Miksei

ollia heitetä maajoukkueesta pois. Veronmaksajien rahoilla tuollaista käytöstä. Perustakoon oman joukkueensa.
17769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

on että sinä perustat oman joukkueen omilla rahoillasi niin saat mieleisesi.
Ei Harri Olli sinun verorahoillasi urheile.

Äänestä

Tuo oli kyllä uutta. Tietääkseni veronmaksajien rahoja ei urheiluun mene. Veikkauksen voittorahojen jaosta päättää kyllä opetusministeriö, mutta kyllä ne rahat tulevat aivan meidän lottoajien ym pelaajien R-kioskille kantamista euroista.
Tietysti Hiihtoliitolla on myös sponsorisopimuksia joissa velvoitetaan edustusurheilijoiden esiintyminen lehdistölle.

Homma on täysin kaupallista, eikä nykyisin urheilijalle ole oikeastaan enää jätetty mitään mahdollisuuksia urheilla siinä hengessä missä urheilua nuorisolle mainostetaan.

"Oman joukkueen" perustaminen ei mahdollista osallistumista lajien huippu tapahtumiin, koska liiton edustuspaikat ovat liiton takana.

Moni urheilija olisi jopa valmis tuohon "oman joukkueen" perustamiseen mutta silloin kyllä homma jäisi piirikunnalliselle tasolle.

Hyvä toisaalta että tulee tällaisia huippu-urheilijoita jotka pistävät ajattelemaan missä huippu-urheilussa nykyisin mennään.

Tsemppiä vain Ollille!

Äänestä
  • Aivan sama kenen rahoilla reissaa mutta antakee rauha poijille tehä sitä työtään mitä osaavat.

    Kuka tässä nyt on sotkemassa maamme mitalimahiksia "Mäkihypyn ammattilaiset" eikä ole ensimmäinen kerta jos muistellaan vuodentakaisia mäkiviikon tunnelmia. Ja vielä nimettömät sisäpiiriläiset. Vääriä ihmisiä väärissä paikoissa vieläkin.

    Ei herrajestas sentään eihän tämä onnistu kuin SUOMESSA. Kateus, valtataistelu vai mikä ihme panee ihmisiä heittään tällaista läppää ja medialle.

    Jos listataan kaikki "mäkihypyn ammattilaiset" niin ei niitä niin paljoa ole etteikö nämä pari paskahousua eroittuisi joukosta jos Uotilan juttuun on edes uskominen.

    Äänestä

  • Loton, Veikkauksen ja muun humpuukin tuotot menevät suoraan valtion budjettiin.
    Budjettiriihessä opetusministeriö muitten ministeriöiden tapaan joutuu taistelemaan oman osuutensa budjetista, ja kaikki mitä tällaisiin Olleihin haaskataan, on pois jostain muusta opetusministeriön tarpeellisesta rahoittamisesta.
    Lottorahat ovat osa yleisestä valtion varainhankinnasta ,korvamerkitty niitä ei ole enää ainakaan kymmeneen vuoteen.

    Äänestä

  • esim. ministeri Wallin jakaa, ja mistä rahoista maksetaan urheilijapalkka?

    Äänestä

Harri Ollille kolmen vuoden kilpailukieltoa.

Poju seuraa ilmeisesti Matti Nykäsen jälkiä. On varoitettu jo kyllin usein. Nyt pitää tehdä jotain. Sekä antaa niin varoittava esimerkki muille, että kuri joukkueessa säilyy.

Jäähylle vaan!

Äänestä
  • Kyllä siperia opettaa, kun muutaman kerran reissaa. Ja jos ei opi, niin ei voi mitään.

    Äänestä

Mieluummin nämä ujot ja esiintymiskyvyttömät kannattaisi heivata ulos jo paljon aikaisemmassa vaiheessa.

Mitä hyötyä on vuosikaudet valmentaa jotain juniorihyppääjää jos tyypistä jo etukäteen näkee ettei hänestä ole julkisuuden henkilöksi.

Eikö lajin kannalta olisi parempi keskittää kaikki voimat vain ihannetyyppien valmentamiseen.

Mielestäni tosiasiat pitäisi tehdä junioreille selviksi jo aikaisessa vaiheessa. Hiljaisten ja ujojen olisi parempi keskittyä vain niihin tietokonepeleihin ja/tai opiskeluun.

Nykyiselle nuorten huijaamiselle urheilun pariin antiikisilla ja valheellisilla "urheilun ihanteilla" olisi pantava piste.

Äänestä
  • nimittäin isällesi, olisi kannattanut lorauttaa lakanoille.

    Äänestä

  • on jo tapahtunut, kirjoitti:

    nimittäin isällesi, olisi kannattanut lorauttaa lakanoille.

    Itseasiassa aika suurella osalla meistä tuo alku ei ole ollut kovinkaan suunniteltua. En tullut asiaa kysyneeksi isältäni, eikä kysyminen enää ole mahdollistakaan.

    Ehkäpä isäni vahingoistaan viisastuneena sitten opetti minulle muunmuassa sen, että missä tahansa tavoitteellisessa toiminnassa lähtökohtien tulee perustua tosiasioden tiedostamiseen.

    Mieti itse; Jos valmentaja uhraa esim n 1200 tuntia siihen että saa urheilijan maailman huipulle ja tuloksena on todennäköisesti urheilijan heittäminen ulos arvokilpailuista hänen olemuksensa takia, niin onko koko hommassa mitään mieltä.

    Ehkä itsellesi tapahtumat ovat vain "lorautteluja". Urheilussa on kyse kuitenkin paljon pitkäjännitteisemmästä toiminnasta ja suurista työmääristä.

    Äänestä

  • noinkin. kirjoitti:

    puolelle niin saan huomauttaa, että kovin erikoinen on sinun tärkeysjärjestys asioiden suhteen.
    Onko urheilussa ja urheiluvalmentajan työssä kyse suuremmista asioista kuin ihmisen elämä?

    Äänestä

  • filosofian kirjoitti:

    puolelle niin saan huomauttaa, että kovin erikoinen on sinun tärkeysjärjestys asioiden suhteen.
    Onko urheilussa ja urheiluvalmentajan työssä kyse suuremmista asioista kuin ihmisen elämä?

    Viittaan keskustelun avaukseen; Kaveri pitäisi saada pois kuvioista koska ei osaa esiintyä.

    Urheilu ei todellakaan ole elämää suurempi asia. Juuri sitähän tässä olen yrittänyt kertoa.
    Urheilu on viihdettä ja businesta. Mitä hyötyä on valmentaa henkilöitä jotka "eivät mene kaupaksi", eli joita asiakkaat (mm tämän palstan kirjoittelijat, penkkiurheilijat ym) olisivat mielellään heittämässä ulos kuvioista, vaikka he olisivat kuinka hyviä hyppääjiä.

    Eikö näiden epäkelpojen huippuhyppääjien siis mielelään kannattaisi keskittyä tekemiseen johon he parhaiten soveltuvat, sensijaan että uhraavat suuren osan elämäänsa urheiluviihteelle?
    Eli valmentajana nimenomaan painottaisin kuitenkin sitä ihmisen oman elämän merkitystä.

    Eli vielä kerran:

    "Onko urheilussa ja urheiluvalmentajan työssä kyse suuremmista asioista kuin ihmisen elämä?"

    Ei ole. Ei todellakaan.
    Urheilu on vain urheilua.

    Huippu-urheilu ja valmentaminen ovat ammattimaista liiketoimintaa siinä missä kännyköiden kasaaminen/myyminen, toimittaminen ym. Se mitä kukin pitää tärkeänä riippuu sitten mistä suunnasta asiaa katsoo.

    Virhe on siinä että tätä asiaa ei tehdä nuorille ja heidän vanhemmilleen selväksi vaan vedätetään nuoria valheellisilla kliseillä tämän liiketoiminnan materiaaliksi.

    Äänestä

  • asiat? kirjoitti:

    Väittelet ihan itsesi kanssa.
    Olli pitäis sun mielestä saada pois kuvioista kun ei osaa käyttäytyä. Siis Olli ei suostu suoraan bisneksen pelinappulaksi.
    Sitten kuitenkin valitat, että nuoria huijataan bisneksen pelinappulaksi.

    Pitäiskö nyt sun mielestä urheilijan olla vai ei olla bisneksen nöyrä pelinappula?

    Mutta kaikkiaan Olli on hyvä bisneksen väline joten ei häntä turhaan ole valmennettu.
    Ollilla on myös mm-hopea kilpailusta, jossa hän hyppäsi pitempään kuin kultamitalisti.

    Eiköhän meidän kuitenkin kannattaisi muistaa, että urheilu on vain urheilua kaikkine lieveilmiöineen eikä yrittää käydä teilaamaan ihmistä joka ei meitä kaikkia miellytä.

    Äänestä

  • logiikkaa kirjoitti:

    logikkaa?
    --
    "Olli pitäis sun mielestä saada pois kuvioista kun ei osaa käyttäytyä. Siis Olli ei suostu suoraan bisneksen pelinappulaksi"

    En ole Ollia mihinkään häätämässä. Viittaan vain näihin urheiluviihteen kuluttajien mielipiteisiin, jota keskustelun avaaja hyvin edusti.
    --
    "Sitten kuitenkin valitat, että nuoria huijataan bisneksen pelinappulaksi."

    Inhoan kaikkea epärehellisyyttä. Nuorelle urheilijalle olisi tehtävä selväksi mihin hän on ryhtymässä. Jos hän silti päättää lähteä leikkiin mukaan niin asia on OK.
    --
    "Pitäiskö nyt sun mielestä urheilijan olla vai ei olla bisneksen nöyrä pelinappula?"

    Ei, mutta hänen täytyisi ymmärtää minkälaisiin sopimuksiin on sitoutunut. Sopimukset olisi syytä tuntea ja niistä voi neuvotella ennen kuin sirkukseen lähtee.
    --
    "Mutta kaikkiaan Olli on hyvä bisneksen väline joten ei häntä turhaan ole valmennettu."

    Ilmeisesti näin, koska häntä edelleen joukkeessa pidetään. Toivottavasti hän myös itse on tilanteeseen tyytyväinen.
    --
    "Ollilla on myös mm-hopea kilpailusta, jossa hän hyppäsi pitempään kuin kultamitalisti"

    Näin on. Jotain kuitenkin on pielessä koska urheiluviihteen kuluttajat ja lehdistö ovat häneen tyytymättömiä ja ovat häntä sivuun kampeamassa.
    --
    "Eiköhän meidän kuitenkin kannattaisi muistaa, että urheilu on vain urheilua kaikkine lieveilmiöineen eikä yrittää käydä teilaamaan ihmistä joka ei meitä kaikkia miellytä."

    Juupa juu... "Urheilu on vain urheilua." Näinhän se juttu aina on kun keskustelu etenee niihin "lieveilmiöihin".

    Olisi kuitenkin rehellistä muistaa että nämä "lieveilmiöt" ovat nykyisin urheilun arkipäivää.

    Äänestä

  • sekavaa kirjoitti:

    kuluttajat ovat Ollia sivuun kampeamassa.
    Kyllä olet ymmärtänyt ihan väärin.
    Urheiluviihteen tekijät ja kuluttajat päinvastoin yrittävät kiskoa Ollista mahdollisimman
    paljon sitä viihdettä.

    Ei kai uheilujoukkueita voi muotoilla muutaman sohvaperunan mielipiteiden mukaan.

    Äänestä

Mestaruutta puolustanut Suomi hävisi mestariksi kirineelle Japanille lähes viisi minuuttia. Saksa oli toinen, Norja kolmas.

- Suoraan sanottuna hävettää, huonoa hiihtoaan ihmetellyt Tallus kommentoi Ylen tv-haastattelussa.

Ps. Ennen meni yhdistetyssä paremmin, en tiedä millä "eväillä",,;D

Äänestä

Hienoa Väätäinen että näet asian Oikean laidan.

Väätäisen mukaan Olli on joukkueen keskuudessa aina rennolla mielellä, mutta kaikki julkisemmat tilanteen, jopa kisakylän ruokalaan meneminen, saavat mäkihyppytähden käpertymään kuoreensa.

- Niin kuin hän itse sanoo: ei hän pakoile mediaa, mutta hän ei yksinkertaisesti pysty tulemaan kenenkään eteen, Väätäinen selvitti Ollin tilannetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sitä yhtä kirjoitti:

ollia heitetä maajoukkueesta pois. Veronmaksajien rahoilla tuollaista käytöstä. Perustakoon oman joukkueensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu