ulko- ja lintukoira

Heips :) Ollaan tässä vähän keväämmällä ottamassa koira, mutta rotua ei olla vielä valittu. Sanokaapas te ihmiset, että mikä koirarotu sopii koko päiväiseksi ulkokoiraksi (saa olla yöt sisällä jos vain viihtyy) ja on hyvä lintukoira. Metsästetään: teerejä, riekkoja ja metsoja. (joksenki sorsia). Koira sais olla haukkava koira.
10905
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Riekkoja et haukkuvalla koiralla oikein voi metsästää, mutta teerille ja metsoille sopii noihin raameihin parhaiten kansalliskoiramme suomenpystykorva.

Äänestä

Kovin on lyhyt nykyään kanalintujen metsästys aika ja linnut vähentyneet rajusti, varsinkin metso joka pysyy parhaiden koiranhaukussa. Lisäksi metson metsästystä monessa seurassakin rajoitettu tai kokonaan kieletty. Itse vaihdoin koiran (Suomen pystykorvan) kuoltua, Suomen ajokoiraan. Jänis ajuriksi. Tykkäsin kyllä Pystykorvasta. On tosin kova haukkumaan. Haukkuu pihalla hiirestä leikkupuimuriin, eikä oikein sovellu asustustaajamiin sen takia.

Äänestä
  • Suomenajokoiran ja suomenpystykorvan risteytys voisi olla se suoran pääte. Semmoista koiraa tässä juuri haetaan kuin suomenajokoiran ja suomenpystykorvan risteytys! Ei olisi yhtä äänekäs kuin suomenpystykorva, mutta olisi parempi haukkumaan lintuja kuin suomenajokoira.

    Äänestä

  • seropihan se! kirjoitti:

    Suomenajokoiran ja suomenpystykorvan risteytys voisi olla se suoran pääte. Semmoista koiraa tässä juuri haetaan kuin suomenajokoiran ja suomenpystykorvan risteytys! Ei olisi yhtä äänekäs kuin suomenpystykorva, mutta olisi parempi haukkumaan lintuja kuin suomenajokoira.

    elekäähän höpöttäkö, suomen metsätalous on ajanut jo aikaa sitten ohi pystykorvan, jonku hikisen ja matoisen koppelon saat per kausi, teerien, riekkojen, pyiden ja mettojenkin kanssa on vaikeeta, kovin vaikeeeeta. Ilman muuta paras ratkaisu on mannermainen kanakoira, seisoja. Yleiskoirana paras ratkasu on pitkäkarvainen saksanseisoja, peitteiseen maastoon kaikista paras (peltoaukeilla ja tunturissa ei mene ihan niin nopeeta kuin lyhkärit)tummalle linnuille,pää pysyy kylmänä, vesilintujahtiin ihen ehoton ykönen, menee tunnin pari jäiden seassakin uiskentelemassa ihan kevyessti, jänisjahtikin onnistuu seisontojen kautta ja passiketjussa tosi hyvin. Voi pistää myös haavakkohirven peräänkin ihan hyvin, hetken päästä kuuluu louskutus.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Saksanseisojat, kuten muutkaan kanakoirat, eivät ole mitään ulkokoiria, vaan haluavat olla lepoajan sisällä kotona, mieluiten lahellä perhettään. Eivät kovin itsenäisiä koiria.

    Äänestä

  • seropihan se! kirjoitti:

    Suomenajokoiran ja suomenpystykorvan risteytys voisi olla se suoran pääte. Semmoista koiraa tässä juuri haetaan kuin suomenajokoiran ja suomenpystykorvan risteytys! Ei olisi yhtä äänekäs kuin suomenpystykorva, mutta olisi parempi haukkumaan lintuja kuin suomenajokoira.

    Vaatii vaan taitoa saada juuri tuo pentu eikä sitä, joka ajaa lintuja tai haukkuu jänikset puuhun...

    Voi kun tuo koiranjalostus oliskin niin helppoa, että voisi etukäteen rasti ruutun menetelmällä valita mitkä ominaisuudet vanhemmista halutaan periytyvän pannulle ja mitä ei.

    Äänestä

  • oikein. kirjoitti:

    Yleensä seropit ovat paitsi ulkomuodoltaan myös luonteeltaan vanhempiensa välimuotoja. Eivät ihan aina 50/50, mutta normaalisti siitä enintään 30/70 rajaan asti. Ja yleensä koira saa suuremman osan periytymästään äidiltään.

    Äänestä

  • 50/50-30/70 kirjoitti:

    Yleensä seropit ovat paitsi ulkomuodoltaan myös luonteeltaan vanhempiensa välimuotoja. Eivät ihan aina 50/50, mutta normaalisti siitä enintään 30/70 rajaan asti. Ja yleensä koira saa suuremman osan periytymästään äidiltään.

    ...kaikki kestää.

    Lainaus: "Yleensä seropit ovat paitsi ulkomuodoltaan myös luonteeltaan vanhempiensa välimuotoja. Eivät ihan aina 50/50, mutta normaalisti siitä enintään 30/70 rajaan asti. Ja yleensä koira saa suuremman osan periytymästään äidiltään."

    :-D Jo on sulla opit! Hei - come on: onko ihan pakko puhua ihan puuta heinää. Suosittelen perinnöllisyyden peruskurssin alkeiden johdannon opiskelua.

    Äänestä

Laikanarttu,haukkuu,noutaa,ui,painosta ylös, pyöräyttää jänikset ym.

Äänestä

Pohjan pystykorva vaikuttaisi soveltuvan erinomaisesti asettamiisi vaatimuksiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

alllll kirjoitti:

Heips :) Ollaan tässä vähän keväämmällä ottamassa koira, mutta rotua ei olla vielä valittu. Sanokaapas te ihmiset, että mikä koirarotu sopii koko päiväiseksi ulkokoiraksi (saa olla yöt sisällä jos vain viihtyy) ja on hyvä lintukoira. Metsästetään: teerejä, riekkoja ja metsoja. (joksenki sorsia). Koira sais olla haukkava koira.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu