Netistä ei löydy vielä kaikkea!
Noin kuukausi sitten veikkailtiin Jetta-talon menestystä. Kovin olivat vihjailevia vastaukset, mitä niitä ( ja mistä?) nyt tulikaan.
Toisarvoisiin laskentamalleihin ja "ota selkoa" kehotuksiin ilman linkkiä viittaisin kintaalla.
Kysymyshän on siis (edes yhden linkkinä olevan lehtiartikkelin mukaan) siitä, voiko sama henkilö johtaa kuntaa kunnanvaltuuston puheenjohtajana ja kunnassa toimivaa yritystä kyseisen firman toimitusjohtajana?
Kuntalain mukaan voi, siis kunnanvaltuustoon, mutta
…
Kunnan toimielimiin päästään vaalien kautta, onneksi valintaa rajoittaa vaalikelpoisuus, mikä on erilainen eri toimielimiin..
Esim. kunnanhallitukseen ei voida kyseistä henkilöä valita, jos hän on johtavassa ja vastuullisessa (tj?) tehtävässä liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä.
Ja sivulauseessa vielä ”jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan hyötyä tai vahinkoa”. Jättilainan takaus on tuskin vahingollista?
Pienessä KEPUlaisessa kunnassa tilanne on tietysti hankala, varsinkin jos olet kokoomuslaisena tai demarina em. ”yrityksen” palveluksessa.
Systeemin pyörittäminen kunnassa lie varmistettu vielä sukulaisten avulla?
Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat!?

Vastaukset 7
Vanhimmat
täällä? Soita tehtaalle, kuntaan tai muualle missä asiasta on jotain tietoa. Palstalta saat vain pölhölän kerhon kokoon. Puoluepolitiikasta sen verran, että voithan tutkia kuntien poliittisen jakautuman ja ostaa kamasi sieltä, missä valtuuston väri on sinulle sopiva.
kellekään, mitä herrat tekevät?
Hei! Jarruta vähän, eikös tuossa ruudun yläteunassa lue: "KESKUSTELU".
Taidat olla sukulaisinesi näillä palstoilla, kun tunnet ne ja "kerhon" niin hyvin.
Talon ostamiselle löytyy muita perusteita, varsinkin kun on kysymyksessä "kaikki rahat".
Kamat ostetaan LIDL:stä.
Kunnon tavarat oikeista kaupoista.
En voi olla ihmettelemättä miten vaikeaa voi pientalorakentaminen olla. Pitää vain ensimmäisenä huolehtia siitä että säästössä on riittävästi valuuttaa, hankittua tai sitten perittyä. Yhdyn tunteilijaan, kun hän ehdottaa että valitse symppis yhteistyökumppaniksi. Silloin kun ihmisten välillä on aito kontakti, voit olla varma että viestisi, niin tarjoukseen liittyvä kuin reklamaatiosi, menee oikeasti perille ja tulee hoidettua. Ei ole mitään rakentamisen ihme-suorituksia, kaikki pystyttäminen maksaa suunnilleen samanverran. Erot syntyvät sitten varustelutasossa ja sisustuksen materiaalivalinnoissa. Ja siinäkin voi turvautua ammattilaisen apuun...
Jos ei talotehdas pysty ostamaan tavaraa laitetaan kuntalaiset takaamaan.Tässä yksi artikkeli.
http://www.keskipohjanmaa.net/doris/doriswww88596.asp
Toinen artikkeli.Luotto- ja maksu- tai velkavaikeudet ei sinänsä vaikuta tuotteen laatuun.Ehkä muuhun kylläkin?
http://www.keskipohjanmaa.net/doris/Doriswww.Dll?dpubl&JNetOsHaku,187442
En ole ostamassa Jettaa tai muutakaan taloa.
taitaa olla jonkun lapsukaisen juttuja, ei kukaan tervejärkinen viiti moisia asioita vatkata, mutta ymmärrän kyllä, että asia kiinnostaa, mutta jutuista paistaa KATEUS sen jos sais jotenkin peiteltyä.
Jaksat sitten nähdä vaivaa samasta asiasta, kun piti taas uusi keskustelu aiheesta avata. Ajattelitko, että olisko nyt jo takaukset lankeamassa kunnan niskaan kun sen myöntämisestä on jo kuukausi aikaa? Sinulla lienee jotain pahasti "hampaankolossa" ko. yritystä vastaan.
Mitä tarkoitat, kun sanot: "netistä ei löydy vielä kaikkea!"?
Ja mitä tulee niihin veikkauksiin ja vihjaileviin vastauksiin edellisessä keskustelussa, niin sinun toimestahan ne etupäässä tulivat. Keksi jo jotain uutta tänne!
Olla tuo Tietäjätekijä Homo, kun noin mauttomia "pikkurilli pystyssä"-juttuja laukoopi.