koirapuisto

Orimattilasta puuttuu aidattu koirapuisto! Olisi varmasti paljon käyttöä. Jokaisesta kaupungista löytyy useitakin koirapuistoja..ja eikös Orimattila ole kaupunki, niin missä tämän kaupungin koirapuisto?
803241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 80

Vanhimmat

Pistä koirasi juoksemaan pitkin kaupunkia vapaana ja anna sen paskoa mihin lystää. Sillä tavalla täällä moni muukin tuntuu toimivan..

Äänestä
  • vaan kaulaan roikkumaan niin omistaja voi turvallisesti päästää koiran ulos..ja heijastinha pelastaa koiran autonallejäämisestä..

    Äänestä

siltä, että on asia mikä tahansa niin aina täällä saa asiattomia vastauksia.
Orimattilaan olisi jo tehty koirapuisto jos agility seura olisi ottanut vastatakseen alueesta, mutta he eivät halunneet (taviskoiria) heidän radalleen (paloaseman viereen).
Mahdollisuus saada koirapuisto tänne on tietysti olemassa, jos riittävä määrä koiranomistajia perustaa yhdistyksen ja lupautuu huolehtimaan alueen siisteydestä ja kunnosta, näin ainakin minulle on asiasta kerrottu.
Täällä vain tahtoo olla niin, ettei koiranomistajat tahdo sitoutua mihinkää, itse yritin viimekesänä ajaa asiaa ja keskustelin usean koiran omistajan kanssa, mutta vain yksi olisi ollut valmis mukaan perustettavaan yhdistykseen joten se siitä....

Äänestä

Koittakaa ensin oppia edes keräämään koiranne paskat, kun ulkoilutatte niitä!!!!!!!!! Ällöttävää, että omistajat vain katsovat muualle, kun koira paskantaa ja sitten matka vain jatkuu.
Käyn tosi paljon lenkillä, ja yksikään, ei yksikään koiranulkoiluttaja ole kerännyt koiriensa sontia pussiin.

Äänestä
  • Jos koirapuisto saataisiin, niin siellä käyvät omistajat aina korjaavat koiransa jätökset roskapönttöön.Näin siis kaduiltakin vähenisi paska läjät...Puistossa koirat oppivat myös sosiaalisiksi, täten vältyttäisiin turhilta kadun varsi räyhäämisiltä...Ja se että paskoja kadun varsilla on, johtuu myös pitkälti siitä kun kaupunki ei ole järjästännyt roskapönttöjä.Vaan kaikki roskikset ovat lukkojen takana, joten paskapussi on kannettava koko lenkin ajan omaan roskapönttöön!

    Äänestä

  • Et sitten ole tullut meitä vastaan:) mutta aivan samaa mieltä, ihmettelen suuresti kun kukaan muu ei tunnu kakkoja keräävän?

    Äänestä

  • ?!? kirjoitti:

    Et sitten ole tullut meitä vastaan:) mutta aivan samaa mieltä, ihmettelen suuresti kun kukaan muu ei tunnu kakkoja keräävän?

    Ja se yks hemmetin muija joka pyöräilee niitten kolmen kääpiövillakoran kanssa; pidä ne koiras kiinni, kiinnipitolaki koskee myös kääpiökoiria!!!! Olen saanut ne omien saksanpaimenkoirieni (hihnassa olevien) silmille kolme kertaa, en haluaisi päästää omiani irti koska sinun koiriasi voi sattua pahasti mutta minä pieni nainen en ehkä ensi kerralla jaksa pidellä koiriani, ja miksi pitelisin jos kerran sinullakin on oikeus pitää koiriasi irti?

    Äänestä

  • Minäminäminäminä ja minä kirjoitti:

    Oisko toi peltotie meidän pihatie, jolla koiriasi ulkoilutat?

    Äänestä

  • Pihatiellä ulkoilutat kirjoitti:

    Oisko toi peltotie meidän pihatie, jolla koiriasi ulkoilutat?

    kuka ulkoiluttaa?

    Äänestä

  • Väärä saksanpaimenkoirien ulkoiluttaja, en ulkoiluta koiriani sinun pihatielläsi, en edes tiedä missä asut enkä haluakaan tietää, kyllä sinun koirasi niiden silmille hyppivät ihan muualla. Haluan ihan itse valita koirieni kaverit kiitos, lenkkeilyt ja leikkimiset ja juoksuttamiset hoidetaan ihan erikseen. Kun olemme lenkillä, "koulutan" koiriani yhteiskuntakelpoisiksi ja joka kerran kun joku irtokoira tulee iholle räkyttämään, menee koulutus takapakkia.

    Ole siis hyvä ja tarkista vastaantulevilta koiran ulkoiluttajilta sopiiko sinun koiriesi tulla tutustumaan vai ei. Sinulla ei ole mitään oikeutta päästää koiriasi häiritsemään muita ihmisiä tai koiria. Ja minulla on oikeus lenkkeillä kenenkään häiritsemättä, en minäkään anna koirieni häiritä ketään tai mitään.

    Aiheutat vain närää koirattomien ihmisten keskellä tuolla vastuuttomalla koiranpidollasi, ja me kaikki koiranomistajat saamme vihat niskoillemme. Kuvitteleppa tilanne niin päin että sinulla olisi koirat kiinni ja minun koirat tulisivat irti "tutustumaan" sinun koiriisi...

    Äänestä

  • en-minä kirjoitti:

    Väärä saksanpaimenkoirien ulkoiluttaja, en ulkoiluta koiriani sinun pihatielläsi, en edes tiedä missä asut enkä haluakaan tietää, kyllä sinun koirasi niiden silmille hyppivät ihan muualla. Haluan ihan itse valita koirieni kaverit kiitos, lenkkeilyt ja leikkimiset ja juoksuttamiset hoidetaan ihan erikseen. Kun olemme lenkillä, "koulutan" koiriani yhteiskuntakelpoisiksi ja joka kerran kun joku irtokoira tulee iholle räkyttämään, menee koulutus takapakkia.

    Ole siis hyvä ja tarkista vastaantulevilta koiran ulkoiluttajilta sopiiko sinun koiriesi tulla tutustumaan vai ei. Sinulla ei ole mitään oikeutta päästää koiriasi häiritsemään muita ihmisiä tai koiria. Ja minulla on oikeus lenkkeillä kenenkään häiritsemättä, en minäkään anna koirieni häiritä ketään tai mitään.

    Aiheutat vain närää koirattomien ihmisten keskellä tuolla vastuuttomalla koiranpidollasi, ja me kaikki koiranomistajat saamme vihat niskoillemme. Kuvitteleppa tilanne niin päin että sinulla olisi koirat kiinni ja minun koirat tulisivat irti "tutustumaan" sinun koiriisi...

    Olethan muuten tietoinen että jos jotain tapahtuu esim. minä kaadun kun koirasi tulevat räkyttämään koirilleni, niin sinä olet vastuussa = sinä maksat lääkärikulut, rikkoutuneet vaatteet yms. syystä että sinun koirasi ovat irti ja minun kiinni. Myöskin purematapauksissa irti olevan koiran ulkoiluttaja on vastuussa kaikesta.

    Äänestä

  • yksi-juttu kirjoitti:

    En tarvitse koirapuistoja, käyn ihan virallisissa koulutuksissa.

    Äänestä

  • Missä kohtaa olen sinua nimitellyt? Sanoinhan että olen "väärä" saksanpaimenkoirien ulkoiluttaja, en siis se sama joka pihatielläsi kävlee.

    Äänestä

  • yksi-juttu kirjoitti:

    Olethan muuten tietoinen että jos jotain tapahtuu esim. minä kaadun kun koirasi tulevat räkyttämään koirilleni, niin sinä olet vastuussa = sinä maksat lääkärikulut, rikkoutuneet vaatteet yms. syystä että sinun koirasi ovat irti ja minun kiinni. Myöskin purematapauksissa irti olevan koiran ulkoiluttaja on vastuussa kaikesta.

    ihan liikuttavaa.

    OLEN tietoinen.

    Äänestä

  • hah-hah kirjoitti:

    Missä kohtaa olen sinua nimitellyt? Sanoinhan että olen "väärä" saksanpaimenkoirien ulkoiluttaja, en siis se sama joka pihatielläsi kävlee.

    Jatkaa kirjoitustaan semmoisessa kohdassa...'en ole sama kirjoittaja' tms huomautuksella.

    Et taida kuitenkaan olla kovin kokenut koiraihminen, kun koiran haukku tai oman koirasi irti pääseminen tarkoittaisi sitä, että tässä koirat on vihaisia.

    Äänestä

  • heh kirjoitti:

    En tarvitse koirapuistoja, käyn ihan virallisissa koulutuksissa.

    missä sitten olemmekaan kohdanneet.

    Hyvää jatkoa sinullekin. Turha kauna ei paranna asiaa.

    Äänestä

  • rusalkaa kirjoitti:

    En minäkään riidellä halua, olen vain saanut riittävästi huonoja kokemuksia irtokoirista ja haluan lenkkeillä rauhassa koirieni kanssa.

    Kiitos, jos otat jatkossa huomioon muut koiranomistajat liikkuessasi.

    Hyvää kesän jatkoa sinulle ja koirillesi!

    Äänestä

  • rusalkaa kirjoitti:

    ihan liikuttavaa.

    OLEN tietoinen.

    Taidat olla itse jostain huolissasi kun poistat viestejäsi?

    ByTheWay koirapuistolla ja koiran koulutuksella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

    Klikatkaapas muuten tuon nimimerkin kohdalta tuota -katso kaikki nimimerkin kirjoittamat viestit- kohtaa... mielenkiintoista :)

    Äänestä

  • *liliana* kirjoitti:

    En vaan viiti vääntää tästä asiasta. Minun koirat ja minun tekemiset...ei kuulu sulle eikä muillekaan. Tuolla yllä oli ote'...koiraa kuljetetaan kytkettynä tai välittömästi kytkettävissä'

    Perkelettäkö täälä vouhkaatte. Juuri oli tutkimus, jossa ns. katukoirat viettää paljon 'onnellisempaa' elämää kuin lemmikit, jotka joutuvat makoilemaan yksinään kotona ja joita ulkoilutetaan vain sillon kun omistajaa huvittaa...kytkettynä.

    Tekstei saa lukea...ihan rauhassa vaan. Olen täysin tietoinen siitä, että nää luetaan ja että ne on yhdistettävissä minuun henkilönä...

    Mulla on ainakin ollut hauskaa kirjotellessa.

    Etkö oikeasti ymmärrä vai leikitkö vaan tyhmää??? Kyllä todellakin kuuluu ja näkyy muillekin tuo sinun edesvastuuton koiranpitosi. Ketään ei varmasti haittaisi että pyöräilet irtokoiriesi kanssa, JOS ne olisivat sinulla hallinnassa. "Kytkettynä tai välittömästi kytkettävissä" ei todellakaan tarkoita sitä että koirat saavat sinkoilla aiheuttaen haittaa muille tiellä liikkujille.
    Niinkuin varmaan olet tästäkin ketjusta huomannut niin aika moni ihminen on aika kyllästynyt pitelemään omia koiriaan kun sinun koirasi tulee eteen räkyttämään, onneksi on keksitty pippurisuihkeet ja onneksi tiedän että Orimattilan poliisikin seuraa tätä palstaa =)
    Mutta kiva että sulla on toistaiseksi kivaa!

    Äänestä

  • nsjhKFE kirjoitti:

    Läpä läpä läpä Liikenteessä kuuluukin tarkkailla muuta liikennettä.

    Koirani tottelevat ihan hyvin, nämä on fiksuja koiria. Vanhin 5-vuotias. Koiran haukkumisessa ei ole kyse siitä, että se olisi vihainen.

    Sinulle näyttää olevan ongelma, että NÄET jonkun koiran juoksevan vapaana. Mitä siitä on haittaa? On olemassa monta muuta suurempaakin ongelmaa kuin koiran juokseminen. Sinun suhtautumisesi ja asenteesi on enemmänkin ongelma.

    Ehkä juuri agressiivisen pitelemistä vaativan koiran kasvatus onkin jotenkin pielessä. Ehkä omistajalla on mennyt pieleen jo siinä vaiheessa, kun on hankkinut liian ison koiran, jota ei meinaa saada pideltyä.

    Tänäänkin kauppareissulla tuli poliisiauto ohitse risteyksessä...katsoivat vaan, kun koirani seurasivat minua suojatietä pitkin tien yli. Ei ne juosseet sinne tänne eikä ryntäilleet minne sattuu, vaan kuuntelivat vihellystäni ja käskyä siitä minne mennään. Enkä tällä kuvauksella tarkoita, että suhtaudun välinpitämättömästi poliisiin ja ylenkatsoisin. Olen ollut vanhimman koirani kanssa poliisiasemalla ja siellä todettu, että koirahan on hieno ja osaa käyttäytyä.

    Jos poliisi sanoo minulle, että pidäpäs koiras kiinni, teen sen. Tässä vaan olen seurannut huvittuneena joittenkin kiehumista. Suurin osa ihmisistä ei vouhota mitään...vain jotkut. Ihmettelen, että ensimmäinen tunne joillain on hallitsematon raivo !

    Alunpitäin otin kantaa koirapuistoasiaan: Mielestäni keskustan lähellä on kesantopeltoja ja vapaata metsäaluetta riittämiin. Siellä voisi päästää koiran irrallaan juoksemaan aivan hyvin, JOS vaan ihmiset pitäisivät vihat sisällään ja antaisivat koirien juosta. Koira ei ole kiinnostunut toisista ihmisista...ellei ihminen juuri itse ota kontaktia koiraan. En siis tarkoita, että keskustan kaduilla pitää juosta koirien vapaana. Tietenkin on olemassa luonnonsuojelussa aikoja, jolloin koira ei saa häiritä mm. pesimisrauhaa.

    En siis kannata jotain koirapuistoa. Kysymys ei siis ollut minun koirieni vapaana juoksemisesta. Mutta ymmärrän sinua oikein hyvin. Et vain puskasta nimettömänä yksittäisenä valittajana tee minuun minkäänlaista vaikutusta! :)

    ei toi muija mitään tajuu

    Pari päivää sitten yksi fifeistäsi jolkotteli yksin keskustan suuntaan:O Tuntuu olevan hyvin sinun valvonnassasi?

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    kannattaa houkutella luokse ja kiikuttaa löytöeläintarhalle, sinnehän irtokoirat kuuluu... luulis että muija oppii kun muutaman kerran maksaa siitä että lunastaa elikkonsa sieltä.

    Äänestä

  • jlBVqdheuyhgbvlihksib kirjoitti:

    kannattaa houkutella luokse ja kiikuttaa löytöeläintarhalle, sinnehän irtokoirat kuuluu... luulis että muija oppii kun muutaman kerran maksaa siitä että lunastaa elikkonsa sieltä.

    Kyllä arvelin koko ajan, että puskista kirjoittaa jotenkin yksinkertaiset ihmiset. Mutta että tällaista!! Mahdat olla mielestäsi TOSI NOKKELA. Tuskin mikään löytöeläintalo lähtee sinun kaltaisesi kanssa *yhteistyöhön*. Mieluummin maksan kannatusmaksua mille tahansa kodittomien tarhalle ILMAN sinun kaltaisten välikäsiä. Kouluta sinä vaan omaa muijaasi ja koiriasi, jos edes sellaisia on. Sääliksi kyllä niitä käy. Ihan suoraan sanottuna: Vedä käteen. Vedä kaksin käsin....mitäh ei onnistu silleen vai? Sulla ei taida oikeen seisoo muuta kuin järki päässä. Onkos edes munaakaan?

    :::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

    Edelleenkin otin osaa tähän keskusteluun vastustaakseni koirapuiston rakentamista. Tai noh, en nyt vastusta, mutta mielestäni on tähdellisempiäkin kohteita mihin Orimattila voisi rahoja sijoittaa. Sitä paitsi keskustassa j ja sen liepeillä kilometrin säteellä yllin kyllin joutomaata koirien ulkoiluttamiseen. Eri asia sitten, josa omistaja ei ole aikanaan opettanut koiraa tulemaan luokse. Irralleen päästäminen ei silloin tosiaankaan onnistu kuin aidatulla alueella.

    Kiitos vain kaikille minun koirieni ulkoiluttamisesta kiinnostuneille kommeneteista. Jäiskö tää suun piekseminen tähän! Asia on tullut selväksi. Voi tietenkin olla, että jollein jäi epäselvää. Se on mielestäni puskan ongelma. Kuten havaitsette vastaan samalla mitalla. Tärkeämpää olisi minun mielestäni pohtia todella vaarallisia tai vaikeita ilmiöitä nimenomaan keskustan alueella: Kaikenikäisten kaahailijoitten ylinopeudet jalankulkijoita vielisevillä teillä. Tämähän ei perinteisesti näitä puskasta louskuttavia kiinnosta, kun suurin osa on miehiä. Ikävä kyllä.

    Nyt alkaa tulemaan jo niin törkeetä tekstiä että alan harkita rikosilmoituksen tekoa. Pidä jo ne koiras ja suus kiinni.

    Jos irtokoiran ottaa kiinni ja sinne vie niin kyllä ne joutuvat vastaanottamaan sen, mistäs noista irrallaan juoksevista tietää että kenen ne on?

    Äänestä

  • kylläjooaivan kirjoitti:

    Heh heh.

    Äänestä

  • sisilias kirjoitti:

    Jos irtokoiran ottaa kiinni ja sinne vie niin kyllä ne joutuvat vastaanottamaan sen, mistäs noista irrallaan juoksevista tietää että kenen ne on?

    näköjään.

    Äänestä

  • kylläjooaivan kirjoitti:

    Nyt alkaa tulemaan jo niin törkeetä tekstiä että alan harkita rikosilmoituksen tekoa. Pidä jo ne koiras ja suus kiinni.

    Sullekin vaan tiedoksi:

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8484203/40079288

    Lisäksi voit lukea päivän paikallislehdestä. Lukijan kirjoituksen EMME ELÄ TOISTEN PUOLESTA. Tästä kirjoituksesta ote:

    **** Jotenkin koen, että ihminen on ensisijaisesti ensin vastuussa omasta kehityksestään. Vain itseään hän voi muuttaa. Ehkä se antaisi lopulta rauhan elää hyvää vanhuuta ilman, että pyrkii elämään muidenkin puolesta.****

    ****Ajat ovat vaikeat. Jos joku todella haluaa auttaa muita ihmisiä, on hyväksyttävä erilaisuus ja erilaiset elämäntilanteet.****

    Tuon kirjoitti nimimerkki Eräs matkaaja.

    Kuten tässä keskustelussa olen todennut: Aion rakentaa aidan koko puolen hehtaarin tontilleni, kunhan kerkeän. Ollaan tässä hädin tuskin ehditty asua kohta kaksi vuotta. Tämä ei tunnu riittävän, vaan ratkaisu pitää näkyä teille puskakirjoittajille ilmeisesti yhden yön silmänräpäyksenä.

    Toisekseen Me kaikki voimme paljon paremmin, jos sinun puskakirjoittaja, toisten 'opettaminen' loppuu. Ihan turhaan keksit jotain vittumaisia tapoja opettaa kanssaihmisiä jollain koiran kiikuttamisella löytöeläintaloon, kun kulmakunnan KAIKKI asukkaat tuntevat koirani...ainakin tämän Koirapuistokeskustelun myötä. Sitä paitsi koirillani on silminnähtävät tunnisteet ja yhteystiedot. On pelkkää kiusantekoa kiikuttaa niitä toisaalle kotikulmiltaan, mutta tällaista sinä ehdotat ja kutsut sitä 'muijan opettamiseksi'.

    Äänestä

  • rusalkaa kirjoitti:

    näköjään.

    Olen asunut Orimattilassa vuoden ja olen jo kerennyt rakentaa tontilleni aidan jotta koirani ei ole irrallaan muualla kuin omalla pihalla!! Rakensimme sen ennenkuin edes muutimme! Joten olisi sinullakin varmaan kahteen vuoteen ollut aikaa se rakentaa jos olisit vain halunnut:)

    Äänestä

  • Nainen, joka näki koirasi jolkottelemassa yksin keskustaan kirjoitti:

    sontia pitkin pihaa? Ei tosiaan mukavaa haisteltavaa. eikös koiria pitäisi ulkoiluttaa eikä pitää pihaa vessana?

    Länkytä, länkytä, puska. Näytä munasi. Onko huomenna asiaa?

    Äänestä

  • Nainen, joka näki koirasi jolkottelemassa yksin keskustaan kirjoitti:

    Olen asunut Orimattilassa vuoden ja olen jo kerennyt rakentaa tontilleni aidan jotta koirani ei ole irrallaan muualla kuin omalla pihalla!! Rakensimme sen ennenkuin edes muutimme! Joten olisi sinullakin varmaan kahteen vuoteen ollut aikaa se rakentaa jos olisit vain halunnut:)

    Ku ei ole varaa rakentaa aitaa, ni pidetää me kaikki koirat irti vaan!

    Äänestä

  • koirasi kirjoitti:

    sontia pitkin pihaa? Ei tosiaan mukavaa haisteltavaa. eikös koiria pitäisi ulkoiluttaa eikä pitää pihaa vessana?

    ...ja paskokoon kylille eikä omaan pihaan!

    Äänestä

  • hieno homma kirjoitti:

    Ku ei ole varaa rakentaa aitaa, ni pidetää me kaikki koirat irti vaan!

    koirapuisto. Mistäs sulle saatais?

    Toiset jää aina jotain vaille ja ilman. Siinähän länkytät.

    Onko tosiaankin niin, ettei puskilla ole muuta mahdollisuutta 'puhua' toisen ihmisen kanssa kuin vain yrittää kontaktia keskustelupalstalla...nimettömänä. Mahdat olla ruma ja epätoivoinen.

    Jäämme innolla odottamaan että saat rahat kokoon omaa koirapuistoasi varten! Laitatko tilinumeron niin me kaikki kyllästyneet voimme laittaa sinulle vaikkapa muutaman euron avustuksia tätä tärkeää asiaa varten???

    P.S. Joillakin meillä on oma elämä emmekä ole niin epätoivoisia että rekkautuisimme suoli24-palstalle, joka on niin surkea että jopa rekkautuneet (ja varsinkin ne) sinne kirjoittelee törkeyksiä ja ala-arvoisia viestejä tehden näin itsestään naurunalaisen, kuten tässäkin ketjussa on selvästi nähtävillä.

    Hyvää ja aurinkoista syksyn jatkoa kaikille!

    Terveisin Minna

    Äänestä

  • Minna8000 kirjoitti:

    Voitte/voimme sitten laittaa kokoon rahat sitä YLEISTÄ koirapuistoa varten, kun noin innokkaasti olet tukemassa koiraharrastusta. MIKSI sellaiseen pitää laittaa kaupungin rahaa arviolta 70 000??? Järjetöntä! Minäkin voin laittaa muutaman roposen yleistä koirapuistoa varten! Minusta on oikein kannatettavaa ja jopa iloinen asia, että haluat panostaa rahaa koira-aitauksia varten! Kirjoitan tässä monikossa, sillä kaupunginosiin ja kyliin pitää saada omansa. Jotenka talkoot pystyyn! :) Voi tietenkin KYSYÄ maanomistajilta suoraan, onko joutomaata mahdollista aidata. Tyhjiä tontinlämpäreitä on siellä täällä joka puolella kylää. Joku maanomistaja AIVAN VARMASTI suostuu koira-aitaus-yhteistyöhön ja ympäristön ihmiset ovat hyvillään, kun kakat kerääntyvät aitaukseen.

    Koirapuistoa varten olevan maan EI TODELLAKAAN tarvitse olla kaupungin omistuksessa.

    Kaikki koirankakkamarisijat voivat myös osallistua kustannuksiin, niin ei tarvitse valittaa teidenvarsien paskoista!! Jos ei maksa ropoa yhteiseen aitaukseen, ei ole oikeutta valittaa tästä epäkohdasta! Nimenomaan KOIRATTOMAT ihmiset TARVITSEVAT KOIRAPUISTOA. Varsin helppoa on kiukutella ja marista, mutta tämän energian voi muuttaa myönteiseksi ja yhteisöä tukevaksi toiminnaksi>>> Voi tukea koirapuistoa. Ihmisten on vaan niin vaikeaa toimia, kun jokin asia kiukuttaa. Voisiko jokainen tykönään nyt sitten hiukan miettiä? Jos tähänastinen toimintamalli ei tuota tulosta, eli valittaminen ja kiukuttelu, niin sitten pitää vaihtaa toimintatapaa. Mitä hyötyä on jatkaa sellaista toimintaa, josta ei tule tuloksia? Minusta on äärimmäisen typerää vuodesta toiseen valittaa koirankakoista, kun asialle voi oikeasti tehdä jotain. Nyt sitten pikkasen harkintaa, MITEN jatkossa toimii: MARISEE tai MAKSAA. Se ei paljon yksittäiseltä kansalaiselta vie, kun laittaa pari euroa kokoon, jos sillä saa mielenrauhan. Erikseen tietenkin sellaiset ihmiset, joitten on PAKKO koko ajan valittaa ja kiukutella jostain.

    Samoin kehotan kaikkia autolla liikkuvia miettimään sitä, MISSÄ mieluummin näkevät koirien ulkoilevan. Tällä perusteella voi kevein mielin laittaa muutaman euron koirapuiston varojen keräykseen. Ei tarvi ratin takana kiukutella! :D

    Miksi tällaista on niin vaikea toteuttaa yhteistyöllä. Sen sijaan päätätte solvata minua täällä. EN MINÄ TARVITSE KOIRAPUISTOA, sillä koirapuiston tarvettahan tämä keskustelu alun pitäin koski.

    Edelleen huomautan, että kilometrikaupalla vapaata joutomaata AIVAN KESKUSTAN TUNTUMASSA mm. kesantopeltoja, joilla voi koiraanasa juoksuttaa...siis JOS opettaa koiran palaamaan luokseen. Tätä keskustelua lukiessa jää sellainen käsitys, ETTEI MISSÄÄN SAA PITÄÄ KOIRAA IRTI. Onko todella näin? :(

    Palveluskoirien omistajille: Jotkut käyttävät nimenomaan koulutustilanteena sitä, että kohtaavat toisen koiran. Tietenkin siinä tapauksessa, että viitsii ja jaksaa kantaa taskussaan makupaloja. En minä kuitenkaan mielelläni katsele sitä, että meidän pihatietä käytetään yleisesti isojen palveluskoirien koulutuskujana, kun mennään hyvään ulkoilumaastoon tuonne pelloille ja metsiin. Tietenkin asia on ihan ok, jos siittä ei koko ajan länkytetä minulle, että koirani tässä ovat irrallaan. SE tosiasia on teidän nyt siedettävä, että tässä kujalla olette toisten maalla...eli minun.

    Eeh..sitä paitsi miksi aitaa en ole vielä pystyttänyt ...ei johdu siitä, ettei ole rahaa...vaan on ollut muuta tähdellisempää ajanvietettä...kuten suoli24 nimettömille kirjoittaminen. Noh, lupaan, että alan aitaa rakentamaan. Istutuksia on jo tehty, joten isolta tieltä ja muistakin suunnista katkeaa näköyhteys pihaan, hah.

    JEP. Kärsivällisyyttä ja erilaisuuden sietämistaitoa sinullekin Minnaseni. Ei tämä minusta ole mikään huono keskusteluareena. Sinähän sait asiasi kakistettua suustasi, vaikka tuolla irlissa se tuntuu olevan vaikeaa.

    Syysterveisiä toivottaa Tunnettu, Naurettava Henkilö :D

    Minustakin olisi oikein hyvä ajatus että ne jotka sen koirapuiston Orimattilaan haluavat voisivat myöskin itse asiaan tarttua, ja asiaa edistää itse sen sijaan että odottavat kaupungilta valmista. En tiedä onnistuuko mikään rahankeräys yksityishenkilöltä mutta varmaankin esim. Orimattilan kennelkerhon kautta?

    Ja tuosta koirankakasta, en ymmärrä kenen koirat kakkii keskelle jalkakäytävää tai tietä? Itselläni ei ole 40 vuoden aikana ollut yhtään koiraa joka tekisi tarpeensa edes tienlaitaan, vaan ojaan tai pusikkoon ovat kaikki vääntäneet, omalla tontilla mahdollisimman kauas talosta. Onko ne tielle paskojat sitten sellaisia joita kuljetetaan tiukasti jalan vieressä?

    Ikävä kyllä taajamassa tosiaan ei saa koiria pitää irti muutoin kuin omalla aidatulla pihalla. Ja toisaalta se on oikein jo senkin takia että suurin osa koirista on niitä mamman herranterttuja jotka sitten vapaana aiheuttaisivat monenlaisia "mukavia" tilanteita, tulee heti mieleen eräskin dobermanni tuossa takavuosina... Mutta taajaman ulkopuolellahan koiraa saa pitää irti, rauhoitus-aikojen ulkopuolella.

    Itse olen ratkaissut ongelman niin että piha on aidattu ja koirani (palveluskoira-rotuisia) ovat oman pihan ulkopuolella aina kytkettynä, ainoastaan koulutuskentällä ja mökkimetsässä irrallaan tuon oman pihan lisäksi.
    Ja tämä ihan siitä syystä etten halua aiheuttaa kanssaihmisissä närkästystä, valittajia löytyy aina!

    Ja tosiaan itsekin käytän noita ohitustilanteita hyväkseni kouluttaakseni koiriani "siisteihin" ohituksiin, nuorella koiralla asia vielä hieman työn alla :) mutta, en silti halua irtokoiria jalkoihini -tai koirani suuhun, ihan jo siitä syystä että en luota vieraaseen koiraan pätkääkään, kun en tiedä mitä se aikoo ja koirani vaistoaa hermostumiseni ja saattaa siitä syystä satuttaa irtokoiraa. On vuosien varrella kerääntynyt aika paljon huonoja kokemuksia irtokoirista.

    Sinuna kyllä puuttuisin tuohon tonttisi läpi kulkemiseen, laittaisin vaikka varoituskyltin tms. jos eivät ihmiset ymmärrä puhetta.

    Meitä ihmisiä ja koiria on niiiiiin monenlaisia, kaikki ei käy kaikille ja joillekin ei käy yhtään mikään. Jos vaan jaksettaisi ottaa toisetkin ihmiset huomioon niin maailma (ja orimattila) olisi varmasti paljon parempi paikka :)

    Syysterveisiä täältäkin :)
    T.L.

    Äänestä

  • koirasi kirjoitti:

    sontia pitkin pihaa? Ei tosiaan mukavaa haisteltavaa. eikös koiria pitäisi ulkoiluttaa eikä pitää pihaa vessana?

    En anna, vaan kakatan lenkillä ollessani ja kerään ne koirankakkapussiin. En myöskään anna juosta vapaana pitkin kyliä vaan koirani on irrallaan siellä omalla aidatulla pihalla:)

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    En anna, vaan kakatan lenkillä ollessani ja kerään ne koirankakkapussiin. En myöskään anna juosta vapaana pitkin kyliä vaan koirani on irrallaan siellä omalla aidatulla pihalla:)

    miten aina sanotaan, että kyllä minä kerään sonnat pussiin. Mä olen asunut Orimattilassa jo yli 30 v enkä ole vielä kertaakaan nähnyt kenenkään noukkivan paskoja pussiin. Sen mitä olen nähnyt, on se, että kun koira asettelee itsensä sontimisasentoon, omistaja kääntää selkänsä tapahtumalle, ja on olevinaan, ettei nyt huomaa, mitä koira tekee ja kun tortut on asfaltille väännetty, lähdetään pikaisesti jatkamaan matkaa, ettei vaan kukaan huomaa.

    Äänestä

  • kakkapussi kirjoitti:

    .. ole nähnyt kenenkään rikkovan pulloja tai heittelevän roskia, mutta siellähän niitä on kadunvarret täynnä, sulassa sovussa koirankakan seassa. Itselläni on aina kakkapussi mukana ja myös koirani jätökset korjaan hoidetuilta alueilta. Ja uskollisesti kannan kakkapussia joskus kilometritolkulla ennen kuin tulee roskapönttö vastaan. Roskia ja tyhjiä pulloja ei näytä kukaan jaksa kantavan.

    Äänestä

  • En minäkään kirjoitti:

    En jaksa kirjoittaa tätä uudestaan, kopioin tuolta aiemmasta viestistäni:

    "Ja tuosta koirankakasta, en ymmärrä kenen koirat kakkii keskelle jalkakäytävää tai tietä? Itselläni ei ole 40 vuoden aikana ollut yhtään koiraa joka tekisi tarpeensa edes tienlaitaan, vaan ojaan tai pusikkoon ovat kaikki vääntäneet, omalla tontilla mahdollisimman kauas talosta. Onko ne tielle paskojat sitten sellaisia joita kuljetetaan tiukasti jalan vieressä?"

    Ja koirahan on usein tavoilleen uskollinen, paskoo samaan paikkaan kuin eilenkin...

    Äänestä

  • TuulikkiL kirjoitti:

    Minustakin olisi oikein hyvä ajatus että ne jotka sen koirapuiston Orimattilaan haluavat voisivat myöskin itse asiaan tarttua, ja asiaa edistää itse sen sijaan että odottavat kaupungilta valmista. En tiedä onnistuuko mikään rahankeräys yksityishenkilöltä mutta varmaankin esim. Orimattilan kennelkerhon kautta?

    Ja tuosta koirankakasta, en ymmärrä kenen koirat kakkii keskelle jalkakäytävää tai tietä? Itselläni ei ole 40 vuoden aikana ollut yhtään koiraa joka tekisi tarpeensa edes tienlaitaan, vaan ojaan tai pusikkoon ovat kaikki vääntäneet, omalla tontilla mahdollisimman kauas talosta. Onko ne tielle paskojat sitten sellaisia joita kuljetetaan tiukasti jalan vieressä?

    Ikävä kyllä taajamassa tosiaan ei saa koiria pitää irti muutoin kuin omalla aidatulla pihalla. Ja toisaalta se on oikein jo senkin takia että suurin osa koirista on niitä mamman herranterttuja jotka sitten vapaana aiheuttaisivat monenlaisia "mukavia" tilanteita, tulee heti mieleen eräskin dobermanni tuossa takavuosina... Mutta taajaman ulkopuolellahan koiraa saa pitää irti, rauhoitus-aikojen ulkopuolella.

    Itse olen ratkaissut ongelman niin että piha on aidattu ja koirani (palveluskoira-rotuisia) ovat oman pihan ulkopuolella aina kytkettynä, ainoastaan koulutuskentällä ja mökkimetsässä irrallaan tuon oman pihan lisäksi.
    Ja tämä ihan siitä syystä etten halua aiheuttaa kanssaihmisissä närkästystä, valittajia löytyy aina!

    Ja tosiaan itsekin käytän noita ohitustilanteita hyväkseni kouluttaakseni koiriani "siisteihin" ohituksiin, nuorella koiralla asia vielä hieman työn alla :) mutta, en silti halua irtokoiria jalkoihini -tai koirani suuhun, ihan jo siitä syystä että en luota vieraaseen koiraan pätkääkään, kun en tiedä mitä se aikoo ja koirani vaistoaa hermostumiseni ja saattaa siitä syystä satuttaa irtokoiraa. On vuosien varrella kerääntynyt aika paljon huonoja kokemuksia irtokoirista.

    Sinuna kyllä puuttuisin tuohon tonttisi läpi kulkemiseen, laittaisin vaikka varoituskyltin tms. jos eivät ihmiset ymmärrä puhetta.

    Meitä ihmisiä ja koiria on niiiiiin monenlaisia, kaikki ei käy kaikille ja joillekin ei käy yhtään mikään. Jos vaan jaksettaisi ottaa toisetkin ihmiset huomioon niin maailma (ja orimattila) olisi varmasti paljon parempi paikka :)

    Syysterveisiä täältäkin :)
    T.L.

    Kiitos sinulle kirjoituksistasi. Vihdoinkin joku järjellinen ottaa osaa keksusteluun.

    Jatkan vielä:

    Taajamassa talojen/rakennusten etäisyys on enintään 200m. Tämä on kansainvälinen määritelmä. Suomessa meillä tosiaankin on teiden varsilla taajama-merkki. Merkki on siis yl. autoilijoita varten ja siihen liittyy nopeusrajoituksia, joita ei Orimattilassa kuitenkaan noudateta. Jos autoilija tosiaan katsoo maailmaansa VAIN sieltä ratin takaa, voi hän tietenkin luulla taajama-alueen olevan yhtenäisen alueen ja pelkkää asutusta. Näin ei ainakaan Orimattilassa ole! Tosiasiassa Orimattilan keskustassa tajama-merkin SISÄPUOLELLA on hehtaareittain metsää ja peltoa. Asutus on nauhana teitten varsilla joitakin rakennettuja omakotialueita lukuunottamatta.

    Älkää nyt tulko minulle väittämään, että pelto tai metsä on taajamaa!!! Höpö höpö

    Edelleenkin toistan keskustan tuntumassa on laajoja alueita, joilla voi koiraansa ulkoiluttaa...jopa antaa koiran vapaana juosta. Eri asia hyökkääkö puskasta jotkuin raivopäät kimppuun.

    "Taajaman ulkopuolella säätää metsästyslaki. Pääsääntö on, että ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koiraa ei saa pitää irti toisen alueella. Vaikka kyseinen lupa olisi niin maaliskuun 1 päivästä elokuun 19 päivään ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä. Tämä kiinnipitovelvoite ei kuitenkaan koske alueen omistajan tai haltijan luvalla pihamaalla tai puutarhassa taikka koiran pitämiseen varatulla aidatulla alueella olevaa koiraa tai viittä kuukautta nuorempaa koiraa. Silloin, kun koira on luvallisesti irrallaan, on sen kuitenkin aina oltava omistajan hallinnassa."

    Äänestä

  • Ei ilman lupaa kirjoitti:

    Ihan vaan tarkennan asiaa edelleen.

    Äänestä

  • rusalkaa kirjoitti:

    Ihan vaan tarkennan asiaa edelleen.

    Muistutan, että sinähän tässä väität lääniä riittävän koirien vapaana juoksuttamiseen. Ihan sama, taajaman sisä- vai ulkopuolella, sinuahan ei näy mitkään säännöt koskevan ja annat huonon kuvan kaikista koiranomistajista ja ennen kaikkea itsestäsi. Ei siinäkään vielä mitään, mutta olet järkyttävän välinpitämätön omien koiriesi turvallisuudesta.
    Toivon todella, että seuraavan kerran kun ne joku tapaa irrallaan juoksemasta, ne toimitetaan löytöeläinsuojaan. Sillä rahalla jonka käytät niiden sieltä lunastamiseen, ostaisi kyllä talutushihnan jos toisenkin. Se on pieni sijoitus verrattuna siihen murheeseen kun koirasi väistämättä vielä joskus jää auton alle, sen verran holtitonta meno on. Ja kyllä - olen itse nähnyt vaikken "puolilta öin" olekaan itse liikkellä. Silkkaa idiotismia,

    Äänestä

  • Ihan sama kirjoitti:

    Turhaa holhoamista.

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/6952577/40180540

    Ensimmäisessä kommentissani tähän keskusteluun(poistin sen kuitenkin) kehotin kansalaisia kiinnittämään huomionsa PIKKASEN MERKITTÄVÄMPÄÄN ja VAARALLISEMPAAN ongelmaan: Ylinopeuksien ajamiseen jalankulkijoita vilisevillä keskustan teillä.

    Sanojasi lainatakseni:

    ****Toivon todella, että seuraavan kerran kun joku näkee kaahailijoita ajamassa ylinopeuksia autoillaan, joku puhkoo niitten renkaat tai vääntää tuulilasinpyyhkimet solmuun . Sillä rahalla jonka käyttävät niiden korjaukseen, oppivat kyllä ajamaan nopeusrajoitusten mukaan kerran jos toisenkin. Se on pieni sijoitus verrattuna siihen murheeseen kun joku väistämättä vielä joskus jää auton alle, sen verran holtitonta meno on. Ja kyllä - olen itse nähnyt vaikken "puolilta öin" olekaan itse liikkellä. Silkkaa idiotismia,****

    Kiitos sinullekin nimetön kirjoittaja. Jään seuraamaan, mitä alkaa tapahtua. Kuka jää kenen alle? Vai otetaanko joutomaat koirapuistojen käyttöön. MINÄ EN AIO TEHDÄ NÄILLE ASIOILLE MITÄÄN. MINÄ VAIN KIRJOITTELEN TÄÄLLÄ PALSTOILLA...JOKSEENKIN SOPIMATTOMAAN SÄVYYN

    ...se on tarkoituskin.

    Äänestä

  • kakkapussi kirjoitti:

    miten aina sanotaan, että kyllä minä kerään sonnat pussiin. Mä olen asunut Orimattilassa jo yli 30 v enkä ole vielä kertaakaan nähnyt kenenkään noukkivan paskoja pussiin. Sen mitä olen nähnyt, on se, että kun koira asettelee itsensä sontimisasentoon, omistaja kääntää selkänsä tapahtumalle, ja on olevinaan, ettei nyt huomaa, mitä koira tekee ja kun tortut on asfaltille väännetty, lähdetään pikaisesti jatkamaan matkaa, ettei vaan kukaan huomaa.

    Tuu Käkelään kattomaan:) Ainoo huonopuoli siinä on että joutuu kulkemaan se pussi kourossa joskus pitkänkin aikaa ennenkuin löytyy roskis!
    Jos koira kakkaa heti kun lenkille lähdetään niin kerään kakan vasta kun tullaan takas että voin viedä sen omaan roskikseen:)

    Äänestä

  • rusalkaa kirjoitti:

    Turhaa holhoamista.

    Vai sinun idioottimaisuuttasi??

    Äänestä

  • rusalkaa kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/6952577/40180540

    Ensimmäisessä kommentissani tähän keskusteluun(poistin sen kuitenkin) kehotin kansalaisia kiinnittämään huomionsa PIKKASEN MERKITTÄVÄMPÄÄN ja VAARALLISEMPAAN ongelmaan: Ylinopeuksien ajamiseen jalankulkijoita vilisevillä keskustan teillä.

    Sanojasi lainatakseni:

    ****Toivon todella, että seuraavan kerran kun joku näkee kaahailijoita ajamassa ylinopeuksia autoillaan, joku puhkoo niitten renkaat tai vääntää tuulilasinpyyhkimet solmuun . Sillä rahalla jonka käyttävät niiden korjaukseen, oppivat kyllä ajamaan nopeusrajoitusten mukaan kerran jos toisenkin. Se on pieni sijoitus verrattuna siihen murheeseen kun joku väistämättä vielä joskus jää auton alle, sen verran holtitonta meno on. Ja kyllä - olen itse nähnyt vaikken "puolilta öin" olekaan itse liikkellä. Silkkaa idiotismia,****

    Kiitos sinullekin nimetön kirjoittaja. Jään seuraamaan, mitä alkaa tapahtua. Kuka jää kenen alle? Vai otetaanko joutomaat koirapuistojen käyttöön. MINÄ EN AIO TEHDÄ NÄILLE ASIOILLE MITÄÄN. MINÄ VAIN KIRJOITTELEN TÄÄLLÄ PALSTOILLA...JOKSEENKIN SOPIMATTOMAAN SÄVYYN

    ...se on tarkoituskin.

    Keskellä päivää minäkin olen tämän Rusalkaan koirineen nähnyt, tosi hulvatonta menoa? Mutta säännöthän ei koske häntä vaan meitä muita koiranomistajia:) Huh,huh!

    Äänestä

  • rusalkaa kirjoitti:

    Ihan vaan tarkennan asiaa edelleen.

    Mutta ei niitä koiria saa siellä taajamassakaan irti pitää ja taajamanmerkki kyllä kertoo ei autoilijallekin että olemme TAAJAMASSA ja taajamassa voi olla alueita jotka eivät ole taajaan rakennettuja mutta niitä koskee silti samat taajaman säännöt! Koira tulee olla KYTKETTYNÄ!!

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Keskellä päivää minäkin olen tämän Rusalkaan koirineen nähnyt, tosi hulvatonta menoa? Mutta säännöthän ei koske häntä vaan meitä muita koiranomistajia:) Huh,huh!

    kuten tuossa yllä totesin.

    Sinuakos nyt nyppii :D Mene nyt vaan kaivamaan nenääs jonnekin muualle.

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Mutta ei niitä koiria saa siellä taajamassakaan irti pitää ja taajamanmerkki kyllä kertoo ei autoilijallekin että olemme TAAJAMASSA ja taajamassa voi olla alueita jotka eivät ole taajaan rakennettuja mutta niitä koskee silti samat taajaman säännöt! Koira tulee olla KYTKETTYNÄ!!

    Mitä vielä vonkaat?

    Äänestä

  • rusalkaa kirjoitti:

    kuten tuossa yllä totesin.

    Sinuakos nyt nyppii :D Mene nyt vaan kaivamaan nenääs jonnekin muualle.

    Niinkuin esim. se että sinä pidät itseäsi jossain erityisasemassa muihin koiran omistajiin nähden? Nenän kaivaminen on rumaa:)
    Selvästikään et ole valmis ottamaan palautetta vastaan kun alat heti soittaa suutas.
    En henk.koht. kyllä kehtais kylillä liikkua koirat vapaana niinkuin sinä jos asia näin paljon muita häiritsee?? Olet hyvin itsekäs:(

    Äänestä

  • rusalkaa kirjoitti:

    Mitä vielä vonkaat?

    Äläkä sä ala mua komentelemaan. Kuhan pidät ne koirat remmissä niin kaikki on hyvin. Sinäkö oot ainoa joka täällä saa mielipiteitään tuoda julki??

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Äläkä sä ala mua komentelemaan. Kuhan pidät ne koirat remmissä niin kaikki on hyvin. Sinäkö oot ainoa joka täällä saa mielipiteitään tuoda julki??

    Tää on keskustelupalsta, muillakin on oikeus sanoa mielipiteensä. Ja tänne ei ole pakko rekkautua, vaikka niin tuolla muilla palstoilla(kin) puskahuutelijoista nipotatkin. Mitäs jos me kaikki aletaan pitämään koiramme irti ja laskemaan ne ovesta kylille viipottamaan niinkuin sinä teet? Mutta ei et sinä ymmärrä, sinä vaan olet sitä mieltä että sinä ja sinun koirat saatte tehdä niinkuin sinä haluat. Sairasta.

    Äänestä

Miten Orimattilan kaupungilla muka olisi varaa rakentaa koirapuisto, kun ei sillä ole varaa edes roskapönttöihin - ei pelkästään koiranpaskoja varten, katsokaa miten paljon muuta ryönää on kadunvarret täynnä. Upeeta. Mitä tekemistä sillä on asian kanssa, onko Orimattila kaupunki vai ei? Kaikenlainen sivistys ja hyvät tavat täältä puuttuvat kokonaan, ja koiranpitokulttuuri on aivan olematonta.

Miten tämän kaupungin koiranomistajat ja koirat yhtäkkiä tulisivat räyhäämättä toimeen keskenään koirapuistossa, kun eivät kykene siihen muutenkaan?
Sosiaalistamisesta voidaan olla montaa mieltä.. parhaimmillaanhan kaikki tessut ja tipsut iloisesti kirmailisivat ja kaikilla olisi kivaa, mutta totuus on, että koirapuistoissa syntyy tappeluita (eikä vain nelijalkaisten kesken), siellä leviävät täit ja taudit, jälkiään ei korjaa kuin muutama koiranomistaja, säännöistä ei välitetä ja kaikesta valitetaan. Pitää olla pienten ja isojen koirien puoli erikseen, pitää olla penkkejä, pitää olla virikkeitä, valot pitää saada, kakkalapiot hankkia ja.. ja.. ja..

Puistoissa käy kaikenlaista taapertajaa, kuka selvinpäin, kuka aineissa. Kaikilla ei koira ole hanskassa ollenkaan. Joku kuvittelee että koirapuistoon voi tulla koko perheen kanssa retkelle. Tai tuoda sinne rokottamattoman koiran, tai juoksuisen nartun, tai arsenaalin omia leluja sytykkeeksi kunnon rähinään.Tai lähettää pelkästään lapset koiraa "ulkoiluttamaan". Siinä voi ja on syntynytkin pahaa jälkeä, ja sitten tapellaan kuka maksaa eläinlääkärikulut ja muut syntyneet vahingot. Mielipahaa ei korvaa mikään.

Jos kaupungilla rahaa on, käytettäköön sitä ensin tärkeämpiin asioihin kuten vaikka nuorisotyöhön, viimeaikaisten kaltaisten tapahtumien estämiseksi. Rakennetaan se puisto sitten vasta kun koiranomistajat ovat laskeutuneet puusta.

Äänestä
  • Täysin samaa mieltä!

    Äänestä

  • lana_ kirjoitti:

    Täysin samaa mieltä!

    Joo törmännyt myös muutamaan kertaan kyseisiin irrallaan juokseviin pikkufifeihin ja päättänyt että seuraavalla kerralla en pitele koiraani kuonosta ja estä sitä puremasta koiria, vaikkakaan se ei koirien vika olekaan..
    Saanut myös kommentin että ovat kilttejä, mikä sinänsä minulle aivan sama koska omani ei siedä yhtäkään vierasta koiraa, joten olisi ehkä syytä miettiä miten koiriaan pitää jos ne ovat tärkeitä omistajalle!!!

    Äänestä

onko tällainen tulossa johonkin? itse en nyt tarvii, mutta jos hankkis joskus koiran.

Äänestä

Mihin sä tarvit koirapuistoa? Teet, niinkuin mun tuttu tekee, asuu rivarissa, ja antaa koirien paskoa pihalle.
Varmaan naapurit tykkää, kun koiranpaska ja - kusi haisee kokoajan. Koirat ei tottele yhtään mitään. Hävettää omistajien puolesta, ettei koirat tottele mitään. Luulis nolottavan, kun huutaa koirille jatkuvasti ja koirat tekee juuri huutojen vastaisesti.
Oikeasti pitäis jonkun tehdä jotain, käy sääliksi ennenkaikkea koiria ja toiseksi naapureita, jotka joutuu
kärsimään paskanhajusta.

Äänestä

Niin kauan kun esim tämä "Rusalkaa" juoksuttaa koiriaan vapaana yhteisön haittana saadaan me muut koiranomistajat osaksemme koiravero ja niillä tuloilla joskus rakennetaan koirapuisto.

Äänestä
  • Ihan turha siinä tehdä minusta syntipukkia, vaikka sitähän te jo olette massiivisesti tehneet.

    Äänestä

  • rusalkaa kirjoitti:

    Kertaus on opintojen äiti: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/6892391/40141836

    Saat niin monta puistoa kuin haluat...JOS sinusta on miestä LAITTAMAAN TIKKUA RISTIIN. Ei taida olla.

    Yli olis pitäny ajaa kun taas piskis eilen juoksivat radan luona pitkin ajoväylää.

    Äänestä

  • rusalkaa kirjoitti:

    Tämän maan laki velvoittaa A) pitämään koirat kytkettynä ja B) varmistamaan, ettei koirasta aiheudu vaaraa muille.
    Jotkut katsovat olevansa oikeutettuja kaahaamaan autollaan ja aiheuttamaan tällä tavoin vaaraa muille, jotkut taas katsovat olevansa oikeutettuja pitämään piskinsä irti ja aiheuttamaan tällä tavoin vaaraa muille, kyseiset piskit kun juoksentelevat ajotielläkin vapaana...

    Äänestä

  • rusalkaa kirjoitti:

    Eiköhän tuo ole nyt tullu jo meille ihan selväksi! mutta se ei poista sitä että sinä et huolehdi koiristasi. Kummallinen koiran omistaja joka vaarantaa omien koiriensa hengen, mutta onhan sulla niitä vaikka yks jäis auton/junan allekin. Ja voihan niitä aina ostaa lisää.

    Äänestä

  • rusalkaa kirjoitti:

    Kertaus on opintojen äiti: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/6892391/40141836

    Saat niin monta puistoa kuin haluat...JOS sinusta on miestä LAITTAMAAN TIKKUA RISTIIN. Ei taida olla.

    Ei tainnut tämä "rusalkaa" ottaa opikseen kun marraskuun lopulla tuossa artjärventiellä koiraansa mies potkaisi kun menivät miehelle rähisemään. Ja taisi mies vähän karjaistakin jotakin koirien kiinnipitoon liittyvää tälle naiselle. Todellinen eläinten ystävä tämä on, pitää koiriaan irti välittämättä niiden turvallisuudesta. Sääliksi käy koiriasi.

    Äänestä

Tietoa onko tapahtunut tälle asialle mitään edistystä?

Äänestä

Kyllä vain!

Äänestä
  • Juu olen minäkin kerran ainakin meinannut ajaa puudelisi yli, mutta kerkesin jarruttaa. Jos toistuu saattaa olla että jäljelle jää karvaläjä. Ja oma uros koirani, ei pidä muista koirista, jos lenkillä vastaan tulette ja koirasi tulee liian lähelle, saattaa olla että koirani hieman maistaa sitä. Ei kai haittaa? ei varmaankaan kun ei sinua kiinnosta pitää koiriasi kiinni. Omapahan on siinä vaiheessa vikasi ja korvauksia on turha pyytää.

    Äänestä

  • silleesti kirjoitti:

    Juu olen minäkin kerran ainakin meinannut ajaa puudelisi yli, mutta kerkesin jarruttaa. Jos toistuu saattaa olla että jäljelle jää karvaläjä. Ja oma uros koirani, ei pidä muista koirista, jos lenkillä vastaan tulette ja koirasi tulee liian lähelle, saattaa olla että koirani hieman maistaa sitä. Ei kai haittaa? ei varmaankaan kun ei sinua kiinnosta pitää koiriasi kiinni. Omapahan on siinä vaiheessa vikasi ja korvauksia on turha pyytää.

    Ei se taida ymmärtää kuinka kalliiksi voi tulla jos joku ajaa vaikkapa ojaan tai kolarin kun hänen puudelit huitelee pitkin kyliä. Toivottavasti on varaa maksaa ettei tarvitse käräjöidä.

    Äänestä

  • Lempilelu kirjoitti:

    Ei se taida ymmärtää kuinka kalliiksi voi tulla jos joku ajaa vaikkapa ojaan tai kolarin kun hänen puudelit huitelee pitkin kyliä. Toivottavasti on varaa maksaa ettei tarvitse käräjöidä.

    Ei siinä mitään tarvitse käräjöidä, kun ajaa yli vaan. Koirat pitää taajama-alueella pitää kytkettynä tai niiden pitää olla omistajan kytkettävissä tai niin ettei ne pääse minne sattuu. Päästäessään koiransa juoksentelemaan miten sattuu, hyväksyy sen tosiasian että kaikki ei tuommoista peliä katsele. En minä ala toisten koirien takia omaa autoani romuttamaan, saatika omaa terveyttäni vaarantamaan.

    Äänestä

  • tsihii kirjoitti:

    tutkintapyyntöä vaan poliisille. ei ole kellään oikeutta vaarantaa liikennettä tolla tavalla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

iron jade kirjoitti:

Orimattilasta puuttuu aidattu koirapuisto! Olisi varmasti paljon käyttöä. Jokaisesta kaupungista löytyy useitakin koirapuistoja..ja eikös Orimattila ole kaupunki, niin missä tämän kaupungin koirapuisto?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu