Osaisiko kukaan kertoa mistä johtuisi seuraavanlainen ongelma: 89 vuosimallin Polon akku on tyhjä, kun on ajamatta pari päivää. Auto ei juurikaan edes inahda käynnistäessä. Mitään valoja ei ole jäänyt päälle. Akku on kuulemma kunnossa sanoi huoltamon mies ja akkulaturin hihna on vaihdettu kaksi viikkoa sitten. Missähän voisi olla vika? Vikaa on ilmennyt jos käyttää ajaessa stereoita, mutta viimeisimmän ajon aikana en sitä käyttänyt, eli siinä tuskin on vikaa?
Missäs vika?
Joku
102507
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
mäkeen? Itsehän juuri kirjoitit, että vikaa on ilmennyt kun käyttää stereoita. Ilmeisesti sen kautta vuotaa akun varaukset hukkaan.
Jännä sinänsä, kun en esim. viime reissulla stereoita käyttänyt. Sitä edellisellä reissulla kyllä, muttei silloin ongelmaa esiintynyt. Tällä hetkellä ottavat virran suoraan akusta ohittaen auton virransyötön (vai miten menikään), eli niitä voi käyttää vaikka auto ei olisi käynnissä/virrat päällä. Olisiko niin, että ne jäävät päälle, vaikka niistä katkaisee virran ja ottaa etupaneelin irti? Tai olisiko vika jossain muualla. Melko uudet stereot kuitenkin, joten ihmettelen tuota ongelmaa. Pitää varmaan kokeilla jos laittaisi virran tulee käynnistyksen kautta tms. Nyt kun kävin yrittämässä käynnistystä, niin inahti pikkasen, jonka jälkeen ei mitään. Sen verran on virtaa, että sisävalo palaa (ehkä vähän heikosti). Välillä startti naputti, muttei vain sytyttänyt. Öljyn ja akun merkkivalot syttyvät kuten normaalisti käynnistyksen alkuvaiheessa, mutta akkuvalo hyytyy, öljyn valo jää kituuttamaan, kun yrittää startata pidempään.
laturin diodin kautta. siis laturissa
...Mutta vaihtaisin kumminkin akun.
Ei ole peräkontissa valoa, Coupe-malli. Akkua olen miettinyt itsekin... Ehkäpä pitää se nyt vaihtaa.
Volkkareissa on " pikaparkki " elikkä jos jättää vilkun päälle, niin sen puolen parkkivalot jäävät palamaan. Tämä on tuhonnut monta VW:n akkua. Ja amppeerimittarilla akun kaapelista mittaamalla kun auto on sammuksissa ja virta pois, sitten irroittelemaan sulakkeita vuorotellen, niin syyllinen löytyy minne virta häviää. Ja sen stereon voi mitata myöskin samalla tavalla. Jos peräkopin valokatkaisija on rikki, niin siellähän palavat valot sitten kokoajan. Ja vanhemmiten akut purkauuvat itseksekseen, varsinkin jos akkua on joskus kolhittu.
Ampeerit mitattiin huoltamolla ja ne olivat kuulemma kunnossa, tosin voisi kokeilla tuota sulakejuttua vielä. (Huoltamolla ei paljoa enempää tutkinut) Tuossa autossa ei taida olla tuota parkkijuttua, ainakaan en ole törmännyt siihen. Eräässä toisessa WW:ssa olen tämän nähnyt ja se valohan palaa ihan selkeästi, eli sen kyllä huomaisi, etenkin pimeällä, jolloin viimeksi ajoin. Perässä ei ole valoa, joten se ei ainakaan pura mitään. Saatta olla vain, että tuo akku on tullut tiensä päähän. Kyllä heti virtaa toisesta autosta antaessa käynnistyy ongelmitta.
Otappa seuravan kerran ajonjälkeen -( Miinus)kaapeli irti heti ajon jälkeen, ja laita taas paikalleen kun starttaat seuraavan kerran. Tällä saat ainakin varmistettua tyhjeneekö akku yksikseen, vai purkautuuko jonkun laitteen kautta.
Tämäpä hyvä vinkki. Ei omat aivot tällaista tajunneet. Pitää kokeilla tuota. Kiitos tästä!
Maavuoto jossakin, akku tyhjentää itsensä. Mulla oli sama vaiva Chevroletissa. Vuodon sijaintia en arvaile, mutta tuo auttaa mitä edellä neuvottiin: akusta miinus-kaapeli irti yöksi.