereitä ja oli käsketty olla hiljaa. Vautia oli löytynyt sen jälkeen. Vanhemmiten hälle oli kasvanut outoja isoja lihapatteja (?) ympäri vartaloa ja oli sanottu että olisi pitänyt silloin ymmärtää bodata. Lääkkeet menivät väärään paikkaan. Liekkö totta vai ei, mutta patit ainakin näin. Kamalaa!!! Nyt aineet ovat toivottavasti enemmän ihmisystävällisiä ja terveempiä kuin silloin.

Äänestä
  • on todella harmillista lukea, kuinka huonolla asenteella ihmiset nykyään näihin lajeihin suhtautuvat. Mistäkähän se oikeasti johtuu? Miksi esim. jääkiekon kohdalla ei puhuta niin paljon dopingista? Onko kenelläkään tullut mieleen, että kestävyyslajeissa tulee käryjä nimenomaan sen takia, että lajissa taistellaan dopingia vastaan? Niin se vain on, että kestävyysurheilu on sen todellisille harrastajille niin rakas, että halutaan sen olevan puhdasta. Halutaan, että sen huipulle pääsee, jotka sinne haluavat, puhtain keinoin. Kestävyyslajit ovat sen verran rankkoja, että niistä täytyy oikeasti pitää, että jaksaa jatkaa. Ne on elämäntapoja. Kyseessä on lajien harrastajille tärkeämpi asia kuin monien muiden lajien urheilijoille. Oikeasti. Tälläkin palstalla kaikkein eniten ääntä pitävät ovat itse selvästi kestävyyslajien vastustajia. Ehkä kyseessä on se, että lajit eivät ole tarpeeksi trendikkäitä. Kyseessä saattaa olla myös huono omatunto omasta liikkumattomuudesta. Mitään totuutta näissä ei ole nykypäivän tilanteesta kestävyysurheilussa. Ihmiset ovat vieroontuneet niin urheilusta, että ainoa tiedonlähde on esim. Iltalehti, jonka toimittajat itsekin ovat lähteneet selvästi kestävyyslajien vastustajiksi. Mieluummin haetaan skandaalia kuin positiivisia asioita. Hehkutetaan nuoren urheilijan suoritusta etukäteen niin, että epäonnistuessaan urheilija voidaan lytätä täysin ja onnistuessaan voidaan palvoa. Tällaiset kommentit koetaan erittäin loukkaavina urheilupiireissä. Mutta toisaalta osataan ymmärtää se, ettei oikeaa tietoa lajista ole juuri kenelläkään.

    Äänestä

  • ik9 kirjoitti:

    on todella harmillista lukea, kuinka huonolla asenteella ihmiset nykyään näihin lajeihin suhtautuvat. Mistäkähän se oikeasti johtuu? Miksi esim. jääkiekon kohdalla ei puhuta niin paljon dopingista? Onko kenelläkään tullut mieleen, että kestävyyslajeissa tulee käryjä nimenomaan sen takia, että lajissa taistellaan dopingia vastaan? Niin se vain on, että kestävyysurheilu on sen todellisille harrastajille niin rakas, että halutaan sen olevan puhdasta. Halutaan, että sen huipulle pääsee, jotka sinne haluavat, puhtain keinoin. Kestävyyslajit ovat sen verran rankkoja, että niistä täytyy oikeasti pitää, että jaksaa jatkaa. Ne on elämäntapoja. Kyseessä on lajien harrastajille tärkeämpi asia kuin monien muiden lajien urheilijoille. Oikeasti. Tälläkin palstalla kaikkein eniten ääntä pitävät ovat itse selvästi kestävyyslajien vastustajia. Ehkä kyseessä on se, että lajit eivät ole tarpeeksi trendikkäitä. Kyseessä saattaa olla myös huono omatunto omasta liikkumattomuudesta. Mitään totuutta näissä ei ole nykypäivän tilanteesta kestävyysurheilussa. Ihmiset ovat vieroontuneet niin urheilusta, että ainoa tiedonlähde on esim. Iltalehti, jonka toimittajat itsekin ovat lähteneet selvästi kestävyyslajien vastustajiksi. Mieluummin haetaan skandaalia kuin positiivisia asioita. Hehkutetaan nuoren urheilijan suoritusta etukäteen niin, että epäonnistuessaan urheilija voidaan lytätä täysin ja onnistuessaan voidaan palvoa. Tällaiset kommentit koetaan erittäin loukkaavina urheilupiireissä. Mutta toisaalta osataan ymmärtää se, ettei oikeaa tietoa lajista ole juuri kenelläkään.

    Vikaan meni arviosi etten olisi OLLUT kestävyysurheilun kannattaja niin kauan kuin alkoi dopingkäryt käydä! Jääkiekossa ei nappeja niin paljoa tarvita eikä mäkihypyssäkään. Juoksut, hiihdot ovat sen sijaan oma lajinsa ja ei koskaan saada sellaiseksi etteivät käyttäisi. Olen joskus miettinyt että pitäisi olla "harrastelijakisat" ja "ammattikisat" erikseen kuten on nyrkkeilyssä. Toiset saa käyttää sen kun ilkeävät ja toiset eivät. Siinä nähtäisiin todellisuus - toivon:) Katson yhä hiihtoja, mäkihyppyä ja muutakin urheilua mutta en enää jaksa niiden voitosta innostua. Itse en hiihdä - sain pentuna tarpeeksi viiden kilometrin päähän kouluun tervatuilla puusuksilla hiitämisestä ja suksetkin vielä olivat isän tekemät!!! Sen jälkeen oli tietty erilaisia suksia mullakin, mutta muu liikunta kyllä menee. Dopingista ei päästä - se on taivahan tosi.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    nämä doping juttunne viedä tuonne sille varatulle palstalle.

    Onhan niitä paljonkin eri syitä olla harrastamatta mitään liikuntaa, esim vaikka hiihtoa. Sanotaan että koulu, koti,(koulukoti) ja armeija vei hiihtohalut. Höpöhöpö. Talvella yksi parhaista kuntoliikunta muodoista on hiihto. Vahvistaa kuntoa tosi monipuolisesti. Kilpa- ja kuntohiihto on kaksi eriasiaa. Ja se doupping...kyllä niitä "eväitä" käytetään monissa lajeissa, joukkue, voimailu ja kestävyyslajeissa. Missä liikkuu suuret rahat, siellä kokeillaan kaikkia keinoja.

    Selityksiähän nuo ovat, mutta en vain täällä etelässä oikein ole hiihdellyt. Nuo talvetkin ovat sanonko mistä! Tämä talvi on kyllä ollut hyvä, mutta yhä sanon että sain tarpeekseni. Hiihtäminen tekisi hyvää olkapäille, selälle ja jaloille!! Mökkikin on nyt hyvien hiihtomaisemien vieressä Savonlinnassa. Ympärillä 36 km valaistua latua jota voisi käydä hiihtämässä. Käymme kerran kuussa mutta silloin käymme pilkillä läheisellä lammella. Emme ennätä (?) edes ajatella vielä hiihtoa. Ikääkin jo sen verran että viitsiikö aloittaa:( Toivon mukaan joskus eläkkeellä vielä jaksaisi!! Pääsiäisenä on kyllä pari viikkoa lomaa mutta ne sukset??

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Vikaan meni arviosi etten olisi OLLUT kestävyysurheilun kannattaja niin kauan kuin alkoi dopingkäryt käydä! Jääkiekossa ei nappeja niin paljoa tarvita eikä mäkihypyssäkään. Juoksut, hiihdot ovat sen sijaan oma lajinsa ja ei koskaan saada sellaiseksi etteivät käyttäisi. Olen joskus miettinyt että pitäisi olla "harrastelijakisat" ja "ammattikisat" erikseen kuten on nyrkkeilyssä. Toiset saa käyttää sen kun ilkeävät ja toiset eivät. Siinä nähtäisiin todellisuus - toivon:) Katson yhä hiihtoja, mäkihyppyä ja muutakin urheilua mutta en enää jaksa niiden voitosta innostua. Itse en hiihdä - sain pentuna tarpeeksi viiden kilometrin päähän kouluun tervatuilla puusuksilla hiitämisestä ja suksetkin vielä olivat isän tekemät!!! Sen jälkeen oli tietty erilaisia suksia mullakin, mutta muu liikunta kyllä menee. Dopingista ei päästä - se on taivahan tosi.

    Voi vieteri, kenen luulisit ilmottautuvat niihin dopingin käyttäjien kisoihin? Mistä halavatusta paksuun otsaasi on tömähtänyt ajatus, että ihmiset ryhtyvät rehelliseksi, kun vain tilaisuuden antaa?
    Esität kannanottosi myös totuutena. Se on silloin yhtä kiinnostavaa, kun puhua raamatusta uskovaisen kanssa. Eli ei synny keskustelua, ei ajatusten vaihtoa.
    Palstatessa pitäisi olla sekä input että output. Jos input uupuu, ei ole mitään annettavaa muille, eikä itse pysty mihinkään kehittymään.

    Äänestä

Ei meille kilpaurheilijoille jätetä paljoa vaihtoehtoja. Jos ei pärjää on surkea ja "pitäis treenata enemmän" ja jos pärjää nii sit "varmasti se jotakin käyttää"! Luuletteko että huipulle pääsy on helppo? Kenen vika se sit on jos vaaditaan noin paljon (aina pitäisi voittaa) ja joku painostuksen alla siirtyy ensin sille harmaalle alueelle ja sitten lopulta keinoja kaihtamatta haluaa päästä yleisön suosioon..? Lopettaa ikuinen mollaus ja näyttää että osaa! Kyllähän urheilijat luo viihdettä kansalle. Se on lähtökohta. Kysymys onki siitä että mikä riittää?!

Äänestä
  • Kahdesta pahasta on tosiaan paha valita - dopinghörhö tai vellispögä "kakkonen, jolla ei hermo pidä".
    Itse olen ihmetellyt myös logiikkaa, jolla päätellään suomalaisen arvokisaosallistujan epäonnistuneen aina huonojen kilpailuhermojen takia. Eikä analyysi perustu mihinkään muuhun kuin siihen, että satutaan kilpailemaan vaikkapa MM- tai olympiakisoissa. Eli hermot eivät voi pettää pienemmissä kisoissa, ovat vain muuten huonokuntoisia niissä kisoissa, siis hävitessään.
    Entäs voittaminen. Jos suomalaiset häviävät vain sen takia, että ovat "paskahousuja". Kai ne tappion kärsineet ulkomaalaisetkin ovat samoja vellipöksyjä.
    Eli ei ne Virenin voitotkaan oleet mitään, kun vastassa oli pelkkiä basukkapöksyjä...
    Vai pitäisiköhän urheilua opetella tarkastelemaan hieman toisenlaisesta, ehkä analyyttisemmästä näkökulmasta...?

    Äänestä

Ongelma on matemaattinen. Alkukauden aikana oli paljon kisoja, mutta nyt tarkkailet vain muutamaa lähtöä. Eivät ne kaikki alkukauden menestyjät yksinkertaisesti mahdu sinne palkintopallille yhdellä kertaa!
Eli kolme kerrallaan pääsee palkinnoille. Loput ovat suomalaisen penkkiurheilijan logiikalla aina niitä "paskahousuja" ja "doping-testien pakoilijoita". Niin ja suomalaisen penkkiurheilijan kirkkaina kipinöivät aivosolut paljastavat tämänkin: myös menestyjät ovat turvautuneet dopingiin.
Eli ei jää paljon järkeä urheiluun - ja vielä vähemmän tähän palstailuun!

Äänestä

moni lisäaine sotketaan nykyään doupingiksi. hävetkää! tv.Bodari-Teppo Oulusta

Äänestä

oli joku päivä sitten juttu, kuinka FIS on koko kauden epäillyt viittä hiihtäjää veridopingista, mutta WADA oli erehdyksessä hävittänyt testit. Siellä nyt varmastikin alisuorittavat kaikki ne, joilla ei ihan puhtaat jauhot ole pussissaan. Norjalaiset varsinkin ovat mestareita notkahtamaan aina kun on jonkin sortin uhka päällä.

Ja tuolla jossain aiemmassa kommentissa joku väitti, että jääkiekossa ei dopingista ole hyötyä... Juu ei. Ei todellakaan... Huh huh. NHL:stä tuskin löytyy puhdasta pelaajaa.

Äänestä
  • Keskustelu jatkuu vielä pitkään.

    Äänestä

  • lylyolas kirjoitti:

    Keskustelu jatkuu vielä pitkään.

    Miesystävä vie voimat ja naisille siitä on seurauksia

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

huippuhiihtäjät kirjoitti:

kuin varjoja MM-kisoissa alkukauden menestykseen nähden,mistäköhän johtuu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu