susipisnes

"Luonto-Liiton susiryhmän jälkihiihdolla perehdytään eläinten lumijälkien tunnistamiseen Pohjois-Karjalan Lieksassa 26.2.-1.3. Retkillä halutaan osoittaa, että suurpedot eivät vain karkoita retkeilijöitä vaan voivat jopa houkutella heitä. Samalla susiryhmä muistuttaa, että sudet voisivat olla maakunnallinen luontomatkailuvaltti. Lieksan alueella liikkuu kaksi susilaumaa, joiden jälkiä hiihtäjät toivovat löytyvänsä.
susi voisi hyvinkin olla syy tulla matkailemaan syrjäseuduille. Susien ja matkailun avulla voitaisiin saada lisää työpaikkoja ja elämisen mahdollisuuksia syrjäseuduille. Suden matkailuarvoa rajoittaa tällä hetkellä eniten Suomen alhainen susikanta”, sanoo kainuulainen luontomatkailuyrittäjä Ari Sääski."
http://luontoliitto.fi/susiryhma/2009helmi23.htm

Niimpä niin, susihyyssärit kuvittelevat tekevänsä susillaan rahaa toisten ihmisten kustannuksella....
missä ihmeen tynnyrissä sudensuojelijat ovat kasvaneet kun luulevat susia oikein vaarattomiksi sirkuksen vetonauloiksi?
minä en ainakaan halua nurkkiini yhtään sutta saatikka sitten höyrypäisiä suojelijoita.
susikanta ei todellakaan ole alhainen, kaikkea muuta.kanta on kasvanut räjähdysmäisesti ja pian karkaa mopo käsistä...
6395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

katsokaapas susiryhmän päämaja: mikäs muukaan kuin helsinki!!!!!!!!!!!!!!!!!
helsingissähän susia vasta viliseekin ;)

Äänestä

etelän miehet ei pelätä susia. Me voidaan tulla piknikille niiden seuraan. Vapiskaa te vaan siellä.

Ainoa mikä on räjähtämäisillään on se sinun kiljutynnyrösi siellä nurkassa.

Äänestä
  • tänne?siirtäkää osa susista etelään kun täällä niitä on liian paljon liian pienellä alueella.

    sitten kun teillä on siellä omat sudet niin voitte nähdä niitä useammin ja tutustua niihin paremmin.

    mutta totuushan taitaa olla se että siellä etelässä ette siedä edes niin harmitonta ja vaaratonta,nimenomaan vaaratonta eläintä kuin kani vaan niistäkin on päästävä eroon.

    Äänestä

Hankkeessa on myös mukana susialueella asuvia.

Pahimmat parkuvat hysteerikot ovatkin näitä, joilla ei ole mitään kokemusta ja käsitystä susista, luonnosta nyt puhumattakaan.

Siitäpä se asennemuutos etenee...

Äänestä
  • sano yksikin ihminen ketä kannattaa susiensuojelua, joka on ollut kasvotusten häntä uhkaavan suden kanssa????

    Äänestä

Silloin ei ole arki harmaata, eikä ikävää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voivoisentään kirjoitti:

"Luonto-Liiton susiryhmän jälkihiihdolla perehdytään eläinten lumijälkien tunnistamiseen Pohjois-Karjalan Lieksassa 26.2.-1.3. Retkillä halutaan osoittaa, että suurpedot eivät vain karkoita retkeilijöitä vaan voivat jopa houkutella heitä. Samalla susiryhmä muistuttaa, että sudet voisivat olla maakunnallinen luontomatkailuvaltti. Lieksan alueella liikkuu kaksi susilaumaa, joiden jälkiä hiihtäjät toivovat löytyvänsä.
susi voisi hyvinkin olla syy tulla matkailemaan syrjäseuduille. Susien ja matkailun avulla voitaisiin saada lisää työpaikkoja ja elämisen mahdollisuuksia syrjäseuduille. Suden matkailuarvoa rajoittaa tällä hetkellä eniten Suomen alhainen susikanta”, sanoo kainuulainen luontomatkailuyrittäjä Ari Sääski."
http://luontoliitto.fi/susiryhma/2009helmi23.htm

Niimpä niin, susihyyssärit kuvittelevat tekevänsä susillaan rahaa toisten ihmisten kustannuksella....
missä ihmeen tynnyrissä sudensuojelijat ovat kasvaneet kun luulevat susia oikein vaarattomiksi sirkuksen vetonauloiksi?
minä en ainakaan halua nurkkiini yhtään sutta saatikka sitten höyrypäisiä suojelijoita.
susikanta ei todellakaan ole alhainen, kaikkea muuta.kanta on kasvanut räjähdysmäisesti ja pian karkaa mopo käsistä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu