Minua on vanhempana harrastelijana ihmetyttänyt se jumalaton kuvin määrä mitä ihmiset järkkäreillään räpsivät. Tai olisiko nämä kymmenet tuhannet kuvat vuodessa vain sitä samaa tehostusta, kuten nämä tekniikkaväännöt. Vai olisiko siinä samaa kun konetuliaseessa kun tarpeeksi ampuu joku saattaa osua. Periaatteessa nykyaikaisella pokkarilla saa aivan riittävän hyviä kuvia, jos kamera on osaajaan käsissä. Toki järkkärillä on aina parempi kuvata ja sopivat lasit löytyvät kunkin kuvaajaan tarpeisiin.
Kuvien sisältöön ei kameralla tai sen merkillä ole mitään väliä. Mielestäni sisältö on kuvassa kaikkein tärkein. Tuskin kukaan katsoja etsii kuvan reunoista pehmeyttä tai maisemasta geometriavirheitä, värivarjoista (CA) puhumattakaan. Laadullisesti hyvään kuvaan riittää jokainen nykyisin myytävä järkkäri ja myös niissä käytetyt objektiivit. Suurin osa ihmisistä kuvaa päiväsaikaan, jolloin huppuherkkyydet ja obiskoiden valovoimat eivät ole niin merkityksellisiä.
Yritän tässä selittää, että kameran laadulla on hyvin vähän merkitystä itse kuvaan. Jos kuvassa on teknisiä virheitä ne johtuvat kuvaajasta ei kamerasta. Noin tiivistäen voisi sanoa, että kuvaaja on valokuvauksen heikoin lenkki.
Vakuudeksi kohisevilla pikkukennoisilla järkkäreillä otettuja kuvia:
http://www.pbase.com/oly_foto_review/ahalloffame_challenges
Kuvien sisältöön ei kameralla tai sen merkillä ole mitään väliä. Mielestäni sisältö on kuvassa kaikkein tärkein. Tuskin kukaan katsoja etsii kuvan reunoista pehmeyttä tai maisemasta geometriavirheitä, värivarjoista (CA) puhumattakaan. Laadullisesti hyvään kuvaan riittää jokainen nykyisin myytävä järkkäri ja myös niissä käytetyt objektiivit. Suurin osa ihmisistä kuvaa päiväsaikaan, jolloin huppuherkkyydet ja obiskoiden valovoimat eivät ole niin merkityksellisiä.
Yritän tässä selittää, että kameran laadulla on hyvin vähän merkitystä itse kuvaan. Jos kuvassa on teknisiä virheitä ne johtuvat kuvaajasta ei kamerasta. Noin tiivistäen voisi sanoa, että kuvaaja on valokuvauksen heikoin lenkki.
Vakuudeksi kohisevilla pikkukennoisilla järkkäreillä otettuja kuvia:
http://www.pbase.com/oly_foto_review/ahalloffame_challenges
Vastaukset 26
Vanhimmat
Minua taas vanhempana harrastelijana ihmetyttää aloittelevien harrastajien innostus valokuvata kaukaa pitkillä putkilla. Ainakin kameran hankintavaiheessa se on kiinnostavin mahdollisuus koko valokuvauksessa.
Kuuluisa paparazihenki. Halutaan olla salametsästäjiä. Toisaalta taas kuvaajien kohteen "lähestymiskyky" ja taito on puutteellinen. On paljon helpompaa, kun ei tarvitse tehdä mitän "tuttavuutta" kohteen kanssa ja saa silti jonkinlaisia kuvia.
Monet kohteet on myös sikäli hankalia, että jos ne näkee kameran ne alkaa käyttäytyä "luonnottomasti", vaikkei niitä kuvata aikoisikaan.
Minua taas ihmetyttää joidenkin kuvaajien tarve tunkea iholle....
Väheneekö kohteen kunnioitus harrastusvuosien myötä?
"Minua taas ihmetyttää joidenkin kuvaajien tarve tunkea iholle...."
Hääkuvat tai vastaavat henkilökuvat pitäisi kai sitten ottaa mieluummin 300m:n ampumaradalla kuin muutaman metrin päästä studiossa. Kuvaaja saisi kerrankin zoomata tarpeekseen.
"Väheneekö kohteen kunnioitus harrastusvuosien myötä?"
Ei vähene kohteen kunnioitus, mutta kuvien laatu paranee.
Jotenkin tuntuu, että täällä välillä puhutaan ristiin.
Kaikki eivät nähkääs ole lehtikuvaajia, hääkuvaajia tai ihmiskuvaajia ylipäätään. Silloin voidaan kohteesta ja sen lähestymisestä puhua jo eri tavalla.
Viimeksi kun olin häissä, kuvaaja pilasi tilaisuuden tunkemalla joka tilanteessa lähietäisyydelle....
Kohteen kunnioitus tarkoittaa riittävää etäisyyttä.
Studiossaan kuvaaja on kuningas ja saa tunkea kuinka lähelle vain kehtaa.
Pitkistä objektiiveista puhuttaessa voidaan kuitenkin unohtaa studiokuvaaminen, niitähän tarvitaan vain luonto- ja urheilukuvissa.
Autoa, ja molemmat menee samalla lailla liikenne virrassa, mutta kun taas menen mökille, niin neliveto ja isompi maavaraa ei voita mikään.
Kuvaaminen on muuttunut kun ei tarvitse välittää filmin hinnasta. Lumilautailussa, urheilussa, tanssissa... otetaan liike kuvaan kuvaamalla sarjassa ja niin aikaisemmin yhden kuvan tilalta on tullut 20 kuvaa, joista valitaan yksi. Käpyä hakkaavasta tikasta otetaan sarja, jotta saadaan sopiva kuva. Kun luonnossa kävellessä tulee eteen mielenkiintoinen kohde voi pari sataa kuvaa tulla muutamassa minuutissa, mutta voi päivän kävelyn saaliina olla muutama sääliräpsy. Kuvat ei ole luonnossa pääasia.
Kuvien määrää lisää erilaiset tilaisuudet - ilmeisesti varsinkin sambakarnevaalit. En ole ikinä kuvannut sambakarnevaaleja, sillä kesä on kulttuuritilaisuuksien kultaista aikaa ja seuraan vaimoa sinne kuin uskollinen koira häntä koipien välissä ja korvat luimussa. Ilmaiskonsertit, teekkarikasteet, ilotulitukset... ovat paikkoja, joissa suljin laulaa. Tilaisuuskuvat 3 ja 4 ovat lumitangon MM-kisoista.
Paljon kuvaan silkaksi ajankuluksi. Jotain – yleensä vaimoa – odottaessa ei ole mitään järkevämpää tekemistä ja silloin helposti tulee katsoneeksi mitä ikuistaisi kovalevylle. Digitaalisuus tuo mukaan myös kuvilla leikkimisen, jolloin saatan ottaa montakin kuvaa rakentaakseni kuvan, jolla en tee mitään – mutta aikaa kuluu. Esimerkkikuva leikki_1½ on hutaisemalla tehty, mutta siinä on kuitenkin näytetty, että hämärässä käsivaralla otettuja kuvia voi yhdistää.
Matkustaminen lisää kuvaamista. Viime vuonna kuvasin hämähäkkiä useammallakin paikkakunnalla, mutta nämä löytyi helpoimmin. Moni kuvaa mielellään ihmisiä vierailla paikkakunnilla, sillä turistille sallitaan paljon sellaista mikä toisi kotipaikalla kylähullun maineen.
En harrastanut filmikameroilla oikeastaan koskaan haarukoimista. Digi mahdollistaa monen kuvan ottamisen siten, että muutetaan yhtä arvoa hieman ja otetaan taas uusi kuva. Toisaltaan raw-kuvat ja kuvankäsittely vähentää haarukoinnin merkitystä.
En ole mitenkään taiteellisesti lahjakas ja miellän kuvaamisen paljon enemmän käsityön kaltaiseksi asiaksi kuin taiteeksi sanan ahtaassa merkityksessä. Kuvaamistyylini on sellainen, että otan paljon epäonnistuneita kuvia (esimerkiksi ennen järjestelmädigejä kuvasin Uzilla tuhat kuvaa lepakoista, joissa korkeintaan 30 oli edes lepakkoa. Joukossa ei ollut yhtään onnistunutta kuvaa, mutta olinpa ulkona). Minulle kuvaaminen on harrastus, jossa tärkeämpää on tekeminen kuin tulos. Toki välillä monta viikkoa yritän saada otettua jotain "täydellistä" kuvaa.
Toki arvostan vanhoja mestareita, jotka tekevät kaiken harkiten kameralla. Arvostan myös nuoria jotka käsittelevät kameraa kuin hidasta videokameraa ja yrittävät etsiä oikeaa hetkeä ottamalla myriadi kuvaa. Arvostan vieläpä niitäkin, jotka näkevät perinteisen estetiikan turhana rajoituksena ja ottavat epäteräviä kuvia, joissa ei ole selvää kohdetta. Nuoret elävät kaaoksen maailmassa ja se näkyy kuvissa. Harrastuksen hyvä puoli on siinä, ettei tarvitse miellyttää ketään.
Keräsin joukon viimevuoden yleensä käsittelemättömiä kuvia. Toivottavasti näistä ilmenee syy miksi kuvataan niin monta ruutua, mutta saadaan niin vähän kuvia. Kuvat löytyvät http://kimhalo.pp.fi/suomi24/
http://aukea.net/nayta.php?teos=38821
Ei tällaista! Valokuvauksen idea on hetken tallentaminen...ei maalauksellisuus. Hankkikaa akvarellivälineet ja maalatkaa! Liika sommitelmallisuus saattaa myäs olla paha juttu, vaikka valokuvausoppaissa sitä neuvotaankin.
Valokuvaus on taidetta, ja valokuvaaja saa tehdä kuvallaan ihan mitä lystää. Joko pidät tai et. Menetkö sinä säveltäjällekin kertomaan mitä sen kappaleeseen olisi saanut laittaa ja mitä ei? Ehkä voit mennä mutta säveltäjä ei kappaletta muuta sinun mieleiseksesi. Se on säveltäjän näkemys asiasta, samoin kuin valokuvaajan näkemys ottamastaan kuvasta.
Tuossa sarjakuvauksessa ilmenee liike pysähtyneessä muodossa. Samoin nuo vastavaloon kuvatut vedenpärskeet pysähtyvät vain sarjakuvauksella ja niistä voi valita sen mikä parhaiten on osunut. Monet kuvat on kuvattu vastavaloon joka tuo aina kuvaan syvyyttä ja tunnelmaa, valitettavasti tätäkään ei moni nuorempi digiräpsijä ymmärrä. Valo luo kuvan tunnelman ei tekniikka. Joka ymmärtää miltä kuva näyttää missäkin valaistuksessa on jo sisällä itse asiassa. Tunnetut elokuvia kuvanneet kameramiehet olivat valon mestareita. Valolla, ennen kaikkea luonnonvalolla luotiin kuhunkin kohtaukseen haluttu tunnelma.
Omat intohimoni ovat miljöökuvauksessa, jossa kuvataan ihmiset ja ympäristö jossa he elävät. Siis tarkoitus olisi kuvata tarina, joka kootaan yksittäisistä kuvista ja joista muodostuu kokonaisuus.
näyttäessään räpsäyksiä.Kiitos niistä.Yrjö kuvia jo ylistikin.
Itsekin olisin kiinnostunut kuvaamaan tavallista miljöötä ympäristöineen ja ihmisineen,ihan siis omassa asuinympäristössäni,vaan se kylähulluksi leimaaaminen tai myöhempi kanssakäyminen mallien kanssa arveluttaa.Sitäpaitsi ihmiset ovat jo täällä maaseutukaupungissakin niin urbanisoituneet,etteivät edes tervehdi saman talon asukkaita.Idea tällaisesta kuvasarjasta on vanha.Olen nähnyt elokuvan, jossa baarinpitäjä kuvasi joka aamu salaa ohikulkevia ihmisiä,siis aina samoja.Ei hassumpaa sinänsä. Saahan näitä haaveilla.Onnistuu muuten yhtä filmi- kuin digikamerallakin.
pitää poistaa kuvista?
Oikeastaan yritin sanoa, että kaikkien kukkien pitäisi antaa kukkia. Ei ole olemassa parasta kameraa, ei ole olemassa oikeaa tapaa kuvata eikä parasta kuvaa. Tapaamme hahmottaa kuvia vaikuttaa kulttuuri, jossa olemme kasvaneet. Minä esimerkiksi katson mielelläni säädyttömiä filmiä, mutta en mitä tahansa pornoa. Pidän kovasti 50- ja 60-luvun suomalaisista riettaudesta kuten Komisario Palmusta ja muista Waltarin törystä. (Jos lukee Suomen kansallisfilmografiaa, huomaa etten ole ainoa.) Video tappoi pornofilmit ja muutti tapaamme katsoa elokuvia ja saman teki digikamera valokuvalle: ennen häissä otetut muutamat kuvat näytettiin koko suvulle ja nykyään jokainen sukulainen tuntuu näyttävän sata parasta hääkuvaa. Elokuvan –puhumattakaan valokuvasta – pitää olla paljon "rajumpi" erotakseen massasta. Kuvattava ei voi enää samalla tavalla keskittyä poseeraamaan kenellekään kun suljin laulaa joka puolella. Impressionismia sanotaan valokuvauksessa räpsyiksi ja siihen maailman en ikinä pääse.
"kylähulluksi leimaaaminen tai myöhempi kanssakäyminen mallien kanssa arveluttaa."
Minulle tämä ei ole ollut ongelma, sillä olen ollut koko ikäni oudon maineessa. Tunnen paljon ihmisiä ja vielä paljon suurempi joukko tietää kuka olen. Nykyään yhä useammin pyydän (tutuilta) ihmisiltä luvan ottaa kuvan ja yritän toimittaa heille otoksesta paperiversion (jaan vuosittain ehkä viisisataa kuvaa). Lapsista otan hyvin harvoin kuvia ja silloin yleensä esittelen itseni heidän mukana olevalle aikuiselle ellemme ole tuttuja. Lapsien paperikuviin liitän aina oman sähköpostiosoitteeni jotta vanhemmat voivat ottaa tarvittaessa yhteyttä (kukaan ei ole koskaan ottanut). Arkuuteni näkyy siinä, etten koskaan laita näitä kuvia nettiin, en edes sellaisia jotka on julkaistu lehdissä. Juridisia oikeuksia tärkeämpi asia moraaliset velvollisuudet ja toisten tunteiden huomioiminen.
"Saahan näitä haaveilla."
Matalin kynnys kuvaamiseen on erilaisissa paraateissa, puistokonserteissa urheilukilpailuissa. Yritin monta vuotta ottaa kuvaa jonkun tuntemattoman pokkarista, jolla kuvataan jotain tapahtumaa ja nestekidenäytössä näkyy tuleva kuva (nykyään se on helppoa). Saatuani sellaisen, meni hommasta maku. En tiedä onko minulla tekijänoikeutta Marjatta Leppäsen kuvaan, mutta se on ainoa kuva Leppäsestä ja Pedro Hietasesta jonka muistan. Tämän tyyppiset "projektit" poikivat tuhansia räpsyjä – kuvaamista pelkästään ajankuluksi.
Toinen hyvä tapa päästä kuvioihin mukaan on erilaiset kameraseurat ja kansalaisopistojen valokuvauskurssit. Monet kuvaajat ovat sitä mieltä, että he kuvaavat, mutta heistä ei saa ottaa kuvia. Julkisella paikalla tästä kiellosta ainakin minä viisveisaan :-) Harrastelijaporukassa tehdyt kuvausreissut ovat varsin antoisia. Teimme viime kesänä vaimon ja siskon kanssa matkan Tankariin (suosittelen) ja keväällä menemme Latviaan. Tällaiset matkat poikivat helposti tuhat kuvaa, kun kihokin kohdalla voi pysähtyä tunniksi tai pariksi.
Kuvaamisessa on koirasta tai vaimosta suuri apu. Koiran (tai minkä tahansa harrastuksen) avulla oppii tuntemaan paljon ihmisiä ja se poikii myös erilaisia kilpailuja. Minun on pitänyt mennä monena kesänä katsomaan vinttikoirakilpailuja (tai mieluummin harjoituksia), mutta ensi kesänä yritän taas. Agility on erittäin kuvauksellista ja pitkällä putkella et häiritse ketään. Tällainen harrastus poikisi helposti tuhansia kuvia.
Vaimo on silloin hyvä, kun esimerkiksi haluaa kuvan nuoresta naisesta, mutta ei itse jostain syystä kehtaa napata kuvaa (meillä on esimerkiksi kuva venäläisestä uusrikkaasta kaunottaresta laivalla. Tyttö kuvaa järkkärillä lintuja käyttäen nestekidenäyttöä kädet suorina. Kalliin linssin vastavalosuoja on väärinpäin. Kanttini loppui kesken, mutta vaimon ei). Siinä vaiheessa, kun haluaa vaimon tilalle jonkun muun mallin, kannattaa ostaa vaimolle oma kamera ja kehua hänen otoksiaan. Yhteinen harrastus vaimon kanssa poikii helposti tuhansia kuvia.
Kuvaaminen on kokonaisuuden näkemistä, valojen ja varjojen leikkiä, mutta se on paljon muutakin. Minä kuvaan paljon, jotta tylsissä tapahtumissa olisi jotain ajankulua, kuvaan muistaakseni kadonneen hetken, räpsin metsässä vastaan tulevia otuksia… tapani kuvata ei ole sen oikeampi kuin jonkun muun räpsijän. Kuvaamisessa väline valitaan mahdollisuuksien ja tarpeiden mukaan ja paras valinta voi olla digi tai filmi, pokkari tai järkkäri. Joku arvostaa kuvan visuaalisuutta, toinen kennon pinta-alaa, kolmas merkkiä, neljäs valovoimaa… ja jokainen kilpailee oikeasti vain itsensä kanssa, sillä kyse on harrastuksesta. Parhaimmat kuvat ovat vain itseään varten. Ottakaa enemmän kuvia ja haukkukaa vähemmän kaverin kameraa.
Kuvasivut on tehnyt ACDSee -ohjelma. Näyttää siltä, että ACDSee joko poistaa kuvista metadatan tai laittaa kuvan xxx.jpg nimeksi xxx.jpg.JPG En edes huomaa mitää sääntöä, minkä mukaan se tekee niin.
En poista kuvista metadataa. Tulevaisuudessa kun siihen tulee tieto paikasta, poistaisin sen esimerkiksi norpan pesäkuvista, jotta eläimet saisivat olla rauhassa (minä en tietenkään häiritse niitä ;-o
Ehdotuksia jostain edullisesta ohjelmasta, joka automaattisesti tekee kuvasivut, mutta jättää metadatan?
Useimmissa ohjelmissa, jos valitaan kuvanlaaduksi web. Ilmeisesti pyritään pienentämään tiedostoa. Muuta ideaa en asiassa näe.
.... se oheistieto on tarkoitettu kuvaajalle itselleen eikä sinällään kuulu kenellekään pätkän vertaa. Se oheistieto voi sisältää myös luottamuksellisia tietoja (tälläkin palstalla isoin osa esiintyy anonyyminä ja kavahtaa paljastamasta itsestään juuri mitään). On siis luontevaa poistaa epäolennainen tieto myös kuvasta.
Toisaalta monenko kokin olet nähnyt sujauttavan ruokareseptin annoksen yhteyteen?
Jos poistaa kameran ja valotustiedot niin voi satuilla mitä vain (reseptejä)– siksi kysyin.
Minulle käytetty kamera, lasi, herkkyysasetus, valotustiedot yms eivät ole epäolennaisia.
Henkilötietojen poistaminen on sitten kokonaan toinen juttu (tekijänoikeusmerkinnät?).
Monet kokit esittelevät reseptejään ja esiintyvät jopa TV:ssa. Ravintolassa käydessäni olen aina saanut haluamani tiedot kokilta, kerran myös salaatinkastikkeen reseptin.
"Jos poistaa kameran ja valotustiedot niin voi satuilla mitä vain (reseptejä)– siksi kysyin. "
No sadun pitää olla uskottava mennäkseen läpi. Ne tiedothan voi myös "väärentää" sinne jos joku haluaa satuilla. Se EXIF nettikuvassa on ihan yhtä luotettava kun kuvaajan selostus kuvatekstissä.
"Minulle käytetty kamera, lasi, herkkyysasetus, valotustiedot yms eivät ole epäolennaisia. "
Omista kuvistasi tuon tiedon saatkin ja heidän, jotka haluaa sen tiedon sinulle luovuttaa. Niillä jotka eivät halua tai haluavat, että keskitytään siihen kuvaan, on siihen oikeus. Minulle exif on kätevä, koska siihen tallentuu aikaleima kuvanottohetkestä ja se tieto on olennainen omissa kuvissani. Omasta mielestäni nuo tiedot eivät mitään maailman salaisimpia ole, mutta ymmärrän hyvin että joissakin yhteyksissä kameramerkit etc. menee itse kuvauksen ohi enkä itsekään toivoisi kuviani lytättävän vain siksi, että ne on otettu epämuodikkaalla kameralla.
"Henkilötietojen poistaminen on sitten kokonaan toinen juttu (tekijänoikeusmerkinnät?). "
Tekijänoikeusmerkinnä, joista ei käy ilmi oikeuksien haltijan henkilöllisyys, on paskapaperin väärti.
"Monet kokit esittelevät reseptejään ja esiintyvät jopa TV:ssa. Ravintolassa käydessäni olen aina saanut haluamani tiedot kokilta, kerran myös salaatinkastikkeen reseptin. "
Ja monet eivät, mutta olennaista on että se on heidän oma valintansa. Vai suututko kokille, joka ei suostu antamaan sinulle jotakin gourmetreseptiään?
"oheistieto on tarkoitettu kuvaajalle itselleen eikä sinällään kuulu kenellekään pätkän vertaa."
Samalla tavalla on kuvakin tietenkin kuvaajan. Oheistiedot auttavat myös muita. Erityisen käteväksi olen huomannut ne, kun kuvaajia on monta. Niiden tietojen avulla voi päätellä tapahtumien järjestyksen ja usein myös selin olevien nimet ja selvittää eläinten käyttäytymisen syyt.
Koen harrastelijakuvaajat kavereiksi ja minusta on luonnollista jakaa sellainen tieto, jota muut voivat käyttää kun yrittävät oppia toisten erehdyksistä ja virheistä. Kuvien - myös toisten -analysointi auttaa kehittymisessä.
Toinen jäniskuvista on pikkusiskoni ja toinen vaimoni ottama, mutta olemme sopineet, että toisten kuvia voi käyttää kun omiaan. Tämä on toinen asia, jonka toivoisin harrastelijoiden tajuavan: omalla kovalevyllä pölyttyvistä kuvista ei ole kenellekään iloa, joten miksi ei niitä jakaisi ei-kaupalliseen käyttöön?
Tein kokeiksi kolmen kuvan sivun, jossa selvästi näkyy kaikki tarvittavat tiedot. Kuvat ovat yksistään paljon vähemmän kuin yhdessä (ja kameroiden kellot eivät olleet samassa ajassa). Ihmettelen ACDSeen logiikka, sillä se poisti tässä tapauksessa exif-tiedot ja lähes kaksi kertaa niin suuret kuvat kuin alkuperäiset. Kuvat löytyy http://kimhalo.pp.fi/suomi24/janis/
"tälläkin palstalla isoin osa esiintyy anonyyminä ja kavahtaa paljastamasta itsestään juuri mitään"
ja toisinpäin: moni esiintyy täällä sellaisena kun haluaisi olla. Jos kaikki puhuisi totta, täällä olisi puolet ammattilaisia, joiden ammattitaito olisi usein varsin kyseenalainen. Moni tuntuu pätevän, joko todellisten tai kuvitteellisten kameroiden avulla, minkä takia muissa merkeissä ei voi nähdä mitään hyvää. Kyse on kuitenkin useimmille meistä harrastus. Me valokuvaajat - niin filmi kuin digi, sekä järkkäri että pokkarikuvaajat - olemme kuin suuri riitaisa perhe netissä. Kun tapaamme metsässä, lintutornissa, erilaisissa tilaisuuksissa, autamme toisiamme. Minkä takia ystävällisyys usein unohdetaan, kun istumme tietokoneen ääreen?
"On siis luontevaa poistaa epäolennainen tieto myös kuvasta."
Päivastoin. Luontevaa on antaa kaikki se tieto, josta toinen harrastelija voi hyötyä. Ammattilaiset tuskin vaivautuvat katsomaan meidän kuvien exif-tiedostoja :-)
Arvostan kovasti YrjöJurria. Tämä ketjun aloituksessa hän kertoi pitävänsä omaa tapaa kuvata parhaana ("Minua on vanhempana harrastelijana ihmetyttänyt se jumalaton kuvin määrä mitä ihmiset järkkäreillään räpsivät... Vai olisiko siinä samaa kun konetuliaseessa kun tarpeeksi ampuu joku saattaa osua") ja samoin teemme varmasti jokainen. Aikanaan jokainen kuva maksoi ja siksi tuntuu tuhlaukselta, jos kuvia otetaan nopeammin kuin ajatellaan. Jokainen vilistävää metsähiirtä kuvannut, tietää että paras on ottaa kuva heti kun hiiri on terävänä kennolla ja rajata kotona (jos hiiri on kuvassa) ja samanlainen tilanne on monesti muutenkin. Toisaalta jotain kuvaa voi tehdä päässä kuukausikaupalla ja kuvan epäonnistuttua miettiä miten sen saisi onnistumaan (olen sopinut ensiviikolle erään tällaisen ikuisuusprojektin uuden yrityksen). Nämä lähestymistavat eivät suinkaan sulje toisia pois.
Insinöörinä minä ihan rehellisesti iloitsen tekniikan kehityksestä. Nykyään voi viedä metsään langattoman salaman (tai useamman - uudet Olyn järrkärit pystyvät ohjaamaan kolmessa ryhmässä useampaa sataa salamaa. Sama ominaisuus on toki muissakin järjestelmissä) ja laittaa sen ja sateenvarjon kiinni vaikka puun oksaan ja saada valaistua korpikuusen alla oleva maailma. Aamun ensimmäiset auringonsäteet saa kuvaan salaman ja värikalvon avulla... ja tarvittaessa voit ottaa satoja kuvia, kunnes jokainen yksityiskohta miellyttää sinua (tuotteistettuna ajatus on esimerkiksi suodatin, johon on piirretty sateenkaari http://www.telefoto.fi/?open=6675&selected=64794). Amatöörit eivät laske kustannuksia tai tunteja. Onnistuneen mansikkakuvan arvo ei vähene, vaikka joku muu saisi otettua vastaavan (tai paremman) helpommin ja siksi toivoisin jokaisen laittavan exif-tiedot kuvan mukaan (ja kertovan muut tarvittavat tiedot). Jotenkin ajattelemme vielä, että kun jokainen kuva maksaa, ei ole mielekästä kertoa, kuinka sai oman kuvansa. Ainoa tieto, jota en haluaisi exif-tietoihin on paikka. Kuvasin viime vuonna saimaannorpan romahtanutta pesää. Hylje on pesinyt tässä paikassa kymmeniä vuosia, mutta tuskin pesisi pitkään, jos sitä mitenkään häirittäisiin kun pesässä on poikaset. Tiedän tapauksen, jossa "luontokuvaaja" on avannut pesän saadakseen parempia kuvia :-(
höhlä mikä höhlä taidat olla. itse en ainakaan pidä maalaamisesta, koska en osaa. valokuvatessa maalausmaisuuden löytäminen on mulle paljon helpompaa. Sitä paitsi, miksi kuvata etaanaa 9000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000000 miljoonaa kerta samassa kultaisessa leikkauksessa
kiven päällä kun se ollaan nähty jo.
Minä tahdon erottua kuvillani, mene sinä kuvaamaan
koiria ja puunkantoja.
Olen pääosin samaa mieltä. Ainoastaan tuosta kuvaamisesta vain päivällä esitän eriävän mielipiteen. Valojen ja varjojen leikki sekä sinisen kaikki sävyt tekevät kyllä hämärä ja yökuvauksesta mielenkintoista. Se on sitä sekä filmillä että digillä.
Digitekniikka nykytasolla asettaa mielestäni rajoituksia. Pahimmat rajoitukset ovat pokkareissa juuri pienten kennojen takia. Kun minulla ei ole kameraa mukana, niin taskussa on G9. Pahimmat pettymykset sillä on tullut juuri hämärässä. Minox aikaan ei ollut vastaavia ongelmia.
Harrastin aikoinaan nuorenamiehenä hämäräkuvausta sekä filmille että dialle. Otokset olivat omasta mielestä aika, tai ainakin kokeilujen arvoisia. Yritinmpä tässä päivänä (tai iltana ) eräänä digillä moista hommaa, mutta tuntui olevan paljon haastavampaa hommaa kuin ennen vanhaa. Vai onko taidot ruostuneet... Mene ja tiedä. Saattoi olla kalustossakin olla vikaa. Kamera oli Oly uz 550.
Itse olen huomannut, että digikamera ei aina "ymmärrä" sumua.
Järkkärilläkin tulee välillä kuviin ihmeellisiä portaittain alenevia harmaasävyjä ym. Ja tämä on monen merkin ongelma, olen testannut.
Oletan ilmiön johtuvan kuvan digitoimisesta ja sumun harmaudesta. RGB-maailmassa väri kerrotaan kolmen komponentin arvona. Harmaassa nämä kolme lukua on samankokoisia ja siksi (0,0,0) rajoittuu (1,1,1), jolloin ero on kolminkertainen verrattuna (1,0,0) väriin. Filmillä ongelma ei ole niin vakava, sillä filmi ei valotu lineaarisesti ja siksi filmi ei pala niin helposti puhki. Jossain viestissä kysyttiin, miksi digeillä käytetään lineaarista asteikkoa. En tiedä syytä, mutta ilmeisesti kyse on tekniikasta, joka saadaan sillä tavalla yksinkertaisemmaksi.
"Järkkärilläkin tulee välillä kuviin ihmeellisiä portaittain alenevia harmaasävyjä ym."
Minäkin olen törmännyt tähän vain järkkäreillä enkä pokkareilla. Ehkä pokkareissa on niin paljon kohinaa, ettei pääse syntymää selvää rajaa ja silmähän näkee hyvin nimenomaan alueiden rajat.
Oletko kokeillut tuleeko noita portaita sekä jpg:llä että RAW:lla?