LEX NOKIA

voimaan niin en tule koskaan ilmoittamaan työnantajalle sähköposti osoitetta enkä mitään muitakaan data yhteyksiä ! Minun yksityiset yhteys tiedot ei yksinkertaisesti kuulu kennellekkään ei edes lain puitteissa eikä vapaa ajan harrastukset kuulu työnantajalle!!!
521409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Työntekijällä pitää tietenkin olla sananvapauden perusteella oikeus vuotaa niin paljon mitä tahansa tietoja kun hän haluaa ja työpaikan on tähän vuotamiseen tarjottava keinot ja mahdollisuus. Hävytöntä koittaa kieltää tällaisen harrastaminen.

Äänestä
  • Kyse on siitä että työnantajalle EI KUULU SE MITÄ SÄ VAPAA-AIKANASI TEET JA KENEN KANSSA KAVEERAAT JA SEURUSTELET! PISTE.

    Ei nyt ole kyse siitä että pitäisi saada vuotaa, ei tietenkään työnantajan salaisuudet kuulu muille mutta ei myöskään työntekijän yksityiset asiat kuulu muille! Ei edes työnantajalle!

    Äänestä

Sulla on ihan oikeat periaatteet. Todellakaan työnantaja ei ole mikään jumala jota pitää kumartaa ja jolle pitää myydä koko elämänsä, työpaikka on kuitenkin vain työ, rahan ansaitsemiskeino ja työpäivän jälkeen on oma yksityiselämä joka ei kuulu työnantajalle.

Onneksi kotona nettiyhteys varayhteyksineen (siis ADSL mokkula) ja useampi kone, ei tarvi tulevasta työstä käsin sitten käyttää nettiä muuta kuin sen mitä itse työhön kuuluu.

Äänestä
  • viettää haluamallani tavalla omaa aikaa. Ei asiassa ollut puhetta tietovuodoista. Työnantajalla pitää olla toisen lainen keino puuttua tieto vuotoon. Entä jos työnantaja käyttääkin väärin kerämiään tietoja esim.kerää tietoja työntekijän poliittisesta suuntautumisesta ja kerättyjen tietojen perusteella irtisanoo työntekijän edellämainittujen tietojen perusteella (paperissa tuotannollisiin ja taloudellisiin syihin vedoten). Luulevatko työnantajat todella että kaikki työläiset ovat todella niin naiveja että uskovat siihen että keräävät pelkkiä tunnistetietoja.

    Äänestä

Laki ehdotus lähtökohtana vaikka esimerkiksi etunimi.sukunimi(AT)nokia(DOT)fi .
Ehdotus siis koskee vain jos sähköpostissa on osoitteessa työnantajan nimi .
sinulle ei pitäisi tulla kuin harvoin jotain henkilökohtaista postia esm. jos olet julkisuudessa esillä niin kaikki talous uutisten jälkeiset tai muissa ohjelmissa esiintymiset / lehdissä on varmaan henkilökohtaista viestintää ( palautetta ) .

Äänestä
  • "Ehdotus siis koskee vain jos sähköpostissa on osoitteessa työnantajan nimi . "

    Haloo, maa kutsuu! Missä kohtaa lex mokia -lakiehdotusta noin määritellään? Mikä sivu? Mikä kappale?

    Lex mokia lekiehdotus tässä

    http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE 48/2008&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD

    Etusivulla toki mainitaan emaili, mutta seuraavilla sivuilla kirjoitellaan jo protokollista joilla voi siirtää jotain muutakin kuin emailia. Emailin perinteistä siirtoprotokollaa UDP:tä ei mainita, edes.

    Äänestä

  • Lex Mokiaan kirjoitti:

    "Ehdotus siis koskee vain jos sähköpostissa on osoitteessa työnantajan nimi . "

    Haloo, maa kutsuu! Missä kohtaa lex mokia -lakiehdotusta noin määritellään? Mikä sivu? Mikä kappale?

    Lex mokia lekiehdotus tässä

    http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE 48/2008&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD

    Etusivulla toki mainitaan emaili, mutta seuraavilla sivuilla kirjoitellaan jo protokollista joilla voi siirtää jotain muutakin kuin emailia. Emailin perinteistä siirtoprotokollaa UDP:tä ei mainita, edes.

    Nykyisestä 9§ ja 10§ lisäksi kohta 13 j on nopeasti katsottuna se idea jota on haettu .

    Nyt en vielä itse juurikaan paneutunut tekstiin joten en nyt arvioi muuta mutta kuinka pitkälle moinen laki ulottuu tilaajan oikeutena saada otsikoiden avaamiseen oikeuden ? Ehkä työsuhteen loppumisen jälkeisen vaitiolo velvoitteen loppumiseen .

    Mitään nopeasti silmäilemällä en löytänyt rajoitetta onko kyse ihan henkilökohtainen mail. osoite vai työnantajan nimellä varustettu osoite .

    Äänestä

  • NUDE inter FUCKED kirjoitti:

    Työn antajalle eikä kenellekkään viranomaiselle

    Äänestä

  • email osotteita kirjoitti:

    Työn antajalle eikä kenellekkään viranomaiselle

    Otsikot voisi otsikoida myös niin että siinä ei löydy vankkaa ( epäilystä ) perustetta avaamiselle .

    Jos tapahtuu erehdys mitä ei pysty työnantaja esitämään otsikosta perusteeksi avata niin kysymykseen tulee tietosuoja rikos .

    Äänestä

Yksinkertaisesti kotona pitää olla kaksi sähköpostiosoitetta eri palveluntarjoajilta. Toinen ilmoitetaan työnantajalle, jos he sitä niin kovasti pyytävät. Siinä kirjoitetaan vain asiallisia viestejä. Salaisessa osoitteessa pistetään sitten ranttaliksi.

Työkoneella ei tehdä yhtään mitään muuta kuin työtä. Se voi olla jopa helpotus, kun ei tarvitse vilkuilla huomaako pomo, että haaskaa aikaansa joutavaan uutistenlukuun.

Äänestä
  • päällimäinen tarkoitus on kontroloida/säädellä työntekijöitä (omistaa ihminen 110%:sti) ja sen takia pitää ehdottomasti vastustaa laki esitystä!! Hyvät ihmiset luuletteko te että valvonta lait jäävät LEX nokiaan??

    (työnantaja ei koskaan tule omistamaan minua ja työtä tehdään ainoastaan sen takia että pystyy viettämään vapaa/omaa aikaa)

    Äänestä

  • >Yksinkertaisesti kotona pitää olla kaksi sähköpostiosoitetta eri palveluntarjoajilta. Toinen ilmoitetaan työnantajalle, jos he sitä niin kovasti pyytävät.

    Miksi noin vaikeasti. Eikös joku hotmail riitä kytätköön sitä jos mielii.

    Äänestä

En ymmärrä tätä kohua Lex Nokiasta. Mielestäni on itsestäänselvää, että työnantajalla olisi oikeus tutkia työsähköpostin tietoja, työnantajahan sen maksaa, kai sillä on oikeus valvoa kuinka omaisuuttaan käytetään??? On naivia olettaa, että työnantajalla olisi joku "velvollisuus" kustantaa työntekijälle sähköpostia yksityiseen tiedonvaihtoon. Jos on jotain "valonarkaa" postia mitä työnantajan ei pitäisi saada tietää, niin sitä vartenhan on ilmaisia sähköpostiosoitteita joita voi kotikoneella käyttää. Ei työaikaa ole tarkoitettu käytettäväksi henkilökohtaiseen viestittelyyn.

Suomentakaa nyt joku minua tyhmää mikä tässä hiertää vai onko tässä nyt kyse vaan jostain typerästä arvovaltakiistasta:)

Äänestä
  • Lex mokia olisi voimassa myös vapaa-ajallasi.

    Laeissamme on hyvin huonosti (epäselvästi) määritelty käsite yhteisötilaaja. Lakiehdotuksessa annetaan yhteisötilaajalle laajemmat valtuudet kuin poliiseille, ei tarvi pyytää viranomaisilta lupaa kyttäyksen aloittamiseen. Kyttäyksen aloittamiseen riittäisi epäily jostain rikollisesta toiminnasta.

    Eikö tuo jo saa aikaan aivotoimintaa?

    Lakiehdotus on tässä:

    http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE 48/2008&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD

    jos ette mun tulkintoja/väitteitä siitä usko.
    Kertokaa toki mitä olen väärin tulkinnut!

    Ja kyllä, olen sitä mieltä että töissä ollessa (työajalla, kellä sellainen on määritelty) tehdään vain töitä munkin mielestä.

    Äänestä

  • Tässä on joukko "valveutuneena" itseään pitäviä "asiantuntijoita" jotka eivät ymmärrä laista hevon****a ruenneet maalailemaan aivan joutavia kauhukuvia, joiden turvin he ratsastavat. Kyseessä on vain lakia ymmärtämättömien ihmisten vouhotus, ei muuta.

    Äänestä

  • että mitä sinä et tunnu tajuavan elikkä:

    "Mielestäni on itsestäänselvää, että työnantajalla olisi oikeus tutkia työsähköpostin tietoja, työnantajahan sen maksaa, kai sillä on oikeus valvoa kuinka omaisuuttaan käytetään???"

    Kun kysymys ei ole pelkästään TYÖsähköpostista vaan myös siitä omasta webmailista!!!! JA koskee ylipäätään KAIKKEA VIESTINTÄÄ ja nettiliikennettä. Oma on oma, vaikka sitä käytetään mistä tahansa!

    "On naivia olettaa, että työnantajalla olisi joku "velvollisuus" kustantaa työntekijälle sähköpostia yksityiseen tiedonvaihtoon. Jos on jotain "valonarkaa" postia mitä työnantajan ei pitäisi saada tietää, niin sitä vartenhan on ilmaisia sähköpostiosoitteita joita voi kotikoneella käyttää."

    Et ottanut huomioon että kaikilla ei välttämättä ole kotona konetta saati nettiä! Kavereihin ja sukulaisiin pitäisi silti pitää yhteyttä. Ja missäs sitten teet jos työpaikalla ei saa, kirjastossa kun teet niin tuo laki koskee MYÖS KRIJASTOJA!

    "Ei työaikaa ole tarkoitettu käytettäväksi henkilökohtaiseen viestittelyyn."

    ET OLE KOSKAAN KUULLUT KAHVITAUOSTA TAI RUOKATUNNISTA? RUOKATUNTI varsinkin on TYÖNTEKIJÄN OMAA AIKAA EIKÄ MITÄÄN TYÖAIKAA! RUOKATUNNILLA TYÖNTEKIJÄ SAA VAIKKA VAPAASTI POISTUA TYÖPAIKALTAAN KOSKA SIITÄ AJASTA EI PALKKAAKAAN MAKSETA!

    Ja lisään että tuo siis koskee KAIKKEA yhteisötilaajien kautta käytävää viestintää (ei pelkästään työnantajat vaan myös kirjastot, taloyhtiöt, koulut, sairaalat jne jne) ja koskisi siten kaikkea sähköpostia siitä riippumatta onko se ihka ikioma henkilökohtainen sähköpostiosoite, joku yleinen posti, keskusteluryhmä, vaikka joku uutissivusto esim. yle.fi ja siis ihan KAIKKI nettiliikenne olisi tarkkailussa! Vähän kohtuutonta mielestäni, yrityksen edut alkaa mennä kansalaisen edun edelle.

    Eikä sovi unohtaa sitä että tuo rikkoo lakia kirje- ja viestintäsalaisuudesta, se rikkoo PERUSTUSLAKIAKIN, se sotii ihmisoikeuksia vastaan ja lisäksi tuohon lakiin liittynyt uhkailua ja painostusta. Ne väitteet siis osoitettiin todeksi koskapa korkea-arvoinen virkamieskin ihan omalla nimellään on kertonut, joten ei ne ole pelkkää joidenkin väittämää Hesarin skandaalin hakuista uutisointia vaan totta.

    Äänestä

  • kauhee itku kirjoitti:

    Tässä on joukko "valveutuneena" itseään pitäviä "asiantuntijoita" jotka eivät ymmärrä laista hevon****a ruenneet maalailemaan aivan joutavia kauhukuvia, joiden turvin he ratsastavat. Kyseessä on vain lakia ymmärtämättömien ihmisten vouhotus, ei muuta.

    "Tässä on joukko "valveutuneena" itseään pitäviä "asiantuntijoita" jotka eivät ymmärrä laista hevon****a ruenneet maalailemaan aivan joutavia kauhukuvia, joiden turvin he ratsastavat. Kyseessä on vain lakia ymmärtämättömien ihmisten vouhotus, ei muuta."

    Just just, ihan kuin Suvi lindeeni itse olis kirjoittanut tuon...

    Siis ymmärtämättömyydestä on eniten syyttämässä ne jotka itse eivät ymmärrä mistä laissa on kyse ja syyttävät, kuten "ministeri" Linden, niitä jotka on paremmin perillä tuon lain merkityksestä kuin hän itse on. Pihalla asioista toisin sanoen koko akka, vaikka on ministeri, mutta vaan pitää väkisin ajaa tuo laki läpi kun kerran on niin sovittu ja kun pelkäävät että Nokia karkaa ulkomaille. Mutta siinä he tulee pettymään, Nokia voi nimittäin tehdä tyhmille ministereille temput ja karata ulkomaille jokatapauksessa, osakkeet ainakin on sinne karanneet jo aikoja sitten.

    Onneksi en ole noita tyyppejä (noita jotka hallituspuolueissa on) tuonne äänestänyt, joten eipä mun tarvitse siitä itseäni syytellä.

    Suositan suakin, lain puolesta lobbaaja, lukemaan sen lain sisällön sekä lukemaan tämän ketjun uudestaan ja uudestaan kunnes tajuat mistä on kysymys! Ja tule sitten vasta syyttämään meitä jotka vastustaa tuota lakia, jos vielä kantti kestää syytellä toisia! Siinä tapauksessa jos kestää, niin todennäköisesti olet joko umpityhmä ettet tajunnut vieläkään lainsisältöä, tahi olet vaan sellainen joka on kerran päättänyt niin sehän tehdään, vaikka juttu olisi täysin typerä. Sellaisiakin ihmisiä valitettavasti löytyy jotka lopulta tajuaa että jokin suunnitelma on idioottimaisen typerä ja sitä ei pitäisi toteuttaa mutta se toteutetaan silti koska se on jo niin päätetty ja koska muuten (muka) menisi kasvot jos myöntäisi että olipas virhesuunnitelma, eipäs tehdäkään tätä. Fiksu ihminen osaa myöntää että olipa typerää, eipä toteuteta tätä, siinä ei menetä kasvojaan vaan pikemminkin päin vastoin, siinä saa itselleen sellaisen positiivisemman leiman.

    Äänestä

  • mm. se kirjoitti:

    että mitä sinä et tunnu tajuavan elikkä:

    "Mielestäni on itsestäänselvää, että työnantajalla olisi oikeus tutkia työsähköpostin tietoja, työnantajahan sen maksaa, kai sillä on oikeus valvoa kuinka omaisuuttaan käytetään???"

    Kun kysymys ei ole pelkästään TYÖsähköpostista vaan myös siitä omasta webmailista!!!! JA koskee ylipäätään KAIKKEA VIESTINTÄÄ ja nettiliikennettä. Oma on oma, vaikka sitä käytetään mistä tahansa!

    "On naivia olettaa, että työnantajalla olisi joku "velvollisuus" kustantaa työntekijälle sähköpostia yksityiseen tiedonvaihtoon. Jos on jotain "valonarkaa" postia mitä työnantajan ei pitäisi saada tietää, niin sitä vartenhan on ilmaisia sähköpostiosoitteita joita voi kotikoneella käyttää."

    Et ottanut huomioon että kaikilla ei välttämättä ole kotona konetta saati nettiä! Kavereihin ja sukulaisiin pitäisi silti pitää yhteyttä. Ja missäs sitten teet jos työpaikalla ei saa, kirjastossa kun teet niin tuo laki koskee MYÖS KRIJASTOJA!

    "Ei työaikaa ole tarkoitettu käytettäväksi henkilökohtaiseen viestittelyyn."

    ET OLE KOSKAAN KUULLUT KAHVITAUOSTA TAI RUOKATUNNISTA? RUOKATUNTI varsinkin on TYÖNTEKIJÄN OMAA AIKAA EIKÄ MITÄÄN TYÖAIKAA! RUOKATUNNILLA TYÖNTEKIJÄ SAA VAIKKA VAPAASTI POISTUA TYÖPAIKALTAAN KOSKA SIITÄ AJASTA EI PALKKAAKAAN MAKSETA!

    Ja lisään että tuo siis koskee KAIKKEA yhteisötilaajien kautta käytävää viestintää (ei pelkästään työnantajat vaan myös kirjastot, taloyhtiöt, koulut, sairaalat jne jne) ja koskisi siten kaikkea sähköpostia siitä riippumatta onko se ihka ikioma henkilökohtainen sähköpostiosoite, joku yleinen posti, keskusteluryhmä, vaikka joku uutissivusto esim. yle.fi ja siis ihan KAIKKI nettiliikenne olisi tarkkailussa! Vähän kohtuutonta mielestäni, yrityksen edut alkaa mennä kansalaisen edun edelle.

    Eikä sovi unohtaa sitä että tuo rikkoo lakia kirje- ja viestintäsalaisuudesta, se rikkoo PERUSTUSLAKIAKIN, se sotii ihmisoikeuksia vastaan ja lisäksi tuohon lakiin liittynyt uhkailua ja painostusta. Ne väitteet siis osoitettiin todeksi koskapa korkea-arvoinen virkamieskin ihan omalla nimellään on kertonut, joten ei ne ole pelkkää joidenkin väittämää Hesarin skandaalin hakuista uutisointia vaan totta.

    No kyllä nyt meni perille, niin selvästi fiksuna ihmisenä asian esitit:-)

    Se kuitenkin jäi vielä mietityttämään, että onkos se työnantajan ongelma jos työntekijällä ei kotona ole konetta; mielestäsi työnantajan kuuluu tarjota työntekijälle kone käyttöön, että saa sukulaisiin ja kavereihin yhteyttä pitää. Hmmm.... Mielestäni työnantajan koneen käyttöä henk.kohtaiseen viestintään ei voi verrata kahvi- tai ruokatuntiin, mutta tuonkin jokainen tulkitsee tavallaan:-)

    Äänestä

  • myös vapaa-ajalla kirjoitti:

    Lex mokia olisi voimassa myös vapaa-ajallasi.

    Laeissamme on hyvin huonosti (epäselvästi) määritelty käsite yhteisötilaaja. Lakiehdotuksessa annetaan yhteisötilaajalle laajemmat valtuudet kuin poliiseille, ei tarvi pyytää viranomaisilta lupaa kyttäyksen aloittamiseen. Kyttäyksen aloittamiseen riittäisi epäily jostain rikollisesta toiminnasta.

    Eikö tuo jo saa aikaan aivotoimintaa?

    Lakiehdotus on tässä:

    http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE 48/2008&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD

    jos ette mun tulkintoja/väitteitä siitä usko.
    Kertokaa toki mitä olen väärin tulkinnut!

    Ja kyllä, olen sitä mieltä että töissä ollessa (työajalla, kellä sellainen on määritelty) tehdään vain töitä munkin mielestä.

    Nyt tosiaan tyhmälle valottui asia hieman enemmän. Mielestäni laki työnantajan konetta ja sähköpostia kohtaan olisi ihan ok, mutta ei se kyllä muuhun saisi ulottua. Mutta - "poliisivaltiossahan" tässä on eletty iät ja ajat, alkaa jo muistuttamaan Neuvostoliiton aikoja "isoveli valvoo" :D

    Äänestä

  • N48* kirjoitti:

    No kyllä nyt meni perille, niin selvästi fiksuna ihmisenä asian esitit:-)

    Se kuitenkin jäi vielä mietityttämään, että onkos se työnantajan ongelma jos työntekijällä ei kotona ole konetta; mielestäsi työnantajan kuuluu tarjota työntekijälle kone käyttöön, että saa sukulaisiin ja kavereihin yhteyttä pitää. Hmmm.... Mielestäni työnantajan koneen käyttöä henk.kohtaiseen viestintään ei voi verrata kahvi- tai ruokatuntiin, mutta tuonkin jokainen tulkitsee tavallaan:-)

    "Se kuitenkin jäi vielä mietityttämään, että onkos se työnantajan ongelma jos työntekijällä ei kotona ole konetta; mielestäsi työnantajan kuuluu tarjota työntekijälle kone käyttöön, että saa sukulaisiin ja kavereihin yhteyttä pitää. Hmmm.... "

    Monet työnantajat joustaa kyllä eikä yhden meilin lähettäminen kaverille tai sukulaiselle päivässä varmaan mitään taloa kaada. Vai kaataako? Kun ne koneet paahtaa päällä sähköä kuluttaen jokatapauksessa niin miksi niitä ei voisi silloin käyttää?

    "Mielestäni työnantajan koneen käyttöä henk.kohtaiseen viestintään ei voi verrata kahvi- tai ruokatuntiin, mutta tuonkin jokainen tulkitsee tavallaan:-)"

    Siis tuo ruokatunti/kahvitauko homma ei liity koneen käyttöön sinänsä vaan siihen että työntekijä voi hoitaa omat asiansa, kuten vaikka henkilökohtaisen viestintänsä, vaikkapa ruokatunnilla tai kahvitauolla. Lisäksi monilla paikoilla on sellaisia hetkiä että on luppoaikaa eikä todellakaan ole juuri sillä hetkellä töitä. Usko pois, joissain hommissa on kausiluonteista tuo työ.

    Lisäksi edelleen muistutan siitä että tässä jupakassa ei todella ole kyse pelkästään työpaikoista vaan myös kirjastoista, sairaaloista, kouluista, monista muistakin yhteisötilaajista....jopa taloyhtiöistä. Kysynkin nyt että onko sinusta/teistä se oikein että taloyhtiön uteliaat juoruakat saa valvoa kelle kukakin lähettää henkilökohtaista meiliä tai missä sivuilla surffaa? Tai että kirjaston henkilökunta saa tutkia että kelle tuokin meilaa?

    Eli kyllä ollaan perimmäisten kysymysten äärellä ja jotkut on esittäneet jopa epäilyjä että onko tuossa taustalla jotain muutakin kuin vain se että annetaan noille kyseisille ryhmille oikeus valvoa tietovuotoja (en kyllä ymmärrä mitä tietovuotoja voi taloyhtiön asukas tai kirjastossa piipahtava aiheuttaa), lähinnä tulee mieleen kokoomuksen syvä halu tuottaa totalitaarinen valvontayhteiskunta jossa todella isoveli valvoo ja se isoveli ei ole, yllätys yllätys, viranomainen vaan vaikka sinä tai minä, tosin itse en halua urkkia ketään joten laskenpa itseni pois tuosta heti alkuunsa.

    Äänestä

  • N48* kirjoitti:

    Nyt tosiaan tyhmälle valottui asia hieman enemmän. Mielestäni laki työnantajan konetta ja sähköpostia kohtaan olisi ihan ok, mutta ei se kyllä muuhun saisi ulottua. Mutta - "poliisivaltiossahan" tässä on eletty iät ja ajat, alkaa jo muistuttamaan Neuvostoliiton aikoja "isoveli valvoo" :D

    "Mutta - "poliisivaltiossahan" tässä on eletty iät ja ajat, alkaa jo muistuttamaan Neuvostoliiton aikoja "isoveli valvoo" :D"

    Sehän tässä onkin se kaikkein pahin. Ja kun noita valvovia tahoja eivät ole viranomaiset niinkuin neuvostoliitossa vaan kuka tahansa voisi valvoa, periaatteessa.

    Sekin on jo sinänsä paha jos viranomaiset alkaa urkkia kaikkea, mutta että yksityisetkin???

    Aikoinaan oli paha juttu kun Telia-Sonera alkoi urkkia, se urkki myös ulkopuolisia ihmisiä ja niinpä johto vedettiin oikeuteen. Tosin kuten aina isokenkäiset ja poliitikot, niin myös T-S:n johto pääsi kuin koira veräjästä, syytteet hylättiin.

    Se että jos pitää valvoa niin koskekoon se vain työnantajan omaa sähköpostia eikä työntekijöiden omia webmeilejä. Samaten tuo kirjasto/koulu/sairaala/taloyhtiö ym. ym. kohta pitää saada pois. Ei ole mitään mieltä antaa esim. naapurin uteliaalle juoruakalle joka sattumoisin toimii nimettynä henkilönä taloyhtiössä (eli valvojana) urkkia toisten meilejä.

    Äänestä

  • mm. se kirjoitti:

    että mitä sinä et tunnu tajuavan elikkä:

    "Mielestäni on itsestäänselvää, että työnantajalla olisi oikeus tutkia työsähköpostin tietoja, työnantajahan sen maksaa, kai sillä on oikeus valvoa kuinka omaisuuttaan käytetään???"

    Kun kysymys ei ole pelkästään TYÖsähköpostista vaan myös siitä omasta webmailista!!!! JA koskee ylipäätään KAIKKEA VIESTINTÄÄ ja nettiliikennettä. Oma on oma, vaikka sitä käytetään mistä tahansa!

    "On naivia olettaa, että työnantajalla olisi joku "velvollisuus" kustantaa työntekijälle sähköpostia yksityiseen tiedonvaihtoon. Jos on jotain "valonarkaa" postia mitä työnantajan ei pitäisi saada tietää, niin sitä vartenhan on ilmaisia sähköpostiosoitteita joita voi kotikoneella käyttää."

    Et ottanut huomioon että kaikilla ei välttämättä ole kotona konetta saati nettiä! Kavereihin ja sukulaisiin pitäisi silti pitää yhteyttä. Ja missäs sitten teet jos työpaikalla ei saa, kirjastossa kun teet niin tuo laki koskee MYÖS KRIJASTOJA!

    "Ei työaikaa ole tarkoitettu käytettäväksi henkilökohtaiseen viestittelyyn."

    ET OLE KOSKAAN KUULLUT KAHVITAUOSTA TAI RUOKATUNNISTA? RUOKATUNTI varsinkin on TYÖNTEKIJÄN OMAA AIKAA EIKÄ MITÄÄN TYÖAIKAA! RUOKATUNNILLA TYÖNTEKIJÄ SAA VAIKKA VAPAASTI POISTUA TYÖPAIKALTAAN KOSKA SIITÄ AJASTA EI PALKKAAKAAN MAKSETA!

    Ja lisään että tuo siis koskee KAIKKEA yhteisötilaajien kautta käytävää viestintää (ei pelkästään työnantajat vaan myös kirjastot, taloyhtiöt, koulut, sairaalat jne jne) ja koskisi siten kaikkea sähköpostia siitä riippumatta onko se ihka ikioma henkilökohtainen sähköpostiosoite, joku yleinen posti, keskusteluryhmä, vaikka joku uutissivusto esim. yle.fi ja siis ihan KAIKKI nettiliikenne olisi tarkkailussa! Vähän kohtuutonta mielestäni, yrityksen edut alkaa mennä kansalaisen edun edelle.

    Eikä sovi unohtaa sitä että tuo rikkoo lakia kirje- ja viestintäsalaisuudesta, se rikkoo PERUSTUSLAKIAKIN, se sotii ihmisoikeuksia vastaan ja lisäksi tuohon lakiin liittynyt uhkailua ja painostusta. Ne väitteet siis osoitettiin todeksi koskapa korkea-arvoinen virkamieskin ihan omalla nimellään on kertonut, joten ei ne ole pelkkää joidenkin väittämää Hesarin skandaalin hakuista uutisointia vaan totta.

    Sinä "perustelet" esittämällä omia väitteitäsi, joita et tue mitenkään. Laki ei ole yksittäisen lakitekstin lukemista vaan kokonaisuuden ymmärtämistä. On lakeja, jotka ovat voimakkaampia kun toiset ja jotka vaikuttavat eri tilanteissa eri tavalla jne.

    Kerro minulle, tarkasti perustellen, missä kohdissa tämä laki menee perustuslain ohi ja miten. Myös linkki, jossa tällaisia _perusteluita_ esitetään käy. En ole missään nähnyt koko asian tiimoilta kuin heikkoja mielipiteitä, joita ei ole mitenkään faktalla tuettu.

    Äänestä

  • voi elämä kirjoitti:

    sen rikkovan perustuslakia ja sinä kokoomuksen edustaja ja lain puolesta lobbaaja väität muuta ja syytät lainoppineita niin arvaa kumpaa uskon? Vastaan että lainoppineita ja koska tiedän että kokoomus on lähes läpimätä huijaripuolue niin et todellakaan usko sanaakaan mitä kokoomus sanoo! Perustuslakia en tunne tarkkaan..mutta uskon lainoppineita ja siihen että se lex nokia nykyisellään rikkoo perustuslakia. Olen kuitenkin tietoinen muutenkin että se rikkoo myös lakia viestintäsalaisuudesta. Muistaakseni lain 10 pykälää jos en ihan väärin muista tuota pykälän numeroa. Mutta kokoomuksen lobbaus, paskan jauhanta ja aivopesu ei minuun ainakaan tehoa.

    Äänestä

  • voi elämä kirjoitti:

    Sinä "perustelet" esittämällä omia väitteitäsi, joita et tue mitenkään. Laki ei ole yksittäisen lakitekstin lukemista vaan kokonaisuuden ymmärtämistä. On lakeja, jotka ovat voimakkaampia kun toiset ja jotka vaikuttavat eri tilanteissa eri tavalla jne.

    Kerro minulle, tarkasti perustellen, missä kohdissa tämä laki menee perustuslain ohi ja miten. Myös linkki, jossa tällaisia _perusteluita_ esitetään käy. En ole missään nähnyt koko asian tiimoilta kuin heikkoja mielipiteitä, joita ei ole mitenkään faktalla tuettu.

    oikeammin linkki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731 lue tarkkaan 2. luvun 10 pykälä Yksityiselämän suoja. Siinä puhutaan myös viestinnästä. Koskee myös sähköistä viestintää. Riittääkö nyt vai vieläkö haluat vängätä asiasta ja syyttää etten tietäisi lex nokia-laista riittävästi voidakseni olla sitä vastaan?

    Äänestä

  • uudestaan.. kirjoitti:

    "Se kuitenkin jäi vielä mietityttämään, että onkos se työnantajan ongelma jos työntekijällä ei kotona ole konetta; mielestäsi työnantajan kuuluu tarjota työntekijälle kone käyttöön, että saa sukulaisiin ja kavereihin yhteyttä pitää. Hmmm.... "

    Monet työnantajat joustaa kyllä eikä yhden meilin lähettäminen kaverille tai sukulaiselle päivässä varmaan mitään taloa kaada. Vai kaataako? Kun ne koneet paahtaa päällä sähköä kuluttaen jokatapauksessa niin miksi niitä ei voisi silloin käyttää?

    "Mielestäni työnantajan koneen käyttöä henk.kohtaiseen viestintään ei voi verrata kahvi- tai ruokatuntiin, mutta tuonkin jokainen tulkitsee tavallaan:-)"

    Siis tuo ruokatunti/kahvitauko homma ei liity koneen käyttöön sinänsä vaan siihen että työntekijä voi hoitaa omat asiansa, kuten vaikka henkilökohtaisen viestintänsä, vaikkapa ruokatunnilla tai kahvitauolla. Lisäksi monilla paikoilla on sellaisia hetkiä että on luppoaikaa eikä todellakaan ole juuri sillä hetkellä töitä. Usko pois, joissain hommissa on kausiluonteista tuo työ.

    Lisäksi edelleen muistutan siitä että tässä jupakassa ei todella ole kyse pelkästään työpaikoista vaan myös kirjastoista, sairaaloista, kouluista, monista muistakin yhteisötilaajista....jopa taloyhtiöistä. Kysynkin nyt että onko sinusta/teistä se oikein että taloyhtiön uteliaat juoruakat saa valvoa kelle kukakin lähettää henkilökohtaista meiliä tai missä sivuilla surffaa? Tai että kirjaston henkilökunta saa tutkia että kelle tuokin meilaa?

    Eli kyllä ollaan perimmäisten kysymysten äärellä ja jotkut on esittäneet jopa epäilyjä että onko tuossa taustalla jotain muutakin kuin vain se että annetaan noille kyseisille ryhmille oikeus valvoa tietovuotoja (en kyllä ymmärrä mitä tietovuotoja voi taloyhtiön asukas tai kirjastossa piipahtava aiheuttaa), lähinnä tulee mieleen kokoomuksen syvä halu tuottaa totalitaarinen valvontayhteiskunta jossa todella isoveli valvoo ja se isoveli ei ole, yllätys yllätys, viranomainen vaan vaikka sinä tai minä, tosin itse en halua urkkia ketään joten laskenpa itseni pois tuosta heti alkuunsa.

    Kiitos vaan nyt tarkennuksista. Heitin kuitenkin tuon aiemman viestin pienenä huulena, huvittaa tämä ihmisten tuohtumus asiaa kohtaan mistä ei ole aivan tarkkaa tietoa eikä ymmärrystä. Kunhan suurin kuohunta mielistä laimenee, niin jokainen ylikierroksilla käyvä kyllä huomaa, että laissa ei suinkaan ole kyse siitä, että naapurin täti saa seurailla kenelle tytölle seinän takana asuva poikamies lähettelee kutsuja soidinmenoihin:-)

    Nyt kannattaisi ihan pieneksi hetkeksi rauhoittua tämän asian kanssa, alkaa ihmisillä mielikuvitukset tekemään tepposia ja kärpäsestä tosiaankin tehdään härkänen niinkuin tuossa aiemmin joku mainitsi:) Eli nyt vaan ihan malttia ja vaikka paperipussihengitystä, niin kyllä se siitä tasaantuu:)

    Äänestä

  • mm. se kirjoitti:

    että mitä sinä et tunnu tajuavan elikkä:

    "Mielestäni on itsestäänselvää, että työnantajalla olisi oikeus tutkia työsähköpostin tietoja, työnantajahan sen maksaa, kai sillä on oikeus valvoa kuinka omaisuuttaan käytetään???"

    Kun kysymys ei ole pelkästään TYÖsähköpostista vaan myös siitä omasta webmailista!!!! JA koskee ylipäätään KAIKKEA VIESTINTÄÄ ja nettiliikennettä. Oma on oma, vaikka sitä käytetään mistä tahansa!

    "On naivia olettaa, että työnantajalla olisi joku "velvollisuus" kustantaa työntekijälle sähköpostia yksityiseen tiedonvaihtoon. Jos on jotain "valonarkaa" postia mitä työnantajan ei pitäisi saada tietää, niin sitä vartenhan on ilmaisia sähköpostiosoitteita joita voi kotikoneella käyttää."

    Et ottanut huomioon että kaikilla ei välttämättä ole kotona konetta saati nettiä! Kavereihin ja sukulaisiin pitäisi silti pitää yhteyttä. Ja missäs sitten teet jos työpaikalla ei saa, kirjastossa kun teet niin tuo laki koskee MYÖS KRIJASTOJA!

    "Ei työaikaa ole tarkoitettu käytettäväksi henkilökohtaiseen viestittelyyn."

    ET OLE KOSKAAN KUULLUT KAHVITAUOSTA TAI RUOKATUNNISTA? RUOKATUNTI varsinkin on TYÖNTEKIJÄN OMAA AIKAA EIKÄ MITÄÄN TYÖAIKAA! RUOKATUNNILLA TYÖNTEKIJÄ SAA VAIKKA VAPAASTI POISTUA TYÖPAIKALTAAN KOSKA SIITÄ AJASTA EI PALKKAAKAAN MAKSETA!

    Ja lisään että tuo siis koskee KAIKKEA yhteisötilaajien kautta käytävää viestintää (ei pelkästään työnantajat vaan myös kirjastot, taloyhtiöt, koulut, sairaalat jne jne) ja koskisi siten kaikkea sähköpostia siitä riippumatta onko se ihka ikioma henkilökohtainen sähköpostiosoite, joku yleinen posti, keskusteluryhmä, vaikka joku uutissivusto esim. yle.fi ja siis ihan KAIKKI nettiliikenne olisi tarkkailussa! Vähän kohtuutonta mielestäni, yrityksen edut alkaa mennä kansalaisen edun edelle.

    Eikä sovi unohtaa sitä että tuo rikkoo lakia kirje- ja viestintäsalaisuudesta, se rikkoo PERUSTUSLAKIAKIN, se sotii ihmisoikeuksia vastaan ja lisäksi tuohon lakiin liittynyt uhkailua ja painostusta. Ne väitteet siis osoitettiin todeksi koskapa korkea-arvoinen virkamieskin ihan omalla nimellään on kertonut, joten ei ne ole pelkkää joidenkin väittämää Hesarin skandaalin hakuista uutisointia vaan totta.

    Kun aloitin työelämän, niin firman puhelimella omien asioiden soittamista paheksuttiin, sitä pidettiin jopa varkauteen rinnastettavana asiana.
    Nyt vaaditaan työnantajalta puhelimet ja nettiyhteydet ja itketään, että itsellä ei muka ole varaa niitä ostaa...älkää viitsikö!

    Äänestä

  • N48* kirjoitti:

    Kiitos vaan nyt tarkennuksista. Heitin kuitenkin tuon aiemman viestin pienenä huulena, huvittaa tämä ihmisten tuohtumus asiaa kohtaan mistä ei ole aivan tarkkaa tietoa eikä ymmärrystä. Kunhan suurin kuohunta mielistä laimenee, niin jokainen ylikierroksilla käyvä kyllä huomaa, että laissa ei suinkaan ole kyse siitä, että naapurin täti saa seurailla kenelle tytölle seinän takana asuva poikamies lähettelee kutsuja soidinmenoihin:-)

    Nyt kannattaisi ihan pieneksi hetkeksi rauhoittua tämän asian kanssa, alkaa ihmisillä mielikuvitukset tekemään tepposia ja kärpäsestä tosiaankin tehdään härkänen niinkuin tuossa aiemmin joku mainitsi:) Eli nyt vaan ihan malttia ja vaikka paperipussihengitystä, niin kyllä se siitä tasaantuu:)

    "unhan suurin kuohunta mielistä laimenee, niin jokainen ylikierroksilla käyvä kyllä huomaa, että laissa ei suinkaan ole kyse siitä, että naapurin täti saa seurailla kenelle tytölle seinän takana asuva poikamies lähettelee kutsuja soidinmenoihin:-) "

    Täh? Oletko kaikista pelkkää hyvää uskova ns. hyvä ihminen?

    Minä ainakin aloitan ihan varmasti kyttäyksen jos laki tulee voimaan (Se toinen äänestys). Minulla on aikaa ja koneita suorittaa ihan tarkkaakin kyttäystä ja miksi en niin tekisi?

    Syynä kyttäykseen tietenkin se että kyllä varmasti joku tekee, tai ainakin kovin yrittää, jotain laitonta verkoissamme.

    Sitten kun löytyy herkullisia juttuja niin miksi en aloittaisi laitonta kiristystä? Tuo toki olisi nykyistenkin lakien mukaan laitonta.

    Tarkkailkaa taloyhtiöidennne ilmoitustauluja, käytän niitä pienimpiä keltaisia Post-It.lappuja lakiehdotuksen mukaiseen tiedotukseen kyttäyksen aloittamisesta }8-D~

    Äänestä

  • totaalisen seurannan kirjoitti:

    Tarvitseeko jättää postiluukku raolleen tai ruuvata ovisilmä irti? Ajattelin vain helpottaa toimiasi ettei aikaa tuhraannu moiseen; aika on rahaa, että ehdit mahdollisimman monia pitää silmällä/kuulolla:D

    Äänestä

  • sähköpostilla lähetetään kilpailijalle yritystä koskevia tietoja ei ketään niin saatanan tyhmä voi olla siitähän jää heti kiinni. Eikä firman omistamat sähköpostit ole työntekijöiden. Työnantajilla on halu päästä myös työntekijöiden henkilökohtaisiin sähköpostien tunniste tietoon.On naivia olettaa, että työnantajalla olisi joku "velvollisuus" kustantaa työntekijälle sähköposti yksityiseen tiedonvaihtoon. No ei ole firman sähköpostia kuuluu käyttää työ asioiden hoitoon.

    Äänestä

  • perustelu tai kirjoitti:

    oikeammin linkki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731 lue tarkkaan 2. luvun 10 pykälä Yksityiselämän suoja. Siinä puhutaan myös viestinnästä. Koskee myös sähköistä viestintää. Riittääkö nyt vai vieläkö haluat vängätä asiasta ja syyttää etten tietäisi lex nokia-laista riittävästi voidakseni olla sitä vastaan?

    Tuossa sanottiin

    "Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla.

    Kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton."

    Ja koska se on perustuslaissa, niin sen yli ei voida kävellä. Näin se lain *lukeminen* vaan menee.

    Se on helvetin helppoa koittaa päteä tietämättä mitään. Vahvimmat mielipiteet yleensäkin versoavat täydellisestä tietämättömyydestä.

    Äänestä

  • N48* kirjoitti:

    Tarvitseeko jättää postiluukku raolleen tai ruuvata ovisilmä irti? Ajattelin vain helpottaa toimiasi ettei aikaa tuhraannu moiseen; aika on rahaa, että ehdit mahdollisimman monia pitää silmällä/kuulolla:D

    Ei tarvi mun takiani jättää ovia raolleen.
    Mun ei tarvi tästä sohvaltani poistua ja silti voin kytätä tehokkaasti. LinkSysini ajavat itsekääntämääni linuxia ja tallettaa kaiken, siis kaiken. Pari vanhaa pelikonetta tupla-näyttökorteilla purkaa salauksia auki. Aikaa on.

    Vinkki: GPU:lla saa halvalla paljon laskentatehoa!

    http://www.gpgpu.org/

    Kun vielä saadaan se toinen äänestys läpi niin tämä on täysin laillistakin. Syy kyttäykseen on tietenkin se pakollinen, epäily että kyllä joku ainakin yrittää jotain laitonta tehdä naapuruston WLAN verkoissa.

    Kaapelimodeemissani pyörii tietenkin kanssa oma firmware...

    Tästä esimkerkillisiä kauhuja jo tapahtuneista kyttäyksistä, tosin saksasta:

    http://www.digitoday.fi/yhteiskunta/2009/02/25/saksalaispoliisi-pidatetty-surffaajien-kiristamisesta/20095239/66

    Äänestä

  • että työpaikan kirjoitti:

    sähköpostilla lähetetään kilpailijalle yritystä koskevia tietoja ei ketään niin saatanan tyhmä voi olla siitähän jää heti kiinni. Eikä firman omistamat sähköpostit ole työntekijöiden. Työnantajilla on halu päästä myös työntekijöiden henkilökohtaisiin sähköpostien tunniste tietoon.On naivia olettaa, että työnantajalla olisi joku "velvollisuus" kustantaa työntekijälle sähköposti yksityiseen tiedonvaihtoon. No ei ole firman sähköpostia kuuluu käyttää työ asioiden hoitoon.

    työnantaja ei saisi valvoa OMAN sähköpostinsa käyttöä mutta TYÖNTEKIJÄN OMAA Gmailia, Hotmailia tms. ei kyllä pidä valvoa, se on yksityiselämään kuuluvaa ja pitää sellaisena myös pysyä! Sillä ei ole väliä, käyttääkö RUOKATUNNILLA työnantajan konetta, moni työnantaja on sitäpaitsi antanut luvan että jos on aikaa työnteolta niin voi hoitaa jotain surffata omiksi tarpeikseenkin ja kun ne koneet jauhaa jokatapauksessa sähköä ja nettiyhteys on auki niin miksi ihmeessä niitä ei voisi käyttää jos vaikka haluaa tutulle lähettää viestin että "laitan tässä kuulumiseni...mitäpäs sulle muuten kuuluu?" tai "tulen silloin ja silloin...". En tiedä millainen fasisti-diktaattori sika haluaa nähdä tossa jotain pahaa ja rikollista???

    Äänestä

Mikä tässä nyt niin vaikeaa ja ylitsepääsemätöntä on.
Onko kyse taas siitä Nokialaisesta kulttuurista, jossa on työnantajalta otettu puhelin ja tietsikkaetu kaikkine liittymineen ja omat liittymät on myyty pois? Olen motna kertaa sanonut samassa loosissa istuville kana-aivoille, että älkää käyttäkö Nokian sähköpostiosoitetta omaan viestintäänne, vaan hankkikaa joku muu sähköposti privaattiviesteille. Muuta kun ei mee perille, niin ei mee..
Työaikana viestitetään vaan työasioita ja omalla ajalla saa sitten omasta osoitteesta tehdä vaikka mitä. Jos ja kun ei työpostien joukossa mitään rikollista ole, niin ei luulisi kenelläkään olevan mitään tuota lakia vastaan..

Äänestä
  • selittäisi ettei asia ole niin yksioikoinen! 1. koskee muitakin kuin työpaikkoja, esim. kirjastoja, kouluja, sairaaloita, taloyhtiöitä jne. 2. jos jollain ei ole konetta kotona niin miten meilaat siinä tapauksessa? 3. tuo koskee ylipäätään KAIKKEA viestintää, ei pelkästään sähköpostia! Miksi näitä samoja asioita pitää perustella miljoona kertaa? Ettekö te osaa pässit lukea aiempia viestejä vai tahallanneko teette tuota?

    Äänestä

  • vaikka kuinka kirjoitti:

    selittäisi ettei asia ole niin yksioikoinen! 1. koskee muitakin kuin työpaikkoja, esim. kirjastoja, kouluja, sairaaloita, taloyhtiöitä jne. 2. jos jollain ei ole konetta kotona niin miten meilaat siinä tapauksessa? 3. tuo koskee ylipäätään KAIKKEA viestintää, ei pelkästään sähköpostia! Miksi näitä samoja asioita pitää perustella miljoona kertaa? Ettekö te osaa pässit lukea aiempia viestejä vai tahallanneko teette tuota?

    Hannkikaa kotiinne omat yhteydet, ei se ole sen vaikeampaa. Ilmeisesti sitten on muitankin pöjiä, jotka eivät hanki omia koneita vaan käyttävät pelkästään työnantajan yhteyksiä myös omaan viestintään.
    Pakkoko on sitten harrastaa jotain rikollista toimintaa, jos pelkkien otsikkotietojenkin näkyminen nostaisi verenpainetta.

    Äänestä

  • nousiko verenpaine kirjoitti:

    kun suustasi (tai näppikseltäsi) ei tunnu tulevan muuta kuin aivopieruja..

    "Hannkikaa kotiinne omat yhteydet, ei se ole sen vaikeampaa. Ilmeisesti sitten on muitankin pöjiä, jotka eivät hanki omia koneita vaan käyttävät pelkästään työnantajan yhteyksiä myös omaan viestintään."

    Oletkos tullut ikinä ajatelleeks että kaikilla ei ehkä ole varaa noihin? Tai ehkä joku vaan ei halua kotiinsa konetta ja sillä siisti! Ja mikä sinä olet määräämään toisten elämää? Pidä vaan huoli omista asioistas äläkä käskytä pelle toisia!

    "Pakkoko on sitten harrastaa jotain rikollista toimintaa, jos pelkkien otsikkotietojenkin näkyminen nostaisi verenpainetta."

    Mitä vittua sä selität? Siis kuka tässä on puhunut mitään rikollisuuden harrastamisesta, kyse on periaatteesta, jos herra Kokoomusmulkero sitä pystyy ymmärtämään!

    Ja edelleenkin! Kun herra Kokoomusmulkero, joka tuntuu muuten toistavan samaa mantraa kuin S(t)asi ikään siinä yhdessä tv-väittelyssä tästä aiheesta muutama viikko sitten, niin kerrottankoon että TÄMÄ LAKI TULISI VOIMAAN TULLESSAAN KOSKETTAMAAN MYÖS KIRJASTOJA, TALOYHTÖITÄ, SAIRAALOITA JNE.

    ELI EIKÖ HERRA SEKOOMUSMULKEROLLE MENE VIELÄKÄÄN JAKELUUN? ELI EI OLE PELKÄSTÄÄN TYÖPAIKAN YHTEYKSISTÄ KYSE!

    Alan epäillä että olet joku tahallinen provosoija! Sen verran aasilta vaikutat.

    Äänestä

  • pitäisit vaan pääsi kiinni kirjoitti:

    Ei taida olla sinullakaan ihan puhtaat jauhot pussissa privaatissakaan viestittämisessä, tuskin niin on sitten työpaikankaan maileissa.
    Mikä ihme ihmisiä vaivaa, kun työpaikan sähköpostin kautta pitää kaikki omatkin asiansa hoitaa. Se, jos mikä osoittaa tietynlaista työ- ja vapaa-ajan sekoittumista.
    Minun puolestani työnantaja saa tsekata vaikka kaikki minun sähköpostini.
    Omaa privaattiviestintää ja netissä surffailua varten olen hankkinut oman koneen kotiin ja laajakaistan, josta voin ja saan vapaasti käyttää.
    Miksi se on sinunlaisillesi siipelijöille niin pirun vaikeeta? Onko työnantaja sinulle kuin sosiaalihuolto tai pelastusarmeija - eli mitä itse et saa hankittua, otat työnantajalta?

    Äänestä

  • jollain on vaikeeta kirjoitti:

    Sinä olet varmaan tehotuotanto laitoksen broileri, joka nokkii jyviä, koodaa tai mitä sitten teet työksesi vain työnantajan pillin mukaan. Kun pilliin vihelletään, teet töitä niska limassa ja kun pilliin vihelletään toistamiseen menet tauolle. Paskallakin käyt pillin vihellyksen mukaan ja aika on sekunnilleen se mitä työnantaja haluaa.

    Onko tämä se toinen ääripäää? Toinen on se, että ei tee mitää ja surffailee vain netissä päivät pitkät.

    Äänestä

  • Missä ja miten luovat ihmis... kirjoitti:

    Yleensä työpaikalla pitäisi keskittyä työntekemiseen, ei netissä surffailuun tai pornon lataamiseen koneelle. Siitä se palkkakin sitten muodostuu!
    Etenkin esimies asemassa olevien olisi syytä näyttää esimerkkiä alaisilleen.
    Omien töiden tekemisellä ja vittuilulla ei duunipaikat kauan Suomessa pysy!

    Äänestä

  • nousiko verenpaine kirjoitti:

    Hannkikaa kotiinne omat yhteydet, ei se ole sen vaikeampaa. Ilmeisesti sitten on muitankin pöjiä, jotka eivät hanki omia koneita vaan käyttävät pelkästään työnantajan yhteyksiä myös omaan viestintään.
    Pakkoko on sitten harrastaa jotain rikollista toimintaa, jos pelkkien otsikkotietojenkin näkyminen nostaisi verenpainetta.

    se laki koskee työntekijöiden sähköpostien tunniste tietojen keräämistä eli oli firman tai oma sähköposti niin silti se on työntekijöiden sähköposti eikä se muutu siitä vaikka käyttäisit omaa konetta. Sen takia LEX nokia on täysin väärin

    Äänestä

  • jollain on vaikeeta kirjoitti:

    Ei taida olla sinullakaan ihan puhtaat jauhot pussissa privaatissakaan viestittämisessä, tuskin niin on sitten työpaikankaan maileissa.
    Mikä ihme ihmisiä vaivaa, kun työpaikan sähköpostin kautta pitää kaikki omatkin asiansa hoitaa. Se, jos mikä osoittaa tietynlaista työ- ja vapaa-ajan sekoittumista.
    Minun puolestani työnantaja saa tsekata vaikka kaikki minun sähköpostini.
    Omaa privaattiviestintää ja netissä surffailua varten olen hankkinut oman koneen kotiin ja laajakaistan, josta voin ja saan vapaasti käyttää.
    Miksi se on sinunlaisillesi siipelijöille niin pirun vaikeeta? Onko työnantaja sinulle kuin sosiaalihuolto tai pelastusarmeija - eli mitä itse et saa hankittua, otat työnantajalta?

    pääsi vaan kiinni!

    "Ei taida olla sinullakaan ihan puhtaat jauhot pussissa privaatissakaan viestittämisessä, tuskin niin on sitten työpaikankaan maileissa."

    Kyllä on puhtaat jauhot pussissa, turha edes epäillä moista. Mutta minä pidän siitä kiinni että yksityiselämäni on MINUN eikä se kuulu kenellekään!

    "Mikä ihme ihmisiä vaivaa, kun työpaikan sähköpostin kautta pitää kaikki omatkin asiansa hoitaa."

    Oletkos vähän idiootti? Ei tässä kukaan puhunut, en ainakaan minä, TYÖPAIKAN sähköpostista vaan huoli on lähinnä siitä OMASTA YKSITYISESTÄ MEILISTÄ! Jota kaiketi laki sallii myös urkittavan ja sehän ei kuulu kellekään, ei sulle eikä pomoille kenelle lähetän meiliä!

    "Se, jos mikä osoittaa tietynlaista työ- ja vapaa-ajan sekoittumista."

    HAH, sekoittaahan ihmiset työ- ja vapaa-aikaa muutenkin, viemällä töitä kotiin! Se jos mikä on sairautta!

    "Minun puolestani työnantaja saa tsekata vaikka kaikki minun sähköpostini."

    Sä oletkin sen verran leväperäinen että sulle kaikki on hälläväliä! Juuri sunlaisten tyyppien takia Suomessa kaikki meneekin päin peetä!

    "Omaa privaattiviestintää ja netissä surffailua varten olen hankkinut oman koneen kotiin ja laajakaistan, josta voin ja saan vapaasti käyttää."

    Oletkos varma että saat vapaasti käyttää?

    "Miksi se on sinunlaisillesi siipelijöille niin pirun vaikeeta?"

    OLET RÖYHKEÄ, TÖRKEÄ IDIOOTTI! MINÄ EN OLE MIKÄÄN SIIPELIJÄ!

    "Onko työnantaja sinulle kuin sosiaalihuolto tai pelastusarmeija - eli mitä itse et saa hankittua, otat työnantajalta?"

    HAISTA SINÄ...SANONKO MIKÄ? Sinunlaisesi pitäisi viedä Siperiaan, oppisit vähän elämää siellä!

    Äänestä

  • ja pidä sinä pelle kirjoitti:

    Sitä on heti fasistisika, jos haluaa että työntekijät tekevät jotain palkkansa eteen. Juuri kaltaistesi siipeilijöiden takia asiat menevät päin peetä kun mitään ei tehdä (ainakaan kunnolla) mutta kuitenkin ollaan heti-mulle-kaikki asenteella jatkuvasti.

    Muuttaisit sinäkin äitisi helmoista ja kasvaisit isoksi.

    Äänestä

>voimaan niin en tule koskaan ilmoittamaan
>työnantajalle sähköposti osoitetta enkä mitään
>muitakaan data yhteyksiä ! Minun yksityiset
>yhteys tiedot ei yksinkertaisesti kuulu
>kennellekkään ei edes lain puitteissa eikä vapaa
>ajan harrastukset kuulu työnantajalle!!!

Olet tyypillinen netin väärinkäyttäjä.

Äänestä
  • minun yksityiset sähköpostien tunniste tiedot kuulu työnantajalle. Ja ainoa netin väärin käyttäjä on se yksityinen yritys joka valvoo työntekijöidensä yksityisiä sähköposteja!!! LEX nokia on mielivaltaa , fasismia ja loukkaus ihmisyyttä vastaan. Työ on vain mahdollisuus viettää vapaa aikaa (eli työ ei ole itsetarkoitus vaan väline hallita omaa elämää).

    Äänestä

Tehdäänpä päätös, että työnantajan vehkeillä ei vahingossakaan surfailla mitään yksityistä. Siinähän sitten turhautuvat, kun eivät saa narautetuksi ketään. Pian ne kyllästyvät koko valvontaan.

Äänestä
  • Miksi työnantajan vehkeillä ja ajalla pitäisi sitten duunata yksityisjuttuja? Ei ihme, ettei Suomessa työpaikat pysy ja suomalaista "työtä" ei arvosteta oikeastaan enää missään.
    Mitä työntekoa se on, että roikutaan koko työaika esim. tällä palstalla ja kirjoitellaan teräviä kannanottoja ja muut hoitaa sillä aikaa työt.
    Sitten kun työt loppuu tai tulee rajoituksia, niin ollaan itku kurkussa ja paskat housuissa ja ollaan oltu mukamas nii nkiireistä ja ahkeraa!
    mahdatteko teitääkään, että kyllä tällä hetkelläkin pystytään aivan helposti näkemään, kuka roikkuu missäkin sivuilla ja kuinka kauan, kaikista sivuille lähetetyistä kommenteistakin jää jälki. Eikä näiden tietojen katselu ole edes vaikeaa, eikä niiden tarkastelulla riko edes lakia. Suurissa firmoissa tietsikoita voidaan skannata ja skannataankin etänä, jolloin voidaan huomata laittomia ja firman koneelle kuulumattomia ohjelmia..ei tänä lex-nokia tuo yhtään mitään uutta.

    Äänestä

  • ja on ihan laillista kirjoitti:

    Miksi työnantajan vehkeillä ja ajalla pitäisi sitten duunata yksityisjuttuja? Ei ihme, ettei Suomessa työpaikat pysy ja suomalaista "työtä" ei arvosteta oikeastaan enää missään.
    Mitä työntekoa se on, että roikutaan koko työaika esim. tällä palstalla ja kirjoitellaan teräviä kannanottoja ja muut hoitaa sillä aikaa työt.
    Sitten kun työt loppuu tai tulee rajoituksia, niin ollaan itku kurkussa ja paskat housuissa ja ollaan oltu mukamas nii nkiireistä ja ahkeraa!
    mahdatteko teitääkään, että kyllä tällä hetkelläkin pystytään aivan helposti näkemään, kuka roikkuu missäkin sivuilla ja kuinka kauan, kaikista sivuille lähetetyistä kommenteistakin jää jälki. Eikä näiden tietojen katselu ole edes vaikeaa, eikä niiden tarkastelulla riko edes lakia. Suurissa firmoissa tietsikoita voidaan skannata ja skannataankin etänä, jolloin voidaan huomata laittomia ja firman koneelle kuulumattomia ohjelmia..ei tänä lex-nokia tuo yhtään mitään uutta.

    "Suurissa firmoissa tietsikoita voidaan skannata ja skannataankin etänä, jolloin voidaan huomata laittomia ja firman koneelle kuulumattomia ohjelmia."

    Eikä tarvi olla _suuri_ firma, kyllä tuota voi ja kannattaa tehdä pienissäkin firmoissa. Lisäksi voi käytössä olla pakollinen proxy jolla voi tarvittaessa seurata jopa sitä että minkä pankin kautta työntekijät laskunsa maksavat. Ja ei, ei tähän ole mitään lex mokiaa tarvittu.

    Lex mokiaa tarvitaan siihen että valvontaa voidaan tehdä kaikille yhteisötilaajille kokoajan, ei vain työaikana.

    Joku vois tässä nyt taas kysyä että mikä "yhteisötilaaja"?

    Tai vielä parempaa, miten se yhteisötilaaja määritellään!

    Tahi, saanko minäkin nyt kytätä kun tuo naapuri on noin epäiluttävän näköinen ja ajaa kalliimmalla autolla kuin meidän isi, rikollisin keinoin on varmasti rahat siihenkin hankittu (=epäily).

    Lakiehdotus:

    http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE 48/2008&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD

    että voitte itse ihmetellä mistä kansanedustajille maksetaan palkkaa.

    Äänestä

  • lex nokiaan kirjoitti:

    Tuo linkin ehdotus on mielestäni varsin tervetullut ja hyvä. Ei siinä minun mielestäni mitään outoa ole. Selkiintyvätpä pelisäännöt. Lain vastustaminen takana täytyy olla jotain poliittista peliä.

    ONKO LEX NOKIAN TAKANA CIA JA ULKOMAISET TIEDUSTELUPALVELUT!!=??? Saatin näytöstyylin eduskunta uhriksi kun myytiin suomalaisten yksityisyys ulkomaille. Täähän muistuttaa ihan COCOMin näytösoikeudenkäytiä.

    Äänestä

  • ddaasd kirjoitti:

    Kehitysmaiden öljyvaroja riistävä kapitalisti J. Ollila kyseli todisteita väitetystä painostuksesta tämän lex mokian tiimoilta. Oliskohan tässä niitä noin alkuun:

    http://www.suomenkuvalehti.fi/etusivu/uutiset-ja-politi ikka/kotimaa/lex-nokia-sk.aspx

    Lasse Laatunen Nokian juoksupoikana lähetteli käskytys-emaileja. Tämä yksi paljastunut juoksupoika lienee asiassa vain jäävuoren huippu.

    Äänestä

  • duunari vaan kirjoitti:

    Tuo linkin ehdotus on mielestäni varsin tervetullut ja hyvä. Ei siinä minun mielestäni mitään outoa ole. Selkiintyvätpä pelisäännöt. Lain vastustaminen takana täytyy olla jotain poliittista peliä.

    " Tuo linkin ehdotus on mielestäni varsin tervetullut ja hyvä. Ei siinä minun mielestäni mitään outoa ole. Selkiintyvätpä pelisäännöt. Lain vastustaminen takana täytyy olla jotain poliittista peliä."

    Kerrotko meille hitaammin lukevillekin mitkä asiat nykyisin voimassa oleviin lakeihin nähden selkiytyvät?

    On väitetty, täälläkin, että nykylaieissa käsite yhteisötilaaja on varsin epäselvästi määritelty, selkiytyykö tuo määrittely?

    Vinkki: kyseistä käsitettä käytetään määrittelemään tämän lex mokian asioita (kohteita voisi joku sieltä takaa huutaa).

    Poliittista peliä? Varmasti.
    Onko siis mielestäsi oikein että poliittisen pelin varjolla säädetään laki jolla ajetaan kansa kyttäämään toisiaan?

    Vinkki: lex mokia on voimassa muallakin kuin työpaikoilla, vaiko osoitatko nyt kohdan lakiehdotuksesta jossa toisin määritellään?

    Äänestä

työntekijöiden sähköpostin tunnistetietojen seurantaa, oli sitten osoite @nokia.fi tai @msn.com tai mikätahansa työntekijän säköposti oma tai firman hankkima. Se tässä laissa menee yli että työnantaja voi seurata kennen kanssa työntekijä seurustelee tai on yhteyksissä. On tosi naivia uskoa etteikö joku työnantaja käyttäisi tietoja oman tarkoitusperien ajamiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mikäli tulee kirjoitti:

voimaan niin en tule koskaan ilmoittamaan työnantajalle sähköposti osoitetta enkä mitään muitakaan data yhteyksiä ! Minun yksityiset yhteys tiedot ei yksinkertaisesti kuulu kennellekkään ei edes lain puitteissa eikä vapaa ajan harrastukset kuulu työnantajalle!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu