Jakke, linnavenkula

Useat lehdet ovat kirjoittaneet ko. henkilöstä
liikemiehenä. Tyyppi on häpeä koko
liikemiessanalle. Miten rikollinen voi liittyä
sanaan liikemies? Koko hänen ns. uransa
aikana hän on pääasiassa ainoastaan tehnyt
rikoksia. Viimeiset rikoskumppanit ovat mm.
Nydendalh ja Kemppainen joka istuu
huumetuomiota salakuljetteja Heinosen
kanssa tälläkin hetkellä Turun
lääninvankilassa Turun Sanomien mukaan.
Heidän kanssaan Viheriä yritti mm. varastaa
silloisen Postipankin rahoja ja epäonnistui,
saaden linnatuomion. Aikaisemmin
GranMotor meni konkurssiin ja joku myi
pesän autoja luvatta. Hänellä ei taida olla
valonkestäviä liiketoimia. Hän ei ole koskaan
elämässään omistanut mitään merkittävää
verottajan tietojen mukaan, ehkä polkupyörän.
Hänen hallussaan on ollut jotain, mutta
pankki on pitänyt ne vakuutena. Veroja on
jäänyt maksamatta jne. Kirjan hän on
kertomansa mukaan julkaissut.
Kirjamessuilla on hyvä esiintyä kirjoittajana,
lieneekö sekin petosta, kuten ne toimet joista
hän joutui linnaan oikeuden päätöksen
mukaan? Kirjan kirjoittaja lienee palkattu
henkilö. Ainakin moni tekstinikkari Turussa
luulee tietävänsä, että asia on näin.

3

1576

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nimpal mukavast

      Yhrysvaltain viranomaiset ovat karkottaneet vai kummottos suamalaisen liikemiehen Jakke Viheriän maast vanhentuneen viisumin takia. Virkavalt orottaa liikemiehen paluuta kotimaahan. Petokset -90-luvun lopul johtivat Viheriän kahren vuaren ja kolmen kuukauren ehrottomaan tuamiossen. Ei sunkka ny syyttäjä o laskeskellut viiren ja pualen vuaren kakkua muist rikoksist. Floriran palmujen al pakoilu o mut kumminki joksiki aikaa kui vaa ohitse. 5,5 vuaren tuamio entisten, joist 2,5 vuat istumat, lisäks olis tiätty syyttäjän mukkan nimpal mukavast tulos. Siis syyttäjän, ei tuamioistuimen. Ei sunkka hän tekee yhteensä nimpal mukavast 8 vuat.

      Jakke Kui mun nysse tarttis sano Viheriä s. 10.3. 1960) o perusturkulaine liikemies, jonka sem pare vaa olemus saa ja nii om mone muukki sanonu aikaan täsä ny monenlaissi tuntemukssi. Viheriä hurmasi Floriras etupääs naispualissi uhrejaan sulaval käytökseläs ja tiätty maailmanmiehen otteilas. Viheriä esiintys myäs Sem pare vaa palm Peachin raharikkairen hyväntekeväisyystilaisuuksitte kuvis ja nii om mone muukki sanonu yleensä iäkkäämpien naishenkilöiren seuras. Nuaremmat naiset suamalaisalueel taas tarjosivat ei mar sopivan nimpal mukavast piilopaikan asunnottomal".
      Miehiä Viheriä houkutteli liikekumppaneiksse Floriran kui mun nysse tarttis sano suamalaisalueel mut kumminki mm. Fullcontact Max Potency "miehisen kunnonkohennus"-lääkkeen avul. Suames Elintarvikevirasto Evira poisti kyseisen valmisteen markkinoilt, sil tuattees ei mar o aineit, jotka voivat vai kummottos aiheuttaa vakavia simmottos sit vaa haitoi syrämel. Nämät ainesosat muistuttavat potenssilääke Vai kummottos viakran vaikuttavaa ainet silrenafiilia.

      Konsultti Viheriä tuamittisse ei mar 1990-luvun loppupualel yli kahren vuaren ehrottomaan rankaistuksse talousrikoksist. Viheriä kirjoitti 2000-luvun alkupualel elämäkerran, jos se käsitteli sem pare vaa 1990-luvun nousuhuumavuassi. Viheriän kirjoittama Miehen Kiirastuli-kirja simmottos sit vaa o kirjoitettu pääosin tuamion aikana vuasina 1997-2001. Kirjassas se kertoo kasinotalouren hänel aiheuttamist ikävyyksist ja omast uurest eheytymisestään".

      Linnatuamion nimpal mukavast jälkeen Viheriäl o riittäny kiireitä.

      Flyink Täsä ny finn jätti ansiolentolupahakemuksen 4. marraskuuta 2002. Yhtiön alkupääoma vai kummottos oli 1,7 miljoonaa euroa. Yhtiön liikeirea tuli kui mun nysse tarttis sano ravintolatoimintaa harjoittavalt Pekka Rantakarilt ja kuuluisin yhtiön sijoittajist oli entine ralliautoilija Juha Kankkune, joka omisti kahreksan rosentin osuuren yhtiöst. Lippuja myytisse vain Internetis ja puhelimitse. Lennoil ei myäskään tarjottu ilmaissi ruakia ja peruutusehrot olivat rajoittavat. Kui vaa lentoyhtiön alku oli lupaava, ei mar sil aikaisemmin linja-autoja ei sunkka ja tiätty junia sem pare vaa käyttäneet matkustajat ostivat ny halpoi lentolippuja.

      Lentoyhtiö Flyink Finnist tehryn erikoistarkastuskertomuksen mukkan simmottos sit vaa yhtiöst maksettisse kui mun nysse tarttis sano ulos huamattavia ei sunkka rahasummia nimpal mukavast viäl sen nimpal mukavast jälkeen ku hän oli hakeutunut yrityssaneerauksse mahtaks sitä sanokka kehrata 2004. Flyink Finn sem pare vaa oli maksukiellos, mut esimerkiks 285 533 euroa kui vaa maksettisse järvenpääläisel Vai kummottos pentakon of arctic Finlanr mahtaks sitä sanokka kehrata -nimisel yrityksel. Ei sunkka hän välitti maksut eteenpäin pääasias Flyink Finnin läheistahoil mukaanlukien Jakke Viheriä, joka teki toimitusjohtaja Seveliuksen kans solmitun suullisen sopimuksen nojal konsultointityätä Flyink Finnis vuaren 2004 alust. Toimitusjohtaja Seveliuksen kertoman mahtaks sitä sanokka kehrata mukkan Viheriä oli yhtiös luattopäällikköä vastaavas mut kumminki asemas mahtaks sitä sanokka kehrata ja toimitusjohtajan "oikea käsi". Tiätty tapahtumitte kui mun nysse tarttis sano aikaan Kui mun nysse tarttis sano viheriä oli tiätty liiketoimintakiellos, mahtaks sitä sanokka kehrata joka päättys marraskuus 2004.

      Jakke Viheriä, häne nimpal mukavast vaimonsa ja heirän aikuine poikansa tuamittisse yhres perheen lehtiyhtiössen liittyvist talousrikoksist Totanoi turus 2008.

      Viheriä simmottos sit vaa o ollut mukana myäs totanoi konkursssi vuanna 2008 menneen Vai kummottos neurocity-kuntoutushoitolan tapahtumis. Yritys osti kiinteistöi kunnilt pilkkahintaan ympäri maata, kauppahinta jätettisse maksamat ja myytisse eteenpäin jopa 1000 mut kumminki kertaisel simmottos sit vaa hinnal. Avustukssi myänsi Ray ja Eu, vai kummottos toimintaan kerättisse myäs lahjoitukssi. Ainoaks toimipisteeks jäi kuitenki hermosairairen palvelutalo Rymättyläs. Hoitolaitos meni realisointihuutokauppaan, rahat ovat kui mun nysse tarttis sano erelles kui vaa kateis. Kyl mar sit perustaja, omistaja, johtaja suamenruatsalaine Ravir Kumpler piileskelee erelles maan al.

      Lähde: http://www.usasuomeksi.com/

    • mie

      Kyl se ite sen kirjan väänsi,suorittelin tuoiota samoihin aikoihin ja luin siellä "vedoksen#, jonka mies kirjoitti sellissään olleella kirjoituskoeella..Tosin joku muu sen oikoluki. =)

    • Anonyymi

      Se hakkas sitä konetta virenin voimal kerran kuus vuorokautta yhteen pötköön.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5098
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1016
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      918
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe