TURVA PIENEN IHMISEN
Yhteiskunnan ja kodin yhteinen suuri vastuu
Yhteiskunnalta kaivataan turvallisuutta. Se ei aina toteudu. Hyvinvointi on kasvanut, muuta osalla lapsista ja heidän vanhemmistaan menee huonosti sekä taloudellisesti että henkisesti. Taustalla vaikuttavilla ongelmilla on tapana vaikeutua, kasautua ja lopulta kärjistyä. Näihin vaikeisiin tilanteisiin tulisi osoittaa erityishuomiota niin kunnallisella kuin kansallisellakin tasolla. Lasten huostaanottomäärien lisäksi yhteiskunnallinen välinpitämättömyys näkyy esimerkiksi alkoholiongelmissa, liikennekäyttäytymisessä ja mielenterveysongelmien lisääntymisenä. Yhteiskunnallinen tilanne heijastuu aina myös lasten tilaan.
Lastensuojelun kysymyksiin vihkiytynyt tutkija ja kaksi käytännön kenttätyötä tekevää sosiaalityöntekijää kertovat näkemyksiään kodin ja yhteiskunnan yhteisestä vastuusta lasten ja nuorten maailman turvaamiseksi.
EI OLE YHTEISKUNTAA
Valtiotieteiden tohtori, sosiaalityön käytäntötutkimuksen professori Erja Saurama on laatinut väitöskirjansa (v. 2003) lastensuojelun käytännöistä ja tutkinut lastensuojelun historiaa ja huostaanottoja Suomessa. Tutkijan mukaan lastensuojelussa ja sosiaalityössä 1990-luvulla tapahtuneiden suurten muutosten pohja luotiin jo 80-luvulla. Rakenteisiin vaikuttivat talouspoliittiset päätöksemme, markkinoiden vapautuminen ja kansainvälinen kehitys. Markkinoiden vapautta valtiollisesta sääntelystä korostava uusliberalismin aalto on lähtöisin Yhdysvalloista, jossa liike-elämällä on aina ollut suuri vaikutus politiikkaan ja josta on aina puuttunut eurooppalaistyylinen jako oikeistoon ja vasemmistoon: molemmat pääpuolueet sijoittuvat eurooppalaisittain ajatellen oikealle. Yhdysvalloissa oli helpompi lähteä purkamaan valtiollista säätelyä.
Kun maailman johtava talousmahti, joka oli myös sotilaallis-poliittisesti voimakkain, kääntyi uusliberalismiin, oli Euroopan ja Suomen seurattava perässä. Euroopassa tietä teki Thatcher, ja muuallakin Länsi-Euroopassa konservatiivipuolueet kääntyivät 90-luvulla uusliberalismin suuntaan. ”There is no such thing as Society - ei ole yhteiskuntaa”, lausahti Margaret Thatcher, ja kiteytti Sauraman mukaan viime vuosikymmenien kehityssuunnan sosiaalityössä. Ei ole olemassa hyvinvointiyhteiskuntaa, joka huolehtisi ihmisestä, on vain yksilöitä ja perheitä ja jokainen huolehtikoon itsestään. Atomistisen ajatustavan myötä uusille urille lähdettiin myös Suomessa ja talouspoliittiset mallit tulivat meille valtionhallinnon kautta
Aiheesta lisää.....
http://www.marjonet.net/turva.htm
Yhteiskunnan ja kodin yhteinen suuri vastuu
Yhteiskunnalta kaivataan turvallisuutta. Se ei aina toteudu. Hyvinvointi on kasvanut, muuta osalla lapsista ja heidän vanhemmistaan menee huonosti sekä taloudellisesti että henkisesti. Taustalla vaikuttavilla ongelmilla on tapana vaikeutua, kasautua ja lopulta kärjistyä. Näihin vaikeisiin tilanteisiin tulisi osoittaa erityishuomiota niin kunnallisella kuin kansallisellakin tasolla. Lasten huostaanottomäärien lisäksi yhteiskunnallinen välinpitämättömyys näkyy esimerkiksi alkoholiongelmissa, liikennekäyttäytymisessä ja mielenterveysongelmien lisääntymisenä. Yhteiskunnallinen tilanne heijastuu aina myös lasten tilaan.
Lastensuojelun kysymyksiin vihkiytynyt tutkija ja kaksi käytännön kenttätyötä tekevää sosiaalityöntekijää kertovat näkemyksiään kodin ja yhteiskunnan yhteisestä vastuusta lasten ja nuorten maailman turvaamiseksi.
EI OLE YHTEISKUNTAA
Valtiotieteiden tohtori, sosiaalityön käytäntötutkimuksen professori Erja Saurama on laatinut väitöskirjansa (v. 2003) lastensuojelun käytännöistä ja tutkinut lastensuojelun historiaa ja huostaanottoja Suomessa. Tutkijan mukaan lastensuojelussa ja sosiaalityössä 1990-luvulla tapahtuneiden suurten muutosten pohja luotiin jo 80-luvulla. Rakenteisiin vaikuttivat talouspoliittiset päätöksemme, markkinoiden vapautuminen ja kansainvälinen kehitys. Markkinoiden vapautta valtiollisesta sääntelystä korostava uusliberalismin aalto on lähtöisin Yhdysvalloista, jossa liike-elämällä on aina ollut suuri vaikutus politiikkaan ja josta on aina puuttunut eurooppalaistyylinen jako oikeistoon ja vasemmistoon: molemmat pääpuolueet sijoittuvat eurooppalaisittain ajatellen oikealle. Yhdysvalloissa oli helpompi lähteä purkamaan valtiollista säätelyä.
Kun maailman johtava talousmahti, joka oli myös sotilaallis-poliittisesti voimakkain, kääntyi uusliberalismiin, oli Euroopan ja Suomen seurattava perässä. Euroopassa tietä teki Thatcher, ja muuallakin Länsi-Euroopassa konservatiivipuolueet kääntyivät 90-luvulla uusliberalismin suuntaan. ”There is no such thing as Society - ei ole yhteiskuntaa”, lausahti Margaret Thatcher, ja kiteytti Sauraman mukaan viime vuosikymmenien kehityssuunnan sosiaalityössä. Ei ole olemassa hyvinvointiyhteiskuntaa, joka huolehtisi ihmisestä, on vain yksilöitä ja perheitä ja jokainen huolehtikoon itsestään. Atomistisen ajatustavan myötä uusille urille lähdettiin myös Suomessa ja talouspoliittiset mallit tulivat meille valtionhallinnon kautta
Aiheesta lisää.....
http://www.marjonet.net/turva.htm
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minusta tuo on itsestään selvyys, joskus kuitenkin tuntuu, että ei kaikille.
"Ei ole olemassa hyvinvointiyhteiskuntaa, joka huolehtisi ihmisestä, on vain yksilöitä ja perheitä ja jokainen huolehtikoon itsestään. "
Jos tuo on niin ihailtava ja tavoiteltava malli, niin minkähän takia huostaluvut ovat räjähtäneet käsiin...
Ei taida toimia ainakaan niin, kuten tuota Suomessa ryhdyttiin toteuttamaan, että äkkiä vain vetäistiin kuin matto alta, kaikki tuet pois ja osa terveyspalveluista romutettiin, niin lasten kuin aikuistenkin osalta.
lääkärit, kouluterveydenhoitajat ja terveystarkastukset katosi. Se tehtiin hiljaa ja salaa minulta ja varmaan myös muilta vanhemmilta. Koteihin ei kerrottu eikä tiedotettu muutoksesta. Vanhemmat ei esim. tienneet tarkkailla lastensa selkärangan asentoa ja ryhtiä tai jalkojen asentovirheitä, koska oli totuttu, että koulun puolesta lapset tarkastetaan määräajoin ja koteihin tiedotetaan, jos jotain on vialla. Ryhtivirheet ja skolioosit ehtivät 1990-luvulla kehittyä parantumattomiksi, ennenkuin huomattiin, vaikka olisivat olleet ennaltaehkäistävissä.
varsinkin useampi lapsisessa perheessä, jossa vanhempien lasten kohdalla oli totuttu pitämään hyvää kouluterv.huoltoa itsestäänselvyytenä. Jonkun kasvupyrähdyksen aikana aiemmin piilevänä ollut asentovirhe on voinut äkkiä kehittyä pysyväksi. Nämä ovat juuri niitä tilanteita, joista viranomaiset jälkeenpäin sanovat, että vastuu on vanhemmilla, mutta ovat inhimillisiä erehdyksiä noissa oloissa, joissa kouluterv.huolto häipyi äkkiä kuin maan nielemänä. Niinhän ne äkkiä häipyivät kaikki muutkin perheiden tuet ja lisäksi taloudellinen tuki pudotettiin normaalin toimeentulorajan alapuolelle. Tai se putosi, koska vaikka muut kustannukset kohosivat, niin ttt:a ei korotettu 15 vuoden aikana senttiäkään.
Eivät ihmiset tästä mitään tienneet! Vielä kolmisen vuotta sitten sai lukea netistäkin sellaista haukkumista, että "kun toimeentulotuesta valitetaan ja sieltähän kustannetaan asiakkaalle KAIKKI pesukoneita myöten". Ei edes kaikkia menoja katsottu menoiksi ja toimeentulotuen varassa eläviltä pudotettiin oikeus lapsilisäänkin, vaikka monimiljonääreillekin sitä maksetaan.
Tämä on uusliberalismia pahimmillaan!
Eivätkä kaikki ymmärrä sitä vielä tänäkään päivänä, kun täältäkin saa lukea kommentteja, että "mitä tekemistä luokkayhteiskunnan rakentamisella on tämän kanssa".
Ja sitten on niitä hörhöjä, jotka kannattavat eriarvoistumista niin henkeen ja vereen, että ovat tietävinään senkin, että kun perheellä on puute päivittäisestä toimeentulosta, niin heillä muka silti on riittävästi rahaa käytössä lasten kasvattamiseen. Sitten irvistelään, että kun rakkaus on tärkeintä! Ikävä kyllä sitä rahaakin tarvitaan, siitä ei minkään pääse. Onneksi sentään Lastensuojelun Keskusliitto on myöntänyt, että myös köyhyyden takia on lapsia viety.