Sano ei rasismille

Olen päättötyötäni tekevä sosiologian opiskelija. Päättötyössäni käsittelen suomalaisten suhtautumista pakolaisiin. Olen käynyt tutustumassa useampaan vastaanottokeskukseen Suomessa. Ilmapiiri keskuksissa on ihana ja työntekijät ovat kannustavia. Haastattelin päättötyöhöni myös vastaanottokeskuksessa olevia pakolaisia sekä sellaisia pakolaisia, jotka ovat jo päässeet elämänsä alkuun Suomessa. Ikäväkseni huomasin, että suomalaiset ovat erittäin kielteisiä muun maan kansalaisia kohtaan. Suomalaiset leimaavat liian löysin perustein turvapaikkaa hakevat ja maahan muuttajat rikollisiksi. Tilastojen mukaan kuitenkin valtaosan Suomessa tehdyistä rikoksista tekee suomalaiset. Moni maahan muuttanut kokee lisäksi syrjintää, joka ilmenee mm. työn saannin vaikeutena, luottamuspulana, kiusaamisena ja väkivaltana.
Päättötyötäni ajatellen olisin kiinnostunut, kuinka paljon muun maan kansalaisia asuu Heinolassa? Olen syntynyt Heinolassa, mutta muutin opintojeni perässä toisaalle. Olen myös miettinyt Heinolan mahdollisuuksia perustaa vastaanottokeskus. Heinola on kaunis ja pieni kaupunki. Siellä olisi ihanteelliset olosuhteet maahanmuuttajille paneutua rauhassa mm. kulttuuriimme, kieleemme yms. Pienemmässä kaupungissa on yleensä vähemmän rikollisuutta ja väkivaltaa kuin suurissa kaupungeissa esim. Helsinki ja Tampere. Mitä mieltä te nykyiset heinolalaiset olisitte tällaisesta hankkeesta?
Lopuksi haluan kertoa oman näkemykseni pakolaisista. Olen ystävystynyt tätä päättötyötä tehdessäni useiden pakolaisten kanssa. Voin sanoa rehellisesti, että he ovat avoimia, iloisia, pyyteettömiä ja lojaaleja ihmisiä. Olen vilpittömästi pahoillani heidän saamastaan tylystä kohtelusta. Toivoisin, että Suomesta löytyisi enemmän suvaitsevaisuutta pakolaisia kohtaan. He ovat ihmisiä siinä missä mekin. Miksi heidän pitäisi asua huonossa oloissa kotimaassaan, jossa soditaan, podetaan nälänhätää yms? Jokainen meistä voisi miettiä olisiko halukas vaihtamaan osia pakolaisen kanssa ja muuttaa siten turvattomampaan elinympäristöön. Me olemme rikas sivistysvaltio. Miksi emme antaisi myös pakolaisten nauttia tästä?
8398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Menisit töihin etkä miettisi joutvia.

Äänestä
  • äitisi luo saunaan ja vie samalla sille terveisiä :)

    Äänestä

ollessa elintasopakolaisia, leimaavat he samalla koko joukon. näin se vaan menee.

sama homma ihan suomen kansalaisina syntyneiden romanien kohdalla: heissäkin on paljon sellaisia, jotka eivät harrasta hevoskauppaa (nykypäivänä etenkään) mutta kuinka moni luottaa varauksetta?
kuinka moni romaninainen saa työpaikan käytyään haastattelussa kansallispuvussaan?

ylipäänsä keneenkään ei voi luottaa nykypäivänä...

miksi meillä asuu niin paljon tulorajan alapuolella taikka juuri ja juuri kitkuttaen suomalaisia yksinhuoltajia, työttömiä jne? eikö olisi syytä auttaa heitä?
monenko suomalaisen vanhuksen eläke riittää säälliseen elintasoon, he ovat sentään tämän maan rakentaneet?
toimeentulotukipäätökset kestää kuukausikaupalla, lainarahalla koitetaan elää ja etsitään työtä jota ei ole. mistä ne työpaikat maahanmuuttajille revitään kun ei niitä yksinkertaisesti ole?

väkivaltaisuudesta voi olla monta mieltä; viime viikkojen uutisia kun silmäilee niin ei tämäkään paikka kovin turvalliselta vaikuta. semminkin kun ei edes katuvalot pala...

sinänsä ei mitään ole ulkomaalaisia vastaan, mutta kuten sanottu, muutama mätä pilaa maineen kaikilta.
asunnot hommataan kaupungin puolesta, sossussta siinä tilanteessa näyttää rahaa irtoavan ja tiensä se löytää markettien ja taukopaikkojen rahapeleihin.
ai niin, sieltähän se kiertää kansanterveydelle, kaikki hyvin!

lämmittäisi vaan paljon enemmän yksinhuoltajaäidin sydäntä kun saisi lapsensa ruokittua päivittäin hyvin.

Äänestä
  • Onhan se totta, että Suomessakin elää moni toimeentulotuen turvin. Sitä en kiellä. Kuitenkin jos ajattelee varsinaisia pakolaisia, heidän lähtökohtansa ovat vieläkin kurjemmat. Eräs ystäväni (kansalaisuutta en paljasta) kertoi lapsuudestaan seuraavaa:
    Hän eli suuressa perheessä. Hänen äitinsä hoiti kuutta lasta kotona (yksi näistä lapsista on tämä ystäväni). Isä oli apuna jossakin maanviljelyshommassa. Hänen kuukausipalkkansa oli niin pieni, etten sitä ilkeä mainita. Sellainen "palkka" syö miestä ja omaa arvoa. Rahaa ei siis ollut. He elivät hökkelössä, jota ei voi sanoa taloksi. Lattiaa ei ollut, saatika huonekaluja tai muita yleellyksiä. Lapsia ei ollut varaa laittaa kouluun, vaan he auttoivat arjen askareissa niin paljon kuin kynnelle kykenivät. Ystäväni sisaruksista kolme kuoli lapsina osa nälänhätään ja osa alkeellisista oloista johtuviin kulkutauteihin. Puhdasta vettä ei ollut saatavilla. Tästä voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta tuossa pääpiirteet.
    Kuten ymmärrätte, tuota lukiessa tulee olo, että olemme onnekkaita. Vaikka lompakko ei paksu olisikaan, selviämme hengissä ja pidämme puhdasta vettä itsestäänselvyytenä.
    Päättötyössäni käsittelen varsinaisia pakolaisia, en ns. "elintasopakolaisia", joilla on elämän lähtökohdat omassakin maassaan kohtuulliset, mutta jotka haluavat vain aina vaan parempaa ja muuttavat paremman elämän toivossa tänne.
    Ymmärrän, että moni ihminen ei osaa erotella pakolaista ja elintasopakolaista toisistaan. Niillä on kuitenkin suuri ero.

    Äänestä

  • tuleva sosiologi kirjoitti:

    Onhan se totta, että Suomessakin elää moni toimeentulotuen turvin. Sitä en kiellä. Kuitenkin jos ajattelee varsinaisia pakolaisia, heidän lähtökohtansa ovat vieläkin kurjemmat. Eräs ystäväni (kansalaisuutta en paljasta) kertoi lapsuudestaan seuraavaa:
    Hän eli suuressa perheessä. Hänen äitinsä hoiti kuutta lasta kotona (yksi näistä lapsista on tämä ystäväni). Isä oli apuna jossakin maanviljelyshommassa. Hänen kuukausipalkkansa oli niin pieni, etten sitä ilkeä mainita. Sellainen "palkka" syö miestä ja omaa arvoa. Rahaa ei siis ollut. He elivät hökkelössä, jota ei voi sanoa taloksi. Lattiaa ei ollut, saatika huonekaluja tai muita yleellyksiä. Lapsia ei ollut varaa laittaa kouluun, vaan he auttoivat arjen askareissa niin paljon kuin kynnelle kykenivät. Ystäväni sisaruksista kolme kuoli lapsina osa nälänhätään ja osa alkeellisista oloista johtuviin kulkutauteihin. Puhdasta vettä ei ollut saatavilla. Tästä voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta tuossa pääpiirteet.
    Kuten ymmärrätte, tuota lukiessa tulee olo, että olemme onnekkaita. Vaikka lompakko ei paksu olisikaan, selviämme hengissä ja pidämme puhdasta vettä itsestäänselvyytenä.
    Päättötyössäni käsittelen varsinaisia pakolaisia, en ns. "elintasopakolaisia", joilla on elämän lähtökohdat omassakin maassaan kohtuulliset, mutta jotka haluavat vain aina vaan parempaa ja muuttavat paremman elämän toivossa tänne.
    Ymmärrän, että moni ihminen ei osaa erotella pakolaista ja elintasopakolaista toisistaan. Niillä on kuitenkin suuri ero.

    mitä on ollut siellä alkuperämaassa, tänne voi tulla ja valehdella mitä vaan. käytännössä.
    sääliä riittää tai sitten ei.

    olen sitä mieltä että pitää saada omat kansalaiset pärjäämään; enkä tarkoita henkilöitä, jotka ovat juoneet työpaikkansa ja hakevat sossusta rahaa saadakseen lisää viinaa, sillä heille tuntuu myös riittävän vaikka sille yksinhuoltajaäidille ei.

    ja ei, en ole itse yksinhuoltaja.

    mistä maasta tämä ystäväsi on tullut?

    Äänestä

  • aivan sama kirjoitti:

    Kuten sanoin, en voi paljastaa ko. ystäväni kansalaisuutta. Sen verran kerron, että ystäväni asui aikoinaan Afrikassa. Tarkempaa maata en sano eikä sillä luulisi olevan niin merkitystäkään.

    Oletko ajatellut ikinä, että huonon toimeentulon omaavat suomalaiset pärjäävät silti monin verroin paremmin kuin kehitysmaissa asuvat? Kuinka moni meistä haluaisi asua maassa, jossa jouduu raatamaan käytännössä ilman palkkaa? Työttömyysturva toimeentulotukineen tuntuu sen rinnalla todelliselta luksukselta. Entä moniko muuttaisi perheinensä maahan, jossa kuolema on koko ajan läsnä? Kehitysmaat lukeutuvat näihin, samoin maat, joissa vallitsee sotatila. En haluaisi herätä joka aamu miettien olenko vielä illalla täällä ruvetakseni nukkumaan. En siis minä ainakaan haluaisi pelätä itseni, perheeni, sukulaisteni ja ystävieni hengen puolesta koko ajan!

    Minä olen opiskelija eikä toimeentuloni ole hääppöinen. Vaikka opiskelijana etuuteni ovat pienet, pidän kehitysmaalaisiin nähden itseäni rikkaana!

    minä lähtisin täältä lämpimään heti :)

    työttömyysturvalla yksinäinen ihminen pärjääkin täällä paremmin kuin perheellinen palkan kanssa: mitään ei jää käteen eikä ylimääräiseen.

    edelleenkin, suomessa on asunnottomia, kodittomia, työttömiä joilla ei välttämättä ole sitä alhaisintakaan toimeentuloa lainkaan. eikö heille pitäisi saada asiat kuntoon?
    moni heistä varmasti miettii herätessään vieraasta rappukäytävästä aamulehdenjakajan tullessa, että olisi parempi jottei olisikaan herännyt tähän kurjuuteen. luepa i-h s. 7 sana ajallaan alin teksti turvaverkon pettämisestä. osuu kohdalleen.

    ei ole rasismia, että auttaisi ensin omia kansalaisia. kun täällä olisi asiat oikeasti hyvin, olisi maahanmuuttajienkin helpompi tulla ja vastaanotto olisi suopeampi.

    realistisesti: kun tulevaisuudessa olet auttamassa ihmisiä ja edessäsi on perheet: suomalainen jonka yhteiskunta on jättänyt heitteille ja juuri maahan tullut perhe josta et tiedä faktoja; joilla ei kummallakaan ole kotia, vanhemmilla työtä eikä tuloja, vaihtoehto auttaa jompaakumpaa. toisilla vanhemmilla kielitaito, ammatit ja täydet valmiudet ja ennenkaikkea halut alkaa maksaa veroja, toiset ummikoita ja
    peloissaan, erilaisia estoja (uskonto, kielitaito ja jopa todentotta halu) ottaa vastaan sellaista apua että normien mukaan ilman ylimääräisiä järjestelyjä (=kustannuksia) heidät saadaan mukaan ´tuottaviksi´ kansalaisiksi, kumpia autat?
    arvaan vastauksen, suomalaisille tuossa tilanteessa todetaan, että kyllä suvusta joku auttaa, perhe hajotetaan, lapset otetaan huostaan ja vanhemmat jätetään oman onnensa nojaan.

    en itse luokittele ihmisiä ihonvärin, uskonnon, kansalaisuuden taikka muunkaan tuollaisen seikan mukaan mukaan. teot ja yleinen oleminen ratkaisee, silti en varauksetta ottaisi/enkä ota vastaan tyyppejä ennenkuin asiat on paremmalla mallilla kuin nyt.
    maahanmuuttavat olisivat paljon tervetulleempia ja yleinen ilmapiiri vastaanottavampi.

    Äänestä

Olet hyvin nuori. Jos teet päättötyösi johonkin muuhun kouluun kuin peruskouluun, niin pyydä, että saisit vielä opiskella. Kirjoituksesi on puolueellinen. Vuodesta -93 vuoteen 2003 kävin monessa ns. kriisissä ja vähintään yhtä monessa sodassa mistä Suomessa ei tiedetä mitään. En ikinä kokemuksieni perusteella käännä selkääni esim somalille. Olin tuomassa apua, niin somali yritti tappaa viidakkoveitsellään, vaikka mulla oli YK:n ja Ranskan lippu hihassa. Se somali ei tule Suomeen. Mul on raajat tarpeeksi täynnä arpia että olen eläkkeeni ansainnut kymmenessä vuodessa. Nyt ihmettelen, miksi Suomessa käydään pakolaiskeskustelua. Somaliasta tulee Suomeen heimojen johtajien poikia, jotka hoitaa täältä huume, huora ja asekauppaa venäläisten avustuksella. Sinä et ole köyhä pakolainen, mutta tuskin sulla on varaa lentää Suomesta Somaliaan, opiskelijana?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuleva sosiologi kirjoitti:

Olen päättötyötäni tekevä sosiologian opiskelija. Päättötyössäni käsittelen suomalaisten suhtautumista pakolaisiin. Olen käynyt tutustumassa useampaan vastaanottokeskukseen Suomessa. Ilmapiiri keskuksissa on ihana ja työntekijät ovat kannustavia. Haastattelin päättötyöhöni myös vastaanottokeskuksessa olevia pakolaisia sekä sellaisia pakolaisia, jotka ovat jo päässeet elämänsä alkuun Suomessa. Ikäväkseni huomasin, että suomalaiset ovat erittäin kielteisiä muun maan kansalaisia kohtaan. Suomalaiset leimaavat liian löysin perustein turvapaikkaa hakevat ja maahan muuttajat rikollisiksi. Tilastojen mukaan kuitenkin valtaosan Suomessa tehdyistä rikoksista tekee suomalaiset. Moni maahan muuttanut kokee lisäksi syrjintää, joka ilmenee mm. työn saannin vaikeutena, luottamuspulana, kiusaamisena ja väkivaltana.
Päättötyötäni ajatellen olisin kiinnostunut, kuinka paljon muun maan kansalaisia asuu Heinolassa? Olen syntynyt Heinolassa, mutta muutin opintojeni perässä toisaalle. Olen myös miettinyt Heinolan mahdollisuuksia perustaa vastaanottokeskus. Heinola on kaunis ja pieni kaupunki. Siellä olisi ihanteelliset olosuhteet maahanmuuttajille paneutua rauhassa mm. kulttuuriimme, kieleemme yms. Pienemmässä kaupungissa on yleensä vähemmän rikollisuutta ja väkivaltaa kuin suurissa kaupungeissa esim. Helsinki ja Tampere. Mitä mieltä te nykyiset heinolalaiset olisitte tällaisesta hankkeesta?
Lopuksi haluan kertoa oman näkemykseni pakolaisista. Olen ystävystynyt tätä päättötyötä tehdessäni useiden pakolaisten kanssa. Voin sanoa rehellisesti, että he ovat avoimia, iloisia, pyyteettömiä ja lojaaleja ihmisiä. Olen vilpittömästi pahoillani heidän saamastaan tylystä kohtelusta. Toivoisin, että Suomesta löytyisi enemmän suvaitsevaisuutta pakolaisia kohtaan. He ovat ihmisiä siinä missä mekin. Miksi heidän pitäisi asua huonossa oloissa kotimaassaan, jossa soditaan, podetaan nälänhätää yms? Jokainen meistä voisi miettiä olisiko halukas vaihtamaan osia pakolaisen kanssa ja muuttaa siten turvattomampaan elinympäristöön. Me olemme rikas sivistysvaltio. Miksi emme antaisi myös pakolaisten nauttia tästä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu