Uusi ja

rintasyövän sairastanut joka eksyi tälle palstalle vähän aikaa sitten.
Kiinnostaisi kuulla,mitä sairastatte kaikki kirjoittajat :,esimerkiksi vanhavaimo,aamun virkku,ir¤,vilmuska..ym.
Milloin sairastuitte ja mikä on nyt tilanteenne?

Ainoastaan raspikurkun sairauden taidan tuntea?
131312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Vilmuskan taakse kätkeytyy kahden vuoden takainen rintasyöpä, eli kutsumaton vieras havaittiin helmikuussa -07 joukkotarkastuksen yhteydessä. Minun syöpä oli tiehytperäinen hormonipositiivista laaja-alaista mikrokalkkia, joka näkyi mammografiassa viuhkamaisena esiintymänä. Neljästä paksuneulanäytteestä vain yhdessä oli syöpäsoluja, eli se oli varsinainen salamatkustaja ja löytyi ihan sattumalta. Mitään pattia ei ollut ja lääkärin sanojen mukaan sitä tuskin olisi tullutkaan. Syöpäläinen olisi vaan jatkanyt leviämistään niin pitkään kuin tiehyitä olisi riittänyt.

Leikkaus oli toukokuussa -07 ja tehtiin ihoa säästävä rinnan kokopoisto ja samalla korjausleikkaus selän LD-kielekkeellä. Varsinainen yllätys olikin sitten se patologin lausunto, jonka mukaan rinnassa oli kolme erillistä syöpäpesäkettä joiden läpimitta oli yhteensä 6.5 cm. Vartiaimusolmuke oli kuitenkin puhdas, eli kainaloa ei tarvinnut tyhjentää.

Jatkohoitona sain 6 x CEF kolmen viikon välein ja 26 x sädehoito. Hoidoista en saanut kaljuutta kummempia sivuvaikutuksia ja nyt olen ollut takaisin työelämässä jo vuoden. Ensimmäinen vuosikontrollikin on käyty ja kaikki oli ok. Estolääkkeenä syön Aromasinia vielä neljä vuotta ja elämä palautuu pikku hiljaa uomiinsa.

Sairastuttuani minäkin löysin tämän palstan edeltäjä-palstan, josta löytyi aivan ihania ihmisiä ja valtavasti tukea ja selviytymistarinoita.

Myöhemmin siitä syöpäpalstasta eriytettiin tämä syöpäpotilaiden kevyempi jorinapalsta, johon taisin jäädä koukkuun, sillä pitäähän sitä kurkata mitä kavereille kuuluu ja saada siten itselleen vahvistusta elämän jatkumiseen tämänkin koettelemuksen jälkeen.

Äänestä
  • nimimerkki "vilmuska" ,nyt vasta tajuan että tämä on ns."jorinapalsta",olen vasta alkanut seurata palstaa ja välillä ihmetellyt..( menoa..).
    Oikeastaan tämä on parempi kuin toinen
    suomi24.syöpäpalsta.
    Että voi kirjoittaa ja jutella aiheesta syövän ulkopuolellakin:)

    Äänestä

  • että kerroit kirjoitti:

    nimimerkki "vilmuska" ,nyt vasta tajuan että tämä on ns."jorinapalsta",olen vasta alkanut seurata palstaa ja välillä ihmetellyt..( menoa..).
    Oikeastaan tämä on parempi kuin toinen
    suomi24.syöpäpalsta.
    Että voi kirjoittaa ja jutella aiheesta syövän ulkopuolellakin:)

    on mahdotonta "menoa" hyvässä ja pahassa. Lähinnä tarkoitin tuolla jorina-palstalla niitä ihmisen normaaliin elämänmenoon liittyviä keskusteluja, eli syövästä huolimatta meidän elämän täyttää myös ne ihan tavalliset arkipäivän ilot ja surut.

    Parhaimmillaan tämä foorumi on ollut sellaista mukavaa kuulumistenvaihtoa ja tuttujen (vrt. tunnistettavien) kanssakulkijoiden havainnointia. On voinut kysellä neuvoja potilas-golleegoilta ja saanut hoitovinkkejä vaivoihinsa.

    Uudetkin kirjoittajat on otettu avosylin vastaan, mutta kuten varmaan jokainen kohdallaan myöntää, niin noiden alati vaihtuvien nimimerkkien taakse kätkeytyviin persooniin on vaikea tutustua.

    Ainakin minulle on muodostunut jonkinasteinen mielikuva jokaisesta vakiintuneella nimimerkillään kirjoittelevasta, jolloin siitä ihmisestä on tullut konkreettisemmin "tuttu" ja enemmän kuin satunnainen ohikulkija.

    Äänestä

Olen satunnainen palstalla vieraileva. Sairastin rintasyövän vuonna 2002. Hoitoina oli leikkaus, sytot, säteet ja antiestrogeenilääkitys. Työssä olen ollut koko ajan lyhyitä sairauslomajaksoja lukuunottamatta. Pisimmät sairauslomat, viisi viikkoa, olivat leikkauksen jälkeen ja sädehoidon aikana.
Olihan se kaikki melkoinen kokemus. Toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin.
Taustalla kuitenkin on pieni peikko, syövän uusiutumisen peikko. Toisaalta voihan joku muukin sairaus tulla, tai sattua vaikka onnettomuus, joten ei noita tulevia kannata murehtia. Otetaan päivä kerrallaan.

Äänestä
  • viimekesänä miult löyty peräsuoli syöpä. kävin sädetyksessä 25 kertaa ja samal söin sytoja. marraskuus leikattii kokoperäsuoli pois ja nyt avanteen kanssa mennä viipottelen. eilen oli toinen tiputus ja samal alotin 2 viikon sytotapelttejen syönnin. näil näkymil sitä rumpaa ois 6 kertaa. olo on tälhetkel suht siedettävä. en tiedä oliko se eilinen kokemus jalkojen pettämisessä, kun on se hermovaurio selässä?ja ne rappeumat. oon ainaki tänvuodeloppuun kuntoutus tuella. kuntoututkimuksen piti alkaa jo viimekesänä, mut just löyty tuo hito pirulaine sielt. eli katotaa onnistuuko se ens syksynä?

    Äänestä

  • aamun-virkku kirjoitti:

    viimekesänä miult löyty peräsuoli syöpä. kävin sädetyksessä 25 kertaa ja samal söin sytoja. marraskuus leikattii kokoperäsuoli pois ja nyt avanteen kanssa mennä viipottelen. eilen oli toinen tiputus ja samal alotin 2 viikon sytotapelttejen syönnin. näil näkymil sitä rumpaa ois 6 kertaa. olo on tälhetkel suht siedettävä. en tiedä oliko se eilinen kokemus jalkojen pettämisessä, kun on se hermovaurio selässä?ja ne rappeumat. oon ainaki tänvuodeloppuun kuntoutus tuella. kuntoututkimuksen piti alkaa jo viimekesänä, mut just löyty tuo hito pirulaine sielt. eli katotaa onnistuuko se ens syksynä?

    sitten.Toinen rinta poistettiin,oli kahteen kainalon imusolmukkeeseen levinnyt.Hoidot sain.Nyt mennään päivä kerrallaan.

    Äänestä

  • Ira¤ kirjoitti:

    sitten.Toinen rinta poistettiin,oli kahteen kainalon imusolmukkeeseen levinnyt.Hoidot sain.Nyt mennään päivä kerrallaan.

    minulla,ira¤,rintasyöpäsihän leikattiin helmikuussa -07?
    Saimme hoidot lähes samaan aikaan...Oletko ajatellut laittaa rinnan poistetun tilalle?
    Minulle laitettiin ja olen tyytyväinen ,ei korvaa täysin alkuperäistä,mutta paljon helpompaa kuin proteesin kanssa:)

    Äänestä

kontrolli takana. Ei mitään uutta varsinkaan syövän osalta. Muita juttuja on sitäkin enemmän. Saa nähdä kestääkö sisukset tätä rääkkiä.

Hyvää kevättalven jatkoa kaikille. Raspikselle erikoishalit!!!!

Äänestä

leikattiin syksyllä 2004.Hoidoiksi sain sytostaatit 3 taxotereä 3 ceffiä , sädehoidot 5 vk. ja antiestrogeenihoidot, Tamofenia 3 v.ja nyt on menossa Femar ilmeisesti 2 v..

Sairas rinta poistettiin ja vuoden päästä sain pois terveenkin rinnan.Olen tyytyväinen.

Kaikki hyvin.

Äänestä

pitivät kiireisenä ja vastaan kysymykseesi. Minä olen onnekas syöpäläinen.Minulla oli kohtusyöpä -04 ja se saatiin leikkauksella pois ja oli niin alussa ettei tarvinnut hoitoja 3v: tta kävin kontrollissa, eikä mitään ilmaantunut ja lääkäri sanoi ettei se uusi se on sitten ihan eri tauti jos tulee.
Mutta sitten puoliso, ei päässyt yhtä vähällä, hän on saanut diaksonin v -99 imusolmukesyövästä hitaasti etenevä, mutta hoidot on aiheuttaneet monenlaista harmia, mutta nyt on notkosta noustu, ehkä?
Kyllä täällä on hyviäkin keskusteluja, en ole lukenut pitkiä ketjuja, kun on muutakin tekemistä,

Äänestä
  • ikävästi,että perheessä on useita syöpään sairastuneita,lienee kuitenkin harvinaista.

    Onko täällä muuten muita,joilla on syöpä esimerkiksi vanhemmalla ja lapsella tai molemmilla vanhemmilla,,?
    Sisaruksilla?
    Minulla on rintasyöpä ja serkkuni sairastaa samaan aikaan munasarjasyöpää.
    Sinulle vanhavaimo,toivon toedellakin,että olette jo notkosta nousseet:)

    Äänestä

  • käy niin kirjoitti:

    ikävästi,että perheessä on useita syöpään sairastuneita,lienee kuitenkin harvinaista.

    Onko täällä muuten muita,joilla on syöpä esimerkiksi vanhemmalla ja lapsella tai molemmilla vanhemmilla,,?
    Sisaruksilla?
    Minulla on rintasyöpä ja serkkuni sairastaa samaan aikaan munasarjasyöpää.
    Sinulle vanhavaimo,toivon toedellakin,että olette jo notkosta nousseet:)

    toivotuksista. Kyllä minulla äiti sairasti lyhyen aikaa pohjukassuoli syöpää, mutta siitä on 30 v ja mieheni äiti on kuollut syöpään. Koska syöpäpotilaat nykyään paranevat ja elävät pidempään, niin saattaa saman aikasesti olla useampi potilas samassa perheessä.
    Otit muuten mielenkiintoisen aiheen, tässä tuskien keskellä ei ole tullut ajatelleeksi aihetta pidemmälle taaksepäin.
    Joskus kun on katkera, tulee mietittyä että on perheitä jossa ei ole tätä tautia, mutta sitten yks, kaks onkin useammassa henkilössä syöpä. Mutta yritetään yhdessä

    Äänestä

  • käy niin kirjoitti:

    ikävästi,että perheessä on useita syöpään sairastuneita,lienee kuitenkin harvinaista.

    Onko täällä muuten muita,joilla on syöpä esimerkiksi vanhemmalla ja lapsella tai molemmilla vanhemmilla,,?
    Sisaruksilla?
    Minulla on rintasyöpä ja serkkuni sairastaa samaan aikaan munasarjasyöpää.
    Sinulle vanhavaimo,toivon toedellakin,että olette jo notkosta nousseet:)

    ovat joutuneet kohtaamaan munasarjasyöpää, minä aloitin ja muita tuli sitten perässä, kuitenkin kaikilla meillä erilaiset hoidot ja systeemit vaikka samasta sairaudesta kyse ja jopa osalla meistä sama hoitava lääkäri... genetiikan tutkimuksen alalta odotetaan tuloksia sukurasitteesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


utelias.. kirjoitti:

rintasyövän sairastanut joka eksyi tälle palstalle vähän aikaa sitten.
Kiinnostaisi kuulla,mitä sairastatte kaikki kirjoittajat :,esimerkiksi vanhavaimo,aamun virkku,ir¤,vilmuska..ym.
Milloin sairastuitte ja mikä on nyt tilanteenne?

Ainoastaan raspikurkun sairauden taidan tuntea?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu