hallitus mitä

Onkohan hallitukselta tulossa huononnuksia työttömyysturvaan ja eläkkeelle pääsemiseen.
Tuntuu vähän siltä, että vanhatkin halutaan jatkamaan töitään pidenpään kun nykyisin.
Kuitenkin työnantajat mieluummin suosivat nuoria kuin ottavat esim 58 vuotiaan palkkalistoilleen.
Lopetetaan työttömyyskorvaus vanhoilta tyontekijöiltä ja pakotetaan ottamaan työtä niin asia on ratkaistu. Eläkkeelle aikaisintaa 67 vuotiaana.
5346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eläkkeelle pääsyn alaikärajaksi 65 vuotta.
Siinä onkin naurussa pitelemistä kun yli kuusikymppiset työttömät laitetaan ilmaistöihin tai työnhakukursseille.
Ja työnantajatkin nauttii kun tulee hakemuksia sen ikäisiltä. Kyllä taas huomaa, että hallitus on täysin irtautunut "oikeasta" elämästä.

Äänestä
  • en lähde työelämävalmennukseen, siis valmentautumaan työelämään.
    Byrokraattien mielestä tässä ei ole mitään hauskaa, mutta minua naurattaa! (Anteeksi Maurin alaiset, oppimaisuuteni, anteeksi!)
    Mutta Suomi maksettuaan sotakorvauksensa, ei ole oppinut mitään eikä näillä näkymin opikaan.
    (Nyt on pyydettävä anteeksi kuutosen numeroa äidinkielessä, sillä se ei ole paljon, paljon se ei ole...
    Saanhan anteeksi pitkäaikaistyöttömyydestä johtuvan mänttiydyen?

    Äänestä

  • 60 vuotta mutta kirjoitti:

    en lähde työelämävalmennukseen, siis valmentautumaan työelämään.
    Byrokraattien mielestä tässä ei ole mitään hauskaa, mutta minua naurattaa! (Anteeksi Maurin alaiset, oppimaisuuteni, anteeksi!)
    Mutta Suomi maksettuaan sotakorvauksensa, ei ole oppinut mitään eikä näillä näkymin opikaan.
    (Nyt on pyydettävä anteeksi kuutosen numeroa äidinkielessä, sillä se ei ole paljon, paljon se ei ole...
    Saanhan anteeksi pitkäaikaistyöttömyydestä johtuvan mänttiydyen?

    Minä olen jäänyt työttömäksi 1992 ja sen jälkeen tehnyt pätkää.
    Pisin pätkä oli 1 vuosi 8 kuukautta.
    Syntymäpäivänäni täytän 53 v.
    Ei nyt paljoa naurata kun olen masennuksesta sairauslomalla.
    Ei tule mitään, mistään.
    Onko mulla mitään tekoa?
    Ei varmaan, Vanhanen ja kumppanit tahtoo minusta eroon.
    No joo, sitähän en tee, hengitän niinkauan kuin henki pihisee ja nostan rahaa mikä mulle annetaan.
    Suvaitaan antaa.

    Äänestä

  • VAAN 53 VUOTTA kirjoitti:

    Sinne vaan orjat töihin.

    Äänestä

Ei varmaan mene kovinkaan kauaa siihen, ettei tarvitse jäädä eläkkeelle lainkaan. Eläkeikä sovitaan niin korkeaksi, että useimmat ehtivät kupsahtaa ennen sitä. Nytkin olisi nostettu eläkeikää nopeammin ja todennäköisesti korkeammallekin, ellei taloudellinen tilanne olisi näin huono.

Poliitikkojen mielestä näyttää olevan niin, että ainoastaan keppi toimii. Voisiko joskus lähteä miettimään asiaa siitä päästä, miksi ihmiset haluavat pois työelämästä tietyn iän saavutettuaan. Voisiko työelämä olla yksinkertaisesti niin raakaa, että monilla ei ole enää mitään annettavaa yli 55, vaan odottavat eläkkeelle pääsemistä kuin kuuta nousevaa.

Toisaalta kun työttömiä on näillä näkyminen vuoden parin kuluttua ennätysmäärät, niin mitä ihmeen töitä nämä entisen eläkeiän ylittäneet pannaan tekemään.

Kyllä niitä työntekijöitä löytyy niin nuoremmista kuin vanhemmistakin, kun kohdellaan ihmisiä inhimillisesti, maksetaan palkkaa (tai tukia), että ihmiset tulevat toimeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

suunnittelee? kirjoitti:

Onkohan hallitukselta tulossa huononnuksia työttömyysturvaan ja eläkkeelle pääsemiseen.
Tuntuu vähän siltä, että vanhatkin halutaan jatkamaan töitään pidenpään kun nykyisin.
Kuitenkin työnantajat mieluummin suosivat nuoria kuin ottavat esim 58 vuotiaan palkkalistoilleen.
Lopetetaan työttömyyskorvaus vanhoilta tyontekijöiltä ja pakotetaan ottamaan työtä niin asia on ratkaistu. Eläkkeelle aikaisintaa 67 vuotiaana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu