yksinäinen

Asiat ovat menneet siihen jamaan, että on pakko tulla tänne foorumiin avautumaan ja tiedustelemaan, että onko kohtalotovereita.

Olen ujo ja yksinäinen.

Joskus minulla oli ystäviä ja en ollut niin kauhean ujo, mutta siten jokin muuttui. Ystävät vähenivät pikkuhiljaa niin, että nykyään minun ainoita ystäviä on oikeastaan enää perheeni jäsenet. Entinen poikaystäväni pitää minuun yhteyttä varmaankin sen takia, että pelkää minun sortuvan ihan täysin, vaikka olen päässyt sen vaiheen yli.

Istun useimmiten illat yksin kotona katsomassa telkkaria, vaikka pitäisikin esim. lukea tentteihin. Onnekseni sisareni joskus haluavat nähdä ja joskus myös exäni tulee käymään. Joskus itken yksinäisyyttäni, mutta usein pystyn itselleni myös vakuuttamaan, että kyllä tämä tästä.

Sosiaaliset tilanteet lamaannuttavat minut aika usein ja siksipä ihmiset leimaavat minut helposti idiootiksi.(tai ainakin minusta siltä tuntuu) Kun olen pitkään elänyt sosiaalisten tilanteiden puutteessa, niin tunnen, että olen myös verbaalisesti köyhtynyt tosi paljon. Usein on jotenkin tosi tyhjä olo.Tuntuu että yksinäisyys ja ujous pikkuhiljaa rapistuttaa minut kokonaan.

Ihmisiin tutustuminen on tosi vaikeata, koska olen usein kohdannut todella suvaitsemattomia ihmisiä. Pelkään antaa ihmisten tuntea minua. Pelkään ettei kukaan pidä minusta sellaisena kuin olen. Pelkään, että minut jätetään taas yksin.

Opiskelen ammattikorkeakoulussa. Meidän koulun kursseilla tehdään todella paljon ryhmätöitä ja jos ei niihin osallistu, ei kursseista pääse läpi. Olen osallistunut joillekkin kursseille jossa on ollut pakollinen ryhmätyö. Toisinaan työn tekeminen on mennyt ihan hyvin, kun on voinut tehdä oman osuutensa kotona ja ollaan sen jälkeen pikaisesti nähty ja koottu juttu kokoon. Toisinaan töiden tekeminen ryhmässä on ollut kauheata, koska usein ryhmästä löytyy niitä inhottavia tyyppejä, jotka tekevät ujon ja hiljaisen olon tahallaan entistäkin epämukavammaksi. Tästä syystä taas yrittää karttaa kursseja, joilla tehdään ryhmätöitä. Niitä ei vaan voi loputtomiin karttaa, koska valmistuminen edellyttää kurssien käymistä.
Esiintyminenkin on jostain syystä lukiosta asti ollut aivan hirveätä. Nykyään saan sentään ääneni kulkemaan, mutta on aika noloa kun joudun lukemaan koko esitelmäni aina paperista vaikka osaisinkin sen ulkoa, koska iskee sellainen paniikki siellä luokan edessä. Sitten opponoijat muistavat aina mainita, että olisi voinut lukea vähemmän papereista.

Odotan niitä aikoja kun nuo ym. asiat eivät paina enää mieltäni ja voin viettää normaalia elämää, pitää esitelmiä, tavata ystäviä ja olla onnellinen siitä että olen voittanut ujouteni ja yksinäisyyteni jne.
4579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

vielä tulee se aika että elämä maistuu makealta, jaksamisia sinulle;))

Äänestä

Koko teksti aivan ku mun elämästä! Lukuunottamatta ex-poikaystävää jollasta mulla ei ikinä ole ollu.

Kovasti voimia sulle ja tsemppiä, mä haluan uskoa että tää vielä joskus loppuu... Lohdutti huomata etten ole ainut outo kummajainen, meitä ilmeisesti on muitakin. =)

Äänestä

Tutulta kuulostaa, et ole ainoa. Missäs samankaltaisiin ihmisiin voisi tutustua, ideoita kenelläkään?

Äänestä

...tässä pari viikkoa takaperin oman elämäntilanteeni lähenevän kuvailemaasi tilaa.

Olen lukiossa ja kirjoitan ensi keväänä. Lukion aloittamisen jälkeen on sosiaalinen elämä jotenkin alkanut kutistua. Viime kuussa havaihduin ihmettelemään, että helvetti - mitä elämää tämä oikein on? Nyt kun luin sinun kirjoituksesi, niin palaset alkoivat loksahtelemaan paikoilleen. Tämähän on uudenlainen yhteiskunnallinen ongelma! Syrjäytyminenhän on vanhaa perua, mutta että sitä alkaa tapahtumaan parikympisille nuorille on jotakin ihmeellistä(!).

Uskon että tämän kaltaisesta tilanteesta kärsiviä on enemmän kuin heti päältäpäin tarkasteltuna luulisi. Yksinäiset opiskelijat kun tuskin ovat niitä äänekkäimpiä kertomaan omasta tilastaan.

Toivottavasti saat elämäsi pian haluamallesi ladulle! Jaksa jatkaa ja onnea! =)

Pitää itsekin alkaa ratkaista omaa ongelmaa =p
Terveisiä kohtalotovereille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


opiskelija kirjoitti:

Asiat ovat menneet siihen jamaan, että on pakko tulla tänne foorumiin avautumaan ja tiedustelemaan, että onko kohtalotovereita.

Olen ujo ja yksinäinen.

Joskus minulla oli ystäviä ja en ollut niin kauhean ujo, mutta siten jokin muuttui. Ystävät vähenivät pikkuhiljaa niin, että nykyään minun ainoita ystäviä on oikeastaan enää perheeni jäsenet. Entinen poikaystäväni pitää minuun yhteyttä varmaankin sen takia, että pelkää minun sortuvan ihan täysin, vaikka olen päässyt sen vaiheen yli.

Istun useimmiten illat yksin kotona katsomassa telkkaria, vaikka pitäisikin esim. lukea tentteihin. Onnekseni sisareni joskus haluavat nähdä ja joskus myös exäni tulee käymään. Joskus itken yksinäisyyttäni, mutta usein pystyn itselleni myös vakuuttamaan, että kyllä tämä tästä.

Sosiaaliset tilanteet lamaannuttavat minut aika usein ja siksipä ihmiset leimaavat minut helposti idiootiksi.(tai ainakin minusta siltä tuntuu) Kun olen pitkään elänyt sosiaalisten tilanteiden puutteessa, niin tunnen, että olen myös verbaalisesti köyhtynyt tosi paljon. Usein on jotenkin tosi tyhjä olo.Tuntuu että yksinäisyys ja ujous pikkuhiljaa rapistuttaa minut kokonaan.

Ihmisiin tutustuminen on tosi vaikeata, koska olen usein kohdannut todella suvaitsemattomia ihmisiä. Pelkään antaa ihmisten tuntea minua. Pelkään ettei kukaan pidä minusta sellaisena kuin olen. Pelkään, että minut jätetään taas yksin.

Opiskelen ammattikorkeakoulussa. Meidän koulun kursseilla tehdään todella paljon ryhmätöitä ja jos ei niihin osallistu, ei kursseista pääse läpi. Olen osallistunut joillekkin kursseille jossa on ollut pakollinen ryhmätyö. Toisinaan työn tekeminen on mennyt ihan hyvin, kun on voinut tehdä oman osuutensa kotona ja ollaan sen jälkeen pikaisesti nähty ja koottu juttu kokoon. Toisinaan töiden tekeminen ryhmässä on ollut kauheata, koska usein ryhmästä löytyy niitä inhottavia tyyppejä, jotka tekevät ujon ja hiljaisen olon tahallaan entistäkin epämukavammaksi. Tästä syystä taas yrittää karttaa kursseja, joilla tehdään ryhmätöitä. Niitä ei vaan voi loputtomiin karttaa, koska valmistuminen edellyttää kurssien käymistä.
Esiintyminenkin on jostain syystä lukiosta asti ollut aivan hirveätä. Nykyään saan sentään ääneni kulkemaan, mutta on aika noloa kun joudun lukemaan koko esitelmäni aina paperista vaikka osaisinkin sen ulkoa, koska iskee sellainen paniikki siellä luokan edessä. Sitten opponoijat muistavat aina mainita, että olisi voinut lukea vähemmän papereista.

Odotan niitä aikoja kun nuo ym. asiat eivät paina enää mieltäni ja voin viettää normaalia elämää, pitää esitelmiä, tavata ystäviä ja olla onnellinen siitä että olen voittanut ujouteni ja yksinäisyyteni jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu