Mitä hyötyä tai haittaa ihmiskunnalle olisi jos ulkoavaruuden oliot olisivat totta?
Nythän on niin että tavan talliainen ei ole pahemmin joutunut humanoidien invaasiosta kärsimään, tai vastaavasti saanut helpotusta elämäänsä, kuten iltauinti ufokyydissä Tahitille olis kivaa,,, tosin ei viitti edes kuvitella mitä ne vois koko tellukselle tehdä jos haluis.
Nythän on niin että tavan talliainen ei ole pahemmin joutunut humanoidien invaasiosta kärsimään, tai vastaavasti saanut helpotusta elämäänsä, kuten iltauinti ufokyydissä Tahitille olis kivaa,,, tosin ei viitti edes kuvitella mitä ne vois koko tellukselle tehdä jos haluis.
Vastaukset 6
Vanhimmat
niin tuskin pahoissa aikeissa. Agressiivisella lajilla (kuten ihminen ainakin melkein?) on aivan liikaa mahdollisuuksia hävittää sivilisaationsa ennen avaruusmatkailun mahdollistumista.
Konsta Pylkkäsen mukaan avaruuden perämetsissä asuu sellaista lättänaamaa ja ryttyturpaa, että heikkohermoista hirvittää. Olihan Konsta matkannut melko kauas avaruuteen ajatuksen voimalla kai jo -40, vai -50 luvulla.
Hyöty olisi kai ajattelun avartuminen. Mahdollisesti myös tieteen kehityksessä saatavat harppaukset, mutta tiedon siirron aika kyssäristä vastaukseen voisi olla melko pitkä. Jos eivät sitten ihan fyysisesti tänne saapuisi, jota monet pitävät jo moneen kertaan (57 lajin toimesta) toteutuneena tosiasiana.
Ihmeen suppeaa on vaan ko. ihmisten ajattelu ainakin toisinajattelijoita kohtaan. Moraalittomiksi lampaiksi tahdotaan leimata. Ja tietysti tyhmiksi. Sekö se kuvastaa avarampaa ajattelua.
Ei ole tainneet alienit vielä tulla. Ylen kehittymätöntä ja agressiivista on jopa vannoutuneiden opetuslastensa ajattelu. Mielensä perimäisistä kellarikomeroista vastustajille "mörkösanoja" naamalle paiskattavaksi kaivavat ilman pienintäkään rakkautta harhautunutta skepo-lähimmäisparkaa kohtaan :D
Hyöty: Ajattelun avartuminen.
Haitta: Ei tule muuta mieleen, jos ei sitten Cargo-kulttuuri ajatus pääse ihmiskunnassa vallalle. Se olisi kai sitten ihmiskunnan tuho.
Joo ihan hyvä vastaus! "Ajattelun avartuminen" ainakin toteutuisi jos he saapuisivat, tosin tulee mieleen että he tai ne voisi olla ulkomuodoltaan, kooltaan, ajattelultaan sellaisia joita emme voisi edes vilkkaimmassa mielikuvituksessa kuvitella, minusta tämä yleisin harmaa-anorektikko pitkäsorminen/mustasilmäinen ufohahmo on selvästi ihmisen kuvitelmaa, näistä muista 56 lajista en sitten tietä mithän:)
>>minusta tämä yleisin harmaa-anorektikko pitkäsorminen/mustasilmäinen ufohahmo on selvästi ihmisen kuvitelmaa, näistä muista 56 lajista en sitten tietä mithän:)
Mitä noissa harmaissa on niin parasta? Ne laittavat implantteja ja vie väkisin avaruusalukselle.
Mielummin olisin Nordikkien kans tekimisissä. He luultavasti osaavat puhu suomea ja heillä on ehkä huumorintajua.
Kuulemma Harmaat tekee hybridiä joissa yhdistyy heidän älykkyys ja ihmisten tunteet. Aivan kuten ihminen tutkii luontoa niin Harmaat tutkii meidän kulttuuria ja yrittää oppia ymmärtämään tunteita.
Ps. Skeleton on siistimmän näköinen kuin Heman.
Pystytään liikkumaan ilman kulkuvälinettä.
Nyt voit visualisoida itsesi sinne Tahitille, minä teen sen mennen meditaation kautta niihin paikkoihin joita kaipaan. Harvaan mutta harkitusti.