SATAA

MITÄ TÄSSÄ AIKAAJOIN OLEN SEURAILLUT THAIMAAN SÄÄTIETOJA OLEN HUOMANNUT, ETTÄ TODELLA USEIN ON SADETTA JA UKKOSIA. ONKO NÄIN TODELLA?MONETHAN KYLLÄ KERTOVAT, ETTÄ NE ON VAAN PIENIÄ HETKELLISIÄ KUUROJA JA ETTÄ NE VAAN VIRKISTÄVÄT HETKELLIESTI. OLEN ITSE MENOSSA VASTA VUODEN PÄÄSTÄ, MUTTA OLEN NIIN AURINKOA RAKASTAVA, ETTÄ EN HALUAISI EDES PIENTÄ KUUROA NISKAANI.JOHTUUKO NÄMÄ THAIMAANKIN SATEET JOSTAIN ILMASTONMUUTOKSISTA, KUN SADEKAUSIKINHAN KESTI SIELLÄ PITKÄLTI MARRASKUUN PUOLELLE?NYTKIN OLEN KATSONUT LUKEMATTOMAT SÄÄPALSTAT JA AINAKIN VIIKON ETEENPÄIN NÄYTTTÄÄ PHUKETIN SEUDULLE UKKOSTA.LUOKAA MINUUN TOIVOA, ETTÄ SAAN NAUTTIA OMALLA LOMALLANI MAALISKUUSSA TAKUU VARMASTA AURINGOSTA!
132258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

kuulee vähemmälläkin

Äänestä

Se on huutamista.Ei ketään kiinnosta
sinun matkaanlähtösi.
Ota esim. viiden kuukauden lomareissu, niin tiedät
mitä Thaimaan aurinko on !
Me tiedetään !

Äänestä

Maaliskuussa kuumakausi alkaa, jos ei sada yhtään, virhreä muuttuu ruskeaksi. Thaissa sateet ovat yhtä tyhjän kanssa, ei siellä sada kokopäivää.
En osaa kertoa (kehtaa), mitä tollaisille tolloille pitäisi sanoa.

Äänestä

Tulet lomallasi toivomaan sadetta. Lämmintä 35.
Sade kuurot yleensä ilalla ja kesto noi 15 min....

Äänestä

Nyt alat säästämään matkarahoja, ja menet sinne paikanpäälle odottelemaan sateita. Mutta yksi vinkki, osta kadulta pitkähiainen paita (puuvillainen), pistä päällesi, käy uimassa tai suihkussa se päällä, jaksat olla palmun varjossa hetken. Ja sitten, ota aurinkoa varjon tai palmun alla, muuten käy huonosti. PS. aurinkoihottumaan paras lääke, ota sitrushedelmä, purista sen mehua kirvelemiin paikkoihin. Hyväksi todettu. Nyt maaliskuussa on "pakko" lähteä 3 vkoksi sinne sateisiin, en pelkää sateita, hotellista saa sateenvarjon tarvittaessa.

Äänestä

Touko-kesäkuun vaihteessa se kausi vasta alkaa...

Äänestä
  • ei voi kun ihmetellä tätä palstaa...kysypä mitä tahansa aina tulee epäasiallista viestiä takaisin.en ole tollo, joka ei tietäisi että maaliskuu on kuumaa kautta, mutta esim. viimekin vuonna siellä satoi maaliskuussa. ja uskomattomia on jankutukset siitä, että tulen kaipaamaan varjopaikkoja ja sateita, kun siellä on niin kuumaa.tiedän kyllä mitä helteet ovat. Intiassa useita kertoja käyneenä ja yli 40 asteen helteissä nautin olla. ja siellä ei kyllä sateista ole tietoakaa, hyvä jos yhtä pilvenhattaraakaan näkee.täytynee varmaan vaihtaa kohdetta ja etsiä myös asiallisempi palsta.JA JOS NYT SATTUU KIRJOITTAMAAN CAPSLOCK PÄÄLLÄ, NI OMPA VÄLIÄ.PIKKASEN TURHAMAISTA NATINAA.

    Äänestä

  • tämä palsta kirjoitti:

    ei voi kun ihmetellä tätä palstaa...kysypä mitä tahansa aina tulee epäasiallista viestiä takaisin.en ole tollo, joka ei tietäisi että maaliskuu on kuumaa kautta, mutta esim. viimekin vuonna siellä satoi maaliskuussa. ja uskomattomia on jankutukset siitä, että tulen kaipaamaan varjopaikkoja ja sateita, kun siellä on niin kuumaa.tiedän kyllä mitä helteet ovat. Intiassa useita kertoja käyneenä ja yli 40 asteen helteissä nautin olla. ja siellä ei kyllä sateista ole tietoakaa, hyvä jos yhtä pilvenhattaraakaan näkee.täytynee varmaan vaihtaa kohdetta ja etsiä myös asiallisempi palsta.JA JOS NYT SATTUU KIRJOITTAMAAN CAPSLOCK PÄÄLLÄ, NI OMPA VÄLIÄ.PIKKASEN TURHAMAISTA NATINAA.

    Hei nimimerkki "PALJON..."

    Ensi kertaa Thaihin menevät tuijottavat näihin sääfirmojen sadesymbooleihin. Yli 10v. Thaikokemuksella voin luvata, että kun aloittaja maaliskuussa menee Thaimaahan, jos sadekuuro sattuu kohdalle, niinpä onpahan vaihteeksi kiva juttu.
    Sade 30C lämmössä ei ole samaa, kuin meidän syyssade. Tultiin äskettäin Krabi/ Koh Lantalta
    1 2vk. Yhtenä yönä Lantalla tuli n.1h vettä, kuin ämpäristä kaataen. Olipa aamulla raikas ilma ja lämpötilakin "vain" 25C. Jos ei sataisi, eihän Thai niin vihreä olisi, kuin on.
    Nimimerkki "PALJON...": nene levollisin mielin reissulle, tulet saamaan aurinkoa enemmän, kuin viitsit ottaa.

    Äänestä

  • tämä palsta kirjoitti:

    ei voi kun ihmetellä tätä palstaa...kysypä mitä tahansa aina tulee epäasiallista viestiä takaisin.en ole tollo, joka ei tietäisi että maaliskuu on kuumaa kautta, mutta esim. viimekin vuonna siellä satoi maaliskuussa. ja uskomattomia on jankutukset siitä, että tulen kaipaamaan varjopaikkoja ja sateita, kun siellä on niin kuumaa.tiedän kyllä mitä helteet ovat. Intiassa useita kertoja käyneenä ja yli 40 asteen helteissä nautin olla. ja siellä ei kyllä sateista ole tietoakaa, hyvä jos yhtä pilvenhattaraakaan näkee.täytynee varmaan vaihtaa kohdetta ja etsiä myös asiallisempi palsta.JA JOS NYT SATTUU KIRJOITTAMAAN CAPSLOCK PÄÄLLÄ, NI OMPA VÄLIÄ.PIKKASEN TURHAMAISTA NATINAA.

    OLI SELLANEN ET NIIT TULEE 2 VIIKOSSA. JOTKUT ETTII TÄÄLTÄ IHAN ASIAAKIN EIKÄ JAKSAIS LUKEA TOTA KAIKKEE PASKAA LÄPI ET LÖYTÄIS KYSYMYKSIINSÄ VASTAUKSEN. LÄHETTÄKÄÄ SÄÄKYSELYNNE SAMMAKKOMIEHELLE, JOS SE ON MUSTA KIINNI NIIN TEILLÄ SATAA AINA!!!

    Äänestä

"sateisesta" Thaimaasta. Tällä reisuulla olen ollut perheeni kanssa reilut viisi kuukautta. "Nimimerkillä kokemusta on" voin vakuuttaa, ettei taivaalta ole tullut pisaraakaan vettä, ei todellakaan. Vaikka väillä niin toivoisi, mutta kun ei vaan tule.
Täällä aamu lähenee kello yhdeksää ja taivas on jälleen täysin pilvetön, joten turha tänäänkään on odottaa raikastavaa sadekuuroa.

Äänestä

Eihän siellä muuten niin vihreätä ja trooppista olisi ellei usein sataisi. Sade tulee kovana ryöppykuurona/kuuroina yöllä tai sitten harvemmin illalla tai päivällä. Lämpö pysyy kuitenkin koko ajan samana eli yli 30 astetta. Märkyyys kuivaa nopeasti ja aurinko on heti taas näkyvissä. Viikon aikana mulla satoi yksi yö ja aamupäivä - ei haitannut. Sama ilmiöhän on kaikkialla missä viidakkoa tai paratiisiluontoa.

Äänestä
  • ...saat vielä nukuttua tuossa 35 asteen kuumuudessa. Normi-suomalainen pystyy nukkumaan tunnetusti 18- 21 asteen välissä, loppu on yöhikoilua, heräilyä ja helvetillistä syyhyämistä.

    Tämä kaikki on thaikuissa odotettua, joten ota mukaan vähintään nukutustabletteja - ilman niitä yöt ovat yhtä helvettiä.

    Äänestä

  • ok jos... kirjoitti:

    ...saat vielä nukuttua tuossa 35 asteen kuumuudessa. Normi-suomalainen pystyy nukkumaan tunnetusti 18- 21 asteen välissä, loppu on yöhikoilua, heräilyä ja helvetillistä syyhyämistä.

    Tämä kaikki on thaikuissa odotettua, joten ota mukaan vähintään nukutustabletteja - ilman niitä yöt ovat yhtä helvettiä.

    en tarvitse pillereitä nukkumiseen, ei helteet haittaa tuossakaan asiassa. en koskaan pidä edes ilmastointia päällä. mulla ei vaan ole mitään ongelmia kuumuuden kanssa. olenkohan edes suomalainen...:) ainakin olen syntynyt väärään maahan. suomen ilmasto on p...stä ja vihaan talvea.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


PALJON... kirjoitti:

MITÄ TÄSSÄ AIKAAJOIN OLEN SEURAILLUT THAIMAAN SÄÄTIETOJA OLEN HUOMANNUT, ETTÄ TODELLA USEIN ON SADETTA JA UKKOSIA. ONKO NÄIN TODELLA?MONETHAN KYLLÄ KERTOVAT, ETTÄ NE ON VAAN PIENIÄ HETKELLISIÄ KUUROJA JA ETTÄ NE VAAN VIRKISTÄVÄT HETKELLIESTI. OLEN ITSE MENOSSA VASTA VUODEN PÄÄSTÄ, MUTTA OLEN NIIN AURINKOA RAKASTAVA, ETTÄ EN HALUAISI EDES PIENTÄ KUUROA NISKAANI.JOHTUUKO NÄMÄ THAIMAANKIN SATEET JOSTAIN ILMASTONMUUTOKSISTA, KUN SADEKAUSIKINHAN KESTI SIELLÄ PITKÄLTI MARRASKUUN PUOLELLE?NYTKIN OLEN KATSONUT LUKEMATTOMAT SÄÄPALSTAT JA AINAKIN VIIKON ETEENPÄIN NÄYTTTÄÄ PHUKETIN SEUDULLE UKKOSTA.LUOKAA MINUUN TOIVOA, ETTÄ SAAN NAUTTIA OMALLA LOMALLANI MAALISKUUSSA TAKUU VARMASTA AURINGOSTA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu