Lahjontaa...

Suomen valtion omistama finnair on syyllistynyt lahjomaan valtakunnansovittelija saloniusta.
Minkä valtion instanssin tämä tulisi tutkia?
Tämä ei ole mikään käytäntö finnairilla. Tämä hätävalhe finnairin lentotoimintaryhmän johtajalta myös tutkinnan arvoinen asia...
Saadaan valtion yhtiöstä "lahjonta" kuriin..
hienoa hienonen ja johtajasi!!!!
191741
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Aika outoa ettei tavllinen virkailija voinut asiaa
hoitaa vaan johtajatason mies tuli päättämään
valtakunnansovittelijan siirrosta business-luokkaan ;)

Äänestä
  • Luin tossa juuri Hesarin nettisivuilta eilistä uutisointia ja siinä oli aika hauska, ehkä jopa tarkoituksellinen yhteensattuma.

    Kerrottiin, että lonkkavikansa vuoksi Salonius oli tilannut väljemmän paikan exitin kohdalta, jota ei turvallisuussyistä voitu toteuttaa. Näin hänet oli siis ihan normaalikäytännön vuoksi siirretty business-luokkaan. Ja tästäkö meteli syntyi. Salonius vetäytyi sovittelusta ja ohjasi jatkoneuvottelut sijaiselleen Esa Longalle. Ja HS uutisoi asian "Esa Lonkalle".

    Salonius on tässä käsittääkseni ihan "bona fide", enkä usko ollenkaan mihinkään lahjontatarkoitukseen. Ja sama kai lopulta on, kuka sitä vyyhtiä purkaa, Salonius vai Lonka, molemmat päteviä sovittelijoita. Pääasia, että valtakunan lähes ykköspuheenaihe saataisiin vihdoin järkevään ja kansalaisten oikeustajua vastaavaan päätökseen.

    Äänestä

  • Ihan älytöntä kirjoitti:

    Luin tossa juuri Hesarin nettisivuilta eilistä uutisointia ja siinä oli aika hauska, ehkä jopa tarkoituksellinen yhteensattuma.

    miksi Finnair antaa kaksi eri selitystä? Toinenhan oli ylibookaus. Ja miksi lupa piti oikein johtajalta saada?
    Jokin tässä "haisee".

    Äänestä

  • juyt kirjoitti:

    miksi Finnair antaa kaksi eri selitystä? Toinenhan oli ylibookaus. Ja miksi lupa piti oikein johtajalta saada?
    Jokin tässä "haisee".

    Olen kyllä seurannut asiaan liittyvää uutisointia, enkä ole noteerannut mitään erityislupaa, vaan ainoastaan maininnan normaalikäytännöstä. Voin olla täysin väärässä, mutta olisin kiinnostunut, jos tämmönen näkökulma asiassa on olemassa. Mutta siis vain faktoja ja täysin asiasta sivulliselle henkilölle.

    Äänestä

  • Ihan älytöntä kirjoitti:

    Luin tossa juuri Hesarin nettisivuilta eilistä uutisointia ja siinä oli aika hauska, ehkä jopa tarkoituksellinen yhteensattuma.

    Kerrottiin, että lonkkavikansa vuoksi Salonius oli tilannut väljemmän paikan exitin kohdalta, jota ei turvallisuussyistä voitu toteuttaa. Näin hänet oli siis ihan normaalikäytännön vuoksi siirretty business-luokkaan. Ja tästäkö meteli syntyi. Salonius vetäytyi sovittelusta ja ohjasi jatkoneuvottelut sijaiselleen Esa Longalle. Ja HS uutisoi asian "Esa Lonkalle".

    Salonius on tässä käsittääkseni ihan "bona fide", enkä usko ollenkaan mihinkään lahjontatarkoitukseen. Ja sama kai lopulta on, kuka sitä vyyhtiä purkaa, Salonius vai Lonka, molemmat päteviä sovittelijoita. Pääasia, että valtakunan lähes ykköspuheenaihe saataisiin vihdoin järkevään ja kansalaisten oikeustajua vastaavaan päätökseen.

    kun mm. raskaana oleva nainen tilaa finnairilta exit -paikan niin se upgreidataan koneessa bisnesluokkaan. Tätähän kannattaa kokeilla, jos kuulemma on aivan niin normaalia.

    Äänestä

  • heitäppä linkki kirjoitti:

    Olen kyllä seurannut asiaan liittyvää uutisointia, enkä ole noteerannut mitään erityislupaa, vaan ainoastaan maininnan normaalikäytännöstä. Voin olla täysin väärässä, mutta olisin kiinnostunut, jos tämmönen näkökulma asiassa on olemassa. Mutta siis vain faktoja ja täysin asiasta sivulliselle henkilölle.

    Finnairin tiedotuspäällikkö Senja Larsen kertoi lentotoimintaryhmän johtajan antaneen luvan siirtoon. Tämän päivän Iltalehdessä puhutaaan ylibuukkauksesta.

    Äänestä

  • sitä, että kirjoitti:

    kun mm. raskaana oleva nainen tilaa finnairilta exit -paikan niin se upgreidataan koneessa bisnesluokkaan. Tätähän kannattaa kokeilla, jos kuulemma on aivan niin normaalia.

    Yleensä porttivirkailija tekee upgreidauksen.

    Äänestä

  • fghsdf kirjoitti:

    Yleensä porttivirkailija tekee upgreidauksen.

    On syntynyt ennakkotapaus ja lienee jo nyt normaalikäytäntö.

    Ostatte turistiluokan lipun, ja kun lähtöselvityksessä ilmoitatte viastanne, teidät
    Finnairin normaalikäytännön mukaan automaattisesti siirretään bisnesluokkaan.
    Eikä lisämaksuja.

    Mukavaa matkaa!

    Äänestä

  • Finskillä tietysti kirjoitti:

    On syntynyt ennakkotapaus ja lienee jo nyt normaalikäytäntö.

    Ostatte turistiluokan lipun, ja kun lähtöselvityksessä ilmoitatte viastanne, teidät
    Finnairin normaalikäytännön mukaan automaattisesti siirretään bisnesluokkaan.
    Eikä lisämaksuja.

    Mukavaa matkaa!

    Kuka enää viitsii maksaa bisnesluokan lipusta, kun Finskin normaalikäytäntö on, että lonkkavikaiset ja muut vaivaiset siirretään bisnekseen turistista??? Tätä tapahtuu tiedotajan mukaan useita satoja tapauksia päivässä. Oiva säästökohde myös firmoille, ohjeena työläisille on mainita sana kipu ja lonkkavika portilla. Kiva tietää jatkoa ajatellen :) T. Lonkkavikainen ;)

    Äänestä

  • fga kirjoitti:

    Finnairin tiedotuspäällikkö Senja Larsen kertoi lentotoimintaryhmän johtajan antaneen luvan siirtoon. Tämän päivän Iltalehdessä puhutaaan ylibuukkauksesta.

    Mielenkiintoista nähdä, mihin tuo homma johtaa. Sinällään hassua, ihan semanttisesta näkökulmasta, että Finskin puolelta on 2 kpl johtajia nyt eri rooleissa mukana työkiistassa. Eli johtajat Sievänen ja Hienonen. Ei nimi miestä pahenna, ihan sattumastahan tässä on kyse.
    Mielenkiintoista on myös se, että noinkin ison organisaation tiedotus tökkii. Siis ensin turvallisuussyyt ja myöhemmin ylibuukkaus.

    Ja edelleen jos jatketaan semantiikan alueella, Lonka syrjäyttää lonkkavikaisen Saloniuksen.
    On tämä elämä joskus kliffaa, kun sen parhaat palat osaa ottaa irti.

    Äänestä

  • lonkkavikainen ;) kirjoitti:

    Kuka enää viitsii maksaa bisnesluokan lipusta, kun Finskin normaalikäytäntö on, että lonkkavikaiset ja muut vaivaiset siirretään bisnekseen turistista??? Tätä tapahtuu tiedotajan mukaan useita satoja tapauksia päivässä. Oiva säästökohde myös firmoille, ohjeena työläisille on mainita sana kipu ja lonkkavika portilla. Kiva tietää jatkoa ajatellen :) T. Lonkkavikainen ;)

    Eiköhän Saloniuksen palkoilla olis voinut buukata alunperinkin jo bisnesluokan puolelle??
    Jos on edes kerran käynyt lentokoneessa, tietää varmasti millaista on siellä sillipurkissa istua.
    Minulla on ihan normaalit lonkat, mutta mukavuussyistä varaan paikan bisnespuolelle, jos sellaista on saatavilla. Ihan tavan duunarin palkalla..

    Äänestä

myös lentäjien ja lentoemäntien sukulaisille ja tuttaville järjestämät paremmat paikat koneessa?

Äänestä
  • pistäisi perhettään bussilla tulemaan perästä..

    Äänestä

  • Lahjontaa on kun yritetään vaikuttaa henkilön päätökseen antamalla henkilölle jonkinlaista hyötyä, taloudellista tms.

    Äänestä

  • ole ääliö! kirjoitti:

    Lahjontaa on kun yritetään vaikuttaa henkilön päätökseen antamalla henkilölle jonkinlaista hyötyä, taloudellista tms.

    Salonius toimii ainoastaan puheenjohtajana osapuolten neuvottelussa , ei päättäjänä.
    Sovittelijan lahjonta ei silloin hyödytä yhtään mitään ,pikemminkin päinvastoin .

    Äänestä

  • Profiitti kirjoitti:

    Hän tekee myös itse sovintoesityksen.

    Äänestä

  • yuyuii kirjoitti:

    Hän tekee myös itse sovintoesityksen.

    Jota osapuolet eivät hyväksy ennen kuin ovat sen sisältöön tyytyväisiä.

    Äänestä

  • Profiitti kirjoitti:

    Salonius toimii ainoastaan puheenjohtajana osapuolten neuvottelussa , ei päättäjänä.
    Sovittelijan lahjonta ei silloin hyödytä yhtään mitään ,pikemminkin päinvastoin .

    http://jyrkivirolainen.blogspot.com/

    Äänestä

  • kas vain kirjoitti:

    salonius oli phuketin koneessa,ei bangkokin, menopaluu comfort-luokassa 250 euroa lisämaksua,eipä ole isolahjus,eräät puhuu tonneista,comfort-luokka ei ollut edes täynnä paluumatkalla,plus-pisteillä saa paremman luokan,jos on tilaa !!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

valtion omistama firma... kirjoitti:

Suomen valtion omistama finnair on syyllistynyt lahjomaan valtakunnansovittelija saloniusta.
Minkä valtion instanssin tämä tulisi tutkia?
Tämä ei ole mikään käytäntö finnairilla. Tämä hätävalhe finnairin lentotoimintaryhmän johtajalta myös tutkinnan arvoinen asia...
Saadaan valtion yhtiöstä "lahjonta" kuriin..
hienoa hienonen ja johtajasi!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu