Niin vain luulin, että ei voi Nokiasta Suomessa joutua tien päälle.
Tuudittauduin tähän ajatukseen, kun uraani olin tehnyt jo 8 vuotta.
No tänään ura loppui. Sain irtisanomislapun käteeni. Jos olisin saanut tarjouksen vapaaehtoisesta eroamisesta, niin olisin saanut sentään 15 kuukauden palkan. nyt saan vain 3 kuukauden irtisanomisajan palkan ja käskyn pakata tavarani heti.
2003, pari vuotta sen jälkeen, kun pääsin töihin, hankimme perheeni kanssa omakotitalon ensiasunnoksi. Vaimo alkoi tehdä lapsia ja nyt on kolmas saanut alkunsa viime loppuvuodesta. Vaimo on ollut koko ajan äitiyslomalla, tai hoitovapaalla. Hän uhrasi uransa perheen takia. Minun tehtäväni oli hoitaa rahat talouteen.
En pysty suoriutumaan omasta osuudestani perheen elämässä. Rahaa ei enää kohta ole asunnon lyhennyksiin, saati sitten mihinkään ylimääräiseen. Elimme palkallani juuri ja juuri pientä ylellisyyttäkin joskus harvoin nauttien.
Vaikeaa on, mutta täytyy ilmeisesti alkaa miettiä asunnon vaihtamista pienempään pikapuoliin, jollei töitä löydy. Toisen auton ajattelin laittaa myyntiin. Kesäloma taidetaan viettää ihan kotosalla tänä kesänä.
Nyt on kieltämättä huonot housuissa. Alani työllisyys näyttää huonolta. Tuttavien asunnon myyntiyritykset näyttävät olevan vain yrityksiä. Tarjouksia kyllä tulee, mutta vain noin 40 % pyyntihinnasta. Näyttää olevan tämänpäivän trendi.
Huh huh. Unettomia öitä on edessäpäin. Laihana lohtuna, on että en ole tilanteessa yksin.
Tuudittauduin tähän ajatukseen, kun uraani olin tehnyt jo 8 vuotta.
No tänään ura loppui. Sain irtisanomislapun käteeni. Jos olisin saanut tarjouksen vapaaehtoisesta eroamisesta, niin olisin saanut sentään 15 kuukauden palkan. nyt saan vain 3 kuukauden irtisanomisajan palkan ja käskyn pakata tavarani heti.
2003, pari vuotta sen jälkeen, kun pääsin töihin, hankimme perheeni kanssa omakotitalon ensiasunnoksi. Vaimo alkoi tehdä lapsia ja nyt on kolmas saanut alkunsa viime loppuvuodesta. Vaimo on ollut koko ajan äitiyslomalla, tai hoitovapaalla. Hän uhrasi uransa perheen takia. Minun tehtäväni oli hoitaa rahat talouteen.
En pysty suoriutumaan omasta osuudestani perheen elämässä. Rahaa ei enää kohta ole asunnon lyhennyksiin, saati sitten mihinkään ylimääräiseen. Elimme palkallani juuri ja juuri pientä ylellisyyttäkin joskus harvoin nauttien.
Vaikeaa on, mutta täytyy ilmeisesti alkaa miettiä asunnon vaihtamista pienempään pikapuoliin, jollei töitä löydy. Toisen auton ajattelin laittaa myyntiin. Kesäloma taidetaan viettää ihan kotosalla tänä kesänä.
Nyt on kieltämättä huonot housuissa. Alani työllisyys näyttää huonolta. Tuttavien asunnon myyntiyritykset näyttävät olevan vain yrityksiä. Tarjouksia kyllä tulee, mutta vain noin 40 % pyyntihinnasta. Näyttää olevan tämänpäivän trendi.
Huh huh. Unettomia öitä on edessäpäin. Laihana lohtuna, on että en ole tilanteessa yksin.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ja sitten heräsin vuokramurjustani naapurin yh:n vierestä. Naapurissa bileet jatkuvat ja suomi-iskelmä pauhaa.
2003 ostettu asunto ja siihen otettu velka pitäis olla jo lyhentynyt mukavasti.
tarkoittanut 15kk erosopparia vaan 12vuoden työrupeama. Mutta muution hyvä yritys.
Viime kuussa myymäni asunnon ostin aikoinaan YTden aikana. Kenkää tuli mutta asunto säilyi kivutta. Työttömänä asuntolainaa en olisi saanut.
Eihän nämä tuhnut osaa laskea kuin kuukauden eteenpäin...eli vuokrasta vuokraan ja avustuksesta avustukseen.
Eihän ne voi mistään tietää, että lainaa VOI ja SAA lyhentää myös työttömyyskorvauksesta. Korvausraha on heille sellainen käsite, joka tulee kiikuttaa välittömästi joko rahapeliin tai kulmakuppilaan.
Irtisanomisaika meni sen verran pieleen, että ko. kaveri ei ole ollut misään töissä!
Irtisanomisaika on 2 kk, jos työsuhde on jatkunut 4-8 vuotta, mutta enintään kahdeksan vuotta. Irtisanomisaika on 4 kk,jos työsuhde on jatkunut yli kahdeksan vuotta, mutta enintään 12 vuotta.
Tuo 3 kk meni nyt sen verran pahasti pieleen, että kannattaa lukea jotain ennen seuraavaa provoyritystä.
nykynuorilla,ostetaan kallis OK-talo,ja siihen autot päälle,sitten perheenlisäystä elikkä menot kasvaa,sitten pieniä yllätyksiä tulopuolella,suuret velat päällä,eli jos tarina on provo voisi tarina olla elävästä elämästäkin.
Puuhun kiivetään yleensä tyvestä,ensin vähän säästöjä,ostetaan pienempi asunto (halvempi)maksetaan se pois,sitten vasta suurempaan,jolloin lainamäärä jäisi huomattavasti pienemmäksi,nousun kestää kaikki mutta se lasku, kuten teidän tapauksessa vaihto pienempään onkin toinen juttu,elikkäs juuri väärinpäin se vaan ei toimi että Mulle,Kaikki,Heti.
Tuon nyt näkee persilmälläänkin, että se on provo, mutta totta, se voisi olla ihan todellistakin.
Enää ei nuoripari asu vuokralla yksiössä tai kaksiossa ensimmäisiä vuosiaan ja säästä omaa varten. Nyt muutetaan yhteen muutaman kuukauden seurustelun jälkeen ja ostaa pläjäytetään pramea omakotitalo 100% lainalla. Siinä sitä onkin sitten itkua ja hammastenkiristystä kun tulee työttömyyttä tai ero.
Voisi kai vanhemmatkin sen verran evästää kakaroitaan kun ne maailmalle päästää, että mitien selviäisi mahdollisimman vähin mustelmin.
Voi teitysti olla ettei nekään enää tiedä, kun ollaan niin kauan jo eletty nousuhuumassa.
Ensin kaksio, sitten kolmio, rivari ja lopulta sitten omakotitalo noin 15 vuoden kuluttua ensiasunnon hankinnasta. Jos alkaa jossain vaiheessa näyttää paremmalta niin sitten voi hypätä jonon yli, mutta sellaisesta kannattaa aina lähteä, jonka voi vuokrata eteenpäin, ettei tarvitse myydä tappiolla.
Mikä ihmeen idea siinä on 15 vuotta olla ja muuttaa, olla ja muuttaa... jos tavoitteena on kuitenkin se omakotitalo? Tyypillinen vässykkälässykkäihmisen idea. Vai onko tämä sitä kuuluisaa tuhnulogiikkaa, jossa kannattaa odottaa ja tarkkailla, miettiä ja suunnitella...
Niinhän se menee, että jonkunasteisia riskejä tai ainakin "tarkkaan harkittuja" riskejä on pakko ottaa, jos jotain haluaa elämässään oikeasti saada ja ansaita.
Itse muutin suoraan opiskelujen (silloin vuokralla) jälkeen omakotitaloon enkä ole päivääkään katunut. Olen tehnyt juuri niin kuin tuossa joku ylempänä sanoi (opiskelu, omakotitalo, sen jälkeen vasta vakituinen työ ja perhe ja kaksi autoa, koirakin löytyy). Mitään vaikeuksia ei ole missään vaiheessa ollut taloudellisesti, vaikka olemme vain keskituloisia (vuositulot yhteensä n. 80000e). Vaimokin on ollut kotona viimeiset 3 vuotta ja tulee vielä olemaan ainakin kaksi.
Ihan vain muistutukseksi, kun te tuhnut jauhatte että omistusasujat menivät muiden mukana ja ostivat omia asuntoja... niin miksi sitten pitäisi mennä teidän mielestä maailman parhaan kaavan mukaan (Ensin kaksio, sitten kolmio, rivari ja lopulta sitten omakotitalo noin 15 vuoden kuluttua ensiasunnon hankinnasta)? Ihmiset ovat katsokaas erilaisia ja ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita ja myös erilaisia riskinottokykyjä...
Pientä yritystä nyt siihen elämään siellä kasarmissa!
... kaatuu päälle, mikäli elämään tulee muutoksia kuten sairauksia tai työttömyyttä. Se, että teidän kohdallanne ei näin ole käynyt ei tarkoita, että näin kannattaisi kaikkien toimia. Varsinkin kun nyt työttömyyden uhka on suurimmillaan vuosikausiin.
Lisäksi puheistasi voi päätellä, että olette ostaneet talonne jo aikapäiviä sitten. Jos ostitte esim. 2003, kuten tuo kaveri tuossa aiemmin, niin totta mooses silloin oli helpompi päästä heti käsiksi omakotitaloon vaikka ilman säästöjä. Tilanne on nyt hiukan eri, kun hinnat ovat normalisoituneet - aivan normalisoituneet, eli vuosituhannen vaihteen asuntojen hinnat olivat selvästi normaalia hintatasoa alemmat.
Vai oletko todellakin sitä mieltä, että jos nyt saa opiskelunsa päätökseen, niin kannattaa ilman säästöjä ottaa suoraan yli 300 000 euroa lainaa ja ostaa omakotitalo?
Ei tietenkään kannata ostaa omakotitaloa, mikäli ei pysty selviytymään lainaeristä esim työttömyyden sattuessa. En kai minäkään nyt mikään idiootti ole. Jokaisella perheellä on oma tilanteensa ja oma ajatusmaailmansa tilanteessa. Itse näinä päivinä lykkäisin ison talon hankintaa jonkun aikaa ja katsoisin mihin tilanne menee alkuvuoden aikana. Toisaalta jos on tarve isompaan taloon ja sopiva löytyy ja työtilanne tuntuu vakaalta ja hieman löytyy säästöjä jne... niin miksipä sitä ei voisi ostaa. Näiden korkojen aikaan lainaraha on kuitenkin halpaa ja lainasta selviää varmasti jos se työttömyys iskee KUMPAANKIN lainanmaksjaan.
Ilmoitin vain, että ihmisillä on erilaisia tilanteita ja ihmiset toimivat eri tavalla. Täällä kun tuhnuilla tuntuu olevan se mentaliteetti, että omakotitaloa ei voi eikä saa ostaa heti vaan pitää asua se 15 vuotta jossain koirankopeissa ennenkuin saa ostaa omakotitalon. Ja se on minun mielestäni ihan järkyttävän idioottimaista, jos sitä omakotitaloa oikeasti joskus haluaa.
Ja toinen pointti lienee se, että jos täällä tuhnerot ilkkuvat omistusasujia sopuleiksi ym "samaan aikaan kaikki-mulle-tänne-heti-nyt-ostajiksi" niin millä oikeutuksella he heti seuraavassa lauseessa luettelevat omakotitalonostamiskaavan jokaiselle ihmiselle. Ette kai te tuhnut ole niitä ainoita oikeita talousneroja, joiden opit ovat vain ja ainoastaan ne oikeat?
... mitään asuntoja ostele, vaan tuhnut odottelevat ikuisuuksia vuokralla. Eli sellainen henkilö, joka ostaa yhden tai kaksi omistusasuntoa ennen omakotitalon hankintaa on niin anti-tuhnu kuin vain olla ja voi.
Omasta viestistäsi sen sijaan löytyy tyfneryyden siemen, vai mitä sanot tästä kirjoittamastasi lauseesta: "Itse näinä päivinä lykkäisin ison talon hankintaa jonkun aikaa ja katsoisin mihin tilanne menee alkuvuoden aikana."
PS. Ei sen ensimmäisen omistusasunnon tarvitse mikään koirankoppi olla.
Lykkäsin viimeisen 10 vuotta oman ostoa ja nyt katson seuraavat 30 vuotta, mihin tialnne oikein kehittyy. Sillä välillä teen suurta tiliä!
tosiaan luopumaan toisesta autosta, nyt kun molemmat olette kotona? Ei voi olla totta? Eikö asioita nyt mitenkään saisi sumplittua niin, että voisitte pitää kaksi autoa ja ajaa niillä peräkanaa supermarkettiin lauantaisin?
Nyrkkisääntöhän on, että ensiasunnoksi ei kannata ostaa liian kallista kämppää. Mutta jos todellakin ostitte omakotitalon vuonna 2003, niin teitte (riskillä tosin) todella hyvät kaupat! Mitä sitten, vaikka nyt joutuisitte myymään talonne - siis puhtaasti taloudellisessa mielessä? Teet TODELLA ISON VOITON, sitä mitä arvokkaamman asunnon osti vuonna 2003, sitä paremman hinnan siitä saa tänä päivänä.
Toisin sanoen, jos olisitte ostaneet vuonna 2003 jonkun kerrostalokämpän, niin voi olla, että teidän ei nyt tarvitsisi muuttaa (kun lainaa olisin niin vähän jäljellä, että pystyisitte sen hoitamaan). Nythän tilanne on vain se, että joudutte luopumaan talostanne, jossa kuitenkin saitte asua mukavasti useamman vuoden. Saadulla myyntivoitolla ostatte nyt sellaisen kerrostaloasunnon, johon olisitte joutuneet tyytymään vuonna 2003 ja kas: teillä onkin velkaa paljon vähemmän jäljellä kuin siinä tapauksessa, että olisitte alunperin tyytyneet kerrostalokämppään.
Eli teillä kävin todella hyvä tuuri. En siis suosittele moista riskinottoa kenellekään.
"mitä arvokkaamman asunnon osti vuonna 2003, sitä paremman hinnan siitä saa tänä päivänä."
ai mitä enemmän makso aikoinaan niin sitä enemmän saa nyt?? eihän tossa oo mitään järkee
Sanoin, että mitä arvokkaamman asunnon, ei mitä kalliimman. Esimerkki valoittakoon asiaa:
Oletetaan, että asuntojen hinnat ovat nousseet vaikkapa 70% vuodesta 2003 tähän päivään.
a) ostetun asunnon arvo vuonna 2003 oli 100 000 euroa, joten sen arvo tänä päivänä on 170 000 euroa. Voittoa siis 70 000 euroa.
b) ostetun asunnon arvo vuonna 2003 oli 200 000 euroa, joten sen arvo tänä päivän on 340 000 euroa. Voittoa siis 140 000 euroa.
Eli mitä arvokkaamman asunnon osti vuonna 2003, sitä enemmän on tehnyt voittoa.
Älkää nyt ensimmäisenä sitä toista autoa myykö!
Laittakaa ennemmin vaikka lapset sijaisperheeseen ja antakaa syntyvä lapsi adoptoitavaksi suoraan synnytyslaitokselta. Kyllä asiat täytyy osata tärkeysjärjestykseen laittaa!
Eihän tuota sinun provoasi kukaan ota vakavasti! -40%:n tarjouksia, JUU, JUU! ;)