Kuinka kauan keskimäärin kestää ennekuin tällaiset tapaudet käsitellään oikeudessa, ja onko tällaisesta mahdollista selvitä ehdollisella rangaistuksella?
Virkamiehen väkivaltainen vastustaminen
4
1635
Vastaukset
- Helmunt Schwein
Joo, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ei voi tuomita muuta kuin vankeutta. Minimi on neljä kuukautta, maksimi neljä vuotta.
Oletettavasti nyt on vastustettu poliiseja? Jos kukaan poliiseista ei ole loukkaantunut, niin asianomistajana on silloin yhteiskunta eli Suomen valtio ja poliisit ovat todistajina.
Täysin mahdotonta on ennakoida koska juttu tulee oikeuteen ja jos ei ole aikaisempaa rikostaustaa, niin tuomio on yleensä ehdollinen vankeus.- alkup.
Kysymys on nimenomaan virantoimituksessa olevan poliisin vastustaminen. Epäilyllä on pitkä litania kaikenmaailman pikkurötöksiä jo ennestään tunnollaan. Hänellä on myös useita mielenterveyteen liittyviä diagnooseja, joten kävi mielessä että kenties vankilan sijaan kyseeseen voisi tulla myös pakkohoito.
- alkup.
alkup. kirjoitti:
Kysymys on nimenomaan virantoimituksessa olevan poliisin vastustaminen. Epäilyllä on pitkä litania kaikenmaailman pikkurötöksiä jo ennestään tunnollaan. Hänellä on myös useita mielenterveyteen liittyviä diagnooseja, joten kävi mielessä että kenties vankilan sijaan kyseeseen voisi tulla myös pakkohoito.
siis, että jos oikeus toteaa hänet syyntakeettomaksi.
- Dikkimiesi
alkup. kirjoitti:
siis, että jos oikeus toteaa hänet syyntakeettomaksi.
Entäs jos on kännipäissään lyönyt kasvoihin pidättämään tullutta poliisia? Niin että poliisilta on tullut naamasta soossia. Voinko selvitä yhdyskuntapalvelulla?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492348- 262263
Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161574Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271555- 1241447
- 191103
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71984Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut118963Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89944Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva334897