Täytin 30v ja erosin pitkäaikaisesta naiskumppanista. Oli selvää, että kohta ostetaan rivari, farmari, hankitaan lapsia. Ei kuitenkaan ehditty.
Nyt puolen vuoden päästä tuosta olen tavannut juuri uuden ihanan oikean naisen. Hän haluisi piankin alkaa perhe-elämää (naimisiin, asunto, farmari, lapsia...perussetti). Varmaan biologinen kello, niin kuin kaikilla kolmikymppisillä.
Tuntuu, että olen hieman risteyksessä. Ennen tuo ollut minulle itsestään selvää. Jopa haave joka ollut lähellä toteutua. Nyt se olisi taas "saatavissa". Mutta toisaalta nyt olisi myös mahdollisuus vetäytyä:
Viettää railakasta sinkkuelämää. Matkustella kavereiden kanssa maailman ääriin. Luoda hyvällä omatunnolla uraa. Ostaa mielummin joku tosi epäkäytännöllinen urheiluauto. Ostaa pieni oma kämppä, mutta läheltä keskustaa jne.
Kaikki tuo itsekäs vapaus tarjolla, mutta silti jotenkin veri vetää viettämään tuota normaalia perhe-elämää. Tiedän, että voisi elää kompromissia noiden kahden asian välillä, mutta kompromissit ovat aina kompromisseja. Ei kännykän kamera korvaa vieläkään aitoa digikameraa.
Onko tämä tätä kolmenkympin kriisiä?
Nyt puolen vuoden päästä tuosta olen tavannut juuri uuden ihanan oikean naisen. Hän haluisi piankin alkaa perhe-elämää (naimisiin, asunto, farmari, lapsia...perussetti). Varmaan biologinen kello, niin kuin kaikilla kolmikymppisillä.
Tuntuu, että olen hieman risteyksessä. Ennen tuo ollut minulle itsestään selvää. Jopa haave joka ollut lähellä toteutua. Nyt se olisi taas "saatavissa". Mutta toisaalta nyt olisi myös mahdollisuus vetäytyä:
Viettää railakasta sinkkuelämää. Matkustella kavereiden kanssa maailman ääriin. Luoda hyvällä omatunnolla uraa. Ostaa mielummin joku tosi epäkäytännöllinen urheiluauto. Ostaa pieni oma kämppä, mutta läheltä keskustaa jne.
Kaikki tuo itsekäs vapaus tarjolla, mutta silti jotenkin veri vetää viettämään tuota normaalia perhe-elämää. Tiedän, että voisi elää kompromissia noiden kahden asian välillä, mutta kompromissit ovat aina kompromisseja. Ei kännykän kamera korvaa vieläkään aitoa digikameraa.
Onko tämä tätä kolmenkympin kriisiä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen 30 kieppeillä nainen. Olen yleensä ajatellut että mies ja nainen ovat se juttu, en tajua miksi lapsia aina pukataan maailmaan heti ja millä motiivilla. Farmariauto ei edusta minulle perhettä, se on yksi auto muiden joukossa, jossa on vain tilaa tavarankuljetuksille. Aivan sama onko se, vai pienempi auto. Minusta myös tutustutaan toiseen, tehdään mukavia asioita, ja "joidenkin vuosien päästä" tai "vuosien päästä" harkitaan kihloja tai naimisiinmenoa. Ei ole sellaista kädestäpäivää ja kirkkoon olemassakaan minulle. Vaikka olisihan kiva yllätys jos joku tykkää niin paljon että haluaa olla yhdessä ja jopa antaa sormuksen joku kaunis päivä. Mutta sormusta tärkeämpää on oikeat ajatukset, arvot ehkä ja teot. Kommunikointikin, yhdessä oloa, välillä omaa aikaa. Tai joku aitous.
En tajua toisaalta miksi pitäisi ängetä pieneen keskusta-asuntoon yksinäiseen boksiin tuijottamaan betoniseiniä, kun voi järjestää oman omakotitalon itselle luontoa läheltä. Yksinkin se minulle kävisi. Matkustella voi muutenkin jos on rahaa, kavereiden ja kumppanin kanssa jos niitäkään on.
Eli kaikilla ei ole biologista kelloa enää, se meni jo aikoinaan.
Voi olla kolmenkympinkriisiä. Huono tekosyy mennä pikkuruiseen betoniboksiin naimaan liisoja humalassa ja käynnistää pihassa typerä urheiluauto. Koska päätyy samaan lopputulokseen jokatapauksessa esim. siihen omakotitaloon. Töissäkin kuluu tarpeeksi aikaa nyt jo, mitään burnoutia ei tarvitse tehdä lisukkeeksi. Hyviä puolia keskustassa on palvelut, kuppilat(kahvila, baari joillekin), kaverit kaiketi, mutta se ruoho näyttää vihreämmältä aina, vaikka ei ole. Samat palvelut ja kaverit saa ilman keskustaakin. :) Ja vapaus on omasta päästä kiinni. Ei paikasta tässä tapauksessa...
Miksi aiempi suhde loppui? Onko siinä jotein liian hämärää? :o Miksi tuottaisit pettymyksiä uudelle naiselle? Kai hän tahtia hidastaa jos puhut ettei ihan liian nopeaan, jos oikein ymmärtää eikä tule väärinkäsityksiä. Tuskin se on yhtään ongelma kenellekään. Vai meinasiko välittömästi pukata lapsen ulos ensiviikolla tyyliin... Mitä on sanonut. Eriasia jos olet itsekin innostunut niin nopeammin.
Ettet vain ole päässäsi mennyt edelle asioissa, maalaillut kuvia? Ja kysymys ei ole digistä eikä kännykamerasta, vaan oikeasta elämästä/ihmisistä. Ei perhe-elämällä tarvitse mahtailla "peruspaketteineen" muille eikä sinkkuelämällä urineen, urheiluautoineen, railakkuuksineen, matkoineen. Se olisi pelkkää egonpönkitystä huonolle itsetunnolle. Kriisiä. Ehkä parisuhteella voi vielä "mahtailla" jos on varma ettei yksikään pahoita mieltä siitä. Ja menneisyydessä ei ole ikäviä temppuja muita kohtaan.
Olisit vaan sinä, ja rakenna hyvä itsetunto itsellesi muiden positiivisten tukijoiden avulla ja itsekin, mieti arvoja. Elämisen keveys voi tulla muualtakin kuin humalan tuomasta railakkuudesta. Nuorempi olo voi tulla muusta kuin keskustaboksista.
Jos yrität tehdä kaiken liian liian nopeasti ja olettaen etukäteen asioita, keskustaboksit houkuttavat ketä vaan. Jos teet kenties rauhallisemmin harkiten asioita elämässä, et päädy boksielämään kenties etkä silti mene kahdessa viikossa naimisiin ja pukkaa 100 lasta. =)
Saisin jonkinlaisen pienen kauhukohtauksen jos pitäisi ottaa nyt joku "peruspaketti" ja kokopaketti samantien, eihän siitä tulisi edes itseni näköinen. Rauhallisemminkin voi ottaa. Yksi asia kerrallaan. Kuunnellen itseään ja hoitaen parisuhdetta, tehden omia asioita silti ja tavotteita.
Keskustaboksissa on autonääntä, kyttäävä senioririnki, uskonnollinen naapuri... yleensä. Omassa talossa taas voi olla kaunis maisema, ehkä mukava naapuri jossain, asui alussa yksin tai kaksin. Ja lähiöissäkin on asuntoja mutta omat ongelmansa =)
Olen pitkään ollut sinkku ja ihmetellyt tuota että miehet luulevat ottavansa koko paketin yks kaks jos on vaan nainen. Periaatteessa se ei ole itsestäänselvyys kaikille.
Onnellisuus tulee sisältäpäin. Keskusta voi olla ok, mutta sitten sieltäkin haluaa taas muualle ehkäpä. Riippuu tietysi puhutaanko perähikiän keskustasta vai ihan kaupunkien keskustoista...
Uudistua voi siis sisältäpäin. Olen muuten nuorempana asunut melko monessa paikassa, eli jonkinlainen kuva on tullut. Ihmissuhdeasioihin se ei kyllä vaikuta, ne menee omaa rataansa vaikka asuisi kuussa. =)
jjjjjjj
Jos vähäänkään tuntuu ettei, niin älä hullu lähde perheen perustamiseen ja pilaa kenties siinä samalla muidenkin elämää suopaamisellasi.
Voithan saada vielä vaikka 5-kymppisenä sauhukumina mahdollisuuden isiyteen. Toisaalta, jaksatko siitä enään silloin edes nauttia?
Joka tapauksessa, tiedät itse mitä tehdä. Kaiken kai ratkaisee tunteet siihen toiseen ja haluun kuplamuovittua hänen kanssaan. Luonnollinen osa kiertoa näes.
Taidat olla itse kuplamuovittuja. Kaikki ei sitä ole, vaikka olisivat toisen ihmisen kanssa jossakin suhteessa.
Viisikuusikymppinen isä on tuttu minulle lapsuudesta. Miten säälittävää tehdä lapsi 27 vuotta nuoremman kanssa. On muuten jo kuollut.
That was my hole point. Jokainen elää suhteensa kuin haluaa, kuplamuovittuu tai ei.. Mutta jos olet parisuhteessa haaveillen kaikesta omasta, olet tuskin suhteessa sen ison tykytyksen takia.
Kun rakastuu ja rakastaa totaalisesti, omat pyrkimykset ja haaveet on yhteisiä sen toisen kanssa.
Joten älä nyt sössi suhdetta, saatikka toista ihmistä. Ole rehellinen, äläkä roikuta toista turhaan!
Voi suhde olla vaikka on omat jutut.