Onko kellään samaa ongelmaa? tyttö on 1v ja 2kk.. Ei nukahda yksin päivä- eikä yöunille.. Varmaan vika on alunalkaen siinä, että ollaan nukutettu toista liian vanhaksi. Olisiko vinkkejä tai neuvoja miten saisi rauhottumaan omaan sänkyynsä? Tuntuu, että melkeen kaikki keinot on tullut kokeiltua..
Lapsi ei nukahda yksin sänkyyn..
mikässiinä..
214516
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
meillä neiti tarvitsi aina nukuttaa kantamalla ympäriinsä, sitten tuli ilta kun minä mies kannettiin tyttöä vuorotellen 1,5tuntia ja aina nukahti kyllä syliin ja annettiin siinä nukkuakkin tovi, mutta aina kun sänkyyn laitettiin alkoi huuto. ei enää jaksettu kannella joten annettiin tytön huutaa sängyssään ja puolen tunnin kuluttua nukahti. sen jälkeen ei ole ollut edes tarvetta nukuttamiseen, riitti vain kun vei tytön sänkyyn, annettiin pusut ja toivotettiin hyvät yöt. jos alkoi huuto jossain vaiheessa, mentiin käymään huoneessa ja sanottiin etät nyt nukutaan ja lähdettiin pois ja tyttö nukahti.
kuulostaa varmaan joistakin pahalta antaa vain huutaa, mutta ei enää muuta keksitty kun molemmilta oli käsistä voimat loppu. yksi puolituntinen huutoon meni, ei sen enempää. sen jälkeisinä öinäkään ei enää huudettu
pienen pitäisi osata nukahtaa yksin?
Eiköhän tuo ole ihan ikään kuuluvaa? Meillä poika nukahti itsekseen, kunnes täyti vuoden. Nykyään vaatii aina jonkun sänkynsä viereen, ennen kuin saa unen päästä kiinni.
hetkessä nukuttamisesta sillä että on vieressä niin miksi ei näin voi tehdä?
Minusta on ainakin järjetöntä huudattaa tuntitolkulla tai heijata sylissä tms jos tosiaan riittää että olet hetken vieressä.
Meillä nukkuu 6v vieläkin silloin tällöin vierssä,viikot kokonaan kun isänsä on työmatkoilla.
Jos ainoa syy on että lapsen TÄYTYY ohjesääntöjen mukaan osata nukahtaa ja nukkua yksin niin unohtaisin ja menisin lapsen ehdoilla ja pääsisin itsekin loppupelissä helpommalla,se oma aika kun siellä illassakin olis melko tärkeää monelle.
siitä, että se olisi parasta lapsen kannalta. Siis se, että on joku mukana nukahtamisvaiheessa. Miksi olisi? Siis ihan asiallisesti kysyttynä? Itse olen ainakin nähnyt esimerkinomaisena tapauksena, että lapsen vieressä nukuttiin ja nukutettiin aina lähes 7-vuotiaaksi saakka. Lapsi on kaikkea muuta kuin itsenäinen, itseensä uskova, ja näiden sijaan peesaakin kokoajan aikuisia ja vaatii näiltä hyväksyntää. En sano, että tuo nukuttaminen/nukkuminen olisi saanut sen aikaiseksi, mutta miksi ei olisi ollut osaltaan vaikuttamassa?
No tuossa nyt ei varmaankaan se vieressä nukuttaminen ole ainut syy siihen ettei lapsi itsenäisty. Uskaltaisin väittää, että suurin syy lapsen käytökseen juontaa juurensa siitä, kuinka häntä päivällä kohdellaan. Mutta jos se nukutustilanne on ainut jossa vanhemmat huomioivat lasta, niin ei ole ihmekään että lapsi haluaa pitää kiinni siitä tavasta.
et läheisyys ja vieressä nukuttaminen tekee lapsesta ei itsenäisen??
Kautta aikojen on nukuttu siskonpedeissä ja samassa huoneessa vanhempien kanssa ja hyvin on ihmiset itsenäistyneet,typerä nykyajan ajatus,kun kaikki riippuu jostain ja lasten kasvatus on tunteetonta suorittamista.
siis noin pieni lapsi,miksi sen ikinä pitäis osata nukahtaa yksin?
meillä oli aikoinaan käytössä soiva mobile, jonka kanssa poika nukahti aina itsekseen omaan sänkyyn. mobile oli sitä mallia, jonka voi laittaa pöydälle kun lapsi alkaa nousta sängyssään, ja siihenhän me sitten turvauduttiin kun helpolla haluttiin päästä.
nyt kuitenkin ollaan oltu jo puolisen vuotta ilman mobilea, välillä poika tarvitsee jonkun viereensä nukahtamisen ajaksi ja välillä taas ei. me tehdään niin, että jos poika alkaa itkeä sängyssä, mennään sängyn viereen istumaan ja silitellään/ taputellaan kunnes poika rauhoittuu, ja sitten lähdetään pois huoneesta. todella harvoin ollaan nostettu poika pois sängystä sinne laittamisen jälkeen. itse en ole koskaan pystynyt jättämään poikaa itkemään yksin sänkyyn, mutten toki tuomitsekkaan sitä! jokaisella on oma tyylinsä..
meillä kuitenkin on toiminut tuo sängyn vieressä oleminen, nykyään ei tarvitse poikaa nukuttaa kun ehkä pari kertaa kuussa, on tietysti välillä viikkoja jolloin tarvitsee olla useempana iltana/ päivänä vieressä kunnes toinen nukahtaa. ei kuitenkaan olla otettu asiasta sen suurempaa stressiä missään vaiheessa...
poika tulee myös aamuyöllä aina meidän sänkyyn nukkumaan, eikä sekään niin hirveä asia mielestäni ole. toinen on pieni vaan kerran, ei tätä montaa vuotta kestä :)
kannattaa kokeilla olisiko jostain unilelusta yms. apua, meillä ainakin nukuttaminen helpotti kun ei annettu tuttia enää muuta kuin nukkumaan mennessä pojalla myös sängyssä oma uninalle, jota ei muissa leikeissä käytetä..
että vähän yli vuoden ikäistä pidetään jo liian vanhana nukuttamiseen..Pitäisi olla itsestäänselvää että jos nukutusta tarvii niin se lapselle suotaisiin.
Tuntuu aina yhtä pahalta lukea tällaisesta "ongelmasta".
Biologisesti on täysin luonnollista, että pienen lapsen vieressä ollaan kunnes hän nukahtaa. Biologisesti on myös täysin luonnollista, että nukutaan samassa huoneessa. Lapsi toimii vain siten, kuin hänen "biologiaansa" on koodattu. Hän toimii vaistojensa mukaan, ei sen mukaan, että nykyään "ohjekirjassa" lukee, että jo 1 vuotiaan täytyy osata nukahtaa itsenäisesti. Tässä tämä länsimainen yksilökeskeinen kulttuuri pääsee kukoistukseensa. Itsenäistyminen ja yksin pärjääminen on tärkeämpi arvo kuin perusturvallisuuden kehittyminen. Jotta perusturvallisuus voisi kehittyä, lapsen luona ollaan kunnes hän nukahtaa. Niin kauan, kunnes hän ei enää tarvitse turvaa. Lapset ovat yksilöitä tässä asiassa. Jos kaverin lapsi osaa nukahtaa 1 vuotiaana, oma lapsi voi osata saman kovin arvostetun taidon vasta 5 vuotiaana. Nukutushetki voi olla kaunis ja rauhallinen hetki. Hetkestä pitäisi luoda turvallinen, jotta myöhemminkään nukkumaankäynnistä ei muodostuisi ongelmaa tai pelkoa. Tuutulaulua ja vieressä istumista kunnes nukahtaa. Ensin opetetllaan sängyssä pysyminen. Kiinniottoralliksi tilannetta ei kannata päästää. Joskus myöhemmin voi kokeilla, tuleeko huutoa, jos poistuu ennen nukahtamista.
Säälittää niin kovin nuo pikkuiset, kun vanhemmat yrittävät opettaa nukahtamaan yksin. Maailma on julma, mutta ei sitä pitäisi noin pienelle osoittaa.
oksettaa tuon kaltaiset viestit. 'Sama mieltä...' kirjoitti, että "Biologisesti on täysin luonnollista, että pienen lapsen vieressä ollaan kunnes hän nukahtaa. Biologisesti on myös täysin luonnollista, että nukutaan samassa huoneessa. Lapsi toimii vain siten, kuin hänen "biologiaansa" on koodattu." Niin että mitenkä perustelet nämä väitteesi. Ärsyttävää kun (typerät) ihmiset heittelevät ilmaan muka-totuuksia, mutu-teoriaa, perustelematta niitä millään tapaa. Jos koet tuntevasi itsesi fiksummaksi käyttäessäsi tuollaista kieltä, niin valitettavasti kaikki yliopiston käyneet ihmiset tunnistavat feikin.
vai että ihan oksettaa...taidat itse kuulua huudattajiin.. Ja mikäs siinä, tapansa kullakin. Itseäni ei nukuttaminen haittaa, kiva rauhallinen hetki päivän päätteeksi.
mun tyttö jo 1v5kk,mut en ota stressiä,tavallaan se on silti viel aika pieni,mutta...
koska se juo vielä maitoa niin laitan sen pullon kanssa sänkyyn,sanon että tulen kohta ja jätän oven sen verran auki et se näkee mut joka kerta ku kävelen ohi.eli se tietää et oon hålleilla.on nukahtanu niin muutaman kerran
Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin unikoulusta: http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,824,2547,6444,6445,7649
Jos lapsi herää ympäristössä, joka on selkeästi erilainen kuin se, missä hän nukahti, hän havahtuu kiinnittämään tähän asiaan täyden huomionsa. Evolutiivisesti on ymmärrettävää, että pienen lapsen on tärkeätä aika ajoin tarkistaa ympäristö: Mikäli emo olisi siirtynyt leiriltä eteenpäin ja hänet olisi unohdettu, hänellä olisi vielä mahdollisuus huutamalla tulla huomatuksi ja otetuksi mukaan.
Unitutkimukset siis osoittavat, että terve vauva usein herää unisyklinsä kevyimmissä kohdissa nukahtaakseen joko itse tai autettuna uuteen sykliin. Koska vauva herää oman unisyklinsä mukaan, hän saa tarvitsemansa unen ja on päivisin virkeä - päinvastoin kuin häntä hoitaneet aikuiset. Unihäiriöiset vauvat eivät pysty itse auttamaan itseään uneen herättyään, kun taas hyvin nukkuvat pystyvät. Huonojen nukkujien hoidon kulmakivi on tukea lapsessa olevaa säätelyjärjestelmää, jonka varassa hän myös pystyy herättyään painumaan takaisin uneen. Tämä edellyttää vauvan aktivoimisen välttämistä ja tiettyjen biologisesti rauhoittavien menetelmien toistuvaa harjoittamista.
Pimeä lisää lapsen hätää, joten huone on hyvä pitää hämäränä. Tämä myös auttaa vanhempaa tarvittaessa hoitamaan lasta ilman lisävalaistusta, joka toimisi lasta havahduttavana aistiärsykkeenä. Myös yksinäisyys laukaisee vauvan hätäännystä (vrt. heräämisen biologinen tehtävä), joten pienen vauvan luo on tärkeätä mennä ennen kuin hänen itkunsa voimistuu tapailevasta itkusta paniikkihuudoksi.
Pystyyn nouseva vauva on vaikeampi saada rauhoittumaan uneen kuin makuullaan pysyttelevä. Samalla vauva on vakiinnuttamassa valikoivaa kiinnittymissuhdetta vanhempiinsa. Vauvan havahtuminen erillään olemiseen lisää pelkoa nopeasti.
Yksin nukkumisen vaikeuksissa ja siirtymäkohteen käytössä korostuu länsimaisen vanhemmuuskulttuurin erityinen vaikeus. Pyrimme korostamaan lapsen itsenäisyyden ensisijaista arvoa ja tukemaan kaikkea kehitystä, joka saa hänet selviämään jo varhain omillaan. Tämä ei kuitenkaan ollut ihmislajin kehityksellinen, evolutiivinen päämäärä, vaan lapseen on virittynyt vahva taipumus varmistaa kiinnittymisen kohteen läsnäolo ja läheisyys oudoissa ja uhkaavissa tilanteissa, joista pimeys on biologisesti keskeisin.
Nukkumiskäyttäytymisen tutkijat ovat todenneet, että siirtymäkohde tunnetaan ilmiönä ainoastaan teollistuneessa Euroopassa ja sen kulttuuria omaksuneissa maissa. Muualla, jossa pienet lapset nukkuvat läheisessä yhteydessä vanhempiinsa, äidin ulkopuoliselle kohteelle ei ole tarvetta. Lähellä nukkuminen näyttää toisten tutkimusten mukaan myös vähentävän lapsen heräilyä synkronoimalla lapsen ja äidin unirytmejä ja hengitysrytmejä toisiinsa. On näyttö siitäkin, että yhdessä nukkuminen vähentäisi kätkytkuoleman riskiä, koska lapsen hengityksen säätyminen äidin tahtiin vähentäisi äkillisen, hengityskatkokseen liittyvän hapen puutteen vaaraa. Vierellä nukkuminen on kuitenkin meidän kulttuurissamme paheksuttua, eikä meillä ole kulttuuriin liittyviä suojarakenteita vanhempien suhteen säilymiselle tässä tilanteessa vireänä.
Perhepeti on ihmisen perusmalli
Unihäiriöt ovat länsimainen ilmiö
Kun vauva tulee perheeseen, hän on valmis mukautumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. "Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että mikä tahansa ympäristö tuottaisi tasapainoisen vauvan", lastenpsykiatri Jukka Mäkelä korostaa.
Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat yhä äitiensä tai perheidensä kanssa. Länsimaissa alettiin lapsia nukuttaa erillään 1800-luvulla, aluksi ylemmissä sosiaaliluokissa. Kuten monet muutkin asiat, tapa alkoi levitä laajemminkin. Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin". Tämä tapa perustuu hänen mielestään puhtaasti aikuisen tarpeeseen: "Nisäkäspennun paikka on emon ihoa vasten". Emolla hän tarkoittaa niin isää kuin äitiäkin, tai muuta läheistä aikuista.
Perhepedissä hyväksytään lapsen tarve olla vanhempansa lähellä niin yöllä kuin päivälläkin. Yhdessä nukkuvat perheet eivät usein pidä esimerkiksi vauvan yöheräämisiä huonona tapana, josta on päästävä eroon, vaan kehitysvaiheena, joita tulee ja menee. Näissä perheissä perustan laskeminen turvallisuuden ja läheisyyden varaan nähdään tärkeämpänä kuin lapsen varhainen itsenäistyminen.
Aikuisen läheisyys auttaa lapsen epäkypsää hermostoa itsesäätelyyn unen aikana. Se voi jopa vähentää kätkytkuoleman riskiä estämällä lasta vaipumasta liian syvään uneen Vanhemman hengitys myös rytmittää lapsen hengitystä.
Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä. Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin. Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin:
"Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."
Loput : http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml
http://imetystukilista.net/sivut/index.php?option=com_content&task=view&id=95&Itemid=139
Äidin ja lapsen erillään nukkuminen on uusi länsimainen tapa. Edelleenkin suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat äitiensä tai perheittensä kanssa yhdessä. Länsimaissa erillään nukkuminen yleistyi 1800-luvulla ja aluksi vain ylemmissä sosiaaliluokissa.
Erillään nukkuminen on ennen kaikkea sosiaalinen tapa, joka ei pohjaudu ihmisen biologisiin tarpeisiin. Muihin nisäkkäisiin verrattuna ihmisvauva on neurologisesti kypsymätön, ja siksi jatkuva läheisyys äidin kanssa päivin ja öin on tarpeen maksimoimaan eloonjäämisen ja hyvinvoinnin. Vauvan kevyempi uni, lyhyemmät unisyklit ja tiheämmät heräämiset palvelevat kaikki näitä tarpeita. Äidin läheisyys ja välitön tarpeidentyydytys niinikään turvaavat elämän alkutaivalta.
Äidin jatkuvan läheisyyden ja ympärivuorokautisen hoivan merkitys on alettu ymmärtää pikkuhiljaa myös lääketieteen piirissä.
Synnytyssairaalat rakentavat kiireesti perhehuoneita, joissa myös isät voivat viettää vauvan elämän ensimmäiset päivät yhdessä perheensä kanssa. Synnyttäneiden osastoilla vauvat ovat äidin hoidossa alusta saakka.
Edistyksellisimmät sairaalat suosittelevat, että vauva myös nukkuisi äidin vieressä ja pahoittelevat sairaalan sänkyjen kapeutta
Vauva on siis neurologisesti ja kehityksellisesti epäkypsä nukkumaan yksin. McKennan tutkimustulokset tukevat sitä oletusta, äidin lähellä nukkuminen aktivoi vauvaa hengittämään. Kun vauvan hengitys katkeaa, äiti ehkä tiedostamattaan liikahtaa, mikä taas havahduttaa vauvaa sen verran, että hengitys taas jatkuu. Vauva tuntee patjan välityksellä äidin hengityksen sekä kuulee sen rytmin, mikä auttaa vauvaa rytmittämään omaa hengitystään. Yksin nukkuvalla vauvalla tätä valvontamekanismia ei ole. Suoraan näistä tuloksista ei kuitenkaan voi sitä johtopäätöstä vetää, että yhdessä nukkuminen ehkäisisi kätkytkuolemia. Tätä mieltä on kuitenkin lastenlääkäri, lääketieteen tohtori William Sears, 8 lapsen isä ja perhepedin vankkumaton kannattaja. Hän lisää vielä, että nimenomaan rintaruokituilla lapsilla kätkytkuoleman riski on pienempi. Hän perustaa hypoteesinsa puhtaasti henkilökohtaiselle vakaumukselle, jossa kuitenkin on perusteita olla totta. Onhan niin, että nimenomaan rintaruokitut vauvat heräilevät keskimäärin useammin öisin kuin korvikkeella ruokitut, koska rintamaito sulaa nopeammin kuin korvike. Tämä voisi olla yksi luonnon mekanismeista suojata vauvaa liian syvältä ja liian pitkältä unelta, josta vielä kehittymättömät säätelymekanismit eivät saa vauvaa hereille, varsinkaan jos vauva nukkuu yksin omassa sängyssään, mahdollisesti jopa omassa huoneessaan.
Myös äidin voi sanoa olevan "kehityksellisesti epäkypsä" nukkumaan erossa vauvasta. Äiti todennäköisesti heräilee ainakin aluksi useita kertoja yössä tarkistamaan, vieläkö vauva hengittää. Jokaisesta risauksesta äiti on hetkessä vauvan sängyn vieressä, ja pahimmassa tapauksessa vauva säikähtää tätä hämärästä ilmestyvää pörrötukkaista aavetta ja herää itkemään. Onhan paljon helpompaa vain ojentaa kätensä ja laskea se rauhoittavasti vauvan päälle ja jatkaa unia.
Vauvat nukkuvat parhaiten äitiensä läheisyydessä, koska heidän tarpeensa tulevat näin nopeammin tyydytetyiksi ja he ovat rentoutuneempia. Vauvojen uni on ensimmäisten 3-4 kuukauden aikana hyvin erilaista kuin aikuisten, esimerkiksi REM-unen osuus on suurempi kuin aikuisilla. Vauvan kypsymättömät aivot eivät aluksi osaa säädellä hengitystä, joka vaihtelee erilaisten unijaksojen mukaan, mutta vauvat osaavat kyllä mukauttaa hengityksensä äidin hengityksen ja unirytmin mukaiseksi. Kyvyllä saattaa olla kätkytkuolemia ennaltaehkäisevä vaikutus, yksin nukkuvilla vauvoilla hengityksen "tahdistaja" puuttuu. Yksin nukkuvat vauvat vaipuvat syvempään uneen ja heidän yhtäjaksoiset unijaksonsa ovat pidempiä kuin yhdessä vanhempien kanssa nukkuvilla vauvoilla.
Jos äidin ja lapsen unirytmi on sama, äiti ei väsy kohtuuttomasti, koska hän havahtuu yöllä ruokkimaan vauvaansa molempien unen ollessa keveimmillään. Yösyöttöihin ei kulu paljon aikaa, ja äiti saa nukuttua pidempiä yhtäjaksoisia unijaksoja.
Terveiden pienten lasten uniongelmat ovat länsimainen ilmiö. Vauva itkee ja on levoton öisin, jos hän joutuu nukkumaan kaukana vanhemmistaan.
Perheen nukkuminen yhdessä on tavallista suuressa osassa maailmaa ja useissa erilaisissa kulttuureissa. Vain teollistuneissa länsimaissa perheenjäsenet nukkuvat erillään.
Loput artikkelista:
http://blogit.hernekeppi.fi/index.php?itemid=49
Antroplogi ja unitutkija James Mckenna kiinnostui vauvojen unesta jo vuonna 1978. Siitä lähtien hän on tutkinut millaista vauvojen uni on ja miten vauvat parhaiten nukkuvat. Hänellä on yksi ainoa ohje kaikille vanhemmille:
"Nukkukaa lastenne kanssa!", ja paljon tätä ohjetta tukevaa tausta-aineistoa. McKenna on tarkkaillut vähintäänkin satoja äiti-lapsipareja unilaboratoriossaan ja on havainnut saman kaavan yhä uudelleen ja uudelleen.
McKennan mukaan vauvojen unta säätelee samassa huoneessa ja sängyssä nukkuvien hengitys, vauva tahdistuu äidin (yleensä vauvan vieressä nukkuja on äiti) hengityksestä ja liikkeistä. Tämä ilmiö saattaa olla yhteydessä kätkytkuolemiin, joskin niihin vaikuttavat todennäköisesti lukuisat muutkin tekijät. On kuitenkin viitteitä siitä, että joissain tapauksissa yksin nukkuva vauva saattaa vaipua liian syvään uneen, koska hänellä ei ole vierellään "tahdistajaa".
Loput: http://blogit.hernekeppi.fi/index.php?itemid=204
Kirjaa lukiessa alkaa tosiaan vaikuttaa päättömältä se, millaisia ponnistuksia länsimaiset vanhemmat suorittavat yrittäessään saada vastasyntyneen tai pienen vauvan nukkumaan omassa sängyssään. Jackson käy läpi tutkimuksia, joiden mukaan läheisyys on elintärkeää vastasyntyneelle vauvalle: iho, äidin läsnäolo ja kosketukset. Ilman näitä vauva kärsii, sen kehitys hidastuu. Tämä tiedetään, samoin se, että huutaessaan lapsi ei suinkaan harjoita keuhkojaan (kuten Viktorian ajan Englannissa väitettiin).
Läheisyys ja ihokosketus on lapselle elintärkeää, ja Jacksonin siteeraaman asiantuntijan mukaan vauva tarvitsee äidin läheisyyttä vielä enemmän yöllä kuin päivällä; enemmän pimeässä kuin valoisan aikaan.
Käy muun muassa selväksi, että yöheräily ja uniongelmat ovat harvinaisempia niissä ympyröissä, joissa vauvat nukkuvat vanhempiensa vieressä. Eli paradoksaalisesti tapa erottaa vauvat vanhemmistaan, jotta vanhemmat saisivat nukkua rauhassa, aiheuttaakin usein päinvastaista.
”Miksi ihmeessä ammattilaiset ovat niin huolestuneita toisista tavoista, mutta eivät toisista ollenkaan. Me puemme vauvalle vaipat ja tiedämme, että niistä päästään kyllä eroon siihen mennessä, kun lapsi täyttää kolmekymmentäviisi. Silti vauvojen, jotka tuuditetaan uneen tai otetaan vanhempien sänkyyn nukkumaan, uhkaillaan jäävän loppuiäkseen riippuvaisiksi. Älkää vain rakastako niitä liikaa tai ne rupeavat vaatimaan sitä.”
Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apjackson.html
Ruotsalainen lääkäri ja käyttäytymistutkija Tomas Ljungberg kirjoittaa vihkosensa alussa, että käsitys siitä, miten lapsia tulisi hoitaa, on vaihdellut eri aikakausina ja eri kulttuureissa paljon. Välillä on oltu sitä mieltä, että lapsi on jätettävä omiin oloihinsa, jotta hän kehittyisi itsenäiseksi. Välillä taas väitetään, että lapsi voi parhaiten, kun saa olla fyysisesti lähellä aikuista. Toisinaan on suositeltu imetystä neljän tunnin väliajoin, toisinaan taas lapsentahtista imetystä lapsen oman halun mukaan. Joskus lapsia on imetetty useita vuosia, joskus imetys lopetettu jo parin kuukauden jälkeen. Mistä voimme tietää, mikä on oikea tapa, jos vaistomme eivät sitä kerro?
Ljungberg etsii ja esittelee luonnollista, luonnonmukaista tapaa hoitaa lapsia. Hän tutkii ihmisen biologista alkuperää, ja perustelee biologian, humaanietologian ja evoluutiopsykologian avulla sitä, mikä tapa hoivata jälkeläisiä on ihmislajille luontainen.
Ljungbergin mukaan yhteiskuntamme on pahasti vinksahtanut ja vieraantunut. Monet pulmat lasten kanssa vältettäisiin, jos etsittäisiin luonnonmukaisempaa tapaa olla lasten kanssa. Vihkosensa lopuksi Ljungberg listaa näitä tapoja. Mitä nykyäiti tai -isä voi yrittää tehdä? Voi esimerkiksi, Ljungberg kirjoittaa, yrittää olla tunteva ja herkkäkuuloinen lapsensa viestien suhteen. Kiirettä olisi hyvä välttää ja antaa aikaa vanhemman ja lapsen tunnesuhteen muodostumiselle. Vanhemman pitäisi olla lapsen saatavilla – myös kantamista Ljungberg suosittelee, kun lapsi on pieni. Samoin hän suosittelee nukkumista yhdessä lapsen kanssa.
Viimeiseksi hän vielä kehottaa - erilaisten oppien ja teorioiden sijaan - vanhempia kuuntelemaan sisintään ja omia tunteitaan. ”Kun seuraamme omia tunteitamme, seuraamme biologisia juuriamme ja annamme lapsillemme luonnollisemman ja alkuperäisemmän elämän alun”, hän kirjoittaa. Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apljungberg.html
Liedloff siis kritisoi meidän länsimaista lastenhoitokulttuuriamme kovin sanoin siitä, miten vaistoista vieraantunutta se on. Äidit ehkä vaistoavat, mikä olisi oikein pienen vauvan kanssa – mutta eivät uskalla luottaa omaan vaistoonsa. Voiko varhaista ”sylivaiheen deprivaatiota” sitten paikata enää myöhemmin lapsuudessa? Liedloffin mukaan pikkulapset hyötyvät valtavasti siitä, että he saavat tulla syliin, syleihin, aina kun tahtovat, ja nukkua vanhempiensa sängyssä näiden kanssa.
Yleensä lapset jo melko pian, saatuaan läheisyyttä kyllikseen, haluavat omasta aloitteestaan siirtyä omaan sänkyyn. Liedloffin mukaan alusta asti ”perhepedissä” nukkuneet lapset yleensä haluavat siirtyä omaan sänkyyn kahden vuoden paikkeilla.
Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apliedloff.html
Luuletko meitä aivan hulluksi, vai miksi tuolaisia kopioit.
Perusteluja nukkumiseen tässä!! 26.02
Lisää perusteluja tässä!!! 26.02
Ja vielä perusteluja.. 26.02
lisää perusteluja... 26.02
ja tässä lisää.... 26.02
siihen touhuun.
Älä suotta kiirehdi vaan anna hänelle turvallinen yö uni,olemalla se hetki hänen vieressä että saa unen.
Tottakai siitä on vaivaa,mutta lapsista on ja kaiken vaivan jonka näet,saat korkojen kera takaisin,kun sinulle kasvaa sinuun luottava,perusturvallisuuden omaava lapsi.
Olen kaksi lasta kasvattanut,toisen jo aikuiseksi ja en edes muista kuinka pitkään nukutin,koin sen niin,et ei pienen ihmisen tarvitse yksin olla niin herkällä hetkellä kuin illalla nukahtamisessa.
Lapseni ovat edellä kuvaamiani, luottavaisia tasapainoisia,itsenäisiä,mitään pelkoja tai ongelmia ei ole ollut.
Ihan ahdistaa,kun ajattelen miten paljon suomessakin huudatetaan iltaisin lapsia,vaan siksi et jostain on saatu päähän,että pitää nukahtaa yksin???Voi pienet syyttömät raukat.
kuinka voitte oikeasti kannustaa moiseen? mun tyttö oli välillä TODELLA huono nukahtaja ja jouduin nukuttamaan meidän sängys toista tuntia ja kun tyttö muutenkin on tosi vähäuninen(8-10h/vrk ja ikää nyt2v) niin olin itse IHAN LOPPU kun ei minkäänlaista vapaa-aikaa moniin viikkoihin. luojan kiitos ystäväni neljän lapsen äiti käski mua laittamaan tytön raaásti omaan sänkyyn ja pois huoneesta. pari iltaa itki mut nyt parisuhdekin tuon ajan ja hermojen takia taas parempi. tää on myös mun suositus, sorke