Varoitus petollista parinvaihtajista! Iskevät kauppojen lähellä.
Suopa varoittaa kaupoissa ja muissa julkisissa paikoissa liikkuvista parinvaihtajahuijareista.
Pirkanmaalla on liikkeellä petollisia parinvaihtajia, jotka pyytävät miestä vaihtamaan vaimonsa viiden- tai kuudenkymmenen kilon kokoiseksi naiseksi. Huijarit ovat myös pyytäneet vaihtamaan 50, 100 tai 200 kilon naisen pienemmäksi. He ovat voineet pyytää myös vastaantulijoita vaihtamaan vaimoa esimerkiksi parkki- tai puhelinrahaksi.
- Kun huijari on katsonut vaimon, tekijä pyytää hänet itselleen "tarkistusta" varten. Hän jättää samalla vaivihkaa vaimon itselleen ja palauttaa sitten vaihdokkaan miehelle, komitsario Juba Iloliemi Pirkanmaan Suopasta kertoo huijareiden menettelystä.
Suopalle on tehty useita ilmoituksia parinvaihtajista. He ovat olleet pääsääntöisesti muukalaisia.
Samanlaisesta parinvaihtotoiminnasta on tehty ilmoituksia myös Porissa ja kyseessä voivat olla samat tekijät.
Suopa kehottaakin olemaan parinvaihtotilanteissa erityisen tarkkana. Parinvaihtajan voi tarvittaessa ohjata lähimpään pankkiin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.