Liikaa rakkautta

Liikaa rakkautta
ja muita ärräpäitä

En halunnut sitä tai pyytänyt
silti tämä yliannostus
eikä vieroitus ota sujuakseen
Saakelin rakas!
Olet pahempi kuin päättymätön painajainen
parempi kuin unenomaisin utopia

Liikaa rakkautta tässä maailmassa
joka paikassa se tulee esteeksi tielleni

Rakkaus on reikä päässä
Rakkaus on romuttamon ruosteisin Renault

Ja mitä sinäkin siinä toljotat?
20880
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Minä tykkään näistä molemmista runoista. Näissä on sellaista "jännitettä" mistä pidän. Rakkaus on joskus niin ärsyttävää ja aivan käsittämätöntä. Kuin hakkaisi päätänsä seinään. MIKSI? ja siltikin on hän niin ihana ja rakastettava. Ei tosin se ruosteisin rellu tässä mun tapauksessa. Ihan ylväs Cadillac vaikka, kuten Cadillac eldorado fleetwood Black 1967 :)
Kiiiiitooos!

Äänestä
  • Olen mielissäni ettei päiväsi piloille mennyt tästä.

    Hakkaan päätäni tuohon kauniiseen mäntyyn. Kipeää tekee mutta ah niin hyvää samalla. Rakastettava on rakkaani silloin kuin ei tahallaan pyri ärsyttämään. Ja oikeastaan silloinkin on.

    Rakkaani ei ole suinkaan rellu, vaan rakkaus ilmiönä on rellu. Fransamannitko nyt onnistuisivat autojen teossakaan.

    Äänestä

  • puskanhuuto kirjoitti:

    Olen mielissäni ettei päiväsi piloille mennyt tästä.

    Hakkaan päätäni tuohon kauniiseen mäntyyn. Kipeää tekee mutta ah niin hyvää samalla. Rakastettava on rakkaani silloin kuin ei tahallaan pyri ärsyttämään. Ja oikeastaan silloinkin on.

    Rakkaani ei ole suinkaan rellu, vaan rakkaus ilmiönä on rellu. Fransamannitko nyt onnistuisivat autojen teossakaan.

    Ei menny ei, piloille päivä. Itse kirjoittelen just tämän tyylisiä runoja silloin tällöin ja siksi olin hiukan yllättynyt lukiessani näitä - sama intensiteetti. Verbaalisen ilmaisun takana on tunnetiloja, jotka purkaantuvat karuinakin sanoina. Joskus kommentteja tulee ihan mukavasti. Mutta sellaiset, joille rakkaus on lihaton vaaleanpunainen pilvi, voi mennä piuhat solmuun tällasten kanssa.

    No joo mut pääasia jatkokommenttiin on, että..

    eihän rellu ole auto! sehän on vain kulkuneuvo kuten potkukelkka tai jopo. *nauraa* Fransmannit onnistuvat parhaiten ruuanlaitossa ja suudelmissa.
    Mukavaa päivän jatkoa kera männyn. Sääli nyt vähän puu parkaa. Moips.

    Äänestä

  • edell. kirjoitti:

    Tämän tyylisiä kun kirjoittelet niin riski on suuri että toinen meistä saa kunnian/syytökset siitä mitä toinen on kirjoittanut. Kaksi epätoivoista rakastavaista muistuttavat hämmästyttävän paljon toisiaan.

    Fransmannin ruuanlaitto- ja suutelutaidosta. Antaudupas kielisuudelmaan frasun kanssa joka juuri on mässäillyt niljaetanalautasen parissa. I rest my case.

    Tarttee mennä. Mänty kutsuu.

    Äänestä

olipas rumasti sanottu: "Mitäs sinäkin siinä toljotat?!" (lisäsin omatoimisesti huutomerkin perään) ;o

Hyvin kuvailtu tunteenpurkaus. Puskista huudeltuna osoitti jonkinlaista sanallista rohkeutta. :D

Äänestä
  • sana unohtui. Olen huono näissä lainauksissa,
    vaikka muisti pitäisi vielä tässä iässä pelata.

    Äänestä

  • yks mies. kirjoitti:

    sana unohtui. Olen huono näissä lainauksissa,
    vaikka muisti pitäisi vielä tässä iässä pelata.

    Ruma sana on sanottava aikanaan ja niinkuin se on. Tuuhea puska lisää rohkeutta kummasti. täältä huudellaan ja tarkkaillaan kuuleeko kukaan.

    Pidetään me miehet yhtä akkavaltaa vastaan.

    Äänestä

  • Puskan huutaja kirjoitti:

    Ruma sana on sanottava aikanaan ja niinkuin se on. Tuuhea puska lisää rohkeutta kummasti. täältä huudellaan ja tarkkaillaan kuuleeko kukaan.

    Pidetään me miehet yhtä akkavaltaa vastaan.

    kaksi raavasta karjua, noissa naisissa meillä onkin pitelemistä! :D

    Äänestä

  • yks mies. kirjoitti:

    kaksi raavasta karjua, noissa naisissa meillä onkin pitelemistä! :D

    Se on se asenne ja uho joka ratkaisee eikä meidän vaatimaton lukumäärämme.

    Äänestä

Viitaten tuohon ensimmäiseen vastaajaan tuosta ekasta en oikein osaa sanoa että olisin sanoja osannut omiksi ottaa, koska en pilkalla ainakaan koskaan, mutta tämä kolahti kyllä ja ihan kunnolla ensilukemalta. Mutta voiko sitä koskaan olla liikaa, rakkautta nimittäin. Mutta mitä ihmettä nuo ärräpäät tekee rakkauden kanssa, eihän ne siihen mitenkään kuulu vai mitä lie sitten siinä kohdin olet pohtinutkaan. Ellei sitten ole kyse jo rypyistä, vaikka en usko siihenkän kun rypythän on vain kaunistus oikeassa kohdassa. Vaikka myönnettäköön taitaa ne olla rakkauden rypyistä kauneus kaukana.

Mietin tuota kaikkea sanomaasi reikää päässä ja romuttamon ruosteisinta Renaultia ja jään odottamaan mielenkiinnolla muita kommentteja tuosta "saakelin rakkaasta" noiden mainitsemiesi ääripäiden lisäksi. Tämä oli ainakin todella hyvä ja sanoisinko puhutteleva.

Äänestä
  • Pilkka voi olla piilevääkin,, sellaista salakavalaa yrmintää ja niskojen nakkelua.

    Rakkautta voi olla liikaa jos se häiritsee tällä tavoin normaalia elämää. Jos se rupeaa silmille hyppimään!

    Rakkaus se on ärräpäistä pahin ja ääripäistä kammottavin. Pidä silmäsi vaan auki niin näet. Rakkaus on rujo rypistys ja Raatteen tiellä rapautunut rynnäkkökivääri. Katso niin näet!

    Kommentteja minäkin täällä odotan sydän syrjällään. Nastaa että puhutteli. Olihan tämä.. sanotaanko näin että uusi lehti on Runoudessa tämän myötä kääntynyt.

    Äänestä

  • Puskasta huutelija kirjoitti:

    Pilkka voi olla piilevääkin,, sellaista salakavalaa yrmintää ja niskojen nakkelua.

    Rakkautta voi olla liikaa jos se häiritsee tällä tavoin normaalia elämää. Jos se rupeaa silmille hyppimään!

    Rakkaus se on ärräpäistä pahin ja ääripäistä kammottavin. Pidä silmäsi vaan auki niin näet. Rakkaus on rujo rypistys ja Raatteen tiellä rapautunut rynnäkkökivääri. Katso niin näet!

    Kommentteja minäkin täällä odotan sydän syrjällään. Nastaa että puhutteli. Olihan tämä.. sanotaanko näin että uusi lehti on Runoudessa tämän myötä kääntynyt.

    en ole aikaisemmin netissä kommentoinut mutta nyt pistit niin pahan että oli pakko =) aivan mahtavaa tekstiä! Kiitos kovasti päivän piristyksestä! Ja Rakaus on juuri tätä kun sen oikein ymmärtää ;=) vielä kerran KIITOS!

    Äänestä

  • mina_nainen kirjoitti:

    en ole aikaisemmin netissä kommentoinut mutta nyt pistit niin pahan että oli pakko =) aivan mahtavaa tekstiä! Kiitos kovasti päivän piristyksestä! Ja Rakaus on juuri tätä kun sen oikein ymmärtää ;=) vielä kerran KIITOS!

    Ensimmäiseksi kommentoinniksi tämä on erittäin kypsä ja hyvin muotoiltu teos. Oli oikein ilo lukea. Kiitos sinulle tästä ja ehkä näissä merkeissä tavataan uudestaan.

    Äänestä

Omassa runossa lukisi tuon "Ja mitä sinäkin siinä toljotat" tilalla "mä en jaksa enää!" tai "en jaksa tuollaista kahdeksanvuotiasta kakaraa!"?

http://www.youtube.com/watch?v=2oSbCT_h9mo

Äänestä

  • vistin lukija kirjoitti:

    eikös tuo ole alaikäinen vielä pitkään?

    http://www.youtube.com/watch?v=m7vuQWNbkhI&feature=related

    Vaikeita päätöksiä, jos kuuntelee laulun sanoja. Pojalla on laulun sanojen mukaan kovat vaatimukset. Nuorena pitää aloittaa, jotta ei yksin jää.

    Äänestä

  • Tulkintakysymyksiä mutta en viimeistä tarkoittanut rakkaalle vaan ihan toiseen osoitteeseen. Nimettömälle kadun kulkijalle tai lukijalle. Jollekulle joka tyrkyttää epäolennaista sanomaansa silloin kun minulla on tärkeämpää ajateltavaa ja huolia omasta takaa.

    Kiitos linkistä. Telaketjufemakon ininä laittaa kummasti veren virtaamaan suonissa jo näin aamusta.

    Äänestä

  • puskan huutaja kirjoitti:

    Tulkintakysymyksiä mutta en viimeistä tarkoittanut rakkaalle vaan ihan toiseen osoitteeseen. Nimettömälle kadun kulkijalle tai lukijalle. Jollekulle joka tyrkyttää epäolennaista sanomaansa silloin kun minulla on tärkeämpää ajateltavaa ja huolia omasta takaa.

    Kiitos linkistä. Telaketjufemakon ininä laittaa kummasti veren virtaamaan suonissa jo näin aamusta.

    Ole hyvä. Hyvä, että piristi. Huolensa kullakin :).

    Äänestä

Täälläpä nyt on äkeää runorakkautta, taitaa ottaa koville. Älä välitä, niin mullakin. Olisko noin, jos ei taivu tuulessa, vaan pitää rautakangella vääntää? ;) Tunnelma kohtasi täällä kaikupohjaa, ja ranskalainen on paras rakkausrokka. :)

Äänestä
  • Äkeää on. Lopun toljottaminen ei muuten kohdistu runon vastapuoleen mitenkään vaan on kommentti runon ulkopuolisen maailman tapahtumiin. Löytyihän minunkin näppäimistäni vimein hymiöt :=)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

puskasta huutelija kirjoitti:

Liikaa rakkautta
ja muita ärräpäitä

En halunnut sitä tai pyytänyt
silti tämä yliannostus
eikä vieroitus ota sujuakseen
Saakelin rakas!
Olet pahempi kuin päättymätön painajainen
parempi kuin unenomaisin utopia

Liikaa rakkautta tässä maailmassa
joka paikassa se tulee esteeksi tielleni

Rakkaus on reikä päässä
Rakkaus on romuttamon ruosteisin Renault

Ja mitä sinäkin siinä toljotat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu