Postaukseni noin puolen vuoden takaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4500000000001337&posting=22000000037918057#22000000037918057
Siteeraan itseäni alla ja kommentoin CAPSILLA
"Disclaimer: en ole tuhnu enkä tuulari, vaan velattomassa omassa asuva. En toivo laima, mutta tiedän laman tai vähintäänkin kunnon taantuman olevan väistämätön tällaisen velkaekspansion aiheuttamien vääristymien jälkeen. Kannatta tutustua taloustieteen ns. Itävallan koulukunnan teorioihin, jotka aukottomasti ennustavat tämän.
Jos olette seurannut kirjoituksiani, tiedätte minun tienneen näistä "yllättävistä tapahtumista" etukäteen. Niin tälläkin kertaa. Kerronkin teille, mitä muuta lähiaikoina tapahtuu:
1. USA:n ison vakuutusyhtiö paloitellaan ja osa myydään isoille sijoittajille. Käytännössä se on jo ns. kävelevä ruumis.
KAATUI TODELLA VALTION SYLIIN. EDELLEEN VALTION SYLISSÄ JA PALOITTELU VIELÄ TEKEMÄTTÄ. OLI KÄVELEVÄ RUUMIS.
2. Isot pankit WaMu ja Wachovia joko pelastetaan tai ne kaatuvat jonkun myyn syliin.
KAATUIVAT MUIDEN SYLIIN. "SHOT GUN MARRIAGE".
3. Citi eli maailman isoin pankki horjuu pidemmällä aika välillä.
KYLLÄ. CITI:N KANSALLISTAMINEN ETENEE PARHAILLAAN.
4. Pankkeja kaatuu maailmalla. Myös Ruotsin Swedbank saattaa kaatua.
JES. PALJON ON PANKKEJA KAATUNUT. SWEDBANK TOISTAISEKSI PYSTYSSÄ.
5. Baltiassa alkaa meidän 90-luvun tyypinen lama
JES. KAIKILLE SELVÄÄ TÄLLÄ HETKELLÄ.
6. Suomen tuleva talouskehitys on käytännössä Idänkaupan jatkuvasta kasvusta riippuvainen. Ilman sitä, meilläkin voi tulla rumaa jälkeä.
JES. RUPLA VAAN VALITETTAVASTI ROMAHTI, JOKA VAIKUTTAA NEGATIIVISESTI IDÄNKAUPPAAN"
Olin väärässä korkojen suhteen toistaiseksi. Sen myönnän. Korot ovat laskeneet samoin kuin osakkeet - ja sen ei "pitäisi" olla samaan aikaan mahdollista. Mm. Saab:ista puhuin aiemmin syksyllä täällä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4500000000001337&posting=22000000039558594#22000000039558594

Vastaukset 12
Vanhimmat
Se track-recordistasi, kiitos. Tiedetään, että olet puhunut järkeviä (se on harvinaista). Mutta takaisin asiaan...
Mutta entäpä nyt?
Mikä on arviosi seuraavista asioista:
- USA:ssa setelipainokoneet vinkuvat täysillä. Milloin inflaatiopeikko tulee takaisin? Vuoden päästä?
- Marc Faber ja Roubini ovat jo epäilleet Kiinan kasvulukuja. Kumpikin sanonut Kiinankin BKT:n kasvun olevan negatiivista viimeisellä neljänneksennellä. Mikä oma arviosi?
- Minkäslainen BKT:n kehitys Suomessa tänä vuonna. Veikkaanpa että meilläkin supistuu.
- Mitäs mieltä Itä-Euroopan ongelmista? Piileekö siellä eurooppalaisen pankkikriisin siemenet? Milloin posahtaa käsiin?
Todella hyviä kysymyksiä.
1. inflaatiopeikon mukaantulo vie aikaa. Se on kuitenkin ainoa tie ulos tästä. Tällä hetkellä vaan ei yksinkertaisesti ehditä samaa tahtia saada rahaa käytännössä markkinoille kuin varallisuutta tuhoutuu. Esim. maailman isoin ja aiemmin USA:n valtion syliin kaatunut vakuutusyhtiö ilmoitti just noin 60 miljardin tappiosta. Sillä summalla vois pian ostaa koko Apple-yhtiön. Veikkaan, että peikko nostaa päätään isosti 2-3 vuoden kuluessa.
2. Kiinan sähkönkulutus romahti Q4:n aikana, mikä viittais teollistuotannon romahdukseen. En tunne Kiinaa kovin hyvin, mutta jotain outoa niiden BKT-luvuissa on suhteessa esim. sähkönkulutuksen rajuun putoamiseen. Sehän on maa, jossa informaatiota reguloidaan mitä moninaisimmin tavoin.
3. Suomessa supistuu ja paljon. Ihan täysin mahdollista, että tahti ja jälki samaa kuin 1990-luvun alussa. Jossain -7 ja -4 prossan välissä varmaan mennään. Yleensähän ajatellaan niin, että mm. työttömyyden pysyminen ennallaan vaatii 3 prossan BKT kasvutahdin. Eli eli ... työttömyys räjähtää (taas) käsiin.
4. Itä-Eurooppa pelottaa todella. Varsinkin Ukraina ja Baltia. En oikein tiedä, mitä siitä pitäis ajatella. Swedbankilla isot riskit, samoin Nordealla, Itävallan pankeilla ja Sveitsin pankeilla. Lähinnä pelottaa, että mihin esim. Ukrainan romahdus voi geopoliittisesti johtaa. Niillähän on iso venäläinen vähemmistö ja teollisuustuotanto romahtanut jotain -20 prossaa joo. Niillähän on iso terästeollisuus. Toivottavasti Venäjä ei ala aggressiiviseksi. Niillähän oli se kaasuputkikiistakin. Itä-Eurooppa on todella synkkä riski koko EU:n kasvulle. En tajua, mitä järkeä (paitsi tietty lyhytnäköinen "kasvun" ja "voiton" tavoittelu) oli esim. rahoittaa Baltian velkakuplaa. Nehän ei käytännössä valmista mitään, joten niiden huikeat BKT "kasvuluvut" olivat vain velkakuplaa.
Todella hyviä kysymyksiä sinulla. Ja vaikeita vastata.
4.
"Todella hyviä kysymyksiä."
Kiitokset. Elämme mielenkiintoisia aikoja.
Pitääpä laittaa nuo vastauksesi talteen. Katsotaan, miltä tilanne näyttää vuoden jälkeen. Eli onnistutko olemaan oikeassa. ;)
Olen samaa mieltä kanssasi. Tuo Kiinan sähkönkulutus mielenkiintoinen asia. Marc Faber oli taas katsonut asiaa esim. Kiinan ja Taiwanin kaupan volyymistä. Ovat näemmä ottaneet oppia Jenkeistä siitä, miten tilastoilla valehdellaan.
"3. Suomessa supistuu ja paljon. Ihan täysin mahdollista, että tahti ja jälki samaa kuin 1990-luvun alussa."
Ja tuo voi jo vaikuttaa asuntojen hintoihin kunnolla jopa tänä vuonnakin!!! Olen itse sitä mieltä, että kohta hämmästytään siitä, kuinka nopeasti Suomi joutui laman kouriin...
Kiitos jälleen kerran erinomaisen informatiivisesta ja hyvästä ennakoinnista, ne ovat auttanut luullakseni monia kriisiin varautumisessa. Jotka eivät ole tajunneet noiden postauksiesi informaatioarvoa, niiden ei valitettavasti tarvitsekaan tajuta.
Kuinka lähellä nostorajoitukset tileiltä mahtavat olla, jos huonosti käy?
En tiedä nostorajoituksista.
Opetuslapsesi uskovat sinua sokeasti :-)
Vähän niinkuin nämä sammakosta tulevia säitä ennustavat, puhuvat paljon ja ympäripyöreitä, jokin "ennustus" osuu aina.
Suomen johtavia poliitikkoja. Raha kiertämään. Olet aika sinisilmäinen.
Kokoomuksen veljespuolueen hallinnoimalla venäjällä alkaa myös todella tapahtumaan. Iivanat juoksetvat kohta todella henkensä edestä.
En muista nyt omaa linkkiä, mutta puoli vuotta sitten kerroin teille, että kun suomen puolella rekkaparkit saadaan valmiiksi, niin niiden ainoa käyttö on hornettien lentokenttinä. Sillä iivanan rahat on loppu ja autorahtaus sen myötä.
Suomalaistyylinen porvarillisen politiikan kliimaksi on iivanoillakin edessä.
Enkä malta olla puuttumatta vielä myöskään toiseen mielenkiintoiseen asiaan. Kuten olet kuullut, siirtomaaherra on yrittänyt kyykyttää Kuubaa, jo kymmeniä vuosia. Kuuba seisoo, siirtomaaherran polvet tutisevat. Siirtomaaherra harkitsee kuuban saarron purkamista.
brouhahahahhaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa.......
No paljonko teit rahaa veikkauksillasi?
minulle, huomasin ajoissa (yli vuosi sitten) lähteä hinnoittelemaan toimeksiantoni agressiivisemmin. Olen tehnyt kauppaa jo edellisen laman aikana joten hintaromahdus on tuttu juttu. Kauppaa tehdään kun hinnat ovat kohdallaan. Tällä hetkellä mennään 2004-2005 hintatasossa 1998 hintatasoa kohti. Mihin hintojen lasku pysähtyy on arvoitus. Pitäkää stetsoneista kiinni.
talouden alamäki jatkuu ainakin seuraavat kaksi vuotta. Olenko nyt oikea ukko ylijumala, kun näin uskallan ennustaa?
Senkin vielä sanon, että talouden alamäen jälkeen seuraa nousu. Uskokaa tai älkää! You've been warned!
Tietoa sinulta tuntuu löytyvän ja todella mielenkiinnolla seuraan kirjoituksiasi. Suoraan sanottuna, olen oppinut paljon.
Ihmettelen kuitenkin miksi melko usein heittelet noita disclaimereita ja korostat, kuinka hyvin sinulla menee. No, ei tuo minua sen kummemmin vaivaa, mutta ihmetystä hiukan herättää. Jatka kuitenkin ehdottomasti kirjoittelua!